Kazad Izir 2
Lähetetty: Ke 14.07.2004 19:30
Ensinnäkin: pahoittelen tarinan viivästymistä, Sain alkuviikosta uuden koneen, ja noh, ongelmia netin kanssa tuli. Mutta ainakin tässä viikon aikana on ollut aikaa pähkäillä tarinaa. Toivon tosin, etten ole pilannu kertomusta liialle mietiskelyllä ja muuttamisella, ensimmäinen osa nääs tuli suoraan sydämestä noin 45minuutissa.
Niin, joo se tarina, tässähän se:
"Laittakaa sitä perkeleen rasvaa!" Kumahteli Garrakin matala ääni leirin joka kolkassa.
"Rasvatkaa haarniskanne! Haluammeko, että jokainen vähäaivoinen vihernahka kuulee liikkumisemme virstojen päähän?!? Emme!" Hän ärisi.
"Örkkiaivot" Hän mumisi partaansa.
He olivat leiriytyneet virstan päässä linnakkeesta olevalle kukkulalle.
"Pelkurimaista" Oli Garrak sanonut kun Dargh oli käskenyt leiriytyä tähän, ja koota sotakoneet. "Kunnon kääpiöiden kuuluisi taistella mies, miestä vastaan!" "Eikä ampua pelkurimaisesti kaukaa." Hän tuhahti.
"Doh olet itse!" Dargh huudahti ja tarttui päätä pienempää veljeään rinnuksista kiinni ja nosti helposti hänet ilmaan. Hullu kiilto silmissään Dargh huusi: "TIEDÄTKÖ MIKÄ ON PELKURIMAISTA!? Se, että juoksisimme sokeina taisteluun, jonka joka tapauksessa häviämme! Se, että nopean kuolemamme jälkeen vihernahat hyökkäisivät koteihimme ja silppoisivat naisemme ja lapsemme! Ja häpäisisivät linnoituksemme! Senlainen kunnia, on typeryksen kunnia!"
Dargh pudotti Garrakin maahan ja lysähti tuoliin lyödyn näköisenä ja katsoi veljeään murheellisena.
"Etkö ymmärrä veli...ei ole muuta mahdollisuutta kuin pidätellä vihollista mahdollisimman kauan ja rukoilla Esi-Isiltä, että muut pääsisivät pakoon." Hän sanoi kyyneleen vieriessä poskella.
Kukkula oli ideaalinen taistelu paikka, käytännössä ainut tie linnoitukseen, oli kukkulan kautta.
"Minä käyn tarkastamassa kivenheittäjien kokoomistyöt" Dargh sanoi hiljaa veljelleen, ja asteli äänettömästi ulos teltasta.
Hän asteli ripeästi, kukkulan kivistä etelä kylkeä pitkin katsoen teknikkojen työtä, turhaan tosin, hän hyvin tiesi, että he tekisivät yhtä hyvää työtä kun aina ennekin. Huipulla Dargh pysähtyi, ja jäi ihastelemaan majeesteettista, pilvien yläpuolelle kohoavaa vuorijonoa, ja sen kyljessä olevaa, täältä pieneltä näyttävää linnoitusta. Pala kurkussaan hän toivoi katkerasti esi-isiltä, että hänen kuolemansa jälkeen,serkkunsa Yli-Kuningas lähettäisi joukkoja valtaamaan hänen linnoituksensa säälittävien vihernahkojen kynsistä, takaisin kääpiöille, joille se kuuluukin!
Pian Dargh huomasi Josefin hoipertelevan hänen suuntaansa. Hän huomasi Josefin punertavan nenän ja hymyily hienoisesti. "Taidanpa arvata mitä sitä on tänä iltana hommailtu miesten kanssa" Dargh sanoi huvittuneesti.
Josef vastasi lämpimällä naurulla ja sanoi: "Tulisit sinäkin viettämään iltaa kanssamme" "On ehkä viimeinen ilta, ennenkuin pääsemme Esi-Isiemme seuraksi Jumalten Saliin" Hän sanoi vakavoituen.
"Olenko minä koskaan ollut viinaan perään, vanha ystävä?"
"Niin...no etpä kai sitten. Jossei sinua haittaa, minä jatkan viinaksien maistelua" Josef vastasi virnistäen ja lähti hoippumaan takaisin pääteltalle päin, missä äänestä päätellen, oli juhlinta huipussaan.
Aamulla Garrak kömpi ylös kenttävuoteestaan, katsahti leiriinpäin, näki monia krapulaisia partaveikkoja ja naurahti: "Sitä se juhlinta teettää."
