Kuldaharin kauhut osa 2: Ulos lumesta
Lähetetty: La 13.11.2004 20:18
Kuldaharin kauhut osa 2: Ulos lumesta
Kuldaharin aurinkokunta, planeetta Tanlla II
Luutnantti Firebridege seisoi joukkojensa kanssa keskellä kammiota, katsellen kuinka tyraniidit kaivoivat hitaasti, mutta varmasti sortunutta käytävää. Ryhmä oli jumissa, he eivät pääsisi eteen, eivätkä taakse. Heidän olisi taisteltava.
"Kuulkaa miehet, olemme nyt kohtaamassa imperiumin pahimman vihollisen. Ötököistä hirveimmät. Mutta meidän on taisteltava. Keisarin nimeen!" Aikaisemmin pelokkaat kaartilaiset rohkaistuivat johtajansa puheista, ja huusivat yhteen ääneen: "Keisarin puolesta!". Samassa gauntit saivat käytävän auki, ja ryntäsivät sisään. Ensimmäiset neljä traniidiä kaatuivat saadessaan sarjan kuolettavaa laseria kaartilaisten aseista. Seuraavat kaksi saivat rintaansa nyrkin menevät aukot, Firebridgen jaellessa tarkkoja osumia. Loput gauntit pysähtyivät, ja väistyivät sivuun käytävän suulta. Niiden takaa astui esiin kaksi irvistelevää, aseita kantavaa otusta. Ne tähtäsivät ruumiissaan kiinni olevilla aseilla ja ampuivat. Vihreä mönjä sinkoutui kaartilaisia kohti, polttaen yhden vatsan lähes kokonaan. Mies kaatui tuskissaan huutaen, ja viimeisenä tekonaan ampui tappajansa pään irti. Jäljelle jääneelle ampuja ötökällekään ei jäänyt paljoa elinaikaa, lääkintämies Veralin ampuessa tätä las-pistoolilla vatsaan. Samassa kuusi kynsillään huitovaa otusta uskaltautui sisään huoneeseen. Ne suorittivat pitkän loikan, iskeytyen avuttomien kaartilaisten sekaan. "Olkaa vahvoja, luottakaa Keisariin!" Huusi Firebridge, iskien samalla yhtä gaunttia pistoolilla naamaan. Urheasti jäljellä olevat imperiumin sotilaat yrittivät puolustaa itseään verenhimoisten hyönteisten iskuilta. He saivat kuin saivatkin lopulta työnnettyä gauntit takaisin käytävään, mutta he olivat kokeneet raskaita menetyksiä. Ryhmästä oli jäljellä enää Ricardsson, Firebridge, Veral ja neljä veren tahrimaa ja pelokasta kaartilaista. Kaartilaiset aloittivat raivoisan syöksyn, tarkoituksenaan murtaa vihollisen linja ja päästä pakoon. Luutnantti Firebridgen johdolla he lähtivät epätoivoiseen hyökkäykseen. Ensimmäinen laser sarja tuotti tulosta, ja jäljellä olevien gaunttien keskelle ilmestyi aukko. Aukkoa hyödyntäen ryhmä juoksi tyaniidien läpi. He juoksivat ja juoksivat, päästen lopulta toisen kammion luo. Silloin Firebridge kääntyi ja laukaisi plasma aseensa. Vihreä panos romahdutti käytävän uudestaan, jättäen gauntit toiselle puolelle. Luutnantti huokaisi syvään ja sanoi:" Jatketaan matkaa. Meidän täytyy löytää tie ulos". Väsyneet ja järkyttyneet sotilaat vain nyökkäilivät synkästi.
Ryhmä oli kulkenut pitkän aikaa käytäviä pitkin, löytämättä tietä ulos. Kaartilaisten keskuudessa vallitsi epätoivo, joka kärjistyi kun eräs heistä vajosi käytävän lumiselle pinnalle. "En jaksa enää, mieluummin kuolen näin kun ötököiden ruokapöydässä". Näiden sanojen jälkeen mies laittoi kiväärin piipun suuhunsa, irvisti ja painoi liipaisinta. Las-kiväärin paukahdus kaikui tyhjissä käytävissä, ja kaartilaisten vieläkin tyhjemmissä sydämissä. Huolestuneena tilanteesta Firebridge käveli miehen savuavan ruumin luo ja potkaisi sitä. " Me olemme Keisarin sotilaita, me EMME tulleet tänne luovuttamaan! Tämä mies tässä on pahimmanlaatuisin petturi, jonka imperiumi voi saada" Sanojensa vakuudeksi mies sylkäisi tuoretta ruumista. Tämän jälkeen luutnantti käveli kylmänrauhallisesti ryhmän johtoon ja sanoi: "Jatketaan. Aikaa tuhlautui jo tarpeeksi".
