Sivu 1/1

Fb:Slaanesh kenraali Azraelin tehtävä

Lähetetty: Ma 09.08.2004 22:58
Kirjoittaja Viiksu
Prologi: Keisarikunnan pohjois- puolella on matala ja todella leveä vuori. Vuoren kyljessä on myös luola. Kerran vuorelle saapui kääpiöitä, jotka etsivät suojaa myrskyltä. Jonkin aikaa oleskeltuaan luolassa he huomasivat, että sen kyljet olivat täynnä arvokkaita malmeja. Kun kääpiöt aamulla lähtivät kohti Karak a Karakkia he lupasivat itselleen, että he eivät näkisi tätä vuorta viimeistä kertaa. Karak a Karakkiin päästyään he kertoivat paikasta klaaninsa Thanelle. Thane lähetti saman joukon kanssa kaivuu miehiä ja muutamia sotilaita vuorelle.
Nyt vuoren sisään on rakennettu suuri ja menestyvä kääpiö kaivos, jota asustaa mustan kiven klaanin kääpiöt. Kaivoksen sotilaallinen voima on kasvanut suuresti ja se käy paljon kauppaa Keisarikunnan kanssa. Vuoreen on louhittu todella suuri onkalo, jonka suulle oli rakennettu muuri,jossa on yksi suuri portti (kääpiöiden mitta puulla) ja josta ei päässyt läpi saamatta suurta määrää ampuma aseiden panoksia niskaansa. Vaikka kaivoksella kaikki menikin mainiosti sillä oli myös todella suuri ongelma.
Kaaoksen velho Kournikus oli löytänyt keinon läpäistä kaivoksen löydettyään heikon kohdan vuoren kyljestä. Hän oli ilmoittanut asiasta heti kenraali Azraelille, joka oli ilmoittanut asiasta heti pimeyden ruhtinas Archaonille. Archaon oli antanut Azraelille käskyn vallata kyseisen kaivoksen. Jos Azrael onnistuisi hänen jumalansa Slaanesh kohottaisi hänet ylimmäksi kenraalikseen ja antaisi hänelle lisää voimaa jolloin hän olisi yksi Slaaneksen mahtavimmista sotureista.
Ennen kuin kääpiöt tajusivatkaan mikä heihin oli iskenyt he tajusivat olevansa piiritettyjä. Suuri armeija pääuloskäynnillä ja Kournikuksen löytämässä kohdassa hääri monia Kaaos sotureita hakaten tunnelia kallion läpi. Olisi vain ajan kysymys koska he läpäisisivät kallion ja lähettäisivät ensimmäiset isku joukkonsa vuoren sisälle. Kääpiöillä oli vielä se vaikeus, että he tiesivät Kaaos sotilaiden kaivavan länsi puolella, mutteivät mistä.


Jatkoa tulee.............kommentitkin olisivat mukavia

Lähetetty: Ti 10.08.2004 10:16
Kirjoittaja Tapsa
Noh-hoh. (Siinäpä sana! ;) ) Kuvailu: 0. Dialogi: 0. Pituus: mahtavat 21 riviä. Mutta silti tässä oli jotain. Idea oli hyvä ja jos lisäät yllämainittuja seuraavaan osaan, siitä voi tulla hieno - vaikkakin varmasti mättöpohjainen - tarina.

Hmmm... Miksi nimi "Azrael" kuulostaa tutulta? Hmmhmm... Ai niin joo! Oletkos Shadow lueskellut Terry Pratchettiä? ;)

Lähetetty: Ti 10.08.2004 10:27
Kirjoittaja Naldor
No mättö tuosta tulee ja varmaan ihan kivakin mättö.
Kirjoitus asu häiritsee ja vankan muurin se tykinkuula, nuoli, katapultti juttu oli minusta tyhmästi ilmaistu, mutta ihan hyvä tuosta varmaan tulee, kohentele hieman niin siitä voisi tulla parempikin ;).

Myös helpottaa itse tarinan pätkänsä lukeminen parikertaa.

Avatar on ainakin hieno!

