Sotavasara.net

-“Hyökkäykseen!” kajahti pimenevässä illassa. Hämärä laskeutui hitaasti mutta vääjäämättömästi varjojen pidetessä ja sekoittuessa lopulta pimeyteen joka verhosi pikkuhiljaa metsän, sen laidan, korkean ruohon ja heinää kasvavan pellon. Karjaisu kuului taas, pienellä tauolla edellisestä. Mitään ei tapahtunut. Tuuli henkäili taas laiskasti, mutta sen tarttuminen korkeaan heinään sai korret suhisemaan ahdistavasti. Se ääni oli aivan tavallinen jokaisen paikallaolijan korviin, tai olisi ollut, jos se olisi kuulunut millä tahansa muulla hetkellä. Vain hento punainen kajastus näkyi taivaanrannassa, vasemmalla puolella liplattavan ja hiljaa suhisevan järven takana. Se värjäsi maisemaa punaiseksi vielä hetken, ja valaisi joukkoja molemmin puolin peltoa. Komentajakapteeni Alex katseli ympärilleen hermostuneena, hipelöiden miekkansa kahvaa.

Alex vetäisi vielä kerran syvään henkeä ja karjaisi keuhkonsa tyhjäksi.
-“Hyökkäykseen!” Mitään ei tapahtunut. Karjaisu kaikui hetken aikaa ilmassa, poukkoillen ilmassa ennekuin metsä imaisi äänen sisäänsä. Alex käännähti raivoissaan katsomaan joukkojaan. Hiki kimalteli hänen otsallaan, kostuttaen pikimustan silmälapun hänen oikean silmänsä päällä, ja sylki roiskui tämän raivotessa.
-“Kapiset rakit! Miksette tee mitään!?” Sata miestä hänen edessään katselivat toisiansa vaivautuneina. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään, jokainen oli liian väsynyt päästämään hiljaista muminaa kovempaa ääntä. Viimein yhden, kahden kymmenen miehen suuruisen yksikön eturivistä astui askeleen eteenpäin pitkä mies, kantaen kädessään pitkää miekkaa. Hän heilautti kättään raskaasti ja viskasi miekkansa metrin eteenpäin maahan. Se kilahti osuessaan kiveen, mutta sekin ääni peittyi tuulen suhahteluun ja tömähdykseen muun miekan laskeutuessa ruohikkoon. Alex tuijotti silmällään ohimot raivosta sykkien väsynyttä miestä.
-“Komentaja, me emme jaksa. Tämä on jo liikaa. Te ette voi odottaa meiltä enempää. Me tahdoimme vain kotiin, emme mitään muuta”, mies sanoi hiljaa. Mutta vaikka ääni oli hiljainen, se kantoi selvästi, sana sanalta jokaisen rivissä seisovan korviin, myös komentajakapteeni Alexin.
-“Mitä helvettiä!? Ette kai te nyt, juuri tällä hetkellä, sano, ettette aio kävellä tuota mäkeä alas ja teurastaa tuota miesjoukkoa tuolla?” Alex huusi joukolleen, antaen katseensa kiertää ympäri joukkoaan. Miehet katselivat joko jalkojaan tai vaihtelivat epämääräisesti katseita. Myös eteenpäin astunut mies oli hiljaa. Kyllähän he tiesivät että heidän täytyisi totella, mitä muutakaan vaihtoehtoa heillä olisi? He olivat sopineet jättävänsä tämän elämän taakseen heti, kun he pääsisivät Averheimiin. Alexille ei oltu puhuttu asiasta, miksi olisikaan? Mitä heidän komentajansa sanoisi? Nämä risteilivät nyt joukkojen ajatuksissa.