Kahden tunnin kävelyn jälkeen he kuulivat edestä päin ääniä. Ensimmäisenä kulkenut John kurkisti seuraavaan kammion, nähden toivoa antavan näyn. Kammion toisella puolella näkyi se mitä he kaikki olivat odottaneet: reitti ulkoilmaan. Mutta kammion keskellä oli jotain, mikä esti miehiä ryntäämästä ulos raikkaaseen ja kylmään ilmaan. Se oli iso ja vahva tyranid soturi. Johnin jähmettyessä paikoilleen, muutkin uteliaat sotilaat kurkistivat nähdäkseen, mitä siellä oikein oli. Eräs ei niin välkky kaartilainen ehdotti: "Hyökätään päälle vaan! Siellä on vain yksi!". Kolme muuta sinisen ykkösen jäsentä pitivät tätä hyvänä ehdotuksena, sillä halu päästä ulkoilmaan oli sumentanut heidän järkensä. " Miettikää nyt, tarvitsemme kunnon suunnitelman!", yritti Veral epätoivoisesti selittää. "Pidä sinä vaan pääsi kiinni tohtori!" vastasi yksi kaartilaisista, tönäisten Veralia. Tästä suuttuneena hän tavoitteli las-pistooliaan, mutta tunsi Firebridgen rauhoittavan otteen olkapäällään: "Anna heidän mennä, omapahan on elämänsä". Veral nyökkäsi vaisusti, ja he jäivät katselemaan kun kolme seonnutta kaartilaista lähestyi otusta.
Sotilaat hiipivät kohti otusta, joka oli selin heihin. Lähelle päästyään, he laukaisivat aseensa kohti tyraniidiä. Lasersäteet kimposivat hyödyttäminä olennon mustasta kitiinipanssarista. Tyraniidi kääntyi, ja yhdellä valtaisalla loikalla se oli hämmentyneiden kaartilaisten edessä. Nopeasti se sivalsi pitkällä kynnellään, tappaen yhden kaartilaisen. Kaksi muuta iskivät otusta kiväärin perillä, saamatta aikaan näkyvää vauriota. Tyrandiidi vastasi iskuihin nopealla puskulla, lennättäen toisen ahdistelijoistaan päin luolan seinää. Jäljelle jääneen kaartilaisen rohkeus petti, ja hän ryntäsi kohti uloskäyntiä. Kavutessaan lumikinosta, jonka yläpuolella aukko oli, hän tunsi jonkin tarttuvan jalkaansa. Se oli otuksen piikein varustettu kieli. Tuskasta karjaisten kaartilainen kääntyi, ja laukaisi las-kiväärinsä. Säde katkaisi otuksen kielen, jonka seurauksena se kaatui menettäessään tasapainon. Kaartilainen jatkoi kapuamistaan, ja pääsi uloskäynnin kohdalle. Mutta ilo ei ollut pitkä, sillä tyraniidi oli laukaissut toisen ruumiissaan kiinni olevista aseista. Polttava mönjä iskeytyi kaartilaisen selkään, kalvaen tämän täysin. Mies lyyhistyi maahan, ja kuoli silkkaan tuskaan.