Lähetetty: Ti 10.08.2004 12:15
Kirjoittaja Viiksu
En oo kyllä lukenu Terry Prachettia. Mikä se on???? :)

Lähetetty: Ti 10.08.2004 13:56
Kirjoittaja Rune
Tapsa, minusta ainakin tämä vaikutti enemmän asioita selventävältä prologilta. Eli odotan, että seuraava osa on ihan novelli eikä kertomus, ja tekstiä tulee sitten enemmän, ei kursivoituna eikä kertomus muodossa. ;) Olisit liittänyt tähänkin sitä itse tarinaa, niin tästä olisi saanut paremman kuvan, mitä on tulossa.

Lähetetty: Ti 10.08.2004 13:58
Kirjoittaja Scar-Veteran
Terry Prachett on kirjailia joka kirjoittaa ihan hauskoja kirjoja.

Prologiksi mainio. Eikä kuvailu ihan nolla ollut. Odotan innolla jatkoa. Toivottavasti jatkosta tuleekin hieman enemmän tarinamaisempi. :)

Lähetetty: Ti 10.08.2004 15:05
Kirjoittaja Viiksu
siis kyllähän tämä vielä jatkuu samassa topikissa :) Tää oli vaan prologi.

Lähetetty: Ti 10.08.2004 19:57
Kirjoittaja Viiksu
Vuoren länsi puolella Kaaos soturit olivat melkein läpäisseet kallion ja kenraali Azrael itse valvoi kallion hakkuuta ja aikoi hyökätä ensimmäisen aallon mukana kääpiöiden kimppuun. Luolasta oli tehty noin viisi metriä korkea ja noin kolme metriä leveä, jotta siitä saataisiin läpi mahdollisemman monta sotilasta kerralla ja, että Azrael pääsisi siitä ratsunsa kanssa läpi.
Azrael oli vaikuttava näky käärmemäisen ratsunsa selässä. Hänellä oli päällään yön sininen panssari, joissa oli purppuran värisiä symboleita ja koristeita. Käsissään hänellä oli purppura reunainen ja muuten sysi musta miekkansa "sielun repijä" ja toisessa kädessään maaginen kilpi, joka hyökkäisi jokaista vastaan, joka uskaltaisi kohottaa aseensa Azraeliä vastaan. Päässään hänellä oli koko kasvot peittävä kypärä, jossa oli suuri vaalean punainen harja. Kypärän silmän aukoista näki tarkkaan katsomalla purppuran värisien pupillien loistavan kylmää valoa. Selässään hänellä oli punainen viitta ja kaulassaan hänellä oli riipus, johon oli upotettu suuri kivi, jonka sisällä loisti tumman vihreää, punaista ja sinistä valoa. Kupeellaan hänellä oli myös kirja, johon oli kirjoitettu yksi loitsu kuoleman tiedosta. Nämä kaikki esineet Azrael oli saanut lahjoina jumalaltaan.
Azraelin ratsu alkoi liikkua levottomana pitkän odotuksen jäljiltä, mutta Azrael tyynnytti ratsunsa nopeasti telepaattisen yhteyden avulla, joka hänen ja hänen ratsunsa välillä oli.
-"Kauanko vielä?", Azrael kysyi kylmällä äänellään vieressään seisovalta luutnantilta.
-"Ei kauaakaan herrani", luutnantti vastasi,"olemme pian kallion toisella puolella"
Azrael vain nyökäytti päätään hiukan sillä hänkin oli käymässä kärsimättömäksi ratsunsa tavoin. Azrael katsoi etelään ja näki armeijansa leiriytyneen noin viiden kilometrin päähän kaivoksen muureista. Hän oli jättänyt armeijansa komennon Kournikukselle. Äkkiä heidän kaivamasta tunnelista alkoi kuulua vaimeita taistelun ääniä ja Azrael käänsi päänsä takaisin tunnelin suuta kohti. Tunnelista juoksi velho antamaan raporttia.
-"Herrani olemme läpäisseet kallion ja kohdanneet tusinan kääpiön joukon toisella puolella", Velho ilmoitti,"lisäjoukkoja tarvitaan pian sillä he saavat pian vahvistuksia.
-"Liikkeelle", Azrael huusi ja kannusti ratsunsa tunneleihin, joissa se liikkui mainiosti käärmemäisen solakan vartalonsa ansiosta.

