40K: Kuoleman pesä
Lähetetty: Pe 06.08.2004 15:28
Laskeutumisaluksen moottoreiden jylinä täytti kersantti Hatamoton korvat kypärän kuulosuojaimista huolimatta. Hän katsahti ulos ikkunasta. Siitä näkyi pelkkä aluksen siipi, jossa oli Harakonin Sotahaukkojen tunnus. Hän yritti tirkistellä siiven ohi, mutta nähdäkseen kunnolla hänen olisi avattava turvavyönsä. Hän luopui turhasta yrityksestään ja vilkaisi luutnantti Takahoon päin. Luutnantti tuijotti keskittyneesti planeettaa alapuolella. Hänellä olikin sopiva paikka siihen.
Planeetasta Hatamoto ei tiennyt paljon muuta kuin että siitä ei kukaan muukaan oikein tiennyt mitään. Se oli nimeltään Therrendhax ja se oli harmaan pölyaavikon peitossa happamia, elottomia meriä lukuun ottamatta. Siellä oli kuitenkin havaittu muinaisia raunioita - luultavasti Pimeän Ajan peruja. Sinne oli kadonnut neljä tiedusteluryhmää ja viides - Harakoneja kuten Hatamotokin - oli juuri kentällä. Siinä kaikki. Pian hän kuitenkin pääsisi tutustumaan paikkaan. Jäljellä oli hänen arvionsa mukaan enää vartin lentomatka kohtauspaikalle, jossa tiedusteluryhmä HT5 odottaisi.
Luutnantti Takaho näytti karjuvan mikrofoniinsa. Sanoja Hatamoto ei moottoreiden ulvonnan yli kuullut. Luutnantti naputti mikrofonia, veti sen aivan korvan juureen ja huusi siihen taas. Hän näytti yhtäaikaa tylsistyneeltä, ärtyneeltä ja huolestuneelta. "Mikä on, herra luutnantti?!" Hatamoto mylvi. "RyhJYLINÄÄ alhULVONTAA taas, me MÖYKKÄÄ sinne varMETELIÄ mitä tapJYRINÄÄ!!" Hatamoto ei saanut paljonkaan selvää, mutta tajusi melko hyvin, että ongelmia oli luvassa.Hän venytti taas turvavyötään ja tirkisti ulos ikkunasta. Hän onnistui näkemään pienen vilauksen toisesta Harakonin aluksesta, joka kulki heidän edellään ja oli jo kohtauspaikan yllä.
Alus laskeutui mitäänsanomattomalle, kohtaamispaikan virkaa tekevälle pölyaukiolle. Moottorit aiheuttivat pienen paikallisen maanjäristyksen joka lennätti pölyä joka suuntaan.
***************************************
Vaimea tärinä ei tuntunut paljon miltään, mutta sai silti tomua putoamaan pimeän hallin katosta. Oli hiljaista.
Ei tapahtunut mitään, paitsi että katosta putosi taas pari tomuhiukkasta.
Yksi tomuhiukkanen kosketti hallin lattiaa.
Satoja pieniä valoja syttyi hallin seinille. Kuului sihinää ja huminaa.
Valot kääntyivät kattoon. Niiden omistajiin mahtui silloin vain yksi ajatus.
Kuolema.
***************************************
Hatamoto tunsi, kuinka alus hidasti vauhtia ja alkoi hyvin hitaasti laskeutua alemmas. Hän rentoutui penkissään ja hänen kätensä siirtyi kohti turvavyön avaajaa.
Alus tärähti. Kovaa. Alus tärähti uudestaan. Vielä kovempaa. Hatamoto tunsi kouraisun vatsanpohjassa, kun alus lähti nousemaan ylös täyttä vauhtia. "Ykkösalus räjähti!" hän kuuli sotamies Tsakamon huutavan. "Siellä näkyi joku vihreä valo!" Hatamoto nielaisi. Tämänhän piti olla pelkkä rutiinitiedustelu!
