Wulfric Tralliuksen saaga, välinäytös: Silmä
Lähetetty: Ti 27.07.2004 00:58
Selitän heti alkuun otsikon: Tästä ei oikein syntynyt kunnon tarinaa, joten tein tästä pelkän välinäytöksen, (eli toisinsanoen osan 7½).
Tästä pääsette osaan 7, ja mahtavaan linkkilistaan:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=27342
Eli kommenttia tarinasta, kiitos.
---------------------------------------------
Planeetta Algerothin pinnalle oli laskeutunut paksu lumikerros. Se peitti hiljalleen lukemattomat ihmisruumiit, jotka lojuivat pienen tukikohdan edustalla ja sisällä. Se peitti inkvisiittori Éscavezin revityn ja lävistetyn ruumiin, ja myös suurmestari Valecon ruumiin.
Valecon ruumis erosi kuitenkin ympärillä lojuvista Kaartilaisten ruumiista muutenkin kuin kokonsa ja haarniskansa puolesta. Valecon ruumiista oli vuotanut paljon tuoretta verta, ja hänen naamalleen laskeutuvat lumihiutaleet sulivat.
Planeetalla vallitseva täydellinen hiljaisuus särkyi voimistuvaan jylinään. Valtava, keltainen Ukkoshaukka- alus rikkoi valkoisen pilviverhon ja laskeutui nopeasti tukikohdan lentokentälle. Aluksen valtava pohja aukesi, ja ojentui maahan sillaksi. Sitä pitkin planeetan pinnalle asteli kaksikymmentä keltaisiin voimahaarniskoihin pukeutunutta, kaksimetristä imperiumin eliittisotilasta. Jokainen heistä oli aseistautunut vaikuttavan kokoisella bolter-kiväärillä.
– Levittäytykää ja etsikää kaikki ruumiit, kuului käsky. Sotilaat lähtivät eri suuntiin, ja tarkastelivat ruumiskasoja. Pian he olivat tutkineet koko tukikohdan ja sen ympäristön.
– Kootkaa ruumit yhteen kasaan, ja valelkaa ne paloöljyllä.
Sotilaat kiinnittivät kiväärinsä hihnalla lonkalleen, nostivat lähimmän ruumiin kevyesti olkapäilleen ja veivät ne aluksen lähelle kasaan. He toimivat lähes identtisesti.
Yksi sotilaista käveli Valecon ruumiin ohitse, ja samassa sotilaan vyöllä oleva laite piippasi kovaa. Hän kääntyi nopeasti ja kohotti kiväärinsä. Laite piippasi uudelleen ja alkoi sirittää.
Sotilas irrotti laitteen vyöltään, katsoi siinä olevaa pientä ruutua ja alkoi puhua kypärässään olevaan radioon.
– Kapteeni, yksi on elossa. Ilmoitan kun löydän hänet.
Sotilas tarkkaili laitteen ruutua ja asteli hitaasti kohti Valecoa. Samassa Valeco raotti silmiään ja vaikersi hiljaa.
– Kapteeni. Henkiinjäänyt on Harmaa Ritari, ja näyttää olevan todella pahassa kunnossa. Lähettäkää heti ensiapujoukkue paikalle.
Veteraani Hall makasi puisella penkillä XY-TO-09:n varastohuoneessa. Hänen uurteisilla kasvoillaan oli tuskainen ilme, ja hikipisarat valuivat alas hänen poskiaan pitkin.
Hall aukaisi hitaasti silmänsä, vetäisi pari kertaa henkeä ja nousi istumaan. Äkkiä kammottava päänsärky nappasi hänet otteeseensa, aivan kuin joku olisi heiluttanut moukaria hänen kallonsa sisällä. Samalla hänen rintaansa pisti terävä kipu, joka tuntui lähtevän hänen selkärangastaan ja lävistävän koko ruumiin. Veteraani nousi seisomaan. Rinnassa tuntuva kipu helpotti hieman kun hän suoristautui, mutta päänsärky vain yltyi.
