Sotavasara.net

”Tehtävä suoritettu pomo! Jos haluat kuulustella ainutta vankia…” Karl Friesenburg sanoi kun hänen komentajansa, ja myös kolmen tuhannen muun miehen ja naisen komentaja, keskeytti hänet, vetämällä esiin, mustan miekkansa, josta hän oli saanut kutsumanimensä. ”Jätittekö yhtään heistä eloon?” Fredrick kysyi kylmästi, ja laittoi miekkansa vain sentin päähän soturin kurkusta. ”Noo, nyt kun mainitset, niin tais niitä vähä jäädä… ehkäpä parikymmentä?” Karl sanoi hitaasti nieleksien, kun hänen komentajansa laittoi hitaasti miekan tuppeen, ja astui lähemmäs Karlia, toisella kädellä sivellellen mustaa partaansa, ja toisella asettaen hattunsa paremmin. ”Koitatko sinä selittää minulle, että tuolla jossain on kaksikymmentä kääpiötä, valmiina kostamaan? Senkin idiootti!” Darkblade karjaisi, ja löi Karlia leukaan, saaden ryöstöretken johtajan horjumaan lähes tajuttomana. ”M-Mutta me saimme saaliin, ja odottamattoman bonuksen: tämän”, Karl sanoi epäröiden, ja ojensi päällikölleen miekan, johon oli kaiverrettu riimuja. ”Hmm, tämä saattaisi riittää mutta, kääpiö ongelma pysyy. Saat vielä vastata tuosta myöhemmin, mutta nyt sinä ja eräs odottamaton liittolainen saatte käydä tutkimassa erään pienen luolan, jossa huhutaan olevan arvokkaita aarteita”, Fredrick Darkblade sanoi hyväksyen, ja viittasi odotushuoneessa olevaa hahmoa sisään.
Sisään astui suuri hahmo, kantaen sekalaisista panssarinkappaleista koostuvaa haarniskaa, mutta eräs asia kiinnitti Karlin huomion ennen muita, tulija oli örkki! ”Pysy kaukana peto!” Karl karjaisi, ja veti miekan esiin, valmiina puolustamaan Darkbladea, kun örkki yksinkertaisesti löi Karlia päähän nyrkillään, saaden Karlin kaatumaan lattialle melkein pökertyneenä. ”Karl, Ruglud ei ole peto, vaan olet ehkä kuullutkin hänen kuuluisasta palkkasoturi joukostaan, Rugludin haarniskoiduista Örkeistä?” Darkblade kysyi, ja auttoi Karlin pystyyn, jonka jälkeen Ruglud alkoi puhua murteellisella yleiskielellään. ”Kuhan saarahan ryövätä ja mäiskiä kääpiöitä me seurataan teitiä vaikka Kaaoksen Porteille, kuhan vaan tarjoot hyvii rähinöitä ja paljon kähmimis varusteita. Ja tietenkin haarniskoja”, Ruglud murisi, ja sai välittömästi Karlin inhon tätä kohtaan. Kuitenkin pian Ruglud ja Maggot (Rugludin uskollinen lipunkantaja), parikymmentä Rugludin örkeistä lähtivät Karlin ja parinkymmenen ritarin mukana kohti Verisen Kirveen Vuorta, jonka uumenissa huhuttiin olevan jotain salaperäistä. Rugludin örkit alkoivat laulaa örkkimäistä lauluaan aikansa kuluksi:

Gobboja lounaaksi, gobboja teelle.
Gobboja ku sä niitä haluat!
Gobboja mulle!
Pätkiä lounaaksi, pätkiä teelle.
Pätkiä kun sä niitä haluat!
Pätkiä mulle!

Ihmiset, kyllästyneenä örkkien rujoon laulantaan aloittivat oman laulannansa:

Hoi laari, laari laa!
Taas vaihteeksi tapellaan!
Hoi laari, laari laa!
Jos vaihteeksi voitetaan?
Hoi laari, laari laa!
Örkit pahalle haisee!

