Pitkä taival: osa 1
Lähetetty: To 15.07.2004 17:55
Pitkä taival: osa 1
Forc tunsi kuinka Zorc tärisi kauhusta kun susi otti pari askelta heitä kohti. Zorc käveli aivan luolan perälle aivan kuin ottaakseen vauhtia kovaan juoksuun sillä aikaa, kun Forc etsi katseellaan asetta, jonka löysi aivan luolan suulta suden takaa. Susi liikkui varovasti kohti veljeksiä aivan kuin vaanien saalista, jonka Forc itse asiassa luuli itsensä olevankin. Katsoessaan ympärilleen hän kuitenkin näki luita ja hajonneita aseita joita he eivät olleet huomanneet pimeässä tullessaan luolaan.
Zork oli kauhuissaan eikä uskaltanut liikkua, mutta halusi silti jousta karkuun. Hän oli luullut tullessaan luolaan että se oli tyhjillään, mutta se olikin suden pesä ja susi oli valmis puolustamaan pesäänsä verisesti. Zorc kuuli kovaa raakuntaa nurkasta ja katsoi sinne. Nurkassa oli Forcin linturatsu sidottuna liekaan, jonka hänen veljensä oli illalla tehnyt. Zorc etsi pientä veistä, jota hän piti mukana hätätapausten varalta. Veitsi löytyi, ja hän katkaisi liean köyden ja päästi linnun menemään. Lintu juoksi aivan suden vierestä, eikä susi reagoinut lintuun mitenkään. Zorc sai ajatuksen: jos hän vain juoksisi suden ohi, se päästäisi hänet vain menemään, aivan kuin linnunkin.
Forc näki Zorcin lähtevän juoksuun suoraan sutta kohti. Susi koetti purra, mutta Zorc väisti pureman juuri ja juuri. Susi ei kuitenkaan lopettanut siihen, vaan huitaisi toisella etukäpälällään Zorcia päähän. Iskun voima sai hänet lentämään monta metriä päin luolan seinämää, jonka vuoksi Zorc meni tajuttomaksi. Nyt Forc oli yksin jättiläissutta vastaan aseenaan vain pieni ruosteinen lyömämiekka ja kilpi, jonka hän oli poiminut maasta ja joka oli luultavasti kuulunut jollekin hänelle tuntemattomalle örkkiheimon sotilaalle. Susi lähti hyökkäykseen kohti Forcia. Hän torjui käpälän iskun kilvellään, mutta isku oli niin voimakas, että kilpi iskeytyi häntä vasten ja paiskasi nurin luolan kovalle lattialle. Forc ei kuitenkaan jäänyt makaamaan, vaikka isku oli lyönyt hänestä ilmat pihalle, vaan nousi nopeasti ylös ja väisti seuraavan hyökkäyksen. Hänen piti väistää suurin osa iskuista, koska niiden voima olisi lyönyt aina maahan ja silloin susi olisi saanut purtua Forcia. Hän taisteli monta kymmentä minuuttia suden kanssa torjuen ja väistellen iskuja ja silloin tällöin iskien miekallaan, mutta miekka ei tehnyt sudelle paljoakaan vahinkoa. Lopulta Forc oli niin uuvuksissa taistelusta, ettei jaksanut enää edes nostaa kilpeään ja kaatui. Susi nousi hänen rintansa päälle ja oli rusentaa Forcin rintalastan painollaan. Susi aukaisi mädäntyneeltä haisevan suunsa valmiina repimään Forkin palasiksi.
Zorc alkoi heräillä luolan nurkassa kovaan päänsärkyyn oksennuksen maku suussaan. Hän oksensi veren sekaista ainetta, joka haisi pilaantuneelta kalalta. Hän koetti muistaa, mitä tapahtui ennen kuin hän menetti tajunnan. Suden murina kuitenkin palautti hänet takaisin tähän hetkeen, ja sai Zorcin katsomaan sutta. Hän näki, kun hänen veljensä kaatui ja susi valmistautui tappamaan Forcin. Zorc otti ensimmäisen esineen, mikä käteen sattui: katkenneen keihään. Hän lähti juoksemaan keihäs tanassa kohti sutta. Isku, kun keihäs osui suteen ja läpäisi vasemman takajalan reiden, oli yllättävän kova. Kuuman veren ryöpsähdys Zorcin päälle sai hänet kavahtamaan taakse samalla, kun suden alta pois kierähtänyt Forc iski voimiensa takaa suden oikean takajalan alapohkeeseen miekallaan. Miekka katkaisi akillesjänteen ja mursi toisen sääriluun saaden suden kaatumaan maahan. Menninkäiset juoksivat ulos luolasta uupuneina ja täynnä mustelmia mutta hengissä.
