Liekkiterän taru: Prologi
Lähetetty: Su 12.12.2004 14:57
Liekkiterän tarina - Prologi
Pitkä örkkisotapäällikkö Grall Mustakivi tuijotti kiinteästi lähestyviä ihmisjoukkoja ratsunsa - tummanruskean ja pelottavan suurilla etuhampailla varustetun villisian - selässä. Hänen mustat hiuksensa roikkuivat kasvojen edellä, peittäen kellertävät silmät, jotka katselivat noin kolmen tuhannen ihmissoturin käsittävää joukkoa. Edellä olevat örkkijoukot liikahtelivat levottomina - vihollinen oli isompi kuin he olivat olettaneet. Heitä itseään oli lähes tuhat miestä vähemmän.
Grallin vieressä oli parikymmentä Mustaa örkkiä, jotka murisivat vihaisesti vihollisille.
Taistelukenttä oli laaja alue, joka oli kahden kukkulan välissä olevalla laaksolla. Grall seisoi toisen huipulla, samoin shamaanit, joita oli kymmenkunta kappaletta. Örkkisoturit olivat kukkulan juurella, jousiörkit suoraan heidän takanaan. Ihmiset olivat nyt saavuttaneet vastapäisen kukkulan huipun, ja joku valkeahohtoisista kapteeneista karjaisi miehensä hyökkäykseen. Monet villihiidet olivat valmiina kukkulan sivostoilla iskemään vihollisen kylkeen voimakkaan hiisikapteeni Gob-Gobin johdolla. Ihmisten jalkojen marssi tömisti ja tuntui ravisuttavan maata. Miekat kimalsivat auringon viime säteiden valossa.
Viholliset syöksyivät eteenpäin. Grall nosti valtavan sotakirveensä ja päästi mahtavan sotakarjaisun, ja ärjäisi joukkonsa hyökkäykseen.
Rysäys oli kova, kun joukot löivät yhteen. Monet ihmiset kaatuivat, mutta örkkisoturit pysyivät lujina kuin kallio. Grall tuijotti hiljaisena taistelun kulkua monta minuuttia, katseli silmittömäksi teurastukseksi muuttunutta taistelua. Shamaanit olivat jo alempana rinteellä ja heittivät loitsuja vihollisten niskaan, mutta yksikään Musta örkki ei ollut liikahtanut Grallin läheisyydestä.
Kun jäljellä oli enää viitisensataa örkkisoturia, viitisen hiisishamaania ja jokunen yksinäinen jousiörkki, läimäisi Grall äkkiä sian liikkeeseen.
-Waaaaaaaghh! raikui tämän suusta, ja tyyni ilma vahvisti huutoa moninkertaiseksi, ja monet niistä örkeistä, jotka pakenivat hulluuden vallassa ylös rinnettä, kääntyivät ja kävivät vihollisen kimppuun kaksinkertaisella raivolla. Ihmisten kaikki miekkamiehet oltiin hakattu maahan, ja ratsuväki toitotti torviaan ja hyökkäsi vihreiden vihollistensa kimppuun hirmuisella vahvuudella. Villihiidet riehuivat nyt sekalaisina parinkymmenen miehen ryhminä taistellen vihollisiaan vastaan huonolla menestyksellä. Heidän lähes kaikki fanaatikkonsa olivat kuolleet, ja ne harvat, jotka yhä olivat pystyssä, tappoivat suurimmaksi osaksi pelottavilla aseillaan omia raivoisia joukkojaan.
-Waaaaghh! kuului vastaus Grallin omista joukoista. Mustat örkit rynnistivät Grallin rinnalla tappaen jokaisen epäonnisen yksittäisen ihmisen, joka heidän tielleen osui. Kuola valui sotapäällikön suupielistä tämän ratsastaessa hulluuden kaltaisessa vihantilassa eteenpäin.
Hän suunnisti kohti yhteen kokoontunutta ratsuväkiyksikköä, joka oli ja alkanut ravata kohti vastustajaa. Äkkiä he olivatkin enää parin metrin päässä toisistaan ja Grall heilautti painavaa asettaan.
Hevonen jatkoi vauhkoontuneena ratsastustaan selässään päätön mies.
Rytäkkä sumensi Grallin silmät tämän huitoessa vaistonvaraisesti kirveellään vihollisia maahan. Sitten villisika hänen allaan päästi kummallisen korahduksen. Hän ymmärsi syyn nähdessään ritarin peitsen törröttäessä sen suusta ulos puoliksi sikaan uponneena. Tämä kaatui törmätessään kuolleeseen hevoseen ja örkki lensi pitkän ilmalennon, kunnes tömähti maahan ja löi päänsä lujasti. Hänen silmissään sumeni eikä hän enää ajatellut.
