Sivu 1/6

WHFB -> Lähitulevaisuuteen

Lähetetty: Su 03.10.2004 19:53
Kirjoittaja Kimi The Elvh
Tässä mietin aamulla että voisi alkaa tekemään pientä WHFB prjoketi. Eli kaikki rodut olisi jäljellä mutta osa olisi heikentynyt osa vahvistunut ja paljon teknologia muutkosia.

Mitään 40k en haluaisi tai mitään laserpyssy sotaa. Tälleen että bretoniat/empiret olisi "meidän" ajassa ja tälleen. Jotain pieni muotoista konverssii voisin itekkin alkaa tekemään sitten kun oma Helffi armeijaa alkaa olla jotakuinkin koossa (Joulun aikoihin). Voisi ostaa jtn ww2 aseita sun muuta armoreita ja konffata ne helffeihin.

Sitten, olen tässä miettinyt eri rotujen nykyistä tilannetta. Ja olen tullut siihen tulokseen että Skavenit olisi heikenntynyt reilusti mutta niitten populaatio on kasvanut ERITTÄIN paljon. Helffit ovat vallanneet Delffien alueita. Bretonnit ja Empiret ovat yhdistäytyneet. Dwarfit ovat kaivautuneet viellä enemmän maan alle (Kaivun koneet :P). Liskomiehet voivat huonosti ja ovat sodassa melkein kaikkien kanssa sodassa, viidakko nimittäin on tärkeä resurssi kaikille ja Liskot ovat asuttaneet ne maat. Chaos ja Beastmannet ovat melko samoilla alueilla mutta heillä vallittsee diktatuuri ja BretEmpire (Bretonnia ja Empiren uusi nimi) on lähettänyt vapauttamaan heidät diktatuurista :P (USA meinikii).

Kaikki jotka haluaa auttaa, tehdä konffaus työtä, antaa ideoita tjsp. Niin kirjoittakaa tänne sitten vaikka meseen äddätään niin kaikki on jees, eiks jee? :D

~Love ya~

Re: WHFB -> Lähitulevaisuuteen

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:02
Kirjoittaja puolisukeltaja
Kimi The Elvh kirjoitti:Helffit ovat vallanneet Delffien alueita.


Miksi ei toisinpäin? olen nimittäin itse delffipelaaja ;).

Mutta asiaan. Tuo tuskin toimisi, sillä miten sovellat magian nykymaailmaan? Ja muutenkin, meillähän on jo 40k joka on aivan erinomainen peli. Sitäpaitsi, osa roduista olisi jo tuhoutunut lopullisesti.. Enkä osaa kuvitella mitään high elffejä kivääreillä/shotguneilla/jollain aseilla aseistunein jossain taistelutantereella taistelemassa esim. liskojen kanssa..

Re: WHFB -> Lähitulevaisuuteen

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:03
Kirjoittaja Icar0s
puolisukeltaja kirjoitti:
Kimi The Elvh kirjoitti:Helffit ovat vallanneet Delffien alueita.


Miksi ei toisinpäin? olen nimittäin itse delffipelaaja ;).

Mutta asiaan. Tuo tuskin toimisi, sillä miten sovellat magian nykymaailmaan? Ja muutenkin, meillähän on jo 40k joka on aivan erinomainen peli. Sitäpaitsi, osa roduista olisi jo tuhoutunut lopullisesti.. Enkä osaa kuvitella mitään high elffejä kivääreillä/shotguneilla/jollain aseilla aseistunein jossain taistelutantereella taistelemassa esim. liskojen kanssa..
Eihän tämä olisi enää fantasy battlea :S

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:07
Kirjoittaja Rectunator
Ei millään pahalla mutta huono idea IMO.

Re: WHFB -> Lähitulevaisuuteen

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:08
Kirjoittaja puolisukeltaja
Nightwish kirjoitti:Eihän tämä olisi enää fantasy battlea :S
Ei olisikaan, mutta tarkoitinkin, että liskoillakin olisi jotkut "nykyaikaiset" aseet, jos nyt tuota hait tuolla huomautuksella..

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:09
Kirjoittaja Kimi The Elvh
Joo en tarkottanut että tästä tehtäisin mitään iso mailman mahtavaa peliä...
jotain tarinoita, muutamia konffauksia.

