Cadian Seventh Company : Death from the shadows
Lähetetty: Pe 16.07.2004 21:14
Prologi
Sudden Thrust
Tässä tarinassa taitaa vaivata sama kuin viimesimmässä sillä olin kirjoittanut molemmat aikaisemmin mutta odottakaapas myöhempää ajankohtaa, silloin saatte synkän tarinan eteenne..
Death from the shadows
Komentaja Corwin tutki hänelle annettuja raportteja.
´Hm, joka puolella on menetetty yhteyksiä kaupunkeihin mutta ei ole mitään merkkiä kuka nämä valtasi…´ hän pohti itsekseen. Samalla Veteraani kersantti Julius astui sisään komentobunkkeriin.
´Ah, terve Julius.´ sanoi Corwin.
´Iltaa komentaja. Tiedusteluraportit pitivät paikkansa, noin kaksikymmentä miestä mukaan lukien komissaari ja yksi chimera.´ vastasi Julius.
´Hyvä, tuliko tappioita?´ Corwin kysyi ilman epäilystäkään etteikö Julius olisi onnistunut tehtävässään.
´Eipä juuri, jos ei lasketa paria naarmua ja märkiä sukkia.´ vastasi Julius hymyillen perään.
´Istu alas, haluatko kahvia?´
Adolf veti inhottavat märät sukat jalastaan ja laittoi ne roikkumaan lähelle plasmalämmitintä. ’Big Jim’ oli hetki sitten kertonut vitsin jolle kaikki vielä hymyilivät.
Brin alkoi hoilaamaan pilkkalauluaan heidän uudesta komissaarista hyvällä mielellä, sillä komissaari ei uskaltaisi tehdä heille mitään. Sen verran auktoriteettiä Juliuksella oli vaikka olikin arvoltaan kersantti. Tosin hänen rintaansa komisteli Honorifica Imperialis mitali.
´Hän on kalju, astuu piikkisikojen päälle ja muistuttaa uus-Horusta…´ Pian koko ryhmä rupesi hoilaamaan tätä.
´Piikkisika oli jokin vanha nisäkäs laji joka on aikoja sitten kuollut sukupuuttoon, ja ”sattumoisin” komissaarikin on kalju.´ mietti Adolf itsekseen ja totesi vanhojen kirjojen tutkimisen kannattavaksi ajanvietteeksi.
Sade oli juuri lakannut ja Adeptus Mechaniuksen teknikkopappi komensi tämän teknikko-servitorit poistamaan tankkien suojana olleita pressuja. Tankit oli siirretty isojen tukkien päällä täten estäen raskaiden panssareiden uppoamasta mutaan.
Julius käveli Corwinin kanssa ympäri leiriä. Hitaasti tosin ärsyttävän mudan takia, ties missä oli jonkin sortin kuoppa joka oli täyttynyt mudalla. Nämä mutakuopat olivat jopa vaarallisia, kerran he olivat löytäneet hukkuneen vahdin kuopasta kun muta oli kuivunut.
Joka puolella oli isoja puolijoukkue telttoja, korsuja, juoksuhautoja ja maavalleja. Muonateltoille oli pitkät jonot vaikka noudattivatkin tiettyä aikataulua. Moni sotilas tunsi olonsa paremmaksi nähdessään Juliuksen.
Heidän kävellessä muonajonojen ohi moni nosti ruokapakkinsa tervehdyksen merkiksi ja Julius tervehti takaisin nostamalla käden ilmaan.
Samaan aikaan joukko petturikaartilaisia taisteli kaupungin viemäreissä samoja otuksia vastaan jotka olivat surmanneet Corden. Alikersantti karjui miehille pistämään pistimet aseisiin, sillä he olivat jo pari tuntia taistellut ja ammukset olivat lopuillaan. Pian iso lauma näitä otuksia tuli kulman takaa sihisten uhkaavasti. Nähdessään ihmiset pistimet ojossa odottamassa hyökkäystä otukset pysähtyivät. kaartilaiset odottivat pelonvallassa otusten hyökkäystä mutta hyökkäystä ei koskaan tullut. Sitten alkoi tuntua kuin joku iso otus kävelisi ja lähenisi kokoajan. Pian nämä pienet otukset väistyivät ja väliin tunki massiivinen otus jolla oli neljä erittäin isoa kynttä.
Miehet katsoivat tätä uutta petoa sydän kurkussa ja kesti hetki ennen kuin tajusivat mikä oli se kosteus joka roiskahti heidän kasvoilleen. Peto oli huitaissut yhdellä kynnellään mestaten ensimmäisen rivin miehiä. Loput pakenivat silkan pakokauhun vallassa kunnes törmäsivät outoon näkyyn kulman takana. Kymmenen paria punaisia silmiä tuijotti heitä pimeydestä. Petturit epäröivät hetken kunnes pimeydestä tuli hahmoja esiin. Tummansiniseen terminaattoripanssariin pukeutuneita joiden olkapanssarissa oli Yön Herrojen kuva.
Ihmiset luulivat olevansa turvassa kunnes kaksi terminaattoria käänsi raskaat liekinheittimet heitä kohti.
Viemäreissä kaikui palavien ihmisten tuskanhuudot ja sen perään kuului tulitaistelun ääniä.
