Guardsman Cronicles, osa 1
Lähetetty: Su 22.08.2004 01:19
KAARTILAISEN AIKAKIRJAT, osa 1
Sumun muuttuessa usvaksi
SAANUT: CADIANIN SEKTORIN KOMENTO
MATKALLA: LÄHIMPÄÄN ASEMAAN
LÄHETETTY: CADIAN 76:N RYKMENTIN RELE ASEMA 836-H
PÄIVÄYS: 19150104.M41
TELEPAATTINEN LINJA: 061/3RY634
REFERAATTI: CADIA/4634/NEC.
AUTHOR: CADIAN STRATGEOS SERVOIR
VIESTI TULOSSA . . .
+ + + YLEINEN HÄTÄSANOMA + + +
Tämä on automaattinen hätäsanoma.
Asemalle hyökätty, vakavia vaurioita ja lukuisia kuolemia. Pyydämme apua kaikilta ketkä vain pystyvät pääsemään avuksi.
Vihollinen: Tuntematon
Vihollisen määrä: Tuntematon
Kuolleita: 5437+
Komentava upseeri: Eversti Conrad Macrain, kuollut
Väliaikainen johtaja: Komissaari Julius McCain
VIESTI LOPPU . . .
AUTOMAATTINEN HÄTÄSANOMA
CADIANIN 76:N RYKMENTIN RELE ASEMAN PÄÄTIETOKONE
HÄTÄ RADIOMAJAKKA ASETETTU
Transsub.041/002/J454.C
Kipu. Ensimmäinen asia joka tuli mieleen. Mies makasi lattialla katsellen vaakatasossa avautuvaa näkymää. Edessä näkyi metallinen lattia. Seinän ja lattian yhdyskohtaa pitkin oli valkoisia putkimaisia valoja jotka valaisivat osittain huonetta. Mies säpsähti kun huomasi yhden valoista välähtelevän. Ajan taju palasi ja mies siristi silmiään. Noustessaan seisomaan hän huomasi huomattavan painon päällään ja punnersi itsensä ylös. Hänellä oli päällään jonkinlainen taisteluvyö ja aavikon värinen taisteluasu. Ottaessaan syvään henkeä hän tunsi pistävää kipua rinnassa. Hetken seisottuaan mies alkoi silmäillä huonetta. Kapea, kauttaaltaan metallinen huone oli hiukan hämärä. Ovi oli edessään lyhyemmällä seinällä ja vastapäätä hänen takanaan oli peili ja metallinen pesuallas. Oikeallaan oli kapea punkka ja toisella puolella hänen vasemmallaan oli seinän sisällä oleva kaappi. Mies kääntyi kohti peiliä. Peili, kuten kaikki muukin huoneessa oli selvästi metallia. Sen pinta oli naarmuinen ja siinä oli pieni lommo alakulmassa. Peilistä näkyi hieman vääristynyt kuva katsojasta. Peilikuvasta erottui selkeästi mies, jolla oli parrantynkää ja pari haavaa vasemmassa poskessa. Oletettavasti hän oli ollut jonkun aikaa jo tajuton.
Yrittäen muistella mitään hän ei edes muistanut omaa nimeään taikka missä oli. Katsahtaessaan alaspäin hän huomasi tunnistuslaatan ketjussa lavuaarin reunalla. Hän otti sen käteensä ja tarkasteli sitä. "Alik. Jaxon McDozenian" hän sanoi mutisevalla äänellä. Tajutessaan olevansa sotilas, hän näki jotain outoa. Jokinlaisia mielikuvia, muistoja jostain aiemmin tapahtuneesta. Sekavasta elokuvamaisesta kuvasarjasta pystyi silti erottamaan toisia sotilaita. Heillä oli myös taisteluvarustukset, kypärä ja jonkin sortin ase. Jotkut kaatuilivat selälleen ampuma asennoista kuin heihin olisi osunut jokin. Maa oli hiekkaista ja sen seassa oli verta. Sitten kuului huutava ääni. "Herra Alikersantti, meidän on pakko vetäytyä!" Huutava sotilas näkyi hetken, kasvot kohti Jaxonia ja sitten jokin tempaisi hänet taaksepäin pimeyteen. Ilmastointikanavasta kuului pauketta ja ihan kuin jonkinlaista kipitystä. Tämä sai Jaxonin hereille ja hän perääntyi kohti kaappia. Selän osuessa siihen se avautui ja sieltä tippui laser pistooli. Hän otti sen ja hädissään alkoi kävellä seinän vierustaa ovelle. Avatessaan oven hän muisteli kuullensa sen saman äänen joskus aiemmin mikä oli kuulunut ilmastointikanavasta.