He juoksivat vielä ainakin tunnin, vaikka tiesivät, ettei susi voisi seurata heitä. Lopulta Forc kaatui uupumuksesta tajuttomana. Zorckin oli uupunut ja hänen päätänsä särki edelleen. Siitä huolimatta hän raahasi veljensä puun varjoon ja kävi itsekin makuulle ja nukahti melkein heti. He nukkuivat ainakin vuorokauden välittämättä ajasta. Kun kumpikin heräsi, oli jo myöhäinen ilta ja ei voinut jatkaa matkaa joten he käyttivät illan ja melkein koko yön vammojensa hoitoon. Aamulla kumpikin oli paljon paremmassa kunnossa ja he päättivät jatkaa pitkää taivaltaan. Matkaaminen oli hitaampaa kuin ennen koska Forc oli hidas kävelemään, jonka vuoksi hän ratsastikin useimmin, mutta nyt oli hänen ratsunsa lähtenyt karkuun sutta. Käveleminen oli raskasta koska suden tekemät vammat särkivät edelleen ja piti aina mennä karkuun kun tuli ongelmia ja juokseminen vei energiaa jota heillä ei ollut hukattavaksi kun ruokaa oli niukasti. Veljekset kävelivät ja kävelivät mutta Forcin lintua eikä toisia menninkäisiä ollut näkynyt jonka vuoksi he alkoivat menettää toivoaan menninkäisarmeijasta. Viikon kävelyn jälkeen he olivat jo vuorien rinteillä kun kumpikaan ei jaksanut kävellä joten he tekivät leirin, puun alle nukkuma paikan ja nuotion ja alkoivat nukkua. Forc heräsi puheeseen joka oli kuin olikin heidän kieltään ja kuunteli mistä se tuli, äänet kuulivat kukkulan takaa. Forc meni katsomaan mitä siellä oli, hän näki kymmenen menninkäistä joilla jokaisella oli keihäs aseenaan ja keihäät osoittivat häntä kohti...
Toivottavasti tämä oli parempi kuin viimekertainen joka suorastaan lytättiin. Ei vieläkään mitään kovin pitkää tullut.
Forc tunsi kuinka Zorc tärisi kauhusta kun susi otti pari askelta heitä kohti. Zorc käveli aivan luolan perälle aivan kuin ottaakseen vauhtia kovaan juoksuun sillä aikaa, kun Forc etsi katseellaan asetta, jonka löysi aivan luolan suulta suden takaa. Susi liikkui varovasti kohti veljeksiä aivan kuin vaanien saalista, jonka Forc itse asiassa luuli itsensä olevankin. Katsoessaan ympärilleen hän kuitenkin näki luita ja hajonneita aseita joita he eivät olleet huomanneet pimeässä tullessaan luolaan.
Zork oli kauhuissaan eikä uskaltanut liikkua, mutta halusi silti jousta karkuun. Hän oli luullut tullessaan luolaan että se oli tyhjillään, mutta se olikin suden pesä ja susi oli valmis puolustamaan pesäänsä verisesti. Zorc kuuli kovaa raakuntaa nurkasta ja katsoi sinne. Nurkassa oli Forcin linturatsu sidottuna liekaan, jonka hänen veljensä oli illalla tehnyt. Zorc etsi pientä veistä, jota hän piti mukana hätätapausten varalta. Veitsi löytyi, ja hän katkaisi liean köyden ja päästi linnun menemään. Lintu juoksi aivan suden vierestä, eikä susi reagoinut lintuun mitenkään. Zorc sai ajatuksen: jos hän vain juoksisi suden ohi, se päästäisi hänet vain menemään, aivan kuin linnunkin.
Forc näki Zorcin lähtevän juoksuun suoraan sutta kohti. Susi koetti purra, mutta Zorc väisti pureman juuri ja juuri. Susi ei kuitenkaan lopettanut siihen, vaan huitaisi toisella etukäpälällään Zorcia päähän. Iskun voima sai hänet lentämään monta metriä päin luolan seinämää, jonka vuoksi Zorc meni tajuttomaksi. Nyt Forc oli yksin jättiläissutta vastaan aseenaan vain pieni ruosteinen lyömämiekka ja kilpi, jonka hän oli poiminut maasta ja joka oli luultavasti kuulunut jollekin hänelle tuntemattomalle örkkiheimon sotilaalle. Susi lähti hyökkäykseen kohti Forcia. Hän torjui käpälän iskun kilvellään, mutta isku oli niin voimakas, että kilpi iskeytyi häntä vasten ja paiskasi nurin luolan kovalle lattialle. Forc ei kuitenkaan jäänyt makaamaan, vaikka isku oli lyönyt hänestä ilmat pihalle, vaan nousi nopeasti ylös ja väisti seuraavan hyökkäyksen. Hänen piti väistää suurin osa iskuista, koska niiden voima olisi lyönyt aina maahan ja silloin susi olisi saanut purtua Forcia. Hän taisteli monta kymmentä minuuttia suden kanssa torjuen ja väistellen iskuja ja silloin tällöin iskien miekallaan, mutta miekka ei tehnyt sudelle paljoakaan vahinkoa. Lopulta Forc oli niin uuvuksissa taistelusta, ettei jaksanut enää edes nostaa kilpeään ja kaatui. Susi nousi hänen rintansa päälle ja oli rusentaa Forcin rintalastan painollaan. Susi aukaisi mädäntyneeltä haisevan suunsa valmiina repimään Forkin palasiksi.
