Kaaoksen retkeä
Lähetetty: La 11.12.2004 22:28
Niin tässä kehittelin tällaista fluffia FB armeijalleni.
Pienet sadepisarat putosivat maahan tummaa taivasta vasten. Kaikkialla oli hiljaista. Oli kuin maailmankaikkeus itse olisi pidättänyt henkeään. Pian alkoi kuulua marssivien jalkojen töminää, hevosen kavioiden kopsetta kovaa kiveä vasten. Pimeydestä tuli esiin hahmo, joka ratsasti suurella, lihaksikkaalla hevosella. Hevonen oli puettu yönmustaan haarniskaan, ja sen silmien tilalla paloi tuli. Ratsastajalla oli musta haarniska, ja suuri, musta kypärä johon oli kiinnitetty suunnattomat sarvet. Lappeellaan hänellä oli pitkä, musta huotra, joka oli koristeltu kullalla ja hopealla. Hänen kilpensä oli vaakunan muotoinen ja sysimusta, ja siihen oli piirretty hohtavalla, punaisella maalillaa Kaaoksen riimu.Ratsastaja katsoi eteenpäin välittämättä muusta maailmasta. Hänen takanaan marssivat Kaaossoturien rykmentit. Tämä joukko jatkoi matkaansa eteenpäin, ja ainoat äänet olivat rautasaappaiden kolke.
Marssittuaan virstatolkulla he yhtäkkiä pysähtyivät. Ratsastaja nousi alas ratsuna selästä. Hän sanoi vain kaksi sanaa:"Pystyttäkää leiri." Sanomatta sanaakaan soturit alkoivat nostaa telttojansa pystyyn. Teltat olivat mustasta kankaasat tehtyjä ja niihin oli kirjattu Kaaoksen riimuja. Kun teltat oli pystytetty, ratsastaja lähetti tiedustelijoita kaavioittamaan ympäristöä. Yksi rykmenttien johtajista, Sargner nimeltään, tuli ratsastajan luo. "Herra Miresin, kauanko vielä miehemme joutuvat marssimaan eteenpäin ilman taisteluita? Kuinka kauan heidän täytyy odottaa, ennenkuin he saavat testata aseidensa terävyyttä, päästää verenhimonsa valloilleen?" kuin vastaukseksi tähän lennähti sysimustasta pimeydestä nuoli, joka osui puuhun Sargnerin viereen.
Miresin käänsi katseensa, ja hänen kypäränsä sisällä saattoi nähdä, kuinka hänen silmänsä alkoivat loimuta tulta. "HALTIOITA!!" hän huusi ja tarttui miekkaansa. Kaaossoturit juoksivat teltoistaan, tarttuivat aseisiinsa ja valmistautuen taisteluun, jota he olivat niin hartaasti odottaneet. Pian pimeydessä alkoivat muodostua jalohaltioiden rivit, heidän hopeaa olevat haarniskansa synkkinä, heidän kasvonsa lujina ja keihäänsä vakaina. Heidän edellään tuli haltiaylimys, haarniska kultaa ja hevonen valkoinen kuin lumi. "Kääntykää takaisin, Kaaoksen typerykset!" hän huusi ja nosti miekkansa ilmaan. "Muuten täytyy meidän antaa teille kuolema!" yhtäkkiä Mirsein hyppäsi hevosensa selkään, torvet soivat ja soturit päästivät taisteluhuutonsa kun kaksi armeijaa kolahtivat yhteen.
Kummallakin puolella verenvuodatus oli armoton, sillä kumpikin puoli tiesi, että ketään ei jätettäisi henkiin. Miekat silposivat haarniskoita ja keihäät lävisitvät sotureita haltioiden ja Kaaoksen sotureiden hakatessaan toisia maahan. Mirsein itse raivasi tietä haltian luo, joka oli uskaltanut loukata häntä. Hänen miekkansa sivalsi niin haarnsikan kuin lihan läpi, hänen hevosensa talloi kauhistuneita haltiasotureita kavioidensa alle. Yhtäkkiä tuo haltia nosti sormensa, sen päästä purkautui vihreä valosuihku, ja Miresinin hevonen kaatui kuolleena maahan. Hidastamatta vauhtiaan Miresin yhä hakkasi tietään haltioiden läpi, välittämättä yhtään muusta taistelusta.