Hiljaa hivuttautuen käytävään hän kurkkasi kulman taakse ja sitten toiseen suuntaan. Autiolta vaikuttava käytävä oli parikymmentä metriä kumpaankin suuntaan. Käytävän lattia oli osittain samanlainen kuin huoneessa. Lattia oli metalli verkkoa joka oli noin metrin korkeudella betonisesta pohjalattiasta. Kävelytason alla kulki putkia ja sähköjohtoja. Seinät olivat hieman kaarevia goottilaiseen tyyliin ja katto oli täynnä pieniä putkia ja johtoja. Käytävässä oli noin 5 metrin välein tukipylväsrengas joka kiersi kokonaan lattian, seinät ja katot. Seinien mukaan oli laitettu valkoisia putkivalaisimia kummallekin puolelle tukirakenteita. Jaxon huomasi katossa olevan kyltin jossa luki - "Kommunikaatio keskus" sanoi hän itsekseen ja lähti kävelemään kohti oikealle avautuvaa osaa käytävästä. Varuillaan hän kulki käytävää pitkin samalla miettien mikä tämä karu paikka oli ja miksi ei täällä ollut ketään.
Yksi valoista oli rikki ja kipinöi vähän kävelytasolle. Jaxon käveli oikeaa reunaa yrittäen välttää kipinät. Kommunikaatio huoneeseen oli vielä jotain kymmenen metriä. Hän painautui kiinni oveen väistääkseen juuri lentäneet kipinät. Kääntyessään katsomaan mikä huone se oli hän huomasi oven ikkunasta jotain outoa. Ihan kuin jokin olisi liikahtanut huoneessa. Avatessaan oven ja liu'uttaessaan sen seinän sisään hän otti laser pistoolinsa valmiiksi ja laittoi varmistuksen pois. Huone oli samanlainen kuin mistä hän oli lähtenyt, tosin tämä huone oli yllättävän sekaisin. Punkka oli poikittain puolessa välissä huonetta kaatuneena ympäri. Edetessään varovasti hän huomasi käden sängyn toisella puolella. Se pilkotti sängyn alta ja Jaxon siirtyi nopeasti punkan yli. Jotenkin vaistomaisesti ottaen kädestä ranteen kohdalta kiinni ja etsien pulssia. Ihminen punkan alla oli elossa. Jaxon pisti aseensa vyölleen ja tarttui punkan reunaan. Metallinen punkka painoi suunnattomasti. Siihen olisi tarvittu ainakin kolme miestä nostamaan se.