Zorc alkoi heräillä luolan nurkassa kovaan päänsärkyyn oksennuksen maku suussaan. Hän oksensi veren sekaista ainetta, joka haisi pilaantuneelta kalalta. Hän koetti muistaa, mitä tapahtui ennen kuin hän menetti tajunnan. Suden murina kuitenkin palautti hänet takaisin tähän hetkeen, ja sai Zorcin katsomaan sutta. Hän näki, kun hänen veljensä kaatui ja susi valmistautui tappamaan Forcin. Zorc otti ensimmäisen esineen, mikä käteen sattui: katkenneen keihään. Hän lähti juoksemaan keihäs tanassa kohti sutta. Isku, kun keihäs osui suteen ja läpäisi vasemman takajalan reiden, oli yllättävän kova. Kuuman veren ryöpsähdys Zorcin päälle sai hänet kavahtamaan taakse samalla, kun suden alta pois kierähtänyt Forc iski voimiensa takaa suden oikean takajalan alapohkeeseen miekallaan. Miekka katkaisi akillesjänteen ja mursi toisen sääriluun saaden suden kaatumaan maahan. Menninkäiset juoksivat ulos luolasta uupuneina ja täynnä mustelmia mutta hengissä.
He juoksivat vielä ainakin tunnin, vaikka tiesivät, ettei susi voisi seurata heitä. Lopulta Forc kaatui uupumuksesta tajuttomana. Zorckin oli uupunut ja hänen päätänsä särki edelleen. Siitä huolimatta hän raahasi veljensä puun varjoon ja kävi itsekin makuulle ja nukahti melkein heti. He nukkuivat ainakin vuorokauden välittämättä ajasta. Kun kumpikin heräsi, oli jo myöhäinen ilta ja ei voinut jatkaa matkaa joten he käyttivät illan ja melkein koko yön vammojensa hoitoon. Aamulla kumpikin oli paljon paremmassa kunnossa ja he päättivät jatkaa pitkää taivaltaan. Matkaaminen oli hitaampaa kuin ennen koska Forc oli hidas kävelemään, jonka vuoksi hän ratsastikin useimmin, mutta nyt oli hänen ratsunsa lähtenyt karkuun sutta. Käveleminen oli raskasta koska suden tekemät vammat särkivät edelleen ja piti aina mennä karkuun kun tuli ongelmia ja juokseminen vei energiaa jota heillä ei ollut hukattavaksi kun ruokaa oli niukasti. Veljekset kävelivät ja kävelivät mutta Forcin lintua eikä toisia menninkäisiä ollut näkynyt jonka vuoksi he alkoivat menettää toivoaan menninkäisarmeijasta. Viikon kävelyn jälkeen he olivat jo vuorien rinteillä kun kumpikaan ei jaksanut kävellä joten he tekivät leirin, puun alle nukkuma paikan ja nuotion ja alkoivat nukkua. Forc heräsi puheeseen joka oli kuin olikin heidän kieltään ja kuunteli mistä se tuli, äänet kuulivat kukkulan takaa. Forc meni katsomaan mitä siellä oli, hän näki kymmenen menninkäistä joilla jokaisella oli keihäs aseenaan ja keihäät osoittivat häntä kohti...
Toivottavasti tämä oli parempi kuin viimekertainen joka suorastaan lytättiin. Ei vieläkään mitään kovin pitkää tullut.
Mutta joo, tämä oli kyllä parempi kuin se edellinen, huomattavasti. Kieli oli jo vähän selkeämpää, ja teksti äidinkielen perusnormien mukaista (suurimmilta osin). Mutta pari juttua olisi vähän realismista sanottavaa. Eivätkös nämä olleet Snotlingeja? Örkkikansan säälittävimpiä ja ruipeloisimpia otuksia? Forcilla oli Örkin käyttämä kilpi kädessään. Snotlingit yltävät juuri ja juuri örkkien polveen asti pituudeltaan, ja örkkien kilpi olisi tällöin Forcia suurempi. Miten ihmeessä hän sellaista käyttäisi tehokkaasti? Kun Snotlingien voimavaratkin ovat niin sanotusti rajalliset. 
Mutta lisää voisin kyllä lukaista, nyt kun olen huomannut, että teksti on kuitenkin aivan lukukelpoista. Ja varmasti paranee pidemmän päälle, olen varma siitä. 
En nyt lähe hirveesti ite kritisoimaan koska oma tarinani on mitä on, joten en sano muuta kun samaa mieltä runen kanssa