Ajan avain - Prologi
Lähetetty: Ti 10.08.2004 03:31
Ah, uskaltaudun viimein paljastamaan ensimmäisen, ehkä mielestäni ainoan onnistuneen tarinan pätkäni julkisuuteen. Eli tämä on siis ensimmäinen tarinani, joten rakentava kritiikki on todella tervetullutta.
Tämä on sitten ikäänkuin Prologi. Oli tuo nimenkin keksiminen niin vaikeaa.
Noniin.
Ajan avain - Prologi
Beleth ei voinut muuta, kuin istua ja miettiä. Minkä takia hän oli joutunut tähän paikkaan? Mikä oli hänet tänne johtanut? Mikä tämä paikka oli? Hän mietti. Kiviset seinät olivat kosteat ja muhkuraisella ja kovalla lattialla lainehteli vettä.
Hän ei nähnyt tuumaakaan nenäänsä pidemmälle ja häntä pyörrytti. Vielä, omasta mielestään, hetki sitten hän oli menossa Mustan miehen kievariin lounastamaan...mitä tapahtui? Nekin tällä hetkellä vähäiset ajatukset, jotka Belethin päässä olivat, pyörivät kiivaasti hänen mielessään. Hän nousi ylös ja lähti kävelemään vain eteenpäin. Kova tärähdys kaikui paikassa. Kirkas valo välähti.
Beleth löi päänsä kiviseinään. Hän rojahti selälteen veteen. Silmissä sumeni ja Beleth vaipui uneen.
Kova hälinä torilla herätti miehen syvästä unesta. Mies kiersi katseellaan huonetta, jossa oli. Hänen ilmeensä oli mitään sanomaton, kuollut. Mies nousi ylös olkihöysteiseltä vuoteeltaan ja kurkkasi avonaisesta ikkunasta. Nuori mies oli yrittänyt pihistää hedelmiä, ja Torilla oli syntynyt iso häslinki. Mies sulki ikkunan ja käännähti ympäri. Pöydällä oli kirje. Mies poimi sen käsiinsä ja istui sängyn reunalle. Otsikko oli " Belethille". Viesti oli lyhyt ja epäselvä. "Seuraa merkkejä" Tämän alla luki hyvin pienellä riimu-tekstiä.
Hän ei ymmärtänyt.
Kuului koputus. Ovi aukesi. "Herra Beleth otaksun?...”Tulkaa mukaani", vanha mies viittoili seuraamaan. Beleth seurasi miestä ulos huoneesta hämmentyneenä, käytävän päässä seisovalle ovelle. Mies kaikkosi samantien. Beleth aukaisi oven ja astui sisään.
"Istuutukaa", sanoi ääni. Beleth ei tiennyt minne istua, koska pimeys oli täyttänyt huoneen. Kumma kyllä, sillä ulkona oli ollut vielä kirkasta.
Ikkuinoista pilkotti pienehkö tähtien valo. Lattia narisi, kun jalka siirtyi toisensa eteen.
Salaperäinen ääni kuiski vapisevan Belethin korvaan.
"Seuraa merkkejä"
Ilmaan alkoi piirtyä riimu-merkkejä. Ne valasivat Belethin kalpeat, kuolleet kasvot.
Välähdys.
Suuren kartanon ikkuna aukesi varovasti. Mustaan kaapuun pukeutunut hahmo kipusi sisään. Beleth. Hän tutkiskeli itseään. Hänellä oli vyöllään pieni tikari ja kaapu. Hän tutkiskeli ympäristöään. Erään huoneen ovi oli raollaan ja sieltä loisti valo.
Beleth käveli varovasti huoneen ovelle, veti syvään henkeä, ja kurkkasi sisään. Huoneen perällä, pienellä tulella, paloi takka.
Sen edessä oli tuoli, jossa istui hahmo, kasvot takkaan päin.
Hahmo mumisi jotain. Beleth kuunteli oven suulla.
”Kirottu Ga´lethem, sinä et ymmärrä, et vain ymmärrä…sinä…käänny vielä kun voit.” Hahmo lausui.
Beleth ei ottanut tolkkua lausutusta nimestä eikä mistään muustakaan.