Hetken ponnistelleensa Jaxon sai sängyn kyljelleen. Patja ja peitto olivat ihmisen päällä. Jaxon siirsi ne syrjään ja hämmästyi todetessaan ihmisen naispuoliseksi. Empien hän meni polvilleen naisen viereen tarkasteli oliko tämä kunnossa. Sitten hän nosti naisen olkaansa vasten puoli-istuvaan asentoon. Naisella oli aavikon värinen viitta päällä ja tummat housut ja paita. Nainen alkoi virvota. "Mitä, missä?" mumisi nainen ja käänteli hieman päätään. Avatessaan silmänsä hän näki Jaxonin kasvot ja säpsähti istumaan. Kummatkin nousivat seisomaan ja Jaxon huomasi naisen vähän huojuvan noustessaan. "Oletko kunnossa?" kysyi Jaxon rauhallisesti. Nainen katsoi häntä hiljaa. Jaxon huomasi naisen vyöllä puukon ja sen tupessa kaksipäisen kotkan. Katsoessaan omaa asuaan hän huomasi rinnankohdalla myös kaksipäisen kotkan, heidän oli siis oltava samalla puolella. "Ota rauhallisesti, olen ystäväsi?", sanoessaan tämän nainen otti puukkonsa tupestaan ja osoitti sillä Jaxoniä. "Mistä tiedän kuka olet ja kenen puolella!" nainen huudahti. "Laske puukkosi, katso" Jaxon otti aseensa vyöltään ja heitti sen lattialle "olen aseeton. En tiedä mitä täällä on tekeillä. En edes muista mitään. Olen Alikersantti Jaxon McDozenian." Nainen laski kättänsä jossa hän piti puukkoa. Tuppeen hän ei sitä pistänyt, mutta vastasi silti "Nimeni on Sarah Dier, olen Tanith kaartilainen".
Taas kuului seinän ylärajassa olevasta ilmastointiaukosta hakkaavaa ääntä ja vaimeaa kipittämistä. Molemmat sotilaat katsahtivat sen suuntaan "Mikä tuo ääni on?" kysyi Sarah. "En tiedä, olen kuullut sen jo toistamiseen?" sanoi Jaxon hamuilleensa asettaan samalla lattialta. Löytäessään myös punkan vierestä laser kiväärin, hän nappasi sen ja ojensi Sarahille "Tässä. Mennään". Sarahin nyökättyä he astelivat peräkkäin ovensuulle jonka Jaxon oli jättänyt auki. Ovelta he suuntasivat kohti kommunikaatio keskusta joka oli ihan käytävän päässä, Jaxon mennen ensin ja Sarah seuraten perässä.
Jaxon kokeili ovea. Ovi oli lukossa. Oven ikkunasta näkyi kommunikaatio huoneen viestintälaitteet ja päätteet. Oven vieressä oli sähkölukko jossa oli numeronäppäimiä ja pieni punainen valo. "Meidän on päästävä tuonne kutsuaksemme apua" sanoi Jaxon. Hän katsoi Sarahia joka tarkasti laser kiväärinsä paristoa. "Miten pääsemme tuonne? Meillä ei ole tunnuslukua taikka avainkorttia" Sarah sanoi. Jaxon katsoi taakseen melkein puolensadan metrin pituista käytävää ja sanoi "Tämä on niin outoa. Minne kaikki ovat menneet?" Sarah huokaisi. Siinä samassa alkoi käytävän toisesta päästä sammua valot. Nauhana sammuvat valot pimensivät koko käytävän. Laser aseissa näkyi punakeltaiset viivat näyttäen paristojen latauksen ja seinällä sähkölukossa ollut punainen valo sammui. Jaxon kävi läpi asevyötään ja löysi siitä taskulampun. Painaessaan sen päälle se ensin häikäisi hänet ja sitten Sarahin kun hän osoitti sillä häntä. Sitten hän käänsi valokeilan kohti käytävää.
Taas kuului kipittävää ja hakkaavaa ääntä. Nyt vain hakkaava ääni loppui ja kipitys jatkui. Se kuului heidän yläpuolellaan pienissä putkissa katossa. "Täällä on jotain mikä elää!" huusi Sarah. Jaxon tarrasi Sarahia ranteesta ja he lähtivät juoksemaan kohti sitä päätä käytävästä josta he olivat tulleet. Kipitys kuului nyt voimakkaampana ja joka puolelta heidän ympäriltään. "Niitä on enemmän kuin yksi!" huohotti Jaxon. Päästessään toiseen päähän käytävää he pysähtyivät ovelle joka oli rikki. Ovi repsotti hieman ja sen takana näkyi paljon katkenneita putki ja sähköjohtoja. Kipinät valaisivat sortuneen katon ja taittuneen kävelytason. Jaxon kääntyi ympäri ja näki pimeässä jotain liikettä, mutta liian myöhään hän osoitti valon sen suuntaan eikä siksi nähnyt siellä mitään. "Ole varuillasi", sanoi Jaxon. Sarah kohoitti laser kiväärinsä valmiiksi. "Mitä nyt teemme?" hän kysyi. Ahdistuksen vallatessa mielen ja hädän tunteen suuretessa tilanne tuntui mielipuoliselta. Jaxon yritti pitää ajatuksensa koossa ja yritti miettiä mitä tehdä.
