[Battletech] Ends always justify the means
Lähetetty: Ma 06.12.2004 15:07
Ruohotasangon heinä kärventyy ja hiekka pölyää pudotusaluksen lähestyessä tuntemattoman sisämaailmojen planeetan pintaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin alus on jo poissa - kadonnut verenpunaiseen horisonttiin kaukana siintävien lumihuippuisten vuorijonojen yläpuolella.
"Klik, klik, piip, piip - neuromatriisi aktivoitu, kaikki järjestelmät toimintakuntoiset."
"Mennään hoitamaan tehtävä jonka vuoksi tänne tulimme..."
Muutamia kymmeniä kilometrejä länteen Lyyran Allianssin ja Capellanin Konfederaation rauhanneuvottelut häiriintyvät kun hätääntyneen näköinen viestimies säntää sisään kokoushuoneeseen. Vartijoiden pysäytettyä hänet yksi kokouksen osallistujista käy tarkistamassa asian. Palatessaan pöytään hänen ilmeensä on muuttunut.
"Hyvät herrat - näyttää siltä kuin kokouksemme ei sittenkään olisi pysynyt salassa. Puoli tuntia aikaisemmin tutkat havaitsivat aluksen saapuvan alempaan ilmakehäämme ja käyvän pinnalla. Tällä hetkellä meillä on kaksi isoa tutkajälkeä lähestymässä asemiamme."
"Klaanit..."
Pikaisesti suoritetun hälytyksen aikana havaittiin että vain 2 taistelumechiä oli tarvittavalla etäisyydellä torjumaan uhkaavaa hyökkäystä.
Kauemmpana aroilla Konfederaation mechpilotti Sun Pettersonin viestilinkki särähti:"Teillä on kaksi tarkentamatonta mahdollisesti vihamielistä tutkajälkeä lähestymässä asemianne - menkää ja tiedustelkaa - tarvittaessa tuhotkaa tai vähintään viivyttäkää."
Pikaisen radiokeskustelun jälkeen Sunin 70 tonninen raskas CTF-3L Catapract taistelumechi sai vierelleen toisen - 70 tonnisen Lyyran Allianssin mechin - mallia WHM-9J Sotavasara. Ja he lähtivät tiedustelemaan tutkajälkeä.
Kauempana arolla klaanien ylivertaiset tutkat olivat jo havainneet ja tunnistaneet lähestyvät torjujat.
"Hajannutaan."
"Otan oikean"
"Selvä"
Tässä vaiheessa sisämaailmojen pilotitkin ovat jo saaneet tutkajäljen näyttöihinsä.
"Niitähän piti olla kaksi."
"Ei niistä laitteista aina voi sanoa varmasti - ovat sekoittaneet jonkin jäniksen 'mechiin."
"Juuri klaanien tapaista lähettää vain yksi soturi mahdottomaan tehtävään varmana voitosta."
"Näköhavainto kohteeseen...Tähtikyiden Cauldron Born - avaan tulen."
Lähes suoraa edessä metsikön suojissa vapaasyntyisiä lähestyi lyhyiden jalkojen varassa selkeästi kumpaakaan pienempi 65 tonninen 'mech joka oli saanut nimensä muinaisten irlantilaisten kansantarujen menninkäisen mukaan - kumpaakin oli kuulemma mahdotonta tappaa. Laserit leikkasivat ilmaa mutta osumia ei tullut kummallekaan puolelle.
Kirkkaanpunainen laser osui Sotavasaraa käteen - sitä ei kuitenkaan ollut ampunut edestä lähestyvä vastustaja.
"Mistä pirusta tuo tuli?"
"Takaa vasemmalta metsiköstä - tuolta mäen takaa."
"Näyttää siltä kuin niitä tutkajälkiä olisi sittenkin tosiaan ollut ne kaksi."
"Tämä on Jadehaukkojen Klaanin oikeasyntyinen mechsoturi Rikhard Pryde. Tunnista itsesi senkin kurja sisämaailmojen koira. Vai piilotteletko mielummin Sotavasarasi silmikon takana."
"Olen Lyyran Allianssin vapaasyntyinen soturi Janne McDeath - jo syntymässäni olen voittanut kuoleman. Tule ja näytä itsesi tai matele takaisin tankkiin joka sinut synnytti."
"Kuten haluat..."
"Tämä on Tähtikyiden Klaanin oikeasyntyinen mechsoturi Arcus Trojan. Sinä Sun Pettersoniksi kutsuttu - valmistaudu kohtaamaan luojasi."
"Olen valmis - muista Tukayiid."
Sisämaailmalaisten keskittäessä tulensa yhä edessä näkyvään Cauldron Borniin maaston suojissa lähestynyt 30 tonninen kevyt Incubus 3 mallinen mechi ilmestyi kuin tyhjästä Sotavasaran taakse...Kutakuinkin ihmisenmuotoinen robotti kohotti oikeassa kädessään sijaitsevan hakeutuvilla ohjuksilla varustetun lyhyenkantaman ohjuslaukaisimen ja ampui alfa-iskun. (kaikki aseet) Ohjukset repivät Sotavasaran ohuet takapanssarit ja yksi keskiraskas pulssilaser ampui syntyneestä aukosta sisään aiheuttaen vakavaa vaurioa mechin tukirakenteelle.