--------------------------------
Ja sitä tuttua palautetta...
Sudden Thrust
Tässä tarinassa taitaa vaivata sama kuin viimesimmässä sillä olin kirjoittanut molemmat aikaisemmin mutta odottakaapas myöhempää ajankohtaa, silloin saatte synkän tarinan eteenne..
Death from the shadows
Komentaja Corwin tutki hänelle annettuja raportteja.
´Hm, joka puolella on menetetty yhteyksiä kaupunkeihin mutta ei ole mitään merkkiä kuka nämä valtasi…´ hän pohti itsekseen. Samalla Veteraani kersantti Julius astui sisään komentobunkkeriin.
´Ah, terve Julius.´ sanoi Corwin.
´Iltaa komentaja. Tiedusteluraportit pitivät paikkansa, noin kaksikymmentä miestä mukaan lukien komissaari ja yksi chimera.´ vastasi Julius.
´Hyvä, tuliko tappioita?´ Corwin kysyi ilman epäilystäkään etteikö Julius olisi onnistunut tehtävässään.
´Eipä juuri, jos ei lasketa paria naarmua ja märkiä sukkia.´ vastasi Julius hymyillen perään.
´Istu alas, haluatko kahvia?´
Adolf veti inhottavat märät sukat jalastaan ja laittoi ne roikkumaan lähelle plasmalämmitintä. ’Big Jim’ oli hetki sitten kertonut vitsin jolle kaikki vielä hymyilivät.
Brin alkoi hoilaamaan pilkkalauluaan heidän uudesta komissaarista hyvällä mielellä, sillä komissaari ei uskaltaisi tehdä heille mitään. Sen verran auktoriteettiä Juliuksella oli vaikka olikin arvoltaan kersantti. Tosin hänen rintaansa komisteli Honorifica Imperialis mitali.
´Hän on kalju, astuu piikkisikojen päälle ja muistuttaa uus-Horusta…´ Pian koko ryhmä rupesi hoilaamaan tätä.
´Piikkisika oli jokin vanha nisäkäs laji joka on aikoja sitten kuollut sukupuuttoon, ja ”sattumoisin” komissaarikin on kalju.´ mietti Adolf itsekseen ja totesi vanhojen kirjojen tutkimisen kannattavaksi ajanvietteeksi.
Sade oli juuri lakannut ja Adeptus Mechaniuksen teknikkopappi komensi tämän teknikko-servitorit poistamaan tankkien suojana olleita pressuja. Tankit oli siirretty isojen tukkien päällä täten estäen raskaiden panssareiden uppoamasta mutaan.
Julius käveli Corwinin kanssa ympäri leiriä. Hitaasti tosin ärsyttävän mudan takia, ties missä oli jonkin sortin kuoppa joka oli täyttynyt mudalla. Nämä mutakuopat olivat jopa vaarallisia, kerran he olivat löytäneet hukkuneen vahdin kuopasta kun muta oli kuivunut.
Joka puolella oli isoja puolijoukkue telttoja, korsuja, juoksuhautoja ja maavalleja. Muonateltoille oli pitkät jonot vaikka noudattivatkin tiettyä aikataulua. Moni sotilas tunsi olonsa paremmaksi nähdessään Juliuksen.
Heidän kävellessä muonajonojen ohi moni nosti ruokapakkinsa tervehdyksen merkiksi ja Julius tervehti takaisin nostamalla käden ilmaan.
Samaan aikaan joukko petturikaartilaisia taisteli kaupungin viemäreissä samoja otuksia vastaan jotka olivat surmanneet Corden. Alikersantti karjui miehille pistämään pistimet aseisiin, sillä he olivat jo pari tuntia taistellut ja ammukset olivat lopuillaan. Pian iso lauma näitä otuksia tuli kulman takaa sihisten uhkaavasti. Nähdessään ihmiset pistimet ojossa odottamassa hyökkäystä otukset pysähtyivät. kaartilaiset odottivat pelonvallassa otusten hyökkäystä mutta hyökkäystä ei koskaan tullut. Sitten alkoi tuntua kuin joku iso otus kävelisi ja lähenisi kokoajan. Pian nämä pienet otukset väistyivät ja väliin tunki massiivinen otus jolla oli neljä erittäin isoa kynttä.
Miehet katsoivat tätä uutta petoa sydän kurkussa ja kesti hetki ennen kuin tajusivat mikä oli se kosteus joka roiskahti heidän kasvoilleen. Peto oli huitaissut yhdellä kynnellään mestaten ensimmäisen rivin miehiä. Loput pakenivat silkan pakokauhun vallassa kunnes törmäsivät outoon näkyyn kulman takana. Kymmenen paria punaisia silmiä tuijotti heitä pimeydestä. Petturit epäröivät hetken kunnes pimeydestä tuli hahmoja esiin. Tummansiniseen terminaattoripanssariin pukeutuneita joiden olkapanssarissa oli Yön Herrojen kuva.
Ihmiset luulivat olevansa turvassa kunnes kaksi terminaattoria käänsi raskaat liekinheittimet heitä kohti.
Viemäreissä kaikui palavien ihmisten tuskanhuudot ja sen perään kuului tulitaistelun ääniä.
--------------------------------
Ja sitä tuttua palautetta...