"Meidän täytyy lähettää hätäviesti" Jaxon sanoi ja katsoi Sarahia. "Hetkinen. Täällä on automaattinen radiomajakka, se on jo lähettänyt viestin" Sarah sanoi vähän pelokkaalla äänellä ja tähyili käytävää. "Mutta sähköthän ovat nyt poikki, sehän ei enää lähetä viestiä? ...vai kuinka?" kysyi Jaxon. Sarah pudisti päätään. Jaxon katseli ympärilleen ja huomasi kyltin katossa jossa luki Generaattori. Kyltti viittasi lattiassa olevaan huoltokuiluun jonka ympärillä oli mustakeltainen varoitus maalaus. Jaxon käveli sen luokse. Kipittävä ääni lakkasi samalla sekunnilla kun hän kyyristyi avaamaan luukun huoltokuiluun, mutta ehti vain ottaa kahvasta kiinni kun Sarah sanoi "Lähtivätkö ne? Eivät millään? Ehkä ne ovat tuon luukun takana odottamassa". Jaxon epäröi ja kääntyi kohti Sarahia. He katsoivat toisiaan. "Ei ole paljon vaihtoehtoja..." sanoi Jaxon.
- - -
Okei, hiukan jää kesken tarina, mutta toivottavastise toimii. Tästä pitäisi alkaa ihan jatkuva sarja. Eli siis, kommentteja, kehuja ja parannus ehdotuksia sekä ideoita otetaan vastaan.
-Guardsaman
Sumun muuttuessa usvaksi
SAANUT: CADIANIN SEKTORIN KOMENTO
MATKALLA: LÄHIMPÄÄN ASEMAAN
LÄHETETTY: CADIAN 76:N RYKMENTIN RELE ASEMA 836-H
PÄIVÄYS: 19150104.M41
TELEPAATTINEN LINJA: 061/3RY634
REFERAATTI: CADIA/4634/NEC.
AUTHOR: CADIAN STRATGEOS SERVOIR
VIESTI TULOSSA . . .
+ + + YLEINEN HÄTÄSANOMA + + +
Tämä on automaattinen hätäsanoma.
Asemalle hyökätty, vakavia vaurioita ja lukuisia kuolemia. Pyydämme apua kaikilta ketkä vain pystyvät pääsemään avuksi.
Vihollinen: Tuntematon
Vihollisen määrä: Tuntematon
Kuolleita: 5437+
Komentava upseeri: Eversti Conrad Macrain, kuollut
Väliaikainen johtaja: Komissaari Julius McCain
VIESTI LOPPU . . .