-“Voisimmehan me mennä”, kuului ääni lopulta rivistöstä. Päät kääntyivät hiljeten katsomaan äänen suuntaan, ja Alex katseli suu hieman raollaan yksikköä, jonka riveissä näkyi hieman liikettä, kun suuremmat miehen antoivat hieman tietä nuoremmalle. Nuori mies astui esiin rivistöstään, ja kääntyi katsomaan tovereitaan.
-“Mitä me menettäisimme? Me jätämme tämän kuitenkin taaksemme, ja vain tuo joukko on enää Averheimin ja meidän välillämme. Me lupasimme toisillemme pääsevämme Averheimiin asti, joten, minä ainakin sanon, että meidän täytyy ainakin yrittää. Jos jätämme tämän tähän, lupauksemme ei pidä”, nuorempi mies lopetti, ja hän sai hyväksyvää muminaa vastaukseksi. Muut vilkuilivat toisiaan, eivätkä keksineet mitään parempaakaan. Alex katsoi hetken eteensä, ja mietti mitä oli äsken kuullut.
-“Aiotte mitä?” Alexin ääni oli hiljainen ja kysyvä. Hän ei halunnut tietää, oliko kuullut oikein, mutta hänen oli pakko.
-“Aiomme lähteä pois, jättää tämän työn kunhan pääsemme Averheimiin. Tehän lupasitte meille, komentaja. Meidän ei ole pakko jatkaa tätä”, aiempi mies sanoi väsyneesti. Hän vain totesi sen. Alex tiesi sen, kaikki tiesivät sen, eikä kukaan tahtonut tai viitsinyt enää lisätä siihen mitään. Alex oli myös väsynyt, eikä hän jaksanut enää pistää vastaan, saati miettiä mitä vastata. Hänkin muisti hyvin lupauksensa, eikä hän voinut olettaa että hänen miehensä seuraisivat häntä aina. Alex painoi päänsä, ja laski miekkansa terän maata kohti. Tottahan se oli.
-“Tulkaa viimeisen kerran kanssani, ja lupaan päästää teidät pois. Tämä ei ole enää käsky, pyydän teitä. Viimeisen kerran”, Alex sanoi lujalla äänellä, vaikka tunsi silmäkulmiensa kostuvan. Miehet nyökkäsivät. Kaksi eteen astunutta sotilasta palasivat riveihinsä, ja yksiköt astuivat eteenpäin katsomaan loivalta, matalalta kukkulalta pellon yli. Enää ei voinut erottaa muuta kuin hämärässä liikkuvia varjoja, tai liikettä metsän suojassa. Alex nielaisi palan kurkustaan, ja huusi vielä kerran joukkonsa liikkeelle. Tällä kertaa sata miestä hänen takanaan yhtyivät huutoon, ja mahtava karjaisu kaikui viimeisen kerran sillä pellolla pitkään aikaan. Aurinko oli laskenut jo, ja se antoi armeliaan pimeyden peittää verilöylyn, jonka miehet kävivät päästäkseen pois entisestä elämästään. Se oli kuin pyyhkisi veren pois käsistään, vaikkakin vain omissa mielissään. Muille he olivat aina tappajia, mutta siitä eteenpäin jokainen eloon jäänyt tunsi elävänsä enemmän kuin koskaan.

Nuori mies joka oli astunut eteenpäin puhumaan, heräsi taistelun jälkeen pimeyteen. Hän tunsi lämpimän nesteen valuvan ohimoaan pitkin hänen suuhunsa, ja raudan maku sai hänet yskimään raskasta, syvältä tulevaa yskää. Hän nousi sammalmättäältä istumaan, ja huomasi katsovansa ojennettua kättä kohti. Hän tarttui siihen ja kuuli äänen vierestään.
-“Adolf Schwartzhelm. Kukas sinä?”
Kurt Burnhardt huokasi syvään ja sulki silmänsä. Ei enää ikinä tätä.

* * *

Sekavassa mielentilassa inspiksen iskettyä kirjoitettu pikkutarina. Nyt taas pitkästä aikaa kirjoitettu. Hyvä vain että välillä vain mäystää eikä yritä aina saada jotain täydellistä tarinaa aikaiseksi, paljon rentouttavampaa. En yrittänytkään siis saada tästä mitään kovin kummoista aikaiseksi, sanokaa nyt vain mitä tykkäsitte. Eli aivan hetken mielijohteesta kirjoitettu. Sori muuten etten ole täällä pahemmin mitään lueskellut, ei vain ole ollut intoa saatikka aikaa.