Haltioiden rivit alkoivat selvästi vähäntyä, sillä Kaaoksen soturit olivat janonneet taistelua jo kauan aikaa, toivoen pääsevänsä tappamaan jumaliensa nimissä. Pian Mirsein pääsi haltian luo, ja iski tämän hevosen kuoliaaksi. Haltian ja Kaaoksen palvelijan taistelu oli hurja, kun heidän miekkansa iskivät yhteen kipinöiden, kilpien kalahdettua kun niihin iskivät aseet, katseet olivat hurjat ja täynnä verenhimoa. Yhtäkkiä haltia astui taaksepäin ja ampui Miresiniä tällä kertaa keltaisella valosuihkulla, mutta se onnistui vain pirstomaan Miresinin kilven. Miresin tarttui miekkaansa kaksin käsin ja ryntäsi haltian kimppuun. Haltia torjui ensimmäisen iskun, hänen kilpensä hajosi seuraavasta ja kolmas lävisti hänen rintansa. Tuskasta huutaen haltia pudotti miekkansa, vaivoin nosti katseensa ja kuiskasi hiljaa:"Kadut tätä vielä, senkin pakana." Miresin kohotti miekkansa ja sivalsi haltialta pään irti.
Miresin käänsi katseensa taisteluun päin ja näki, kuinka haltiat johtajansa kuoleman kauhistuttamana kääntyivät pakoon. Kaaoksen soturit hakkasivat kuoliaaksi kaikki jotka kykenivät, lopulta huutaen voittoaan ja kiittäen jumaliaan. Miresin käski kapteeneitaan:" Tämä paikka ei ole turvallinen, meidän pitää jatkaa marssia." pian Kaaossoturien rykmentit jo jatkoivat marssiaan, kävellen yhä hiljaa ja lopulta kadoten yöhön.
Kaikenlainen kommentti olisi suotavaa, risut ja ruust. Kiitos
Pienet sadepisarat putosivat maahan tummaa taivasta vasten. Kaikkialla oli hiljaista. Oli kuin maailmankaikkeus itse olisi pidättänyt henkeään. Pian alkoi kuulua marssivien jalkojen töminää, hevosen kavioiden kopsetta kovaa kiveä vasten. Pimeydestä tuli esiin hahmo, joka ratsasti suurella, lihaksikkaalla hevosella. Hevonen oli puettu yönmustaan haarniskaan, ja sen silmien tilalla paloi tuli. Ratsastajalla oli musta haarniska, ja suuri, musta kypärä johon oli kiinnitetty suunnattomat sarvet. Lappeellaan hänellä oli pitkä, musta huotra, joka oli koristeltu kullalla ja hopealla. Hänen kilpensä oli vaakunan muotoinen ja sysimusta, ja siihen oli piirretty hohtavalla, punaisella maalillaa Kaaoksen riimu.Ratsastaja katsoi eteenpäin välittämättä muusta maailmasta. Hänen takanaan marssivat Kaaossoturien rykmentit. Tämä joukko jatkoi matkaansa eteenpäin, ja ainoat äänet olivat rautasaappaiden kolke.
Marssittuaan virstatolkulla he yhtäkkiä pysähtyivät. Ratsastaja nousi alas ratsuna selästä. Hän sanoi vain kaksi sanaa:"Pystyttäkää leiri." Sanomatta sanaakaan soturit alkoivat nostaa telttojansa pystyyn. Teltat olivat mustasta kankaasat tehtyjä ja niihin oli kirjattu Kaaoksen riimuja. Kun teltat oli pystytetty, ratsastaja lähetti tiedustelijoita kaavioittamaan ympäristöä. Yksi rykmenttien johtajista, Sargner nimeltään, tuli ratsastajan luo. "Herra Miresin, kauanko vielä miehemme joutuvat marssimaan eteenpäin ilman taisteluita? Kuinka kauan heidän täytyy odottaa, ennenkuin he saavat testata aseidensa terävyyttä, päästää verenhimonsa valloilleen?" kuin vastaukseksi tähän lennähti sysimustasta pimeydestä nuoli, joka osui puuhun Sargnerin viereen.