AUTOMAATTINEN HÄTÄSANOMA
CADIANIN 76:N RYKMENTIN RELE ASEMAN PÄÄTIETOKONE
HÄTÄ RADIOMAJAKKA ASETETTU
Transsub.041/002/J454.C
Kipu. Ensimmäinen asia joka tuli mieleen. Mies makasi lattialla katsellen vaakatasossa avautuvaa näkymää. Edessä näkyi metallinen lattia. Seinän ja lattian yhdyskohtaa pitkin oli valkoisia putkimaisia valoja jotka valaisivat osittain huonetta. Mies säpsähti kun huomasi yhden valoista välähtelevän. Ajan taju palasi ja mies siristi silmiään. Noustessaan seisomaan hän huomasi huomattavan painon päällään ja punnersi itsensä ylös. Hänellä oli päällään jonkinlainen taisteluvyö ja aavikon värinen taisteluasu. Ottaessaan syvään henkeä hän tunsi pistävää kipua rinnassa. Hetken seisottuaan mies alkoi silmäillä huonetta. Kapea, kauttaaltaan metallinen huone oli hiukan hämärä. Ovi oli edessään lyhyemmällä seinällä ja vastapäätä hänen takanaan oli peili ja metallinen pesuallas. Oikeallaan oli kapea punkka ja toisella puolella hänen vasemmallaan oli seinän sisällä oleva kaappi. Mies kääntyi kohti peiliä. Peili, kuten kaikki muukin huoneessa oli selvästi metallia. Sen pinta oli naarmuinen ja siinä oli pieni lommo alakulmassa. Peilistä näkyi hieman vääristynyt kuva katsojasta. Peilikuvasta erottui selkeästi mies, jolla oli parrantynkää ja pari haavaa vasemmassa poskessa. Oletettavasti hän oli ollut jonkun aikaa jo tajuton.
Yrittäen muistella mitään hän ei edes muistanut omaa nimeään taikka missä oli. Katsahtaessaan alaspäin hän huomasi tunnistuslaatan ketjussa lavuaarin reunalla. Hän otti sen käteensä ja tarkasteli sitä. "Alik. Jaxon McDozenian" hän sanoi mutisevalla äänellä. Tajutessaan olevansa sotilas, hän näki jotain outoa. Jokinlaisia mielikuvia, muistoja jostain aiemmin tapahtuneesta. Sekavasta elokuvamaisesta kuvasarjasta pystyi silti erottamaan toisia sotilaita. Heillä oli myös taisteluvarustukset, kypärä ja jonkin sortin ase. Jotkut kaatuilivat selälleen ampuma asennoista kuin heihin olisi osunut jokin. Maa oli hiekkaista ja sen seassa oli verta. Sitten kuului huutava ääni. "Herra Alikersantti, meidän on pakko vetäytyä!" Huutava sotilas näkyi hetken, kasvot kohti Jaxonia ja sitten jokin tempaisi hänet taaksepäin pimeyteen. Ilmastointikanavasta kuului pauketta ja ihan kuin jonkinlaista kipitystä. Tämä sai Jaxonin hereille ja hän perääntyi kohti kaappia. Selän osuessa siihen se avautui ja sieltä tippui laser pistooli. Hän otti sen ja hädissään alkoi kävellä seinän vierustaa ovelle. Avatessaan oven hän muisteli kuullensa sen saman äänen joskus aiemmin mikä oli kuulunut ilmastointikanavasta.
Hiljaa hivuttautuen käytävään hän kurkkasi kulman taakse ja sitten toiseen suuntaan. Autiolta vaikuttava käytävä oli parikymmentä metriä kumpaankin suuntaan. Käytävän lattia oli osittain samanlainen kuin huoneessa. Lattia oli metalli verkkoa joka oli noin metrin korkeudella betonisesta pohjalattiasta. Kävelytason alla kulki putkia ja sähköjohtoja. Seinät olivat hieman kaarevia goottilaiseen tyyliin ja katto oli täynnä pieniä putkia ja johtoja. Käytävässä oli noin 5 metrin välein tukipylväsrengas joka kiersi kokonaan lattian, seinät ja katot. Seinien mukaan oli laitettu valkoisia putkivalaisimia kummallekin puolelle tukirakenteita. Jaxon huomasi katossa olevan kyltin jossa luki - "Kommunikaatio keskus" sanoi hän itsekseen ja lähti kävelemään kohti oikealle avautuvaa osaa käytävästä. Varuillaan hän kulki käytävää pitkin samalla miettien mikä tämä karu paikka oli ja miksi ei täällä ollut ketään.