Siis ei ihme, että olet WHFB-tarinamestari täällä. Siis oikeesti, toi oli niin kaunista tekstiä, että oikein kylmät väreet kiirivät selkäpiitä pitkin. Ei sitä voi sanoin kuvailla, siis, ainoastaan... Mahtavaa, Rune, Mahtavaa.

Hassua. Saattaa johtua se, että tämä oli... en tiedä paremmin kirjoitettu mutta minulle ainakin jäi parempi maku suuhun tästä, että tämän vain kirjoitin. Ajattelematta mitään. Se mitä tulee päähän niin se tulee konelleekin. Tätä pitää alkaa harrastaa enemmänkin, ehdottomasti. Paljon rentouttavampaa kirjoittaa sillä tavalla. Vaikkei tarinoista mitään maailman parhaita tulisikaan.

Tämähän oli loistava...Miten olisi muutama kymmenen jatko-osaa?

Oikein kiva... ja niin kerspuleen lyhyessä ajassaki ! Loppu jäi vähän sekavaksi, mutta pitää lukaista se uudestaan että ymmärtäisi. Anna tulla vain lisää... Haueppia !

Siinä oli tunnetta.

Kurt...!! Mu-mu- mut- mutt-

Joo. Oliko tämä siis ennen jatkotarinan tapahtumia...? No eipä sen väliä. Arvaa mikä tuli mieleeni kun luin tuota? Tai no jaa, en tiedä. Axel oli kuitenkin muuttunut Alexiksi. No, älä nyt ymmärrä väärin - en tietenkään syytä sinua plagioinnista. Tuo vain nousi mieleeni. (Kumma juttu - aina kun luen jotakin täällä Sotussa, yhdistän sen heti johonkin itse kirjoittamaani tarinaan.)

Tässä voisin yhtyä muutaman muun henkilön mielipiteisiin, joita olen nähnyt tässä. En olekaan avannut koko Sotua moneen päivään (hui!) tai peräti kokonaiseen viikkoon, ja nyt kun teen sen, näen heti seuraavanlaisia viestejä: "ei ole ollut intoa saatika aikaa" tai "jotenkin en ole viihtynyt Sotussa yhtä hyvin kuin aikoinaan". Sama täällä. Missä vika?

Axel? Kuka hemmetin Axel? No ei vaie, kyllä minä nyt tuon muistan kun muistit, mutta pakko sanoa ettei käynyt muistin pienimmässäkään sopukassa tuo sinun tarinasi tuota kirjoittaessa. Katsos, kun jos jokin asia nyt muistuttaa kerran jotain mitä sinä olet kirjoittanut, ei se heti tarkoita sitä, että joku olisi pätkän kirjoittanut juuri sinun tarinasi mielessä. Ei millään pahalla sitten, mutta kyllä minä nyt ainakin yleensä omasta mielikuvituksestani nämä juttuni vedän. Pääosin ainakin.

Mutta tämä 'ei jaksa...' 'ei kiinosta...' 'ei ole aikaa...' on vaivannut kyllä, mutta nyt kun pääsin koulun alun jälkeen kavereiden kanssa juttelemaan taas kirjoittamisesta niin äikän tunneilla on jäänyt tehtävä pari kertaa tekemättä kun on ollut pakko kirjoittaa vierustoverin kanssa tarinan alkua. Mutta ei kyllä tiedä, johtuisiko koulun alusta. Iso osa porukasta kuitenkin meni nyt kai lukioon (Tapsis, minä, Grom...?) niin se vie vähän voimia jne. Kai. En minä sitten tiedä 40 tunnin viikkoaikataulullani.