– Ihan kuin viiden päivän ryyppyputken jälkeen, perhana…
Hall tunsi lattian tärähtävän muutaman kerran, ja tajusi ettei hänellä ollut aavistustakaan missä hän oli, tai kuka hän oli. Huoneen takaosassa näytti olevan tanko, painoja ja muita kuntoiluvälineitä, jotka melkein nostattivat muistoja hänen tajuntansa pintaan. Tuntui kuin olisi katsellut jotain tuttua muotoa sumean lasin läpi kuitenkaan tunnistamatta sitä.
Veteraani käveli vaistomaisesti lähellään olevan pienen kaapin luokse, ja kaivoi avaimen taskustaan. Pienen näperryksen jälkeen hän sai kaapin oven auki, ja nähdessään kaappinsa seinällä riippuvan meltakiväärin, jonka kylkeen oli kaiverrettu sanat ”Vanha Kunnon Retkikeitin”, hän tunsi muistojen jälleen lähes palaavan. Hall nosti katseensa kaapin takaseinällä olevaan naisenkuvaan ja tunne voimistui.
– Huomenta, Lucy, hän mutisi vaistomaisesti. Hall otti meltakiväärin käteensä ja siveli sen metallista pintaa sormellaan.
Inkvisiittori Trallius istui aluksensa matkustajaosaston lattialla jalat ristissä. Hän oli meditoinut ja rukoillut useita tunteja, ja vajonnut syvään transsiin. Pian hän sai näyn, kuten lähes aina hänen meditoidessaan ja jonkin asian painaessa hänen mieltään.
Alus syöksyi eteenpäin mustassa avaruudessa. Sen kyljessä luki todella kuluneista kirjaimista tunnus XY-TO-09. Alus ohitti nopeasti kaksi punertavaa planeettaa, nousi hieman ylemmäs välttääkseen kaukana edessä olevan komeetan.
Äkkiä pimeään avaruuteen tuli valoa. Suoraan aluksen eteen oli ilmestynyt valtava, kimmeltävä ja villisti kupliva aukko. Alus yritti nousta aukon yli ja kääntää sivulle, mutta se kulki liian nopeasti ja osui aukkoon, kadoten täydellisesti sen mielipuoliseen pyörteilyyn.
Trallius hätkähti hereille transsistaan ja huudahti kiihtymyksestä. Hän nousi nopeasti pystyyn, mutta huojahti ja kaatui takaisin istumaan; jalat olivat puutuneet tuntien istumisesta. Inkvisiittori yritti nousta seisomaan hieman rauhallisemmin, ja tällä kertaa jalat kantoivat, mutta niitä pisteli inhottavasti. Trallius harppoi nopeasti matkustamon poikki ja tönäisi ohjaamon oven auki niin rajusti että se kolahti seinään auetessaan. Janes ja McHill olivat kummatkin säikähtäneet ja katsoivat silmät pyöreinä häntä.
– Nosta äkkiä ylemmäs, Trallius sanoi ja lähti kohti komentopöytää. McHill, joka istui pöydän ääressä, tarttui häntä käsivarresta.
– Kapteeni, oletko varmasti kunnossa, hän kysyi.
– Nosta tämä hemmetin laite ylemmäs, Trallius huusi ja tönäisi McHillin tieltään nopeuttaen vauhtiaan. Janes ei aikaillut, vaan kääntyi kohti ohjauslaitteita ja käänsi yhtä sauvoista.
Samassa ohjaamoon tuli kirkas valo. Kammottavasti kimalteleva ja pyörivä aukko oli ilmestynyt suoraan heidän eteensä.
Hall kiinnitti meltakiväärin selkäänsä ja käveli hitaasti ulos varastosta. Hän käveli käytävää pitkin ja ohitti useita ovia mutisten hiljaa itsekseen.
