Kalevala 15th, Fluff Section
Lähetetty: La 06.11.2004 01:47
Taas yksi osa-alue armeijastani löytää tiensä Sotavasaran syövereihin, ja Imperial Guardin loistaessaan poissaolollaan tarina-osiossa päätin korjata asian. Katso myös armeija fluffin takana.
*Venyttää sormiaan ja hyökkää näppiksen kimppuun*
Kalevala on Ammonia-sektorin ulkoplaneetta, asutettu alunperin Golden Crusaden yhteydessä, yhteys katosi Horus Heresyn aikaan ja paikallinen väestö liitettiin Imperiumiin vasta M40.
Kalevala on tähtensä neljäs planeetta, mutta silti hieman maata kauempana tähdestään, joten keskilämpötila jää miinukselle. Päiväntasaajaa lukuun ottamatta Kalevalan mantereita peittävät vahvat, jopa metrejä halkaisijaltaan olevat havupuut. Napoja lähestyttäessä kasvillisuus häviää lähes kokonaan. Näihin alueisiin viitataan yleisesti "Pohjolana", riippuen kummalla puolella planeettaa ollaan.
Päiväntasaajalla sijaitsevat Kalevalan asutuskeskukset joiden perusteella planeetta luokitellaan sivistyneeksi vaikka vähintään 60% väestöstä elää myöhäisrautakautta. Rikas maaperä tuottaa rautaa ja kuparia valimoihin, joista metallit lastataan jatkokäsittelyyn. Puu on myös vientituote, joskin kallis ylellisyystuote (tulen muuten tästä lähin viittaamaan tulevissa tarinoissani "Kalevalanpuuhun"
). Silti suurin vientituote Kalevalasta on sen miehet. Luonnossa elantonsa hankkivista metsästäjä-maanviljelijöistä saa peruskoulutuksella erinomaisia tiedustelijoita ja liikkuvaa jalkaväkeä.
Kalevalan ylpeällä kansalla on omalaatuiset suhteet Imperiumiin, jotka johtavat juonteensa Kalevalan Talvisotaan, kun se paljastui Warp-myrsky Storm of the Depthsin verhon takaa jossa se oli lymynnyt tuhansia vuosia ja anarkiassa vajonnut parhaimmillaankin esimodernille tasolle. Kun asukkaat asennoituivat uhkaavasti tulijoihin, kutsui tutkintalaivaston johdossa ollut Magos Valhallan 127. rykmentin kukistamaan tämän "kapinan". Valhallalaiset saivat raivattua laskeutumisalueensa nopeasti, mutta edetessään saivat raskaita tappioita sisseistä. Asutuskeskuksista lähteneet värväysryhmät aseistivat siviilejä taistelemaan itsenäisyydestään ja vapaudestaan, jopa hengestään, sillä Valhallalaiset eivät usein suhtautuneet näihin kerettiläisiin armeliaasti. Sodan lopputulos oli alusta lähtien selvä, ja vaikka sodan edetessä Kalevalalaiset saivatkin työnnettyä linjoja eteenpäin Valhallalaiset jyräsivät paremmalla kalustolla ja puhtaalla miesylivoimalla. Nähdessään hyvien ihmisten kuolevan tuhansissaan turhan kinastelun tähden eversti Storamir antoi henkilökohtaisen lupauksen että Kalevala saisi pitää autonomiansa jos se taipuu Imperiumin alaisuuteen. Jäljellä olevalla väestöllä ei ollut vaihtoehtoja, joten ottivat everstin tarjouksen. Vaikka Kalevala onkin uskollinen planeetta, ei Keisarin kirkko koskaan juurtunut tarpeeksi syvälle, ja huhutaan jopa että syvällä petäjiköissä Kalevalalaisten usko lepäisi heidän epäjumalissaan. Autonomia näkyy myös alkuperäistunnuksien käytössä, ja sen sietämisessä. Imperiumi ei loppujen lopuksi välitä taistelevatko Kalevalan rykmentit siniristin vaiko kotkan alla, kunhan taistelevat!
Kalevalasta on tuhannessa vuodessa kerätty satoja rykmenttejä joita ylläpidetään normaaliin Munitorum-tyyliin: koulutus, laivaan ja kentälle. Harva tulee takaisin mutta niitäkin on.
Doktriinit:
Allow Rough Riders
Close Order Drill
Die Hards
Light Infantry