Aamu oli kirkas, sumu oli noussut vuorille, maassa ja puiden lehdissä oli vielä kastetta, edessä olevan tasangon maa väreili ensimmäisten,punaisten, auringon säteiden osuvat sen pintaan. "Punaisten?" Hän hätkähti mielessään ja katsahti horisonttiin. Aurinko nousi hitaasti, valaisten koko maan. Mutta aurinko oli erillainen, se oli punertava "Aivan kun sen pinnalla olisi kerros verta" Hän ajatteli mielessään.
"Ahh..niin Dargh, minun on puhuttava hänen kanssaan." Hän sanoi, katsellessaan punaista auringonnousua mietteliäänä. Kävellessään etelä-rinnettä Garrak näki kaukana jotain, joka näytti pölypilveltä "Örkkejäkö?" Garrak puntaroi ajatuksissaan. "GROB!" "VIHERNAHAT NÄKYVÄT" Hän huusi nähdessään jo noin 5000:nnen örkin joukon kaukana etelässä.
Kääpiöt näyttivät selviävän huonosta tilastaan nopeasti, ja pian sotilaat olivat Garrakin ympärillä tarkastelemassa etelässä näkyvää vihollista.
"Sieltä ne nyt tulevat" Garrak sanoi vieressä seisovalle veljelleen.
"Niin" Dargh sanoi mietteliäästi, katsoen tarkasti örkkijoukkoa.
"HAH" Huudahti joku sotamies veljesten takaa. "Eihän tuo pahalta näytä. Tuon verran vihernahkoja minä syön aamiaiseksi" Hän sanoi ja sai raikuvan naurun aikaan miesjoukossa.
Yht'äkkiä Dargh alkoi nauraa hysteerisesti. Minuuttien naurun jälkeen Darghin ääntely alkoi muistuttaa enemmänkin itkua, kuin naurua. Viimein hän lysähti maahan ja osoitti örkkijoukosta länteen.
Kauhistunut huudahdus kuului sotilasjoukosta.
"He ovat pelkkä tiedustelijajoukko" Hän sanoi, juuri ja juuri kuuluvasti.
Viimein Garrak:kin kääntyi katsomaan Darghin osoittamaan suuntaan.
Ensin hän näki pelkän, satoja metrejä korkean pölypilven, mutta sitten. "Ei voi olla!" Garrak huudahti. Pölypilven alla oli meri, vihreä meri, jossa örkkejä ja hiisiä silmänkantamattomiin.
Niin, joo se tarina, tässähän se:
"Laittakaa sitä perkeleen rasvaa!" Kumahteli Garrakin matala ääni leirin joka kolkassa.
"Rasvatkaa haarniskanne! Haluammeko, että jokainen vähäaivoinen vihernahka kuulee liikkumisemme virstojen päähän?!? Emme!" Hän ärisi.
"Örkkiaivot" Hän mumisi partaansa.
He olivat leiriytyneet virstan päässä linnakkeesta olevalle kukkulalle.
"Pelkurimaista" Oli Garrak sanonut kun Dargh oli käskenyt leiriytyä tähän, ja koota sotakoneet. "Kunnon kääpiöiden kuuluisi taistella mies, miestä vastaan!" "Eikä ampua pelkurimaisesti kaukaa." Hän tuhahti.
"Doh olet itse!" Dargh huudahti ja tarttui päätä pienempää veljeään rinnuksista kiinni ja nosti helposti hänet ilmaan. Hullu kiilto silmissään Dargh huusi: "TIEDÄTKÖ MIKÄ ON PELKURIMAISTA!? Se, että juoksisimme sokeina taisteluun, jonka joka tapauksessa häviämme! Se, että nopean kuolemamme jälkeen vihernahat hyökkäisivät koteihimme ja silppoisivat naisemme ja lapsemme! Ja häpäisisivät linnoituksemme! Senlainen kunnia, on typeryksen kunnia!"
Dargh pudotti Garrakin maahan ja lysähti tuoliin lyödyn näköisenä ja katsoi veljeään murheellisena.
"Etkö ymmärrä veli...ei ole muuta mahdollisuutta kuin pidätellä vihollista mahdollisimman kauan ja rukoilla Esi-Isiltä, että muut pääsisivät pakoon." Hän sanoi kyyneleen vieriessä poskella.
Kukkula oli ideaalinen taistelu paikka, käytännössä ainut tie linnoitukseen, oli kukkulan kautta.