– Kylpyhuoneet… kapteenin hytti… ruuma… ei, matkustajaosasto… Hall kääntyi viimeisestä ovesta, ja ehti nähdä matkustamon läpi kuinka Trallius tönäisi ohjaamon oven auki. Hän lähti kävelemään hitaasti kohti ohjaamoa, ja puolimatkaan ehdittyään ohjaamoon välähti kirkas valo. Hall ähkäisi ja peitti silmänsä kädellään.
– Käännä, Trallius huusi, ja Janes yritti. Alus kääntyi melkein riittävästi, mutta sen nokka osoitti edelleen kohti tuota kammottavaa kuplivaa silmää. Se kasvoi nopeasti kunnes se täytti koko heidän näkökenttänsä, ja samassa heidän aluksensa, Valkyyria XY-TO-09, osui kimaltelevaan aukkoon ja upposi siihen kokonaan, kadoten avaruudesta.
Trallius tunsi hetken ajan pelkästään täydellistä pimeyttä. Hän muisti tuon tunteen siitä kaukaisesta ajasta, kun hän oli ollut pieni poika ja joskus herännyt painajaisesta keskellä yötä, ja kaikkialla oli ollut pimeää. Sen tunteen vallassa ei tiedä mikä oli totta ja mikä ei, ja kauhu piti häntä tiukassa, nihkeässä otteessaan.
Ohjaamoon tulvahti oudon keltaista valoa, ja tunne haihtui. Trallius näki Janesin ja McHillin makaavan ohjaamon lattialla, ja huomasi itsekin istuvansa sillä.
– Missä helvetissä me olemme, Janes kysyi hiljaa. Trallius otti tukea lattiasta ja nousi jaloilleen. Hän katsoi ulos ohjaamon ikkunasta ja vetäisi henkeä.
He eivät olleet enää avaruudessa, vaan ilmeisesti jonkin planeetan ilmakehässä. Keltainen valo tuli kirkkaasta, valtavan kokoisesta hehkuvasta pallosta, joka oli omituisesti heidän alapuolellaan. Pallon alapuolella näkyi kuitenkin maata, vuoria ja vettä.
McHill ja Janeskin nousivat ylös ja katselivat hämmästyttävää näkyä.
– Sepä olisi mukava tietää, Trallius vastasi.
----------------------------------------
Tästä pääsette osaan 7, ja mahtavaan linkkilistaan:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=27342
Eli kommenttia tarinasta, kiitos.
---------------------------------------------
Planeetta Algerothin pinnalle oli laskeutunut paksu lumikerros. Se peitti hiljalleen lukemattomat ihmisruumiit, jotka lojuivat pienen tukikohdan edustalla ja sisällä. Se peitti inkvisiittori Éscavezin revityn ja lävistetyn ruumiin, ja myös suurmestari Valecon ruumiin.
Valecon ruumis erosi kuitenkin ympärillä lojuvista Kaartilaisten ruumiista muutenkin kuin kokonsa ja haarniskansa puolesta. Valecon ruumiista oli vuotanut paljon tuoretta verta, ja hänen naamalleen laskeutuvat lumihiutaleet sulivat.
Planeetalla vallitseva täydellinen hiljaisuus särkyi voimistuvaan jylinään. Valtava, keltainen Ukkoshaukka- alus rikkoi valkoisen pilviverhon ja laskeutui nopeasti tukikohdan lentokentälle. Aluksen valtava pohja aukesi, ja ojentui maahan sillaksi. Sitä pitkin planeetan pinnalle asteli kaksikymmentä keltaisiin voimahaarniskoihin pukeutunutta, kaksimetristä imperiumin eliittisotilasta. Jokainen heistä oli aseistautunut vaikuttavan kokoisella bolter-kiväärillä.
– Levittäytykää ja etsikää kaikki ruumiit, kuului käsky. Sotilaat lähtivät eri suuntiin, ja tarkastelivat ruumiskasoja. Pian he olivat tutkineet koko tukikohdan ja sen ympäristön.
– Kootkaa ruumit yhteen kasaan, ja valelkaa ne paloöljyllä.