Käytävän suulta näytöstä seuraava Firebridge kääntyi puhuen kahdelle viimeiselle alaiselleen: "Noin siinä käy kun aliarvioidaan vihollista". " Niin, mutta miten pääsemme tuon otuksen ohi?" kysyi Veral. "Helppoa se ei tule olemaan" vastasi Firebridge mietteliäänä. Sitten hänen päähänsä pälkähti idea: "Veral, onko sinulla huumausaineita mukana?" "On... Kuinka niin?" " Kuunnelkaapa tätä: minä ja Ricardsson houkutellaan otus kimppuumme. Sitten sinä isket siihen yliannostuksen jotain mömmöä. Ymmärretty?". Veral nyökkäsi ja penkoi laukustaan ison neulan, ja liitti siihen säiliöllisen jotain vihreää nestettä. Ennen kuin muut ehtivät kysyä lääkintämies sanoi: " Tämä on voimakkainta ainetta mitä löytyy, onexthamiinia. Käytetään vain todella vaativissa kivunlievitys operaatioissa". Firebridge nyökkäsi ohimennen ja sanoi: " No, pojat. Nyt mennään vähän lievittämään tuon ötökän kipuja"
"Täällä minä olen idiootti!" huusi kammioon astunut John tärisevällä äänellä. Otus käänsi päänsä kohti pelokasta kaartilaista ja jännitti lihaksensa loikkaan, jonka tarkoituksena olisi tappaa tuo tyhmä ihminen. Sen huomio kiinnittyi kuitenkin muualle, otuksen tuntiessa karmeaa kipua kyljessään. Äänekkäästi kirskahtaen se kääntyi suuntaan mistä kivun aiheuttaja oli tullut. Sen verkkosilmiin osui savuava plasma pistooli kädessään, ja pirullinen irvistys naamallaan seisova luutnantti Firebridge. Otus mietti sekunnin liian kauan, ja Veral ehti pistää piikin läpi otuksen heikon niskapanssaroinnin. Tyraniidi rääkäisi, ja halkaisi lääkintämiehen kahtia yhdellä voimakkaalla iskulla. Teon jälkeen otus horjahteli, ja lopulta kaatui korahtaen maahan. Firebridge käveli otuksen viereen, ja hänen yllätyksekseen se kohosi pystyyn ja valmistautui iskemään. Sitä iskua se ei koskaan saanut tehtyä, sillä samassa otuksen niskan läpäisi laseraseen osuma.
Otus lyyhistyi, ja Firebridge näki Johnin seisovan sen takana, Las-kivääri käsissään. " Kiitos alokas, pelastitte henkeni" totesi hieman hämmentynyt luutnantti. John suoristui ja vastasi: " Ei se mitään herra luutnantti, teen vain työtäni." Molemmat seisoivat hetkeen hiljaa paikoillaan, ja lähtivät kapuamaan kohti ulkoilmaa.
Tähdet tuikkivat kauniimmin kuin koskaan, ja ilma oli raikasta. Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen planeetan lumivalkealle pinnalle. Firebridge mietti tuskissaan, että missä ihmeessä he oikein olivat. Tukikohtaa ei näkynyt missään, eikä hän erottanut maisemasta minkään heidän tuntemansa sektorin maamerkkejä.
Luutnantin pohdiskelun keskeytti Johnin varovainen lausahdus:" Herra? Toimisikohan radio?" "Tietysti! radio!" huudahti Firebridge, joka soimasi itseään siitä, ettei ollut muistanut niin yksinkertaista seikkaa. " Ota yhteys kapteenin Orlaniin, taajuus 123.0991. John nyökkäsi, ja asensi taajuuden kohdalleen. " Täällä sinisen ykkösen alokas John Ricardsson, kuuleeko kapteeni?"
Radio rätisi äänekkäästi, kunnes molempien helpotukseksi kuului vastaus: " Täällä kapteeni Orlan, mikä on tilanne?" Firebridge nappasi radion ja sanoi: " Jäljentäkää signaalimme, ja lähettäkää paikalle hyökkäysjoukkoja. Olemme paikantaneet tyraniidien hallussa pitämän onkaloverkoston."Lähetämme apujoukkoja, niiden pitäisi saapua sinne muutaman tunnin kuluttua".
" Selvä her-"
Firebridgen vastaus katkesi äänekkääseen karjahdukseen, ja he näkivät lentävän pesä tyrannin laskeutuvan vähän matkan päähän. Kiroten huonoa onneaan Firebridge veti Johnin mukanaan läheisen kukkulan luo, jonka taakse he piiloutuivat. Kaartilaisten onneksi tyranni ei vielä huomannut heitä.
-----------------------------------------------------
Tässähän tämä nyt on, vähän meni Hack´n´ Shlasiksi. Kommentti on suorastaan pakote jos tänne asti luit. Kritiikkiä tulemaan, jotta saan parannettua seuraavaa osaa.