Kakkosalus kaarsi kauemmas. Luutnantti Takaho nousi seisomaan ja kääntyi komppaniaan päin. Kaikki keskittyivät katsomaan luutnanttia kasvoihin. Moottoreiden jyly vaimeni pilotin hidastaessa vauhtia niin, että Hatamoto pystyi kuulemaan luutnantin sanat. "Ongelmia alhaalla! Me menemme sinne painovoimaputkella! Plutoona Alfa, putki yksi! Plutoona Beta, putki kaksi! Plutoona Gamma, kolmoseen minun perääni! Vauhtia!" Hatamoto avasi turvavyön ja juoksi kakkosputkea kohti. "Ryhmä yksi, hypätkää NYT!" hän huusi ja heittäytyi putkeen. Hän ei vilkaissutkaan, tuliko muu ryhmä mukana.
Pölypilvi ei ollut vielä ehtinyt laskeutua. Alas ei voinut nähdä, mutta sieltä kuului huutoa ja laukauksia sekä jotain outoa ääntä. Vähän väliä tomun seassa välähti vihreä valopilkahdus. Pudotessaan alaspäin Hatamoto tulitti laserkiväärillään valon suuntaan. Vihreä pulssi lennähti kohti sotamies Satokoa ja räjäytti hänen päänsä. Pölypilvi lähestyi. Huuto lakkasi kuulumasta. "Tulta, kaikki! Tulta!" Hatamoto karjahti. Ryhmä Beta-yksi avasi yhtenä miehenä tulen ja muut ryhmät seurasivat esimerkkiä.
Hatamoto tömähti maahan lähes pehmeästi ja huusi ryhmäänsä. Pölyn läpi ei nähnyt metriä pidemmälle, mutta se alkoi jo hälvetä. Hän kompastui johonkin. Se näytti kasalta romua, mutta siinä paloi heikosti vihreä valo kallomaisen päältä näyttävän osan silmältä näyttävässä osassa. Valo voimistui ja romukasa liikahti. Se katsahti häneen ja hapuili asetta, joka lojui puolen metrin päässä. Hatamoto ampui kauhuissaan sen hajalle ja perääntyi. Hän oli kuullut puhuttavan näistä hirvityksistä, mutta näki niitä nyt ensimmäistä kertaa. Niitä sanottiin Necroneiksi.
Hatamoto kavahti taaksepäin ja törmäsi luutnanttiin. Tai ainakin tuo käryävä ruho oli äsken ollut luutnantti; hihassa oli asemasta kertovat natsat. Kaikkialla huudot, metallin kolina ja laukaukset täyttivät ilman ja vihreä valo välkkyi joka puolella. Hatamoto huusi ryhmäänsä kokoon. Seitsemän ilmestyi paikalle. Pölypilvi oli jo laskeutunut, ja Hatamoto erotti monta sataa metalliolentoa lähestymässä noin neljääkymmentä harakonisotilasta. Vihreän valon ryöpyt kaatoivat miehiä, ja Hatamoton eteen läjähti ammus. Hatamoto ampui minkä ehti, mutta tiesi ettei toivoa ollut, ellei laskeutumisalus pian saapuisi. Hatamoto kuuli pamauksen ja katsahti ylös. Alus putosi savuttaen läheisen kukkulan taakse.
Hatamoto käänsi katseensa päättäväisenä metallihirviöihin ja karjui tulittaen täyttä häkää. Hän päätti, ettei myisi nahkaansa näin vähällä. Hän huusi henkiinjääneitä kokoon juosten samalla kohti ykkösaluksen raatoa. Kaksikymmentäkahdeksan - Zzap! - kaksikymmentäseitsemän sotilasta juoksi perään ampuen taaksepäin. Necroneita kaatui hiukan, mutta puolet nousi aina henkiin ja maan alta ilmestyi lisää.