Sotilaat kiinnittivät kiväärinsä hihnalla lonkalleen, nostivat lähimmän ruumiin kevyesti olkapäilleen ja veivät ne aluksen lähelle kasaan. He toimivat lähes identtisesti.
Yksi sotilaista käveli Valecon ruumiin ohitse, ja samassa sotilaan vyöllä oleva laite piippasi kovaa. Hän kääntyi nopeasti ja kohotti kiväärinsä. Laite piippasi uudelleen ja alkoi sirittää.
Sotilas irrotti laitteen vyöltään, katsoi siinä olevaa pientä ruutua ja alkoi puhua kypärässään olevaan radioon.
– Kapteeni, yksi on elossa. Ilmoitan kun löydän hänet.
Sotilas tarkkaili laitteen ruutua ja asteli hitaasti kohti Valecoa. Samassa Valeco raotti silmiään ja vaikersi hiljaa.
– Kapteeni. Henkiinjäänyt on Harmaa Ritari, ja näyttää olevan todella pahassa kunnossa. Lähettäkää heti ensiapujoukkue paikalle.
Veteraani Hall makasi puisella penkillä XY-TO-09:n varastohuoneessa. Hänen uurteisilla kasvoillaan oli tuskainen ilme, ja hikipisarat valuivat alas hänen poskiaan pitkin.
Hall aukaisi hitaasti silmänsä, vetäisi pari kertaa henkeä ja nousi istumaan. Äkkiä kammottava päänsärky nappasi hänet otteeseensa, aivan kuin joku olisi heiluttanut moukaria hänen kallonsa sisällä. Samalla hänen rintaansa pisti terävä kipu, joka tuntui lähtevän hänen selkärangastaan ja lävistävän koko ruumiin. Veteraani nousi seisomaan. Rinnassa tuntuva kipu helpotti hieman kun hän suoristautui, mutta päänsärky vain yltyi.
– Ihan kuin viiden päivän ryyppyputken jälkeen, perhana…
Hall tunsi lattian tärähtävän muutaman kerran, ja tajusi ettei hänellä ollut aavistustakaan missä hän oli, tai kuka hän oli. Huoneen takaosassa näytti olevan tanko, painoja ja muita kuntoiluvälineitä, jotka melkein nostattivat muistoja hänen tajuntansa pintaan. Tuntui kuin olisi katsellut jotain tuttua muotoa sumean lasin läpi kuitenkaan tunnistamatta sitä.
Veteraani käveli vaistomaisesti lähellään olevan pienen kaapin luokse, ja kaivoi avaimen taskustaan. Pienen näperryksen jälkeen hän sai kaapin oven auki, ja nähdessään kaappinsa seinällä riippuvan meltakiväärin, jonka kylkeen oli kaiverrettu sanat ”Vanha Kunnon Retkikeitin”, hän tunsi muistojen jälleen lähes palaavan. Hall nosti katseensa kaapin takaseinällä olevaan naisenkuvaan ja tunne voimistui.
– Huomenta, Lucy, hän mutisi vaistomaisesti. Hall otti meltakiväärin käteensä ja siveli sen metallista pintaa sormellaan.
Inkvisiittori Trallius istui aluksensa matkustajaosaston lattialla jalat ristissä. Hän oli meditoinut ja rukoillut useita tunteja, ja vajonnut syvään transsiin. Pian hän sai näyn, kuten lähes aina hänen meditoidessaan ja jonkin asian painaessa hänen mieltään.
Alus syöksyi eteenpäin mustassa avaruudessa. Sen kyljessä luki todella kuluneista kirjaimista tunnus XY-TO-09. Alus ohitti nopeasti kaksi punertavaa planeettaa, nousi hieman ylemmäs välttääkseen kaukana edessä olevan komeetan.
Äkkiä pimeään avaruuteen tuli valoa. Suoraan aluksen eteen oli ilmestynyt valtava, kimmeltävä ja villisti kupliva aukko. Alus yritti nousta aukon yli ja kääntää sivulle, mutta se kulki liian nopeasti ja osui aukkoon, kadoten täydellisesti sen mielipuoliseen pyörteilyyn.