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=32503 Tuossa edellisen osan linkki.
Kuldaharin aurinkokunta, planeetta Tanlla II
Luutnantti Firebridege seisoi joukkojensa kanssa keskellä kammiota, katsellen kuinka tyraniidit kaivoivat hitaasti, mutta varmasti sortunutta käytävää. Ryhmä oli jumissa, he eivät pääsisi eteen, eivätkä taakse. Heidän olisi taisteltava.
"Kuulkaa miehet, olemme nyt kohtaamassa imperiumin pahimman vihollisen. Ötököistä hirveimmät. Mutta meidän on taisteltava. Keisarin nimeen!" Aikaisemmin pelokkaat kaartilaiset rohkaistuivat johtajansa puheista, ja huusivat yhteen ääneen: "Keisarin puolesta!". Samassa gauntit saivat käytävän auki, ja ryntäsivät sisään. Ensimmäiset neljä traniidiä kaatuivat saadessaan sarjan kuolettavaa laseria kaartilaisten aseista. Seuraavat kaksi saivat rintaansa nyrkin menevät aukot, Firebridgen jaellessa tarkkoja osumia. Loput gauntit pysähtyivät, ja väistyivät sivuun käytävän suulta. Niiden takaa astui esiin kaksi irvistelevää, aseita kantavaa otusta. Ne tähtäsivät ruumiissaan kiinni olevilla aseilla ja ampuivat. Vihreä mönjä sinkoutui kaartilaisia kohti, polttaen yhden vatsan lähes kokonaan. Mies kaatui tuskissaan huutaen, ja viimeisenä tekonaan ampui tappajansa pään irti. Jäljelle jääneelle ampuja ötökällekään ei jäänyt paljoa elinaikaa, lääkintämies Veralin ampuessa tätä las-pistoolilla vatsaan. Samassa kuusi kynsillään huitovaa otusta uskaltautui sisään huoneeseen. Ne suorittivat pitkän loikan, iskeytyen avuttomien kaartilaisten sekaan. "Olkaa vahvoja, luottakaa Keisariin!" Huusi Firebridge, iskien samalla yhtä gaunttia pistoolilla naamaan. Urheasti jäljellä olevat imperiumin sotilaat yrittivät puolustaa itseään verenhimoisten hyönteisten iskuilta. He saivat kuin saivatkin lopulta työnnettyä gauntit takaisin käytävään, mutta he olivat kokeneet raskaita menetyksiä. Ryhmästä oli jäljellä enää Ricardsson, Firebridge, Veral ja neljä veren tahrimaa ja pelokasta kaartilaista. Kaartilaiset aloittivat raivoisan syöksyn, tarkoituksenaan murtaa vihollisen linja ja päästä pakoon. Luutnantti Firebridgen johdolla he lähtivät epätoivoiseen hyökkäykseen. Ensimmäinen laser sarja tuotti tulosta, ja jäljellä olevien gaunttien keskelle ilmestyi aukko. Aukkoa hyödyntäen ryhmä juoksi tyaniidien läpi. He juoksivat ja juoksivat, päästen lopulta toisen kammion luo. Silloin Firebridge kääntyi ja laukaisi plasma aseensa. Vihreä panos romahdutti käytävän uudestaan, jättäen gauntit toiselle puolelle. Luutnantti huokaisi syvään ja sanoi:" Jatketaan matkaa. Meidän täytyy löytää tie ulos". Väsyneet ja järkyttyneet sotilaat vain nyökkäilivät synkästi.
Ryhmä oli kulkenut pitkän aikaa käytäviä pitkin, löytämättä tietä ulos. Kaartilaisten keskuudessa vallitsi epätoivo, joka kärjistyi kun eräs heistä vajosi käytävän lumiselle pinnalle. "En jaksa enää, mieluummin kuolen näin kun ötököiden ruokapöydässä". Näiden sanojen jälkeen mies laittoi kiväärin piipun suuhunsa, irvisti ja painoi liipaisinta. Las-kiväärin paukahdus kaikui tyhjissä käytävissä, ja kaartilaisten vieläkin tyhjemmissä sydämissä. Huolestuneena tilanteesta Firebridge käveli miehen savuavan ruumin luo ja potkaisi sitä. " Me olemme Keisarin sotilaita, me EMME tulleet tänne luovuttamaan! Tämä mies tässä on pahimmanlaatuisin petturi, jonka imperiumi voi saada" Sanojensa vakuudeksi mies sylkäisi tuoretta ruumista. Tämän jälkeen luutnantti käveli kylmänrauhallisesti ryhmän johtoon ja sanoi: "Jatketaan. Aikaa tuhlautui jo tarpeeksi".