Miresin käänsi katseensa, ja hänen kypäränsä sisällä saattoi nähdä, kuinka hänen silmänsä alkoivat loimuta tulta. "HALTIOITA!!" hän huusi ja tarttui miekkaansa. Kaaossoturit juoksivat teltoistaan, tarttuivat aseisiinsa ja valmistautuen taisteluun, jota he olivat niin hartaasti odottaneet. Pian pimeydessä alkoivat muodostua jalohaltioiden rivit, heidän hopeaa olevat haarniskansa synkkinä, heidän kasvonsa lujina ja keihäänsä vakaina. Heidän edellään tuli haltiaylimys, haarniska kultaa ja hevonen valkoinen kuin lumi. "Kääntykää takaisin, Kaaoksen typerykset!" hän huusi ja nosti miekkansa ilmaan. "Muuten täytyy meidän antaa teille kuolema!" yhtäkkiä Mirsein hyppäsi hevosensa selkään, torvet soivat ja soturit päästivät taisteluhuutonsa kun kaksi armeijaa kolahtivat yhteen.
Kummallakin puolella verenvuodatus oli armoton, sillä kumpikin puoli tiesi, että ketään ei jätettäisi henkiin. Miekat silposivat haarniskoita ja keihäät lävisitvät sotureita haltioiden ja Kaaoksen sotureiden hakatessaan toisia maahan. Mirsein itse raivasi tietä haltian luo, joka oli uskaltanut loukata häntä. Hänen miekkansa sivalsi niin haarnsikan kuin lihan läpi, hänen hevosensa talloi kauhistuneita haltiasotureita kavioidensa alle. Yhtäkkiä tuo haltia nosti sormensa, sen päästä purkautui vihreä valosuihku, ja Miresinin hevonen kaatui kuolleena maahan. Hidastamatta vauhtiaan Miresin yhä hakkasi tietään haltioiden läpi, välittämättä yhtään muusta taistelusta.
Haltioiden rivit alkoivat selvästi vähäntyä, sillä Kaaoksen soturit olivat janonneet taistelua jo kauan aikaa, toivoen pääsevänsä tappamaan jumaliensa nimissä. Pian Mirsein pääsi haltian luo, ja iski tämän hevosen kuoliaaksi. Haltian ja Kaaoksen palvelijan taistelu oli hurja, kun heidän miekkansa iskivät yhteen kipinöiden, kilpien kalahdettua kun niihin iskivät aseet, katseet olivat hurjat ja täynnä verenhimoa. Yhtäkkiä haltia astui taaksepäin ja ampui Miresiniä tällä kertaa keltaisella valosuihkulla, mutta se onnistui vain pirstomaan Miresinin kilven. Miresin tarttui miekkaansa kaksin käsin ja ryntäsi haltian kimppuun. Haltia torjui ensimmäisen iskun, hänen kilpensä hajosi seuraavasta ja kolmas lävisti hänen rintansa. Tuskasta huutaen haltia pudotti miekkansa, vaivoin nosti katseensa ja kuiskasi hiljaa:"Kadut tätä vielä, senkin pakana." Miresin kohotti miekkansa ja sivalsi haltialta pään irti.
Miresin käänsi katseensa taisteluun päin ja näki, kuinka haltiat johtajansa kuoleman kauhistuttamana kääntyivät pakoon. Kaaoksen soturit hakkasivat kuoliaaksi kaikki jotka kykenivät, lopulta huutaen voittoaan ja kiittäen jumaliaan. Miresin käski kapteeneitaan:" Tämä paikka ei ole turvallinen, meidän pitää jatkaa marssia." pian Kaaossoturien rykmentit jo jatkoivat marssiaan, kävellen yhä hiljaa ja lopulta kadoten yöhön.
Kaikenlainen kommentti olisi suotavaa, risut ja ruust. Kiitos