"Minä käyn tarkastamassa kivenheittäjien kokoomistyöt" Dargh sanoi hiljaa veljelleen, ja asteli äänettömästi ulos teltasta.
Hän asteli ripeästi, kukkulan kivistä etelä kylkeä pitkin katsoen teknikkojen työtä, turhaan tosin, hän hyvin tiesi, että he tekisivät yhtä hyvää työtä kun aina ennekin. Huipulla Dargh pysähtyi, ja jäi ihastelemaan majeesteettista, pilvien yläpuolelle kohoavaa vuorijonoa, ja sen kyljessä olevaa, täältä pieneltä näyttävää linnoitusta. Pala kurkussaan hän toivoi katkerasti esi-isiltä, että hänen kuolemansa jälkeen,serkkunsa Yli-Kuningas lähettäisi joukkoja valtaamaan hänen linnoituksensa säälittävien vihernahkojen kynsistä, takaisin kääpiöille, joille se kuuluukin!
Pian Dargh huomasi Josefin hoipertelevan hänen suuntaansa. Hän huomasi Josefin punertavan nenän ja hymyily hienoisesti. "Taidanpa arvata mitä sitä on tänä iltana hommailtu miesten kanssa" Dargh sanoi huvittuneesti.
Josef vastasi lämpimällä naurulla ja sanoi: "Tulisit sinäkin viettämään iltaa kanssamme" "On ehkä viimeinen ilta, ennenkuin pääsemme Esi-Isiemme seuraksi Jumalten Saliin" Hän sanoi vakavoituen.
"Olenko minä koskaan ollut viinaan perään, vanha ystävä?"
"Niin...no etpä kai sitten. Jossei sinua haittaa, minä jatkan viinaksien maistelua" Josef vastasi virnistäen ja lähti hoippumaan takaisin pääteltalle päin, missä äänestä päätellen, oli juhlinta huipussaan.
Aamulla Garrak kömpi ylös kenttävuoteestaan, katsahti leiriinpäin, näki monia krapulaisia partaveikkoja ja naurahti: "Sitä se juhlinta teettää."
Aamu oli kirkas, sumu oli noussut vuorille, maassa ja puiden lehdissä oli vielä kastetta, edessä olevan tasangon maa väreili ensimmäisten,punaisten, auringon säteiden osuvat sen pintaan. "Punaisten?" Hän hätkähti mielessään ja katsahti horisonttiin. Aurinko nousi hitaasti, valaisten koko maan. Mutta aurinko oli erillainen, se oli punertava "Aivan kun sen pinnalla olisi kerros verta" Hän ajatteli mielessään.
"Ahh..niin Dargh, minun on puhuttava hänen kanssaan." Hän sanoi, katsellessaan punaista auringonnousua mietteliäänä. Kävellessään etelä-rinnettä Garrak näki kaukana jotain, joka näytti pölypilveltä "Örkkejäkö?" Garrak puntaroi ajatuksissaan. "GROB!" "VIHERNAHAT NÄKYVÄT" Hän huusi nähdessään jo noin 5000:nnen örkin joukon kaukana etelässä.
Kääpiöt näyttivät selviävän huonosta tilastaan nopeasti, ja pian sotilaat olivat Garrakin ympärillä tarkastelemassa etelässä näkyvää vihollista.
"Sieltä ne nyt tulevat" Garrak sanoi vieressä seisovalle veljelleen.
"Niin" Dargh sanoi mietteliäästi, katsoen tarkasti örkkijoukkoa.
"HAH" Huudahti joku sotamies veljesten takaa. "Eihän tuo pahalta näytä. Tuon verran vihernahkoja minä syön aamiaiseksi" Hän sanoi ja sai raikuvan naurun aikaan miesjoukossa.
Yht'äkkiä Dargh alkoi nauraa hysteerisesti. Minuuttien naurun jälkeen Darghin ääntely alkoi muistuttaa enemmänkin itkua, kuin naurua. Viimein hän lysähti maahan ja osoitti örkkijoukosta länteen.
Kauhistunut huudahdus kuului sotilasjoukosta.
"He ovat pelkkä tiedustelijajoukko" Hän sanoi, juuri ja juuri kuuluvasti.
Viimein Garrak:kin kääntyi katsomaan Darghin osoittamaan suuntaan.
Ensin hän näki pelkän, satoja metrejä korkean pölypilven, mutta sitten. "Ei voi olla!" Garrak huudahti. Pölypilven alla oli meri, vihreä meri, jossa örkkejä ja hiisiä silmänkantamattomiin.