Kahden tunnin kävelyn jälkeen he kuulivat edestä päin ääniä. Ensimmäisenä kulkenut John kurkisti seuraavaan kammion, nähden toivoa antavan näyn. Kammion toisella puolella näkyi se mitä he kaikki olivat odottaneet: reitti ulkoilmaan. Mutta kammion keskellä oli jotain, mikä esti miehiä ryntäämästä ulos raikkaaseen ja kylmään ilmaan. Se oli iso ja vahva tyranid soturi. Johnin jähmettyessä paikoilleen, muutkin uteliaat sotilaat kurkistivat nähdäkseen, mitä siellä oikein oli. Eräs ei niin välkky kaartilainen ehdotti: "Hyökätään päälle vaan! Siellä on vain yksi!". Kolme muuta sinisen ykkösen jäsentä pitivät tätä hyvänä ehdotuksena, sillä halu päästä ulkoilmaan oli sumentanut heidän järkensä. " Miettikää nyt, tarvitsemme kunnon suunnitelman!", yritti Veral epätoivoisesti selittää. "Pidä sinä vaan pääsi kiinni tohtori!" vastasi yksi kaartilaisista, tönäisten Veralia. Tästä suuttuneena hän tavoitteli las-pistooliaan, mutta tunsi Firebridgen rauhoittavan otteen olkapäällään: "Anna heidän mennä, omapahan on elämänsä". Veral nyökkäsi vaisusti, ja he jäivät katselemaan kun kolme seonnutta kaartilaista lähestyi otusta.
Sotilaat hiipivät kohti otusta, joka oli selin heihin. Lähelle päästyään, he laukaisivat aseensa kohti tyraniidiä. Lasersäteet kimposivat hyödyttäminä olennon mustasta kitiinipanssarista. Tyraniidi kääntyi, ja yhdellä valtaisalla loikalla se oli hämmentyneiden kaartilaisten edessä. Nopeasti se sivalsi pitkällä kynnellään, tappaen yhden kaartilaisen. Kaksi muuta iskivät otusta kiväärin perillä, saamatta aikaan näkyvää vauriota. Tyrandiidi vastasi iskuihin nopealla puskulla, lennättäen toisen ahdistelijoistaan päin luolan seinää. Jäljelle jääneen kaartilaisen rohkeus petti, ja hän ryntäsi kohti uloskäyntiä. Kavutessaan lumikinosta, jonka yläpuolella aukko oli, hän tunsi jonkin tarttuvan jalkaansa. Se oli otuksen piikein varustettu kieli. Tuskasta karjaisten kaartilainen kääntyi, ja laukaisi las-kiväärinsä. Säde katkaisi otuksen kielen, jonka seurauksena se kaatui menettäessään tasapainon. Kaartilainen jatkoi kapuamistaan, ja pääsi uloskäynnin kohdalle. Mutta ilo ei ollut pitkä, sillä tyraniidi oli laukaissut toisen ruumiissaan kiinni olevista aseista. Polttava mönjä iskeytyi kaartilaisen selkään, kalvaen tämän täysin. Mies lyyhistyi maahan, ja kuoli silkkaan tuskaan.