Trallius hätkähti hereille transsistaan ja huudahti kiihtymyksestä. Hän nousi nopeasti pystyyn, mutta huojahti ja kaatui takaisin istumaan; jalat olivat puutuneet tuntien istumisesta. Inkvisiittori yritti nousta seisomaan hieman rauhallisemmin, ja tällä kertaa jalat kantoivat, mutta niitä pisteli inhottavasti. Trallius harppoi nopeasti matkustamon poikki ja tönäisi ohjaamon oven auki niin rajusti että se kolahti seinään auetessaan. Janes ja McHill olivat kummatkin säikähtäneet ja katsoivat silmät pyöreinä häntä.
– Nosta äkkiä ylemmäs, Trallius sanoi ja lähti kohti komentopöytää. McHill, joka istui pöydän ääressä, tarttui häntä käsivarresta.
– Kapteeni, oletko varmasti kunnossa, hän kysyi.
– Nosta tämä hemmetin laite ylemmäs, Trallius huusi ja tönäisi McHillin tieltään nopeuttaen vauhtiaan. Janes ei aikaillut, vaan kääntyi kohti ohjauslaitteita ja käänsi yhtä sauvoista.
Samassa ohjaamoon tuli kirkas valo. Kammottavasti kimalteleva ja pyörivä aukko oli ilmestynyt suoraan heidän eteensä.
Hall kiinnitti meltakiväärin selkäänsä ja käveli hitaasti ulos varastosta. Hän käveli käytävää pitkin ja ohitti useita ovia mutisten hiljaa itsekseen.
– Kylpyhuoneet… kapteenin hytti… ruuma… ei, matkustajaosasto… Hall kääntyi viimeisestä ovesta, ja ehti nähdä matkustamon läpi kuinka Trallius tönäisi ohjaamon oven auki. Hän lähti kävelemään hitaasti kohti ohjaamoa, ja puolimatkaan ehdittyään ohjaamoon välähti kirkas valo. Hall ähkäisi ja peitti silmänsä kädellään.
– Käännä, Trallius huusi, ja Janes yritti. Alus kääntyi melkein riittävästi, mutta sen nokka osoitti edelleen kohti tuota kammottavaa kuplivaa silmää. Se kasvoi nopeasti kunnes se täytti koko heidän näkökenttänsä, ja samassa heidän aluksensa, Valkyyria XY-TO-09, osui kimaltelevaan aukkoon ja upposi siihen kokonaan, kadoten avaruudesta.
Trallius tunsi hetken ajan pelkästään täydellistä pimeyttä. Hän muisti tuon tunteen siitä kaukaisesta ajasta, kun hän oli ollut pieni poika ja joskus herännyt painajaisesta keskellä yötä, ja kaikkialla oli ollut pimeää. Sen tunteen vallassa ei tiedä mikä oli totta ja mikä ei, ja kauhu piti häntä tiukassa, nihkeässä otteessaan.
Ohjaamoon tulvahti oudon keltaista valoa, ja tunne haihtui. Trallius näki Janesin ja McHillin makaavan ohjaamon lattialla, ja huomasi itsekin istuvansa sillä.
– Missä helvetissä me olemme, Janes kysyi hiljaa. Trallius otti tukea lattiasta ja nousi jaloilleen. Hän katsoi ulos ohjaamon ikkunasta ja vetäisi henkeä.
He eivät olleet enää avaruudessa, vaan ilmeisesti jonkin planeetan ilmakehässä. Keltainen valo tuli kirkkaasta, valtavan kokoisesta hehkuvasta pallosta, joka oli omituisesti heidän alapuolellaan. Pallon alapuolella näkyi kuitenkin maata, vuoria ja vettä.
McHill ja Janeskin nousivat ylös ja katselivat hämmästyttävää näkyä.
– Sepä olisi mukava tietää, Trallius vastasi.
----------------------------------------
Mutta positiivisella tavalla. Todella nättiä, ja seuraavaksi odottelemme, mitä tuleman pitää... 