Mustan kiven klaanin kääpiöiden Thane Reghar Rautanyrkki istui turhautuneena vastaanotto salissaan pää käsiin painettuna. Hän oli saanut juuri kirjeen, jonka eräs Karak a Karakin lähetti oli onnistunut tuomaan Kaaos armeijan ohi. Kirjeessä luvattiin apua, mutta sen tulossa kestäisi monta päivää. Reghar huokaisi turhautuneena, mutta kuuli samassa nopeita raskaiden saappaiden askeleita ja nosti välittömästi päänsä käsistään ja suoristi ryhtinsä.
Reghar oli vaikuttava näky korkealla kulta ja hopea koristeisella tuolilla istuessaan. Hänen sysimusta partansa oli pitkä ja hänen täytyi tunkea se vyöhönsä, ettei hän kompastuisi siihen kävellessään ja se herätti kunnioitusta kaikissa kääpiöissä. Hänen tumman siniset silmänsä hätkähdyttivät kenet tahansa, joka niihin katsoi ja hänellä oli pitkä viilto arpi kasvoissaan, joka ulottui vinosti otsasta leukaan. Hänen raskas levy panssarinsa oli kultainen ja hänen päässään oli kultainen kypärä, jonka sivuille oli muotoiltu kullasta siivet. Hänen istuimensa vieressä komeili hänen suuri sotakirveensä, jossa olevat riimut hehkuivat punaisena (ja jotkut vaikkei Thane halunnut sitä myöntää ja hänen alamaisensa sitä hänelle kertoa, pinkkinä). Hän oli kääpiöiden mittapuulla melko pitkä ja häntä vahvempaa kääpiötä ei ollut koko klaanissa.
Askeleet lähenivät ja Regharin vastaanotto salin kivinen ovi aukeni ja paikalle juoksi hengästynyt nuori lähetti. Lähetti juoksi nopeasti salin poikki Ragharin valtaistuimen juurelle ja sanoi hengästyneellä äänellä:
-"Ne ovat päässeet läpi", Lähetti sanoi,"kirutut kaaoslaiset ovat tunkeutuneet kahdennen tason länsi puolelle".
-"Kutsu heti kenraalini sota huoneeseen ja vie viesti käsky Bumbo Sotakeihäälle, että hänen pitää puolustaa länsi puolta ja pitää Kaaoslaiset niin kauan aisoissa kuin hän pystyy", Reghar sanoi samalla kun nousi seisomaan.
Lähetti kumarsi ja lähti. Lähetin lähdettyä Reghar lähti kävelemään sotahuoneeseen ja toivoi hartaasti, että Bumbo Sotakeihään johtamat pari prikaattia voisi pidätellä Kaaoslaisia tarpeeksi.

Lähetetty: Ti 10.08.2004 19:59
Kirjoittaja Viiksu
jatkoa tuli

Lähetetty: Ti 10.08.2004 21:05
Kirjoittaja Tapsa
Shadow of the Empire kirjoitti:jatkoa tuli
No katsopa vaan, niinpä tuli!

EDIT: Ehdottomasti parempi kuin prologi. Tässäkään ei ollut juuri kuvailua, mutta se jokin joka piili myös prologissa nousi esille. Kyllähän tämän luki, johtuen myös lyhyydestä, mutta puutteita oli edelleen. Kirjoitahan vähän enemmän kerralla, niin ei tarvitse lyhyissä pätkissä lukea.

Lähetetty: Ti 10.08.2004 21:52
Kirjoittaja Viiksu
Kirjotin hiukan jatkoa tohon edelliseen pätkään

Lähetetty: Ti 10.08.2004 21:57
Kirjoittaja Neukku
Jatko oli hyvä, mutta Azraellin miekan nimi häiritsi, "sielun repiä".
Oot kai ottanut nimen Soul Reaverista.

Lähetetty: Ke 11.08.2004 02:12
Kirjoittaja Viiksu
juho130 kirjoitti:Jatko oli hyvä, mutta Azraellin miekan nimi häiritsi, "sielun repiä".
Oot kai ottanut nimen Soul Reaverista.
No se oli pohjana mut en ihan viittiny alkaa kopioimaan Kaaoksen armourysta aseita tarinaani, joten keksin uusia (tosin melko paljon kyseistä asetta muistuttavan)

Lähetetty: Ke 11.08.2004 11:30
Kirjoittaja Tapsa
Jatkonpätkä jatkoi samaa meininkiä. Merkittäviä uudistuksia ei tapahtunut.