Käytävän suulta näytöstä seuraava Firebridge kääntyi puhuen kahdelle viimeiselle alaiselleen: "Noin siinä käy kun aliarvioidaan vihollista". " Niin, mutta miten pääsemme tuon otuksen ohi?" kysyi Veral. "Helppoa se ei tule olemaan" vastasi Firebridge mietteliäänä. Sitten hänen päähänsä pälkähti idea: "Veral, onko sinulla huumausaineita mukana?" "On... Kuinka niin?" " Kuunnelkaapa tätä: minä ja Ricardsson houkutellaan otus kimppuumme. Sitten sinä isket siihen yliannostuksen jotain mömmöä. Ymmärretty?". Veral nyökkäsi ja penkoi laukustaan ison neulan, ja liitti siihen säiliöllisen jotain vihreää nestettä. Ennen kuin muut ehtivät kysyä lääkintämies sanoi: " Tämä on voimakkainta ainetta mitä löytyy, onexthamiinia. Käytetään vain todella vaativissa kivunlievitys operaatioissa". Firebridge nyökkäsi ohimennen ja sanoi: " No, pojat. Nyt mennään vähän lievittämään tuon ötökän kipuja"
"Täällä minä olen idiootti!" huusi kammioon astunut John tärisevällä äänellä. Otus käänsi päänsä kohti pelokasta kaartilaista ja jännitti lihaksensa loikkaan, jonka tarkoituksena olisi tappaa tuo tyhmä ihminen. Sen huomio kiinnittyi kuitenkin muualle, otuksen tuntiessa karmeaa kipua kyljessään. Äänekkäästi kirskahtaen se kääntyi suuntaan mistä kivun aiheuttaja oli tullut. Sen verkkosilmiin osui savuava plasma pistooli kädessään, ja pirullinen irvistys naamallaan seisova luutnantti Firebridge. Otus mietti sekunnin liian kauan, ja Veral ehti pistää piikin läpi otuksen heikon niskapanssaroinnin. Tyraniidi rääkäisi, ja halkaisi lääkintämiehen kahtia yhdellä voimakkaalla iskulla. Teon jälkeen otus horjahteli, ja lopulta kaatui korahtaen maahan. Firebridge käveli otuksen viereen, ja hänen yllätyksekseen se kohosi pystyyn ja valmistautui iskemään. Sitä iskua se ei koskaan saanut tehtyä, sillä samassa otuksen niskan läpäisi laseraseen osuma.
Otus lyyhistyi, ja Firebridge näki Johnin seisovan sen takana, Las-kivääri käsissään. " Kiitos alokas, pelastitte henkeni" totesi hieman hämmentynyt luutnantti. John suoristui ja vastasi: " Ei se mitään herra luutnantti, teen vain työtäni." Molemmat seisoivat hetkeen hiljaa paikoillaan, ja lähtivät kapuamaan kohti ulkoilmaa.
Tähdet tuikkivat kauniimmin kuin koskaan, ja ilma oli raikasta. Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen planeetan lumivalkealle pinnalle. Firebridge mietti tuskissaan, että missä ihmeessä he oikein olivat. Tukikohtaa ei näkynyt missään, eikä hän erottanut maisemasta minkään heidän tuntemansa sektorin maamerkkejä.
Luutnantin pohdiskelun keskeytti Johnin varovainen lausahdus:" Herra? Toimisikohan radio?" "Tietysti! radio!" huudahti Firebridge, joka soimasi itseään siitä, ettei ollut muistanut niin yksinkertaista seikkaa. " Ota yhteys kapteenin Orlaniin, taajuus 123.0991. John nyökkäsi, ja asensi taajuuden kohdalleen. " Täällä sinisen ykkösen alokas John Ricardsson, kuuleeko kapteeni?"
Radio rätisi äänekkäästi, kunnes molempien helpotukseksi kuului vastaus: " Täällä kapteeni Orlan, mikä on tilanne?" Firebridge nappasi radion ja sanoi: " Jäljentäkää signaalimme, ja lähettäkää paikalle hyökkäysjoukkoja. Olemme paikantaneet tyraniidien hallussa pitämän onkaloverkoston."Lähetämme apujoukkoja, niiden pitäisi saapua sinne muutaman tunnin kuluttua".
" Selvä her-"
Firebridgen vastaus katkesi äänekkääseen karjahdukseen, ja he näkivät lentävän pesä tyrannin laskeutuvan vähän matkan päähän. Kiroten huonoa onneaan Firebridge veti Johnin mukanaan läheisen kukkulan luo, jonka taakse he piiloutuivat. Kaartilaisten onneksi tyranni ei vielä huomannut heitä.
-----------------------------------------------------
Tässähän tämä nyt on, vähän meni Hack´n´ Shlasiksi. Kommentti on suorastaan pakote jos tänne asti luit. Kritiikkiä tulemaan, jotta saan parannettua seuraavaa osaa.
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=32503 Tuossa edellisen osan linkki.