Kaunista. Loppu oli vähän sekava, mutta kaunis. Lisää!!! Kansa vaatii lisää!!!

Kovasti pidin tästä pikku pätkästä. Kaikinpuolin mukava tarina. Itsellänikin paljon vaikeuksia kirjoittamisessa, tosin jo pitkään ollut kirjoittamassa erästä stooria, mutta kun välillä ei oikein vaan lähde.

Ja sieläpä lukioissanne sitten istutte

Enpä olekkaan pitkään aikaan selaillut tätä osiota mutta tämän takia se kannattaa aina joskus

Hienoa ei täydellistä mutta hienoa

Jep, enpä minäkään viime aikoina kauhean aktiivisesti ole sotussa vieraillut. Ei oikein jaksa innostaa. Johtuu varmasti ikävän arjen ja lukion alkamisesta. Mutta mikäs siinä. Lomilla sitä intoa sitten riittää. Sama on muuten kirjoittamisessa .

Mutta kun tänne nyt itse tarinamestarin tuotos oli jälleen ilmaantunut, niin pakkohan se on käydä lukaisemassa. Toki lyhyys helpotti päätöstä.
Pätkä oli todellakin jälleen Runea itsessään eli aivan mahtavaa. Runemaisuus oli käsin kosketeltavaa (jos nyt näin voi sanoa ). Pointsit jälleen mestarille. Sinulla taitaa muuten olla aika monta rautaa tulessa. Muistan vieläkin kun lupasit Krausseille yhden lisäosan, jossa kerrotaan miten kaikki päättyi ja odotan sitä yhä. Tartuttajat ovat henkeäsalpaavia tuotoksia ja niitä on aina nautinnollista lukea. Ja nytkö alat kirjoittamaan Kurtin palkkasoturiarmeijalle jonkinmoista fluffia tms.? Noh, kunhan teksti on näin hyvää niin mikäs siinä.

Tuo on muuten totta mitä sanoit. Joskus homma skulaa kun antaa vaan tulla kaikki mitä mielessä liikkuu paperille (luulen että huussin kaikki tarinat ovat tällaisia ). Itselläni on monta tuotosta (ei kuitenkaan warhammerin-mualimaan liittyen) juuri noin tehtynä ja olen aika tyytyväinen. Kuulostellaan...

Ja nytkö alat kirjoittamaan Kurtin palkkasoturiarmeijalle jonkinmoista fluffia tms.? Noh, kunhan teksti on näin hyvää niin mikäs siinä.

No en nyt sentään, pliis! Tuli vain mieleen kirjoittaa tällainen historiakatsaus, vaikkei suoraan sanottuna mitään kertonutkaan. Olipahan vain. Sen Krausin voisi kyllä kirjoittaa loppuun, kunhan katsotaan porukalla Noirit läpi alusta loppuun yhteen pötköön. 12 tuntia animea porukassa putkeen... Sigmar on olemassa.

Hyvä tarina todella hyvä.

Vaikka tarina oli lyhyt sait kaikki hahmot oikeasti elämään. Tarinan juoni meni eteenpäin kokoajan, ei looan nopeasti, ei liian hiljaakaan vaan huomaamattomasti.

Kirjoita ihmeessä lisää tarinoita

*pyörähtää hevi-luolastaan paikalle*

Mukava tarina.. Ei voi muuta sanoa. Ei Runen paras, mutta hyvä jokatapauksessa.

*pyörähtää takaisin Hevi-luolaan*

Rune kirjoitti:Katsos, kun jos jokin asia nyt muistuttaa kerran jotain mitä sinä olet kirjoittanut, ei se heti tarkoita sitä, että joku olisi pätkän kirjoittanut juuri sinun tarinasi mielessä. Ei millään pahalla sitten, mutta kyllä minä nyt ainakin yleensä omasta mielikuvituksestani nämä juttuni vedän.

Joo, arvasin kyllä. Jospa pitäisin tästä lähtien omana tietonani paranoidit ajatukseni.