Yksi valoista oli rikki ja kipinöi vähän kävelytasolle. Jaxon käveli oikeaa reunaa yrittäen välttää kipinät. Kommunikaatio huoneeseen oli vielä jotain kymmenen metriä. Hän painautui kiinni oveen väistääkseen juuri lentäneet kipinät. Kääntyessään katsomaan mikä huone se oli hän huomasi oven ikkunasta jotain outoa. Ihan kuin jokin olisi liikahtanut huoneessa. Avatessaan oven ja liu'uttaessaan sen seinän sisään hän otti laser pistoolinsa valmiiksi ja laittoi varmistuksen pois. Huone oli samanlainen kuin mistä hän oli lähtenyt, tosin tämä huone oli yllättävän sekaisin. Punkka oli poikittain puolessa välissä huonetta kaatuneena ympäri. Edetessään varovasti hän huomasi käden sängyn toisella puolella. Se pilkotti sängyn alta ja Jaxon siirtyi nopeasti punkan yli. Jotenkin vaistomaisesti ottaen kädestä ranteen kohdalta kiinni ja etsien pulssia. Ihminen punkan alla oli elossa. Jaxon pisti aseensa vyölleen ja tarttui punkan reunaan. Metallinen punkka painoi suunnattomasti. Siihen olisi tarvittu ainakin kolme miestä nostamaan se.
Hetken ponnistelleensa Jaxon sai sängyn kyljelleen. Patja ja peitto olivat ihmisen päällä. Jaxon siirsi ne syrjään ja hämmästyi todetessaan ihmisen naispuoliseksi. Empien hän meni polvilleen naisen viereen tarkasteli oliko tämä kunnossa. Sitten hän nosti naisen olkaansa vasten puoli-istuvaan asentoon. Naisella oli aavikon värinen viitta päällä ja tummat housut ja paita. Nainen alkoi virvota. "Mitä, missä?" mumisi nainen ja käänteli hieman päätään. Avatessaan silmänsä hän näki Jaxonin kasvot ja säpsähti istumaan. Kummatkin nousivat seisomaan ja Jaxon huomasi naisen vähän huojuvan noustessaan. "Oletko kunnossa?" kysyi Jaxon rauhallisesti. Nainen katsoi häntä hiljaa. Jaxon huomasi naisen vyöllä puukon ja sen tupessa kaksipäisen kotkan. Katsoessaan omaa asuaan hän huomasi rinnankohdalla myös kaksipäisen kotkan, heidän oli siis oltava samalla puolella. "Ota rauhallisesti, olen ystäväsi?", sanoessaan tämän nainen otti puukkonsa tupestaan ja osoitti sillä Jaxoniä. "Mistä tiedän kuka olet ja kenen puolella!" nainen huudahti. "Laske puukkosi, katso" Jaxon otti aseensa vyöltään ja heitti sen lattialle "olen aseeton. En tiedä mitä täällä on tekeillä. En edes muista mitään. Olen Alikersantti Jaxon McDozenian." Nainen laski kättänsä jossa hän piti puukkoa. Tuppeen hän ei sitä pistänyt, mutta vastasi silti "Nimeni on Sarah Dier, olen Tanith kaartilainen".
Taas kuului seinän ylärajassa olevasta ilmastointiaukosta hakkaavaa ääntä ja vaimeaa kipittämistä. Molemmat sotilaat katsahtivat sen suuntaan "Mikä tuo ääni on?" kysyi Sarah. "En tiedä, olen kuullut sen jo toistamiseen?" sanoi Jaxon hamuilleensa asettaan samalla lattialta. Löytäessään myös punkan vierestä laser kiväärin, hän nappasi sen ja ojensi Sarahille "Tässä. Mennään". Sarahin nyökättyä he astelivat peräkkäin ovensuulle jonka Jaxon oli jättänyt auki. Ovelta he suuntasivat kohti kommunikaatio keskusta joka oli ihan käytävän päässä, Jaxon mennen ensin ja Sarah seuraten perässä.