Ja kuka sano että tää olisi WHFB enään? (:
Niistä nyt niin paljon että, eihän tietenkään skaveneillä olisi jtn shotguneja! Jotain aivan muuta (ei kyllä tule mieleen mitä). Ja en nyt ajatellut että Esim. Helffit kävelee siellä chain panssareissaan!

Re: WHFB -> Lähitulevaisuuteen

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:09
Kirjoittaja Icar0s
puolisukeltaja kirjoitti:
Nightwish kirjoitti:Eihän tämä olisi enää fantasy battlea :S
Ei olisikaan, mutta tarkoitinkin, että liskoillakin olisi jotkut "nykyaikaiset" aseet, jos nyt tuota hait tuolla huomautuksella..
silloinhan se olisi novadays battle xD no ei :P

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:10
Kirjoittaja puolisukeltaja
Kimi The Elvh kirjoitti:Ja en nyt ajatellut että Esim. Helffit kävelee siellä chain panssareissaan!
Niin no tottakai niillä olisi jotkut nykyaikaisemmat panssarit, luotiliivit tms..

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:14
Kirjoittaja Viljanderi
Onhan tuo aika vänkä idea, mutta hiukan vaikea toteuttaa. Mutta onhan sitä kiva visioida. Kääpiä konekiväärein :D, Kroxigoreja singoilla :D.
Voisihan noita joku konffata, voisivat olla ihan hauskoja.

HarmaaEdit: Jos löydän jostain joitain konekivääri tjsp bitsejä, voisin väsätä nykyisin turhana lojuville vanhoille sauruksille aseet (varmaan näyttäis aika tyyliltä :D)

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:14
Kirjoittaja Rectunator
Jokaiselle rodulle pitäisi konffia rodun tyyliset aseet. Ajatelkaa miten helvatan rumalta jokin kivääri näyttäisi sellaisella elegantilla, kauniisti panssaroidulla haltialla. Eihän 40k:ssakaan eldarien aseet oo ihmisten aseitten näköisiä. Örkeillä ja skaveneilla niitten pitäisi olla semmosia kyhäelmiä ja aaoksella riimuja täynnä. Helffit vaan kykkis puskissä. Niitä ei tartte muuttaa. Lissut pitäs poistaa. Hitto semmoset nykyaikana pärjää.

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:16
Kirjoittaja Kimi The Elvh
Rectunator kirjoitti:Jokaiselle rodulle pitäisi konffia rodun tyyliset aseet. Ajatelkaa miten helvatan rumalta jokin kivääri näyttäisi sellaisella elegantilla, kauniisti panssaroidulla haltialla. Eihän 40k:ssakaan eldarien aseet oo ihmisten aseitten näköisiä. Örkeillä ja skaveneilla niitten pitäisi olla semmosia kyhäelmiä ja aaoksella riimuja täynnä. Helffit vaan kykkis puskissä. Niitä ei tartte muuttaa. Lissut pitäs poistaa. Hitto semmoset nykyaikana pärjää.
Sovitaaks että Viidakot tuhottiin? :D
Ja jotain pieniä "alkukantaisia" lisko heimoja siellä sun täällä...

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:17
Kirjoittaja puolisukeltaja
Rectunator kirjoitti:Lissut pitäs poistaa. Hitto semmoset nykyaikana pärjää.
Miksi ihmeessä ne eivät pärjäisi?

Nyt aloin kyllä itsekin innostua. Tosin olen liian huono konvauksessa tai muussa semmoisessa, joten täytyy heittää haaveet kankkulan kaivoon.. :(

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:20
Kirjoittaja I.C. Wiener
Jos ihmisillä on nykyaikaiset aseet ja effeil WWII, niin onko kääpiöillä tulevaisuuden aseet ja örkeillä musketit?

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:26
Kirjoittaja Scar-Veteran
Rectunator kirjoitti:Lissut pitäs poistaa. Hitto semmoset nykyaikana pärjää.
*Murinaa*
Siinä vaan ammuskelet pikku pum-pum pyssyillä kun tippuu komeetta päälle!

Eikä kroxigoreille singot sopisi. Pidemminkin kk:t.

