Gromfarg päänahka
Lähetetty: Pe 22.10.2004 10:56
Yö oli kaunis. kuu heijastui lammen pintaan taivaalta, jolla ajelehti muutamia pyöreitä pilviä. Lammen rannalla oli pieni maalaiskylä. Majatalosta kuului musiikkia ja ihmisten naurua. Jollakin kylää ympäröivällä pellolla määki lammas, sen ääneen yhtyi monta hätääntynyttä lammasta. Paimenpoika heräsi laitumelta ja rauhoitteli laumaansa. Kylässä oli hiljaista. Jossakin talossa haukkui koira raivokkaasti. Koira kuoli lyhyen huonosti taotun, ilmeisesti jostakin tien reunalta löytyneestä rautaromusta tehdyn miekan iskusta.
Gnozzlark löi koiraa vielä muutaman kerran ja katseli ympärilleen nähdäkseen, jos ympäristössä oleilisi inehmoja. hän loikki kylän läpi kohti majataloa ja hänen suunpielestä valui kuolaa. Hän painautui majatalon seinää vasten ja kuunteli. Kuunteleminen oli tylsää. Gnozzlark juoksi majatalon ovelle ja mietti miten saisi teljettyä sen. Hän yritti nostaa jättimäistä kiveä maasta ja hetken yritettyään suuttui sille ja puri yhden hampaansa poikki kiveen.
Hän huomasi heinäkärryt majatalon tallin seinustalla ja hiipi niiden luo. Heinien päällä nukkui koira. Se ulvahti ja heinille tippui muutama veripisara. Gnozzlark roiski verta sinne tänne. Se oli hauskaa. Hän otti sylintäydeltä heinää kärryistä ja kiirehti majatalolle. Hän laski heinät ja levitteli ne puolikaareen oven eteen ja haki lisää heinää kaareensa. Tämä oli hänen mahtavin ideansa tähän mennessä. Voi, että hän olikin viisas. Gnozzlark nosti öljylampun oven vierestä ja sytytti sillä heinät. Sammuvan lampun hän heitti vielä majatalon heinitetylle katolle. Kuiva heina roihahti iloisesti ja musiikki lakkasi. Sen tilalle tuli musiikki, josta Gnozzlark enemmän piti kauhun ja tuskan huudot.
Gromfarg päänahka, päänahkaheimon johtajaörkki, katseli kukkulalta alas lammen rantaan, pieneen kylään. Gnozzlark oli onnistunut tälläkertaa hyvin, vain muutama eläin oli herännyt.
Kylän reunalla leimahti tuleen suuri kaksikerroksinen rakennus, jonka pihalla saattoi nähdä pienen tanssivan hahmon. Tämä oli sovittu merkki. Aurinko nousi ja valtaisa lauma vihernahkaisia olentoja, örkkejä juoksi sitä vastaan. Majatalosta syöksyi palavia ihmisiä, joiden jalkoihin murskautui Gnozzlark, heimon paras tutkiskelija goblini.
Maata vavahduttava waaaaaagh kaikui laaksossa. Ihmiset heräsivät kauhuun ja epätoivoisiin huutoihin. Herman Atten, Viljalaakson käräjien päämies, oli jo noussut sängystään ja pukenut päällensä rintapanssarinsa ja etsinyt käsiinsä vanhan miekan, jota ei ollut tullut käytettyä vuosiin. Hän ei löytänyt kilpeänsä mistään ja kirosi. Vauva itki jossakin, mutta lopetti itkunsa kummallisesti töksähtäen. Se tapettiin. Herman osti päätään kauhistuneena ja jatkoi panikoiden etsimistä.
Gromfarg nauroi ja karjui, sillä kaikki oli mennyt juuri niin, kuin sen pitikin. Vastarinta oli pientä ja vielä pienempää, kun se oli viipaloitu valtavilla örkkimiekoilla. Gromfarg toi miekkansa valtavalla voimalla pieneen heinähangoilla varustettujen talonpoikien ryhmään, ja se upposi pitkäpartaista vanhahkoa miestä syvälle kylkeen. Mies oksenti verta ja ruokaa rojahtaessaan kaksinkerroin maahan ja toiset miehistä yrittivät paeta, mutta heidän pakotiensä oli täynnä vihaisia, verenhimoisia örkkejä. Miehet murskattiin helposti, eikä yksikään jäänyt henkiin.