Jaxon kokeili ovea. Ovi oli lukossa. Oven ikkunasta näkyi kommunikaatio huoneen viestintälaitteet ja päätteet. Oven vieressä oli sähkölukko jossa oli numeronäppäimiä ja pieni punainen valo. "Meidän on päästävä tuonne kutsuaksemme apua" sanoi Jaxon. Hän katsoi Sarahia joka tarkasti laser kiväärinsä paristoa. "Miten pääsemme tuonne? Meillä ei ole tunnuslukua taikka avainkorttia" Sarah sanoi. Jaxon katsoi taakseen melkein puolensadan metrin pituista käytävää ja sanoi "Tämä on niin outoa. Minne kaikki ovat menneet?" Sarah huokaisi. Siinä samassa alkoi käytävän toisesta päästä sammua valot. Nauhana sammuvat valot pimensivät koko käytävän. Laser aseissa näkyi punakeltaiset viivat näyttäen paristojen latauksen ja seinällä sähkölukossa ollut punainen valo sammui. Jaxon kävi läpi asevyötään ja löysi siitä taskulampun. Painaessaan sen päälle se ensin häikäisi hänet ja sitten Sarahin kun hän osoitti sillä häntä. Sitten hän käänsi valokeilan kohti käytävää.
Taas kuului kipittävää ja hakkaavaa ääntä. Nyt vain hakkaava ääni loppui ja kipitys jatkui. Se kuului heidän yläpuolellaan pienissä putkissa katossa. "Täällä on jotain mikä elää!" huusi Sarah. Jaxon tarrasi Sarahia ranteesta ja he lähtivät juoksemaan kohti sitä päätä käytävästä josta he olivat tulleet. Kipitys kuului nyt voimakkaampana ja joka puolelta heidän ympäriltään. "Niitä on enemmän kuin yksi!" huohotti Jaxon. Päästessään toiseen päähän käytävää he pysähtyivät ovelle joka oli rikki. Ovi repsotti hieman ja sen takana näkyi paljon katkenneita putki ja sähköjohtoja. Kipinät valaisivat sortuneen katon ja taittuneen kävelytason. Jaxon kääntyi ympäri ja näki pimeässä jotain liikettä, mutta liian myöhään hän osoitti valon sen suuntaan eikä siksi nähnyt siellä mitään. "Ole varuillasi", sanoi Jaxon. Sarah kohoitti laser kiväärinsä valmiiksi. "Mitä nyt teemme?" hän kysyi. Ahdistuksen vallatessa mielen ja hädän tunteen suuretessa tilanne tuntui mielipuoliselta. Jaxon yritti pitää ajatuksensa koossa ja yritti miettiä mitä tehdä.
"Meidän täytyy lähettää hätäviesti" Jaxon sanoi ja katsoi Sarahia. "Hetkinen. Täällä on automaattinen radiomajakka, se on jo lähettänyt viestin" Sarah sanoi vähän pelokkaalla äänellä ja tähyili käytävää. "Mutta sähköthän ovat nyt poikki, sehän ei enää lähetä viestiä? ...vai kuinka?" kysyi Jaxon. Sarah pudisti päätään. Jaxon katseli ympärilleen ja huomasi kyltin katossa jossa luki Generaattori. Kyltti viittasi lattiassa olevaan huoltokuiluun jonka ympärillä oli mustakeltainen varoitus maalaus. Jaxon käveli sen luokse. Kipittävä ääni lakkasi samalla sekunnilla kun hän kyyristyi avaamaan luukun huoltokuiluun, mutta ehti vain ottaa kahvasta kiinni kun Sarah sanoi "Lähtivätkö ne? Eivät millään? Ehkä ne ovat tuon luukun takana odottamassa". Jaxon epäröi ja kääntyi kohti Sarahia. He katsoivat toisiaan. "Ei ole paljon vaihtoehtoja..." sanoi Jaxon.
- - -
Okei, hiukan jää kesken tarina, mutta toivottavastise toimii. Tästä pitäisi alkaa ihan jatkuva sarja. Eli siis, kommentteja, kehuja ja parannus ehdotuksia sekä ideoita otetaan vastaan.
-Guardsaman
Hyvä alku, lisää, lisää, lisää!!!