Ryhmä pääsi aluksen luo - nyt heitä oli enää 23. Hatamoto syöksähti raunioituneen aluksen taakse suojaan ja sattui vilkaisemaan ylöspäin. Vilkkuva, liikkuva valopiste. Sen täytyi olla taisteluristeilijä ‘Keisarin Viha’, alus, joka oli tuonut Harakonin 16. rykmentin tänne. Pelastus oli saapunut. Enää täytyi kestää vähän aikaa.
********************************
Amiraali Zukata irrotti katseensa näyttöruudusta, jossa näkyi laumoittain Necronisotureita ja pari jättimäistä pyramidinmuotoista leijuvaa ajoneuvoa, jotka tulittivat armotta rikkinäistä laskeutumisalusta. "Sir, planeetta on ilmiselvästi Necroneiden ‘hautamaailma’. Niitä on ainakin tuhat jo noussut maan alta", sanoi eversti Takimoko. "Tiedän jo", sanoi amiraali ja sytytti Lho-tikun. "Miehiämme on alhaalla", jatkoi eversti, "meidän pit—". "Tiedän, tiedän", keskeytti amiraali. "He eivät kestä enää kauan siellä." Hän puhalsi savurenkaan. "Aloittakaa operaatio."
Hatamoto vilkaisi lähestyvää armeijaa ja ampui pari lasersädettä ennenkuin veti päänsä alas. Missä se pelastusalus viipyi?? Hän katsahti ylöspäin. Valopiste oli pysähtynyt.
Amiraali Zukata katseli planeettaa komentosillan ikkunasta mietteliäänä. Planeetalta löytyneet rauniot olivat siis Necroneiden jäämiä, eivät Pimeän Ajan. Hänen mietteensä keskeytyivät, kun eversti tuli takaisin. "Luukku on auki, sir. Olemme asemissa. Odotamme käskyänne." Amiraali puhalsi savupilven ja tumppasi Lho-tikunnysän saappaansa alle. Hän katsoi everstiä täysin ilmeettömin kasvoin.
"Ampukaa."
*********************************
Hatamoto katsoi taas ylös. Valopisteestä erkani sarja pienempiä pisteitä. Pelastus! He olivat selvinneet!
Sekuntia ennen ensimmäistä osumaa Hatamoto huomasi valojen lähestyvän liian nopeasti.
Planeetasta Hatamoto ei tiennyt paljon muuta kuin että siitä ei kukaan muukaan oikein tiennyt mitään. Se oli nimeltään Therrendhax ja se oli harmaan pölyaavikon peitossa happamia, elottomia meriä lukuun ottamatta. Siellä oli kuitenkin havaittu muinaisia raunioita - luultavasti Pimeän Ajan peruja. Sinne oli kadonnut neljä tiedusteluryhmää ja viides - Harakoneja kuten Hatamotokin - oli juuri kentällä. Siinä kaikki. Pian hän kuitenkin pääsisi tutustumaan paikkaan. Jäljellä oli hänen arvionsa mukaan enää vartin lentomatka kohtauspaikalle, jossa tiedusteluryhmä HT5 odottaisi.
Luutnantti Takaho näytti karjuvan mikrofoniinsa. Sanoja Hatamoto ei moottoreiden ulvonnan yli kuullut. Luutnantti naputti mikrofonia, veti sen aivan korvan juureen ja huusi siihen taas. Hän näytti yhtäaikaa tylsistyneeltä, ärtyneeltä ja huolestuneelta. "Mikä on, herra luutnantti?!" Hatamoto mylvi. "RyhJYLINÄÄ alhULVONTAA taas, me MÖYKKÄÄ sinne varMETELIÄ mitä tapJYRINÄÄ!!" Hatamoto ei saanut paljonkaan selvää, mutta tajusi melko hyvin, että ongelmia oli luvassa.Hän venytti taas turvavyötään ja tirkisti ulos ikkunasta. Hän onnistui näkemään pienen vilauksen toisesta Harakonin aluksesta, joka kulki heidän edellään ja oli jo kohtauspaikan yllä.