Beleth käänsi katseensa alas eteisaulaan, ovi aukesi. Sisään astui mustaan viittaan ja pukuun sonnustautunut mies. Hän iski Lierihattunsa syvemmin päähänsä, lähestulkoon peittäen silmänsä, sitten mies harppoi pitkin epävarmoin askelin raput ylös. Beleth oli nähnyt parhaaksi vetäytyä hieman taaemmas takan roihun ulottuvilta, vain katselemaan tilannetta, saadakseen ehkä jotain tolkkua tilanteestaan.
Mies pysähtyi ovelle, tunnusteli povitaskunsa tuntumilta jotain, suoristi kauluksensa ja astui huoneeseen.
Beleth siirtyi lähemmäs ovea nähdäkseen mitä tuli tapahtuman.
Mies jäi seisomaan keskelle huonetta laskien hattunsa kirjoituspöydälle. Hän näytti tyrmistyneeltä.
”Voi sinua raukkaa Ga´lethem” ivasi tuolissa istuva hahmo, joka käännähti ympäri ja nousi seisomaan.
”Mitä tämä tarkoittaa, olette erehtyneet, olen Be-”
”Vaiti! En tarkoittanut käyvän näin Ga´lethem, mutta se on välttämätöntä” Kookas hahmo murahti.
”Ei!”, mies, jonka Beleth oletti olevan hahmon nimeämä Ga´lethem, rojahti lattialle tikari uponneena rintakehään.
” Beleth tiiristeli nähdäkseen kuka mies oli.
”Minä”, Beleth ei voinut uskoa todeksi yhdennäköisyyttä, hänen ja surmatun miehen välillä, joka pilkun tarkka.
”Minä…mitä tämä merkitsee?” Beleth ryntäsi hämmentyneisyyden ja eräänlaisen kauhun vallassa huoneeseen.
Huoneessa ei ollut enää ketään muuta kuin Beleth ja…Belethin ruumis.
-------------------------------------------------------------------------------------
Nyt kaivattaisiin jotan kehittävää ja innostavaa kritiikkiä, jotta voisin jatkaa tarinaani. Suunnitelma, jonka aluksi tein lähestulkoon murtui käsilleni, ja nyt yritän keksiä pelastusta. Hoohhoijaa...onkohan liian lyhyt?
Tämä on sitten ikäänkuin Prologi. Oli tuo nimenkin keksiminen niin vaikeaa.
Noniin.
Ajan avain - Prologi
Beleth ei voinut muuta, kuin istua ja miettiä. Minkä takia hän oli joutunut tähän paikkaan? Mikä oli hänet tänne johtanut? Mikä tämä paikka oli? Hän mietti. Kiviset seinät olivat kosteat ja muhkuraisella ja kovalla lattialla lainehteli vettä.
Hän ei nähnyt tuumaakaan nenäänsä pidemmälle ja häntä pyörrytti. Vielä, omasta mielestään, hetki sitten hän oli menossa Mustan miehen kievariin lounastamaan...mitä tapahtui? Nekin tällä hetkellä vähäiset ajatukset, jotka Belethin päässä olivat, pyörivät kiivaasti hänen mielessään. Hän nousi ylös ja lähti kävelemään vain eteenpäin. Kova tärähdys kaikui paikassa. Kirkas valo välähti.
Beleth löi päänsä kiviseinään. Hän rojahti selälteen veteen. Silmissä sumeni ja Beleth vaipui uneen.
Kova hälinä torilla herätti miehen syvästä unesta. Mies kiersi katseellaan huonetta, jossa oli. Hänen ilmeensä oli mitään sanomaton, kuollut. Mies nousi ylös olkihöysteiseltä vuoteeltaan ja kurkkasi avonaisesta ikkunasta. Nuori mies oli yrittänyt pihistää hedelmiä, ja Torilla oli syntynyt iso häslinki. Mies sulki ikkunan ja käännähti ympäri. Pöydällä oli kirje. Mies poimi sen käsiinsä ja istui sängyn reunalle. Otsikko oli " Belethille". Viesti oli lyhyt ja epäselvä. "Seuraa merkkejä" Tämän alla luki hyvin pienellä riimu-tekstiä.