Kääpiöt vs Skaven = Amerikka vs Viatnam :D

Vaikeaa tosin kuvitella joitain rotuja viellä hengissä siinä ajassa. Haltiathan eivät tuli-aseista tykkää joten kävisivät japanin kaltaisen muutoksen paitsi että tuhoutuisivat lopullisesti ellei magia tasapainottaisi yhteen ottoja. Samoin kävisi varmaan bretonnialle. Ja Empire tuskin yhdistyisi bretonnian kanssa.

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:26
Kirjoittaja Illidan
Mielestäni koko höskän voisi soveltaa niin, että ollaan menossa WW ykköstä kohti, kaikki haltiat, bretit ja empire siis. Sitten käävät ja skaven ja Kaaos olisi jo niin ku siinä tai vähän myöhempänä...

Miltä kuulostaisi? IMO idea ei ollut kovinkaan hyvä alunperin, mutta jos tännepäin tullaan niin tuohon sitten.

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:29
Kirjoittaja Kimi The Elvh
I.C. Wiener kirjoitti:Jos ihmisillä on nykyaikaiset aseet ja effeil WWII, niin onko kääpiöillä tulevaisuuden aseet ja örkeillä musketit?
Örkit kivikonekivärillä tjsp.... :P
Kyllähän sattuisi kuin sellaiset 60cm isot kivet tulee naamaa päin...
Ja elffit voivat vaikka sellaisilla ihan melko norm. aseilla hillua, ei ne kuitenkaan NIIN paljon ihimisistä erotu.

Tossa tuli viesti jossainvälissä miten magi pistetään sinne.
Vastaus on melko yksinkertainen. Maagit ei tee enään suoraa magiaa, "Enchanttaa" vaikka erinlaisia autoja sun muuta. :)

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:34
Kirjoittaja Viljanderi
Tavallaan koko idea on idioottimainen, mutta kyllähän Warhammer maailmallakin on tulevaisuus, eivätkä rodut varmasti jää paikoilleen kehityksessä. Eri asia on tietysti se kehittävätkö liskot itselleen Kalasnikovit, kai ne jotain muutakin keksivät.

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:35
Kirjoittaja puolisukeltaja
Hmm.. Tuo magia idea kuulostaa aika tönköltä, ja örkkien kivikonekivääri vielä tönkömmältä. Örkeille mielummin juurikin musketit, ja korkeatontuilla tuskin olisi tuliaseita, joten heidät olisivat luultavasti jo tapettu sukupuuttoon (kuten muutkin tontut). Hmm, skaveneilla voisi olla jotain warp-lightning-aseita tms. Muuta en nyt tähän hätään keksi.

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:43
Kirjoittaja Kimi The Elvh
puolisukeltaja kirjoitti:Hmm.. Tuo magia idea kuulostaa aika tönköltä, ja örkkien kivikonekivääri vielä tönkömmältä. Örkeille mielummin juurikin musketit, ja korkeatontuilla tuskin olisi tuliaseita, joten heidät olisivat luultavasti jo tapettu sukupuuttoon (kuten muutkin tontut). Hmm, skaveneilla voisi olla jotain warp-lightning-aseita tms. Muuta en nyt tähän hätään keksi.
Ööh miksi Elffeillä ei olisi tuliaseit? Kait hekin tietävät mitä toisella puolella mailmaa tapahtuu? \o/ Niin ja tietenkin eri rodut ovat tavanneet toisensa (kyllä ihmisetekin on sekottunut aika paljon).

Lähetetty: Su 03.10.2004 20:44
Kirjoittaja Seonnut
Helffit olisivat olleet vanhoillisia, mutta valitettavasti bretEmpire kaatoi sen Wood elffi metsän ja siinä sivussa tappoi kaikki wood elfit. HE olisivat kaikki saaneet saman kohtalon, mutta BretEmpiren magian vähentyvä ja lähes olemataon määrä pelasti heidän maagejaan ja oppipoikia/tyttöjä taistelemaan magialla BE puolesta. Kääpiä näkyy enään hyvin vähän. Chaos on ny sellainen kuin chaos on. Örkit voisivat olla vähän niinkuin empire FB:ssä. Lissut jossain asuvia alkuasukkaita. Hirviöitä (giants, dragons jne.) olisi enään hyvin vähän.

pari ajatusta...