Alus laskeutui mitäänsanomattomalle, kohtaamispaikan virkaa tekevälle pölyaukiolle. Moottorit aiheuttivat pienen paikallisen maanjäristyksen joka lennätti pölyä joka suuntaan.
***************************************
Vaimea tärinä ei tuntunut paljon miltään, mutta sai silti tomua putoamaan pimeän hallin katosta. Oli hiljaista.
Ei tapahtunut mitään, paitsi että katosta putosi taas pari tomuhiukkasta.
Yksi tomuhiukkanen kosketti hallin lattiaa.
Satoja pieniä valoja syttyi hallin seinille. Kuului sihinää ja huminaa.
Valot kääntyivät kattoon. Niiden omistajiin mahtui silloin vain yksi ajatus.
Kuolema.
***************************************
Hatamoto tunsi, kuinka alus hidasti vauhtia ja alkoi hyvin hitaasti laskeutua alemmas. Hän rentoutui penkissään ja hänen kätensä siirtyi kohti turvavyön avaajaa.
Alus tärähti. Kovaa. Alus tärähti uudestaan. Vielä kovempaa. Hatamoto tunsi kouraisun vatsanpohjassa, kun alus lähti nousemaan ylös täyttä vauhtia. "Ykkösalus räjähti!" hän kuuli sotamies Tsakamon huutavan. "Siellä näkyi joku vihreä valo!" Hatamoto nielaisi. Tämänhän piti olla pelkkä rutiinitiedustelu!
Kakkosalus kaarsi kauemmas. Luutnantti Takaho nousi seisomaan ja kääntyi komppaniaan päin. Kaikki keskittyivät katsomaan luutnanttia kasvoihin. Moottoreiden jyly vaimeni pilotin hidastaessa vauhtia niin, että Hatamoto pystyi kuulemaan luutnantin sanat. "Ongelmia alhaalla! Me menemme sinne painovoimaputkella! Plutoona Alfa, putki yksi! Plutoona Beta, putki kaksi! Plutoona Gamma, kolmoseen minun perääni! Vauhtia!" Hatamoto avasi turvavyön ja juoksi kakkosputkea kohti. "Ryhmä yksi, hypätkää NYT!" hän huusi ja heittäytyi putkeen. Hän ei vilkaissutkaan, tuliko muu ryhmä mukana.
Pölypilvi ei ollut vielä ehtinyt laskeutua. Alas ei voinut nähdä, mutta sieltä kuului huutoa ja laukauksia sekä jotain outoa ääntä. Vähän väliä tomun seassa välähti vihreä valopilkahdus. Pudotessaan alaspäin Hatamoto tulitti laserkiväärillään valon suuntaan. Vihreä pulssi lennähti kohti sotamies Satokoa ja räjäytti hänen päänsä. Pölypilvi lähestyi. Huuto lakkasi kuulumasta. "Tulta, kaikki! Tulta!" Hatamoto karjahti. Ryhmä Beta-yksi avasi yhtenä miehenä tulen ja muut ryhmät seurasivat esimerkkiä.
Hatamoto tömähti maahan lähes pehmeästi ja huusi ryhmäänsä. Pölyn läpi ei nähnyt metriä pidemmälle, mutta se alkoi jo hälvetä. Hän kompastui johonkin. Se näytti kasalta romua, mutta siinä paloi heikosti vihreä valo kallomaisen päältä näyttävän osan silmältä näyttävässä osassa. Valo voimistui ja romukasa liikahti. Se katsahti häneen ja hapuili asetta, joka lojui puolen metrin päässä. Hatamoto ampui kauhuissaan sen hajalle ja perääntyi. Hän oli kuullut puhuttavan näistä hirvityksistä, mutta näki niitä nyt ensimmäistä kertaa. Niitä sanottiin Necroneiksi.