Örkit aikoivat juuri hyökätä Rugludin estelyistä huolimatta rynnätä ihmisten päälle kun yhtäkkiä yhden ihmisen selkään osui nuoli. ”Pitkäkorvia!” Ruglud karjaisi, ja otti esiin varsijousensa ja latasi sen, samoin kuin muutkin örkit. Karlin sotilaat ottivat esiin pistoolinsa, ja katsoivat epäröiden metsään. ”Mistä ne tulevat?” eräs sotilas huusi kauhuissaan, ja sai pian nuolen rintaansa, mutta haltioiden epäonneksi, örkit huomasivat ampujan. ”Ne hamehipit on tuolla! Ampukaa!” Ruglud karjaisi, ja ampui etummaista haltiaa otsaan, kaataen tämän välittömästi. Muut örkit eivät juuri osuneet mihinkään, mutta ihmisten tulitus kaatoi kaksi haltiaa.
”Sotilaat! Rynnäkköön!” Karl karjaisi, ja veti surullisen kuuluisan miekkansa esiin, ja johdatti sotilaat haltioiden kimppuun, samalla kun örkit vetivät esiin valtavat ’Choppansa’. Maggot-hiisi onnistui jotenkin ihmeellisesti pitämään puoliaan yhtä haltiaa vastaan, kun haltia ei tuntunut osuvan minnekkään. Haltiat lakoivat nopeasti maahan, heitä ollessa vähemmän, ja myös vähemmän kestäviä kuin ihmiset, saati sitten örkit. Mutta sitten haltioiden johtaja astui esiin, kiiltelevässä panssarissaan, jonka Karl tuntisi Caledorin Lohikäärmeprinssien haarniskaksi. ”Voi #$@&*^!” Karl kiroili, mutta huomasi ettei huolta ollut kun örkkien päälikkö karjaisi silmät ahneudesta kiljuen: ”Ton hipin haarniska on mun!”. Örkki ja haltia kävivät taisteluun, mutta lopulta Rugludin itsepäisyys voitti haltian taidot, ja haltia kaatui pää silvottuna. Muutama jäljelle jäänyt haltia arveli ettei kannattaisi varmaankaan jäädä tapettavaksi, joten he tekivät taktisen manooverin takavasemmalle. Örkit ryöstivät ruumiilta haarniskat, ja Karl otti haltioiden johtajan pitkän ja hienon miekan, joka oli selvästi maaginen, ja sitoi sen vyölleen. Hänellä oli tunne että, vaikeudet eivät tähän loppuisi. Kolme ihmistä, ja yksi örkki oli kuollut, mutta ruumiit vain jätettiin taakse, ja varusteet ja ammukset otettiin näiltä mukaan. Matka Verisen Kirveen Vuorelle ei ollut kuin vasta alkanut.