Grall heräsi kovaan kipuun takaraivossaan ja nousi äkkiä ylös. Aluksi maisema näytti hänestä vieraalta, mutta sitten hän muisti, missä oli ja mitä oli tapahtunut. Hän katseli ympärilleen, nähden satoja, tuhansia ruumiita ja verta. Laakson pohjukoilta näki, että ihmiset ratsastivat hurjaa vauhtia pois taistelukentältä, kenties jahdatakseen viimeisiä elooon jääneitä, pakenevia örkkijoukkoja. Grall kääntyi salamannopeasti kuullessaan rykäisyn takaansa.
Pitkä, valkeahiuksinen vaalea ihminen katseli häntä tyynenä vain muutaman metrin päästä Grallista. Häntä alkoi ihmetyttää tämän tyyni välinpitämättömyys tilanteesta, ja se, ettei tämä ollut surmannut Grallia kun hänellä oli siihen tilaisuus. Sitten hän huomasi, ettei tämän ruumiissa tai vaatteissa ollut tippaakaan verta, ja että hän kannatteli valtavaa, reilusti yli satakiloista vasaraa yhdellä kädellä kevyesti, kuin se olisi ollut vain vaivainen puukalikka. Grall poimi maasta äkisti kirveensä ja nosti sen ylös valmiina heittämään sen ihmisen kasvoihin, kunnes hän ymmärsi, ettei tämä ollut moksiskaan siitä.
-Tervehdys, Grall Mustakivi, sanoi toinen. Grall paljasti terävät, kellertävät hampaansa irvistykseen.
-Mistä tiedät nimeni ja mitä haluat minusta? örkki ärisi. Mies hymyili leveästi. Kun hän puhui, niin Grall pani vasta nyt merkille, että hänen äänensä ei ollenkaan sopinut tämän ruumiiseen. Se kirskui kammottavana, pelottavan vangitsevana ilmassa tavoittaen mielen jokaisen sopukan jättäen jälkeensä oudon hämillisyyden tunteen, joka ei jättänyt tilaa selkeälle ajattelulle. Nyt oli oltava tarkkana, tuumi örkki ja terästäytyi.
-Minä tiedän sinusta paljon muutakin kuin nimesi, Mustakivi. Esimerkiksi sen, että tämä on kolmas sotaretkesi, josta selviydyt voittajana. Tiedän, että aikeinasi on kulkea eteenpäin ja valloittaa tämä herttuakunta, Bretonnia, yksi maakunta kerrallaan, mutta ennen kaikkea tiedän, ettet ole mieleltäsi puhdas örkki. Siinä on häivä jotakin suurempaa, kauheampaa. Sen häivän vuoksi sinä olet nyt täällä, sen vuoksi sinä et ole jo kuollut.
Grall jäi pohtimaan sanoja.Ensinnäkin häntä häiritsi sana "voittaja". Eihän hän ollut voittaja. Hän hävisi taistelun, hän oli menettänyt armeijansa.
Toinen nauroi, aivan kun hän olisi lukenut örkin ajatuksia.
-Niin sinä luulet, ystäväni, niin sinä luulet.
Nyt Grallia alkoi pelottaa toden teolla. Mikä tämä mies oikein oli? Sillä selvää oli, ettei hän ihminen ollut, sillä ne eivät osaa lukea ajatuksia, saati sitten kannatella tuollaisia vasaroita. Mutta äkkiä hänen ajatuksensa palasivat takaisin miehen sanoihin tämän mielestä. Häivä jotakin suurempaa? Jotakin kauheampaa? Mitä se merkitsi?
-Mistä sinä oikein puhut? kysyi örkki nyt sekä ärtyneenä että peloissaan. -Mitä sinä haluat minusta!
Mies nauroi yhä. -Sen sinä saat tarpeeksi pian selville. Mutta se, mitä minä haluan sinusta, on asia aivan erikseen.
Hän piti pienen tauon ennen kuin jatkoi:
-Haluan sinun etsivän maagisen kalvan, Liekkiterän, jolla voitat taistelusi ja nouset suurimpana valtaan örkkikansan keskuudessa. Miekka sijaitsee täältä seitsemän virstaa pohjoiseen, Kaaoksen valtakunnan rajamailla. Haluan sinun matksutavan sinne. Haluan, että haet miekan sieltä.
-Mutta mitä hyötyä siitä sinulle on? Mitä sinä hyödyt? kysyi örkki. Toinen nauroi.
-Minulle riittää se, että haet miekan, ja pidät sen itselläsi. Tapaan sinut myöhemmin.