Rune kirjoitti:Iso osa porukasta kuitenkin meni nyt kai lukioon (Tapsis, minä, Grom...?) niin se vie vähän voimia jne. Kai. En minä sitten tiedä 40 tunnin viikkoaikataulullani.

Niin, lukiosta se taitaa johtua.

Todella hyvä tarina, tätä oli ilo lukea.

Rune kirjoitti:Hassua. Saattaa johtua se, että tämä oli... en tiedä paremmin kirjoitettu mutta minulle ainakin jäi parempi maku suuhun tästä, että tämän vain kirjoitin. Ajattelematta mitään. Se mitä tulee päähän niin se tulee konelleekin. Tätä pitää alkaa harrastaa enemmänkin, ehdottomasti. Paljon rentouttavampaa kirjoittaa sillä tavalla. Vaikkei tarinoista mitään maailman parhaita tulisikaan.

Pakko sanoa, että sinun kannattaa ehdottomasti harrastaa lisää tätä. Tiettyinä aikoina tälläiset pienehköt tarinanpoikaset ovat parasta mitä Sotusta saa.
Vaikka rakastankin lukea Gromin, sinun ja Huussin tarinoita, niin usein niihin täytyy tosissaan keskittyä (Vieras sana minulle ),että saa sen maksimaalisen nautinnon, mutta toisinaan ollessaani väsyneenä, isoon tarinaan keskittyminen on viimeinen asia maailmassa mihin pystyn, tälläisiä hetkiä ovat juuri ne väsyneet koulupäivät. Sitten kun en jaksa keskittyä tarinoihin, niin kommenttini tarinoihin tulee vasta vuonna nakki ja sota, koska silloin olen tarinan vasta lukenut.
MUTTA!
Tälläiset tarinat ovat juuri sellaisia herkullisia välipaloja, mitä lukiessani saan paremman mielen. Tälläisen voi vain nopeasti avata, lukea ja saada paremman mielen.
Sitten kun tarina on vielä Rune-tasoa, niin minä kuolaan ruudulle.
Tätä ehdottomasti lisää!
Seuraavaan hiemanpikkiriikkisenpikkuisenvähän lisää tekstiä, niin on pörfektö.

Minäkään en ole viimeaikoina käynyt erityisen paljon Sotussa, mutta syy ei kuitenkaan ole siinä, että en kiireiltäni ehtisi (Ysillä on koulua noin sama määrä kuin kasilla).
Syy on se, että en ole viihtynyt.
Jotenkin Sotu on noin 1000-kertaa tylsempi paikka kuin ennen. Yksi pääsyistä miksi täällä usein kävin oli Tarinat ja novellit-osio jossa oli hauskaa porukkaa, rentoa meininkiä ja hyvää läppää. Nykyisin ''vanhoja partoja'' ei siellä paljon näy, mutta uusia kirjoittajia paljon enemmän.
Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään uusia kasvoja vastaan, mutta minä kun olen niin huono aloittamaan uusien tarinasarjojen lukemisen ja uusiin tyyppeihin tutustumisen, että kun kerran jostain pidän niin mikään uusi tuotos ei sitä korvaa.
Yksi syy myös se, että olen viime aikoina alkanut tuntea Modet erittäin luotaantyöntäviksi. Harvat ottavat kritiikistä opikseen, vaikka se ei paljon vaatisi lopettaa sarkastisia kommentteja, joita monet inhoavat. Tietyt herrat lukottavat topikkeja pienimmästäkin öfftöpikistä.
Tuo oli minun mielipiteeni, enkä halua modesetien official fanboi-kaartia kimppuuni. Enkä myöskään halua, että tullaan sanomaan:''Jos on niin huono foorumi, niin perusta oma tai mee kissin chättiin!''.
Hyvä foorumi, mutta uskon, että oman mielipiteensä saa ilmaista.

Toivottavasti tulen viihtymään täällä paremmin, koska tiedän, että täällä surffailu voi olla todella hauskaa.