Sivu 1/1

Cadian Seventh Company : Prologue

Lähetetty: Pe 16.07.2004 14:07
Kirjoittaja Thelacan
Teinpä jonkin sortin tarinan tapasen tulevalle IG joukolleni. Näin alkuun sanon, että otsikko kusee (ainakin omasta mielestä), yhdyssana virheitä saattaa löytyä ja muuta sellaista epäolennaista. Mutta itse tarinan prologi.

Prologue

Julius oli pitkä, lihaksikas mies. Hänen naamaansa koristeli useampi arpi. Pari pientä arpea ja yksi uusi ja iso. Tämän hän oli saanut taistelussa Yön Herroja vastaan. Hänet oli yllätetty tiedusteluretkellä ja oli juuri ja juuri selvinnyt, tosin hänen ryhmästä suurin osa oli kuollut. Hänen lisäkseen oli viisi veteraania vielä jäljellä. Kaikki olivat hänen valitsemiaan taistelijoita jotka komentaja aina lähetti tiedustelu- tai sabotaasi tehtäviin. Heille määrättyjen tehtävien luonteen takia hän oli vielä antanut jokaiselle miehelle haulikko-koulutuksen. He varmasti joutuisivat kosketuksiin vihollisen kanssa ja lähikontaktissa haulikko on kymmenen kertaa parempi kuin las-kivääri.
Moottorin jylinä herätti Juliuksen mietteistään. Hän oli kiivennyt puuhun aikaisemmin ja kyykki oksalla tähystellen vihollisen joukkoja.
´Tuolla!´ Julius ajatteli itsekseen. Hän otti kiikarinsa ja laski vihollisen vahvuuden.
´Kymmenen sotilasta jalan ja chimera-kuljetusvaunu joka sisälsi varmasti toisenkin ryhmän tuota vihattua petturikaartia.´ Julius pohti vähän aikaan ja viittoi ryhmälleen joka oli piiloutunut aluskasvillisuuden sekaan. Adolf, hänen kranaatinheitin mies vaihtoi paikkaansa jotta hänellä olisi parempi näkymä tuon chimeran taka-peltiin siltä varalta jos Julius heittäisi melta-räjähteensä ohi. Kun petturit lähenivät alkoi Juliuksen viha nousemaan, hänen teki mieli ruveta jo ammuskelemaan vihollista.
´Ei vielä.´ ajatteli hän itsekseen. Kun vaunu oli enää kymmenisen metrin päässä hän näki kääntyneen komissaarin tähystelevän ympärille chimeran avatusta kattoluukusta.
Chimera pysähtyi Juliuksen alle.
´Toivottavasti he eivät ole huomanneet toisia.´ mietti Julius kun hän otti melta-räjähteensä vyöltä ja valmistautui heittämään sen rukous huulillaan.

-----------------------------
Eikun risuja tulemaan (ihan kuin tämmöisestä tarinasta saisi ruusuja :)) ja kertokaa myös haluatteko lisää.

Lähetetty: Pe 16.07.2004 17:23
Kirjoittaja Kolem
Lisää :) en tosta viitti viel mitää sanoo.. ihan hyvältä kuullostaa

Lähetetty: Pe 16.07.2004 17:27
Kirjoittaja Battousai
Lissää vaan tulemaan, ei tuommoista vielä voi kommentoida. "Kranaatinheitin mies" oli ilmaisuna melko epäkaartilainen ;)

Lähetetty: Pe 16.07.2004 17:29
Kirjoittaja Thelacan
Et arvakkaan kuinka helpottunut olen :). Oikeastaan olin ajatellut kirjoittavan erittäin pitkän stoorin kokonaisuudessaan, teidän kommentit eivät vaikuta siihen kirjoitanko lisää vaan laitanko niitä tänne. ;)

Edit:
Plague Zombie kirjoitti: "Kranaatinheitin mies" oli ilmaisuna melko epäkaartilainen ;)
Tämä onkin veteraani joka tekee sissitehtäviä (tai vastaavaa) mutta miten itse kääntäisit grenade launcherin?

Lähetetty: Pe 16.07.2004 17:50
Kirjoittaja Battousai
Kai kranaatin heittimeksi, se "mies" on se avain sana ;)

Lähetetty: Pe 16.07.2004 17:52
Kirjoittaja Thelacan
Hm, ei ehkä olisi pitänyt nukkua äidinkielen tunnilla kun en tajunnut mutta lueppas jatko-osa.

Lähetetty: La 17.07.2004 00:17
Kirjoittaja Rune
En minäkään oikein tajunnut, mitkä oli Kranaatinheitin miehessä vikana. Plague jos viitsii selventää? ;) Mutta noh, minun mielestäni koko roska pitäisi kirjoittaa yhteen, kranaatinheitinmies. Mutta se siitä. Tarina itsessään oli hyvä näin itsenäiseksi tarinakseen, mutta vähän enemmän olisin ehkä tahtonut. Tekstin pituutta lähinnä, ja ehkä selvennystä, missä on ketä, milloin ja miksi. Mutta tuollaiset nyt ovat sivuseikka, josko hommaa selvennetään myöhemmin. ;) Seuraava...

edit\\ Jaa jaa, ei tuo minun korvaani kuulostanut yhtään huonolta. ;)

Lähetetty: La 17.07.2004 00:20
Kirjoittaja Battousai
Tarkoitin että kukaan imperial guardsman tuskin sanoo että hänen squadissaan on kranaatinheitin mies pikemminkin kranaatinheittäjä tai kranaatti specialisti.