Kommenttia kiitos.
Pitkä örkkisotapäällikkö Grall Mustakivi tuijotti kiinteästi lähestyviä ihmisjoukkoja ratsunsa - tummanruskean ja pelottavan suurilla etuhampailla varustetun villisian - selässä. Hänen mustat hiuksensa roikkuivat kasvojen edellä, peittäen kellertävät silmät, jotka katselivat noin kolmen tuhannen ihmissoturin käsittävää joukkoa. Edellä olevat örkkijoukot liikahtelivat levottomina - vihollinen oli isompi kuin he olivat olettaneet. Heitä itseään oli lähes tuhat miestä vähemmän.
Grallin vieressä oli parikymmentä Mustaa örkkiä, jotka murisivat vihaisesti vihollisille.
Taistelukenttä oli laaja alue, joka oli kahden kukkulan välissä olevalla laaksolla. Grall seisoi toisen huipulla, samoin shamaanit, joita oli kymmenkunta kappaletta. Örkkisoturit olivat kukkulan juurella, jousiörkit suoraan heidän takanaan. Ihmiset olivat nyt saavuttaneet vastapäisen kukkulan huipun, ja joku valkeahohtoisista kapteeneista karjaisi miehensä hyökkäykseen. Monet villihiidet olivat valmiina kukkulan sivostoilla iskemään vihollisen kylkeen voimakkaan hiisikapteeni Gob-Gobin johdolla. Ihmisten jalkojen marssi tömisti ja tuntui ravisuttavan maata. Miekat kimalsivat auringon viime säteiden valossa.
Viholliset syöksyivät eteenpäin. Grall nosti valtavan sotakirveensä ja päästi mahtavan sotakarjaisun, ja ärjäisi joukkonsa hyökkäykseen.
Rysäys oli kova, kun joukot löivät yhteen. Monet ihmiset kaatuivat, mutta örkkisoturit pysyivät lujina kuin kallio. Grall tuijotti hiljaisena taistelun kulkua monta minuuttia, katseli silmittömäksi teurastukseksi muuttunutta taistelua. Shamaanit olivat jo alempana rinteellä ja heittivät loitsuja vihollisten niskaan, mutta yksikään Musta örkki ei ollut liikahtanut Grallin läheisyydestä.
Kun jäljellä oli enää viitisensataa örkkisoturia, viitisen hiisishamaania ja jokunen yksinäinen jousiörkki, läimäisi Grall äkkiä sian liikkeeseen.
-Waaaaaaaghh! raikui tämän suusta, ja tyyni ilma vahvisti huutoa moninkertaiseksi, ja monet niistä örkeistä, jotka pakenivat hulluuden vallassa ylös rinnettä, kääntyivät ja kävivät vihollisen kimppuun kaksinkertaisella raivolla. Ihmisten kaikki miekkamiehet oltiin hakattu maahan, ja ratsuväki toitotti torviaan ja hyökkäsi vihreiden vihollistensa kimppuun hirmuisella vahvuudella. Villihiidet riehuivat nyt sekalaisina parinkymmenen miehen ryhminä taistellen vihollisiaan vastaan huonolla menestyksellä. Heidän lähes kaikki fanaatikkonsa olivat kuolleet, ja ne harvat, jotka yhä olivat pystyssä, tappoivat suurimmaksi osaksi pelottavilla aseillaan omia raivoisia joukkojaan.
-Waaaaghh! kuului vastaus Grallin omista joukoista. Mustat örkit rynnistivät Grallin rinnalla tappaen jokaisen epäonnisen yksittäisen ihmisen, joka heidän tielleen osui. Kuola valui sotapäällikön suupielistä tämän ratsastaessa hulluuden kaltaisessa vihantilassa eteenpäin.
Hän suunnisti kohti yhteen kokoontunutta ratsuväkiyksikköä, joka oli ja alkanut ravata kohti vastustajaa. Äkkiä he olivatkin enää parin metrin päässä toisistaan ja Grall heilautti painavaa asettaan.
Hevonen jatkoi vauhkoontuneena ratsastustaan selässään päätön mies.
Rytäkkä sumensi Grallin silmät tämän huitoessa vaistonvaraisesti kirveellään vihollisia maahan. Sitten villisika hänen allaan päästi kummallisen korahduksen. Hän ymmärsi syyn nähdessään ritarin peitsen törröttäessä sen suusta ulos puoliksi sikaan uponneena. Tämä kaatui törmätessään kuolleeseen hevoseen ja örkki lensi pitkän ilmalennon, kunnes tömähti maahan ja löi päänsä lujasti. Hänen silmissään sumeni eikä hän enää ajatellut.