Lähetetty: Ke 11.08.2004 11:52
Kirjoittaja Viiksu
Kaaoksen tunneli oli johtanut heidät käytävälle, jonka molempia seiniä reunusti talojen rivistö. Kaikki talot oli hakattu suoraan kiveen ja jokaisessa talossa oli yksi kerros eikä yhtään ikkunaa. Ovi oli tehty vankasta puusta ja jokaiseen oli kaiverrettu kuvioita. Kun Kaaoslaiset läpäisivät kallion seinämän paikalla oli sattumalta 50 kääpiötä torjumassa heitä, mutta Kaaoksen sotureita tuli kaksinkertainen määrä tunnelista. Ennen hyökkäystään kääpiöt heittivät muutamia heitto kirveitä Kaaos sotureiden niskaan aiheuttaen vain vähäisiä vaurioit. Molemmat osapuolet liikkuivat toisiaan kohti tiiviissä rivissä neljä rinnakkain.
Kääpiö luutnantti Korgar, joka johti partiointi ryhmää heilautti taidokkaasti taottua mithril kirvestään kaaos sotilaan jalkoja kohti. Samalla kun kaaos sotilas nosti miekkansa torjumaan hänen iskuaan Korgar heilauttikin kirvestään ylemmäs lyöden kaaos sotilaan pään siististi irti. Korgar katsoi nopeasti ympärilleen. Hänen ympärillään oli täysi sekasorto. Kummankin osapuolen sotilaat taistelivat toisiaan vastaan kukin missäkin. Kääpiöistä ei ollut kaatunut montaakaan, mikä miellytti Korgaria, mutta ei ollut kaaoslaisiakaan. Sitten Korgar näki liikettä oikeassa silmä kulmassaan ja kääntyi kohtaamaan uuden vihollisensa. Hänen kirveensä putosi kalahtaen lattialle. Korgarin edessä oli suuri, kokonaan helmen valkoinen käärmemäinen otus, jonka pitkästä kuonosta lähti pitkä ja vaalean punainen kieli. Korgaria eniten kuitenkin järkytti käärmeen selässä istuva ihminen. Ihmisellä oli päällään yön sininen panssari ja päässään kasvot peittävä kypärä, jossa oli vaalean punainen harja. Ratsastajalla oli oikean puoleisessa kädessään upea miekka koholla ja vasemmassa kilpi. Korgarin katse oli kuitenkin kiinnittynyt hahmon kaulassa roikkuvaan riipukseen, joka hohti kirkkaana punaista, vihreää ja sinistä. Korgar ei tiennyt mikä häneen iski. Hän ei tuntenut kun sielun repijä työntyi hänen rintapanssarinsa läpi pirstoen luuta ja lihaa ja lävistäen hänen sydämeensä. Kukaan ei nähnyt kun hän kaatui elottomana lattialle, paitsi Azrael.

Lähetetty: Ke 11.08.2004 12:04
Kirjoittaja Naldor
Joo todella hyvä pätkä lisää vaan tulemaan, mutta pistä joku topicci jossa on kaikki yhdessä, ettei se oo lyhyinä pätkinä. Muuten loistava tarina ja kuvailu Azraelista ja sen kissasta (siis ratsusta) oli loistava ja odotan innolla jatkoa :D.

Lähetetty: Ke 11.08.2004 13:48
Kirjoittaja Scar-Veteran
Ihan hyvä tämä on tälläisinä pätkinä.

On muuten todella kiinostava stoori. Kuvailu on jo kiitettävää. Tapahtumat ovat hyviä. Lähes kaikki on kunnossa. Ja kuten Naldor sanoi jo, loistavaa kuvailua Azrealista. Jatka samaan malliin :D

Lähetetty: Ke 11.08.2004 16:40
Kirjoittaja Tapsa
No joo... Sanoisin, että edelleen samaa laatua. Kuvailua ei mielestäni ollut vieläkään ihan riittävästi, ja taistelusta ei kerrottu tarpeeksi. Lisää yksityiskohtia!

Lähetetty: Ke 11.08.2004 17:58
Kirjoittaja Viiksu
En mielelläni kirjottais kaikkia pötköön koska lukija pitkästyis ja tällä tyylil lukija tietää mitkä kohdat on lukenu