Sivu 1/1

Carn Dûmin varuskunta, 1975 Kolmatta Aikaa

Lähetetty: Ke 05.01.2005 14:38
Kirjoittaja Grand Admiral Prawn
Eli tämän turnaushuvitteluarmeijan tarkoituksena on esittää Angmarin sotajoukkojen viimeiset rippeet Noitakuninkaan hävittyä Fornostin taistelun Gondorin ja haltioiden liitolle. Angmarin kanssa liittoutuneita vuorilaisihmisiä en ota mukaan, koska pahuksen dunlending-figut maksavat liikaa rahaa - fluffillisesti selittyy sillä, että tässä vaiheessa Noitakuninkaalla ei ole enää jäljellä kuin muutamia lähimpiä ja helpoimmin peloteltavia apureita joiden kanssa pitäisi nyt paeta Gondorin vihaa takaisin itään (okei, historiallisesti tyyppi vain lähti kävelemään näkymättömänä, mutta tähän voi tehdä pienen fluffimuutoksen niin että saadaan peli tai pari aikaan). Kaikki liittolaiset ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja jopa hukat ovat jalkaörkkejä nopeampina hylänneet päällikkönä ja paenneet pohjoiseen. Toisaalta Nazgûlien herralla on yhä kyky kutsua avuksi aaveensa...

ps. Älkääkä sitten sanoko, ettei rölli ole fluffillinen - tähän aikaan Olog-haita eli Mordortrolleja ei ollut vielä olemassa!

pps. Noitakuninkaan hevonen onkin sitten astetta hankalampi juttu - sanotaan vaikka, että peikko luuli sitä matkaevääksi :roll:


FLIGHT OF THE CARN DÛM GARRISON, 1975 TA

Witch King of Angmar 140 pts.

2 Barrow-Wights 100 pts.

Morag One-Eye, Orc Captain w. shield 45 pts.

Snograt, Orc w. banner 30 pts.


8 Orcs w. hand weapon, shield 48 pts.

8 Orcs w. spear 48 pts.

4 Orcs w. two-handed weapon 20 pts.

1 Angmar War-Troll (cave troll) w. troll chain 75 pts.

TOTAL 506 pts. (+ kääpäarmeija 493 pts = 999 pinnaa yhnteensä)
26 models

Tuskinpa tämä kauhian hyvin pärjää, mutta jos etsitte tältä foorumilta aikaisemman kääpiölistani (jonka jo syksyllä toteutinkin tämän kaveriksi) niin tajuatte että etsin pikemminkin älyttömiä haasteita kuin turnausvoittoja. Ainakin lista istuu fluffinsa puolesta Regiciden peluuseen kuin valettu...

Lähetetty: Ke 05.01.2005 14:55
Kirjoittaja Zarec
lista voi pärjätä mutta se on melko epävarmaa..... ja muuten sitten listastasi se on erittäin mukava siinä mielessä että se eroaa tosiaan aika paljon muista listoista ja olet saannut jopa haudanhaamut sinne (loistavaa)....... ihan mukava lista vaikka tuskin kovin hyvin pärjääkään pienen massansa ansiosta....

Lähetetty: Ti 11.01.2005 18:52
Kirjoittaja Massiivinen
Listan teema on todella mukava! Hyvän joukon olet siihen saanut,ainakin koti peleissä :) :) :)

Lähetetty: Ti 11.01.2005 19:49
Kirjoittaja Kellokoneisto
Listallahan voisi pärjätä, jotain vastaan, joka perustaa koko armeijansa yhteen henkilöön, kuten Minassit-> Boromir... sulla on niin kovaa magiaa listalla, että ne huitaisee kovemmankin heron pöpeliksi ennen kuin he kerkiävät sanomaan A:ta...
Mutta, tasapainoiset listat tulevat olemaan tosi vaikeita voittaa, sillä tuossa ei ole väkeä...ja tiedät sen itsekin... Todella hyvä tausta listalla, ja pelaamisesta voi tulla melko hauskaa...

P.S. Oliko se kääpälistasi, se pieni porukka, joka lähti Moriaan...Taisi siinä Balin olla ja muutama rivikääpä...

Lähetetty: Ti 11.01.2005 20:07
Kirjoittaja Grand Admiral Prawn
Kellokoneisto kirjoitti:Listallahan voisi pärjätä, jotain vastaan, joka perustaa koko armeijansa yhteen henkilöön, kuten Minassit-> Boromir... sulla on niin kovaa magiaa listalla, että ne huitaisee kovemmankin heron pöpeliksi ennen kuin he kerkiävät sanomaan A:ta...
Mutta, tasapainoiset listat tulevat olemaan tosi vaikeita voittaa, sillä tuossa ei ole väkeä...ja tiedät sen itsekin... Todella hyvä tausta listalla, ja pelaamisesta voi tulla melko hauskaa...

P.S. Oliko se kääpälistasi, se pieni porukka, joka lähti Moriaan...Taisi siinä Balin olla ja muutama rivikääpä...
Juu siinä oli ne Balin, 2 kingiä, Rada ja 8 khazadia...

Toki tiedän ettei tässä ole väkeä, tosin juuri havaitsin kolme örkkiä maalattuani etten sinä ilmoisna ikänä jaksaisi enempää tehdä. Mutta hyvä jos teema maistuu, ainakin pitäisi olla hauskaa pelatessa vaika häviäisi. Lähinnä itse asiassa pelkään barrow-wightien puolesta, niillä kun on 1 woundi ja nolla fatea, että jotkut elffijouset kaataa ne todella nopeasti jos ovat näkyvillä. Pitää vain käyttää maastoa hyväkseen minkä taitaa.