Hatamoto kavahti taaksepäin ja törmäsi luutnanttiin. Tai ainakin tuo käryävä ruho oli äsken ollut luutnantti; hihassa oli asemasta kertovat natsat. Kaikkialla huudot, metallin kolina ja laukaukset täyttivät ilman ja vihreä valo välkkyi joka puolella. Hatamoto huusi ryhmäänsä kokoon. Seitsemän ilmestyi paikalle. Pölypilvi oli jo laskeutunut, ja Hatamoto erotti monta sataa metalliolentoa lähestymässä noin neljääkymmentä harakonisotilasta. Vihreän valon ryöpyt kaatoivat miehiä, ja Hatamoton eteen läjähti ammus. Hatamoto ampui minkä ehti, mutta tiesi ettei toivoa ollut, ellei laskeutumisalus pian saapuisi. Hatamoto kuuli pamauksen ja katsahti ylös. Alus putosi savuttaen läheisen kukkulan taakse.
Hatamoto käänsi katseensa päättäväisenä metallihirviöihin ja karjui tulittaen täyttä häkää. Hän päätti, ettei myisi nahkaansa näin vähällä. Hän huusi henkiinjääneitä kokoon juosten samalla kohti ykkösaluksen raatoa. Kaksikymmentäkahdeksan - Zzap! - kaksikymmentäseitsemän sotilasta juoksi perään ampuen taaksepäin. Necroneita kaatui hiukan, mutta puolet nousi aina henkiin ja maan alta ilmestyi lisää.
Ryhmä pääsi aluksen luo - nyt heitä oli enää 23. Hatamoto syöksähti raunioituneen aluksen taakse suojaan ja sattui vilkaisemaan ylöspäin. Vilkkuva, liikkuva valopiste. Sen täytyi olla taisteluristeilijä ‘Keisarin Viha’, alus, joka oli tuonut Harakonin 16. rykmentin tänne. Pelastus oli saapunut. Enää täytyi kestää vähän aikaa.
********************************
Amiraali Zukata irrotti katseensa näyttöruudusta, jossa näkyi laumoittain Necronisotureita ja pari jättimäistä pyramidinmuotoista leijuvaa ajoneuvoa, jotka tulittivat armotta rikkinäistä laskeutumisalusta. "Sir, planeetta on ilmiselvästi Necroneiden ‘hautamaailma’. Niitä on ainakin tuhat jo noussut maan alta", sanoi eversti Takimoko. "Tiedän jo", sanoi amiraali ja sytytti Lho-tikun. "Miehiämme on alhaalla", jatkoi eversti, "meidän pit—". "Tiedän, tiedän", keskeytti amiraali. "He eivät kestä enää kauan siellä." Hän puhalsi savurenkaan. "Aloittakaa operaatio."
Hatamoto vilkaisi lähestyvää armeijaa ja ampui pari lasersädettä ennenkuin veti päänsä alas. Missä se pelastusalus viipyi?? Hän katsahti ylöspäin. Valopiste oli pysähtynyt.
Amiraali Zukata katseli planeettaa komentosillan ikkunasta mietteliäänä. Planeetalta löytyneet rauniot olivat siis Necroneiden jäämiä, eivät Pimeän Ajan. Hänen mietteensä keskeytyivät, kun eversti tuli takaisin. "Luukku on auki, sir. Olemme asemissa. Odotamme käskyänne." Amiraali puhalsi savupilven ja tumppasi Lho-tikunnysän saappaansa alle. Hän katsoi everstiä täysin ilmeettömin kasvoin.
"Ampukaa."
*********************************
Hatamoto katsoi taas ylös. Valopisteestä erkani sarja pienempiä pisteitä. Pelastus! He olivat selvinneet!
Sekuntia ennen ensimmäistä osumaa Hatamoto huomasi valojen lähestyvän liian nopeasti.
kuvailun puute tosin häiritsi.