********************

Neljä tuntia myöhemmin joukko saapui vuoren juurelle, jossa Karl huomasi jonkun olleen vasta vähän aikaa sitten tässä, ja mennyt sisään luolaan joka vie vuoren sisään. Arvellen näiden olevan vain joku pieni joukko aarteen metsästäjiä, hän huomasi maassa pienen nuolen, haltiatekoisen nuolen. ”Varautukaa tappeluun, sinä myös Ruglud! Tuolla on haltioita!” Karl varoitti joukkoa, ja kaikki nyökkäsivät, myös örkit, osittain siittä syystä että heidän päälikkönsä oli valmis tappelemaan vaikka heidän kanssaan, laitettuaan lisäpalasia haarniskaansa kiiltävästä lohikäärmepanssarista.
He kävelivät varoen vuoren sisään, Maggot-hiisi etummaisena (Ruglud ja Karl päätyivät tähän ratkaisuun, koska Maggotilla oli niin kirotun hyvä tuuri selvitä) , ja Ruglud ja Karl rinnakkain seuraavana, loput seuraten perässä. Kohta Maggot yhtäkkiä kiljaisi, ja hoippui takaisin nurkan takaa, haltianuoli örkkien lipputankoon osuneena. ”Ne pitkäkorvat on tuolla nurkan takana. Runtataan ne!” Maggot kirkui kimeällä hiiden äänellään, ja niin Ruglud ja Karl johdattivat joukon haltioiden kimppuun, suureen kammioon, jossa haltiat olivat. Siellä oli myös jokin omituinen alttari, jolle oli asetettu valtava kirves, ja kultaa tämän ympärille. Haltiat huomasivat ihmisten ja örkkien ryhmän, ja Karl huomasi että haltioita oli enemmän, ja mikä pahinta, hän huomasi neljä Lohikäärmeprinssiä, sekä alttarin luona seisovan epäselvän hahmon. ”Hyökkäykseen!” Karl ja Ruglud huusivat yhtä aikaa, heiluttaen aseitaan, molemmat ottaen kohteekseen yhden lohikäärmeprinssin. Karl torjui haltian iskun omalla miekallaan, ja antoi vastaiskun miekallaan, mutta yllättyi haltian nopeudesta, joka iski häneltä miekan kädestä. ”Kuole ihminen!” haltia sanoi ylimielisesti, ja iski nopeasti kohti Karlin päätä. Karl olisi muuten kuollut, ellei eräs hänen sotilaistaan olisi hypännyt haltian terän tielle, estäen Karlin kuoleman, mutta tappaen sotilaan. Nopeasti Karl veti vyötäisiltään Rugludin aiemmin tiellä tappaman haltian miekan, ja löi haltiaa kohti, epätavallisella nopeudella. Karl iski kolme kertaa nopeasti sarjassa, ja haltia ei saanut iskettyä takaisin, ja Karl nopeasti löi haltian panssarin halki, ja surmasi tämän. Karlin ympärillä taistelu alkoi hiljentyä, haltioiden lopulta kaatuessa lähes viimeiseen henkeen, Karl kääntyi kohti alttaria. Haltia joka seisoi siellä, katsoi Karlia vihan täyttämin silmin, ja heitti jotain ilmaan. Yhtäkkiä haltia katosi, jättäen vain sinisen savun hänen kohdalleen. Haltiat oli tapettu, mutta ihmisten ja örkkien joukko oli vähentynyt vain kolmasosaan, örkkejä ja ihmisiä oli silti kuollut vähemmän kuin haltioita. Joukko keräsi valtaviin säkkeihin kullan alttarin ympäriltä, ja yksi sotilaista otti kirveen kantaakseen. Joukko lähti pois vuoresta, kantaen aarteita mukanaan, ja lähtien takaisin kohti Darkbladen linnaketta.

Jatkoa Karlin tarinaan, osan yksi löytää Täältä

Edit:Tämä tarina on kirjoitettu noin puolessa tunnissa, ja on ensimmäisiä kunnollisia tarinoita joita olen kirjoittanut, ja tämä on lähinnä vasta alkusoittoa. Ja vain kääpiöt vihaavat ihmisiä häviönsä vuoksi (ja sen vuoksi että heidän riimuseppänsä raahattiin ihmisten linnoitukseen). Ja alueen ihmettelijöille, tämä tapahtuu jossain Border Brinceissä

ää. mitenkäs tämän sanois. tarina ei oikein säväyttänyt. se oli vähän tyyliin. toi meni tonne ja tuo tuonne ja läässylässyn. lisää kuvailua tarinaasi ja tämä tekee siitä elävämmän. lukijaa kiinnostaisi mm. miltä ympäristö näyttää, päähenkilöt heidän ulkonäkönsä ja persoonan ilmaiseminen( jälkinmmäinen teoissa ja puheessa). sitten tämä oli jotenkin niinkuin outo. kääpiöt ja haltiat vihaavat toisiaan ja heidänhän piti mennä tappamaan käpiöitä ja haltiat luolissas. enpä usko. siinä kohtaa kun ne meni luolaan ei olisi tarvinnut välttämättä selittää sitä että kohta tulee tappelu.

en pelaa fabaa, mutta luulisin lohikäärmeprinssien olevan mestaritaistelijoita. siinä oli jotain kommenttia

Tuli jotenkin mieleen forgotten realms + muut "teini fantasia" tarinat...