Herman juoksi kohti kylää reunustavaa metsää. Se oli paikka mihin kaikkien oli yritettävä päästä, jos jotakin tällaista tapahtuisi. Toivottavasti sieltä löytyisi edes muutama eloonjäänyt. Suuri ryhmä huppupäisiä pieniä olentoja huomasi hänet, ja ampuivat nuolensa häntä kohti. Herman yritti väistellä, mutta yksi nuoli osui. Pohkeessa tuntui räjähtävä kipu. Hän katsoi jalkaansa ja näki, kuinka nuolenpää oli tullut säärestä, luun vierestä läpi. Hän retkahti jalkansa varasta maahan velttona ja huuti sekä kirosi.
vieläkin töissä... ei ole aikaa..
kesken
Gnozzlark löi koiraa vielä muutaman kerran ja katseli ympärilleen nähdäkseen, jos ympäristössä oleilisi inehmoja. hän loikki kylän läpi kohti majataloa ja hänen suunpielestä valui kuolaa. Hän painautui majatalon seinää vasten ja kuunteli. Kuunteleminen oli tylsää. Gnozzlark juoksi majatalon ovelle ja mietti miten saisi teljettyä sen. Hän yritti nostaa jättimäistä kiveä maasta ja hetken yritettyään suuttui sille ja puri yhden hampaansa poikki kiveen.
Hän huomasi heinäkärryt majatalon tallin seinustalla ja hiipi niiden luo. Heinien päällä nukkui koira. Se ulvahti ja heinille tippui muutama veripisara. Gnozzlark roiski verta sinne tänne. Se oli hauskaa. Hän otti sylintäydeltä heinää kärryistä ja kiirehti majatalolle. Hän laski heinät ja levitteli ne puolikaareen oven eteen ja haki lisää heinää kaareensa. Tämä oli hänen mahtavin ideansa tähän mennessä. Voi, että hän olikin viisas. Gnozzlark nosti öljylampun oven vierestä ja sytytti sillä heinät. Sammuvan lampun hän heitti vielä majatalon heinitetylle katolle. Kuiva heina roihahti iloisesti ja musiikki lakkasi. Sen tilalle tuli musiikki, josta Gnozzlark enemmän piti kauhun ja tuskan huudot.
Gromfarg päänahka, päänahkaheimon johtajaörkki, katseli kukkulalta alas lammen rantaan, pieneen kylään. Gnozzlark oli onnistunut tälläkertaa hyvin, vain muutama eläin oli herännyt.
Kylän reunalla leimahti tuleen suuri kaksikerroksinen rakennus, jonka pihalla saattoi nähdä pienen tanssivan hahmon. Tämä oli sovittu merkki. Aurinko nousi ja valtaisa lauma vihernahkaisia olentoja, örkkejä juoksi sitä vastaan. Majatalosta syöksyi palavia ihmisiä, joiden jalkoihin murskautui Gnozzlark, heimon paras tutkiskelija goblini.
Maata vavahduttava waaaaaagh kaikui laaksossa. Ihmiset heräsivät kauhuun ja epätoivoisiin huutoihin. Herman Atten, Viljalaakson käräjien päämies, oli jo noussut sängystään ja pukenut päällensä rintapanssarinsa ja etsinyt käsiinsä vanhan miekan, jota ei ollut tullut käytettyä vuosiin. Hän ei löytänyt kilpeänsä mistään ja kirosi. Vauva itki jossakin, mutta lopetti itkunsa kummallisesti töksähtäen. Se tapettiin. Herman osti päätään kauhistuneena ja jatkoi panikoiden etsimistä.
Gromfarg nauroi ja karjui, sillä kaikki oli mennyt juuri niin, kuin sen pitikin. Vastarinta oli pientä ja vielä pienempää, kun se oli viipaloitu valtavilla örkkimiekoilla. Gromfarg toi miekkansa valtavalla voimalla pieneen heinähangoilla varustettujen talonpoikien ryhmään, ja se upposi pitkäpartaista vanhahkoa miestä syvälle kylkeen. Mies oksenti verta ja ruokaa rojahtaessaan kaksinkerroin maahan ja toiset miehistä yrittivät paeta, mutta heidän pakotiensä oli täynnä vihaisia, verenhimoisia örkkejä. Miehet murskattiin helposti, eikä yksikään jäänyt henkiin.
Herman juoksi kohti kylää reunustavaa metsää. Se oli paikka mihin kaikkien oli yritettävä päästä, jos jotakin tällaista tapahtuisi. Toivottavasti sieltä löytyisi edes muutama eloonjäänyt. Suuri ryhmä huppupäisiä pieniä olentoja huomasi hänet, ja ampuivat nuolensa häntä kohti. Herman yritti väistellä, mutta yksi nuoli osui. Pohkeessa tuntui räjähtävä kipu. Hän katsoi jalkaansa ja näki, kuinka nuolenpää oli tullut säärestä, luun vierestä läpi. Hän retkahti jalkansa varasta maahan velttona ja huuti sekä kirosi.
vieläkin töissä... ei ole aikaa..
kesken