"Jalat eivät enää tottele ohajusta..."
Maatatärisyttävällä rysähdyksellä 70 tonnia terästä kaatui maahan nostattaen valtaisan pölypilven.
Toisaalla Cauldron Born oli kärsinyt jonkinasteisesta toimintahäiriöstä joka oli pakottanut sen myöskin käyttämään alfa-iskua vihollistaan vastaan. (peli bugasi) Harmi ettei Born ollut suunniteltu sellaista käyttöä varten vaan ylikuumeni uhkaavasti. Tätä hetkellistä heikkoutta hyväksikäyttäen Patterson ohjasi vain hieman kompuroineen Catapractinsa vastustajan mechin takasektoriin.
"Kuole klaanilainen!"
Kuolettavaksi tarkoitettu isku jäi kuitenkin tavoitteestaan. Cauldron Born värähteli osumien sataessa mutta vasta toisen iskun jälkeen suostui edes kaatumaan maahan.
"Vaihdetaan haasteita - ottakaa ryömijät te toisianne vastaan ottelu. Minä haastan Catapractin."
Sisämaailmojen pilottien keskittäessä tulensa kohti Sotavasaraa väjäämättä etenevään Cauldron Borniin Incubus katosi osittain läheisen mäen taakse.
Cauldron Born ehti ennen toimintakyvyttömäksi tuloa kuitenkin varmistaa Sotavasaran maassapysymisen tuhoamalla tämän tukirakenteet lopullisesti sekä runtelemalla toisen jalan - maassa makaava Sotavasara kuitenkin sai vielä yhdellä viimeisistä toimivista aseistaan tuhottua Bornin moottorin tehden tämän toimintakyvyttömäksi.
"Tehtävä on tärkein - hoida nämä koirat ja suorita tehtävä loppuun ilman minua."
Tässä vaiheessa Incubus olikin jo kadonnut jonnekin metsikköön. Viitisen minuuttia kului tutkajäljen kadottamisesta kun vapaasyntyispilotit uskalsivat olettaa kevyemmän mechin vetäytyneen. Kuinka väärässä he olivatkaan. Seuraavien minuuttien aikana he saivat oppia että kevyt klaanimechi on vaarallinen vastustaja helppokulkuisessa mutta kuitenkin suojaisassa maastossa. Aina pilottien aloitekyvyn herpaantuessa Incubus ilmestyi jostain ampumaan muutaman laukauksen ennen katoamista jälleen metsän suojiin.
Lopulta Catapractin panssarointikin alkoi pettää ja rakenteet alkoivat olla pitkälti tuhottuja. Patterson sai kuitenkin hämmästyttävästi pidettyä mechinsä pystyssä huolimatta lukuisista osumista jalkoihin ja tukirakenteisiin.
"Ei sitä ole mahdollista tappaa tässä maastossa - yritetään vetäytymistä suotuisampaan maastoon."
Selkä selkää vasten sisämaailmojen mechit alkoivat pyrkimään kohti tukikohtaa. Mutta oli jo liian myöhäistä - seuraavan laserin leikatessa aluskasvillisuuden läpi Catapractin moottori hajosi lopullisesti jättäen mechin avuttomana keskelle aroa. Nähdessään tilanteen toivottomaksi Janne käytti heittoistuintaan ja pakeni taistelusta.
"Tilaa kyyti pois - suoritan tehtävän loppuun."
Tunteja myöhemmin Janne selvisi tukikohtaan. Häntä odottivat vain savuavat rauniot. Kokoukseen osallistuneista vain muutama oli enää hengissä. Tukikohdan puolustajilla ei ollut ollut mitään toivoa pientäkään tasitelumechiä vastaan. Sisämaailmojen huoneet olivat jo etsimässä syyllistä tapahtuneeseen. Lupaus hauraasta rauhasta oli jälleen toistaiseksi murrettu.
Aroilla Mechinsä ohjaamoon jumiutunut Patterson näki viimeisenä näkynään lähestyvän klaanien pudotusaluksen tykinpiippujen kääntyvän häntä kohden...
Pelattavana pelinä oli siis FASA:n muinanen Battletech tai siis lähinnä sen Javalla tehty versio Megamek. Peli oli aloitus kampanjalle jota olemme aloittelemassa - pelaajia kuitenkin tarvitaan aina lisää ja kiinnostuneita kokemukseen katsomatta neuvon ilmoittutumaan seuraavana postaamani linkin puolella - samasta paikasta löytyvät myös tarkemmat statistiikat pelistä ja aiemmat pelatut pelit.
http://forums.sotavasara.net/viewtopic. ... &start=180