Grall heräsi kovaan kipuun takaraivossaan ja nousi äkkiä ylös. Aluksi maisema näytti hänestä vieraalta, mutta sitten hän muisti, missä oli ja mitä oli tapahtunut. Hän katseli ympärilleen, nähden satoja, tuhansia ruumiita ja verta. Laakson pohjukoilta näki, että ihmiset ratsastivat hurjaa vauhtia pois taistelukentältä, kenties jahdatakseen viimeisiä elooon jääneitä, pakenevia örkkijoukkoja. Grall kääntyi salamannopeasti kuullessaan rykäisyn takaansa.
Pitkä, valkeahiuksinen vaalea ihminen katseli häntä tyynenä vain muutaman metrin päästä Grallista. Häntä alkoi ihmetyttää tämän tyyni välinpitämättömyys tilanteesta, ja se, ettei tämä ollut surmannut Grallia kun hänellä oli siihen tilaisuus. Sitten hän huomasi, ettei tämän ruumiissa tai vaatteissa ollut tippaakaan verta, ja että hän kannatteli valtavaa, reilusti yli satakiloista vasaraa yhdellä kädellä kevyesti, kuin se olisi ollut vain vaivainen puukalikka. Grall poimi maasta äkisti kirveensä ja nosti sen ylös valmiina heittämään sen ihmisen kasvoihin, kunnes hän ymmärsi, ettei tämä ollut moksiskaan siitä.
-Tervehdys, Grall Mustakivi, sanoi toinen. Grall paljasti terävät, kellertävät hampaansa irvistykseen.
-Mistä tiedät nimeni ja mitä haluat minusta? örkki ärisi. Mies hymyili leveästi. Kun hän puhui, niin Grall pani vasta nyt merkille, että hänen äänensä ei ollenkaan sopinut tämän ruumiiseen. Se kirskui kammottavana, pelottavan vangitsevana ilmassa tavoittaen mielen jokaisen sopukan jättäen jälkeensä oudon hämillisyyden tunteen, joka ei jättänyt tilaa selkeälle ajattelulle. Nyt oli oltava tarkkana, tuumi örkki ja terästäytyi.
-Minä tiedän sinusta paljon muutakin kuin nimesi, Mustakivi. Esimerkiksi sen, että tämä on kolmas sotaretkesi, josta selviydyt voittajana. Tiedän, että aikeinasi on kulkea eteenpäin ja valloittaa tämä herttuakunta, Bretonnia, yksi maakunta kerrallaan, mutta ennen kaikkea tiedän, ettet ole mieleltäsi puhdas örkki. Siinä on häivä jotakin suurempaa, kauheampaa. Sen häivän vuoksi sinä olet nyt täällä, sen vuoksi sinä et ole jo kuollut.
Grall jäi pohtimaan sanoja.Ensinnäkin häntä häiritsi sana "voittaja". Eihän hän ollut voittaja. Hän hävisi taistelun, hän oli menettänyt armeijansa.
Toinen nauroi, aivan kun hän olisi lukenut örkin ajatuksia.
-Niin sinä luulet, ystäväni, niin sinä luulet.
Nyt Grallia alkoi pelottaa toden teolla. Mikä tämä mies oikein oli? Sillä selvää oli, ettei hän ihminen ollut, sillä ne eivät osaa lukea ajatuksia, saati sitten kannatella tuollaisia vasaroita. Mutta äkkiä hänen ajatuksensa palasivat takaisin miehen sanoihin tämän mielestä. Häivä jotakin suurempaa? Jotakin kauheampaa? Mitä se merkitsi?
-Mistä sinä oikein puhut? kysyi örkki nyt sekä ärtyneenä että peloissaan. -Mitä sinä haluat minusta!
Mies nauroi yhä. -Sen sinä saat tarpeeksi pian selville. Mutta se, mitä minä haluan sinusta, on asia aivan erikseen.
Hän piti pienen tauon ennen kuin jatkoi:
-Haluan sinun etsivän maagisen kalvan, Liekkiterän, jolla voitat taistelusi ja nouset suurimpana valtaan örkkikansan keskuudessa. Miekka sijaitsee täältä seitsemän virstaa pohjoiseen, Kaaoksen valtakunnan rajamailla. Haluan sinun matksutavan sinne. Haluan, että haet miekan sieltä.
-Mutta mitä hyötyä siitä sinulle on? Mitä sinä hyödyt? kysyi örkki. Toinen nauroi.
-Minulle riittää se, että haet miekan, ja pidät sen itselläsi. Tapaan sinut myöhemmin.
Kommenttia kiitos.