Hän ei ymmärtänyt.
Kuului koputus. Ovi aukesi. "Herra Beleth otaksun?...”Tulkaa mukaani", vanha mies viittoili seuraamaan. Beleth seurasi miestä ulos huoneesta hämmentyneenä, käytävän päässä seisovalle ovelle. Mies kaikkosi samantien. Beleth aukaisi oven ja astui sisään.
"Istuutukaa", sanoi ääni. Beleth ei tiennyt minne istua, koska pimeys oli täyttänyt huoneen. Kumma kyllä, sillä ulkona oli ollut vielä kirkasta.
Ikkuinoista pilkotti pienehkö tähtien valo. Lattia narisi, kun jalka siirtyi toisensa eteen.
Salaperäinen ääni kuiski vapisevan Belethin korvaan.
"Seuraa merkkejä"
Ilmaan alkoi piirtyä riimu-merkkejä. Ne valasivat Belethin kalpeat, kuolleet kasvot.
Välähdys.
Suuren kartanon ikkuna aukesi varovasti. Mustaan kaapuun pukeutunut hahmo kipusi sisään. Beleth. Hän tutkiskeli itseään. Hänellä oli vyöllään pieni tikari ja kaapu. Hän tutkiskeli ympäristöään. Erään huoneen ovi oli raollaan ja sieltä loisti valo.
Beleth käveli varovasti huoneen ovelle, veti syvään henkeä, ja kurkkasi sisään. Huoneen perällä, pienellä tulella, paloi takka.
Sen edessä oli tuoli, jossa istui hahmo, kasvot takkaan päin.
Hahmo mumisi jotain. Beleth kuunteli oven suulla.
”Kirottu Ga´lethem, sinä et ymmärrä, et vain ymmärrä…sinä…käänny vielä kun voit.” Hahmo lausui.
Beleth ei ottanut tolkkua lausutusta nimestä eikä mistään muustakaan.
Beleth käänsi katseensa alas eteisaulaan, ovi aukesi. Sisään astui mustaan viittaan ja pukuun sonnustautunut mies. Hän iski Lierihattunsa syvemmin päähänsä, lähestulkoon peittäen silmänsä, sitten mies harppoi pitkin epävarmoin askelin raput ylös. Beleth oli nähnyt parhaaksi vetäytyä hieman taaemmas takan roihun ulottuvilta, vain katselemaan tilannetta, saadakseen ehkä jotain tolkkua tilanteestaan.
Mies pysähtyi ovelle, tunnusteli povitaskunsa tuntumilta jotain, suoristi kauluksensa ja astui huoneeseen.
Beleth siirtyi lähemmäs ovea nähdäkseen mitä tuli tapahtuman.
Mies jäi seisomaan keskelle huonetta laskien hattunsa kirjoituspöydälle. Hän näytti tyrmistyneeltä.
”Voi sinua raukkaa Ga´lethem” ivasi tuolissa istuva hahmo, joka käännähti ympäri ja nousi seisomaan.
”Mitä tämä tarkoittaa, olette erehtyneet, olen Be-”
”Vaiti! En tarkoittanut käyvän näin Ga´lethem, mutta se on välttämätöntä” Kookas hahmo murahti.
”Ei!”, mies, jonka Beleth oletti olevan hahmon nimeämä Ga´lethem, rojahti lattialle tikari uponneena rintakehään.
” Beleth tiiristeli nähdäkseen kuka mies oli.
”Minä”, Beleth ei voinut uskoa todeksi yhdennäköisyyttä, hänen ja surmatun miehen välillä, joka pilkun tarkka.
”Minä…mitä tämä merkitsee?” Beleth ryntäsi hämmentyneisyyden ja eräänlaisen kauhun vallassa huoneeseen.
Huoneessa ei ollut enää ketään muuta kuin Beleth ja…Belethin ruumis.
-------------------------------------------------------------------------------------
Nyt kaivattaisiin jotan kehittävää ja innostavaa kritiikkiä, jotta voisin jatkaa tarinaani. Suunnitelma, jonka aluksi tein lähestulkoon murtui käsilleni, ja nyt yritän keksiä pelastusta. Hoohhoijaa...onkohan liian lyhyt?
.
!