40k örkki heimoni fluffia
Lähetetty: Su 13.02.2005 01:12
tässä olisi armeijalleni fluffia (ja on muuten ensimmäinen tarina jonka olen kirjoittanut
) arvostella saa, ja kuuntelen mielelläni jos löytyy jotain fluffillisia virheitä
Da blood Scalez
Da blood Skalezin heimo tuli ensimmäistä kertaa ihmiskunnan tietoisuuteen aurinko kunta xeldin läheisyydestä, joka sattuu sijaitsemana lähellä useita demoni maailmoja. Ollaan saatu tarkasti selville että kyseinen heimo oli joutunut jostain selittämättömästä syystä Tceenchin legioonan vangeiksi kidutettavaksi M37 aikaan. Kidutus vaikutti heihin psyykkisesti että myös fyysisesti. Kidutus kesti pitkään, kunnes lopulta M40 he pääsivät viimein vapaaksi toisen xenos rodun tyranidien ansiosta, jotka sattuivat hyökkäämään Tcheenchin alukselle ja örkit pääsivät viimein "hiipimään" (siis juoksemaan niin nopeasti kuin jaloista pääsee) pois alukselta löytyvällä space hulkilla.
Itse kidutus oli aiheuttanut örkeille pysyviä vammoja, kuten esimerkiksi he syövät ainoastaan ihmisen lihaa ja muiden xenos rotujen lihaa (joka oli ainoa mitä he saivat kidutuksen aikan ruuaksi), joka johti siihen että nykyään he hyökkäävät muiden armeijoiden kimppuun ja syövät heidät elävältä. He myös unohtivat kokonaan miten rakentaa osa tankeista, (jos joku osaa ajatella millaista Tcheenchin kidutus tapa voi olla niin ymmärtää että siinä saattaa unohtaa vähän kaikkea) ,joten he alkoivat käyttää eläimiä sotakoneinaan, kuten esimerkiksi he korvasivat wartrakin xenos rodulla, jota he kutsuvat nimellä "iso karvainen" , ja moottori pyörät niin sanotuilla "cyber possuilla", lisäksi suurin osa tankeista varastettiin muilta roduilta ja käytettiin hyödyksi.
Lisäksi he alkoivat janota verta niin paljon että he tappavat kaiken eteensä tulevan ja vielä enemmän, ja tämä tietenkin meinaa että he seuraavat verivihan sokaisemina kaikkea liikkuvaa. He syyttivät tästä kaikesta heidän orjiaan xenos rotu "grotteja" ja syöttivät heidät "isoille karvaisille ja "cyber possuille"
ja käyttävät niitä nykyäänkin niiden ruokana.
Yllättävää kyllä nämä örkit karttavat Tcheenchiä ja olemme huomenneet niiden selvästi pakenevan Tcheenchin aluksia, vaikka ne eivät näkisi alusta .Ne tuntevat Tcheenchin läheisyyden heidän psyykkeensä avulla, kidutuksessa nimittäin osa örkeistä oppi Tcheenchin psyykkisiä voimia ja pystyvät käyttämään niitä, tämä mahdollisti myös matkustamisen warpissa.
Olemme havainneet että osa veteraanien ruumiin rakenteesta on mutaatoitunut ja esimerkiksi jollakin saattaa olla lonkero käden sijaan ynm. Ja osasta on taas kasvanut massiivisen kokoisia ja erittäin voimakkaita.
Tämä heimo sai nimensä siitä että he voittivat kuvernööri Scalesin, cadian 18. komppanjan johtajan joka syötiin lopulta elävältä. Kun örkit olivat piirittäneet planeetan kaikki viestintä yhteydet katosivat, eivät edes astropaatit onnistuneet lähettämään psyykkisiä viestejä. Olemme onnistuneet demon huntterien avustuksella valloittamaan erään aluksista ja huomasimme että alusten välillä kulkee warp portteja.
Olemme saaneet muutamia örkkejä vangituksi ja testeissä huomasimme että he pystyvät erittäin vahvasti kommunikoimaan psyykkisesti keskenään, lisäksi saimme huomata testeissä että he pystyvät myös elämään erittäin kylmillä ja kuumilla planeetoille, lisäksi he pystyvät elämään erittäin suuren painovoiman omaavalla planeetalla, mutta tämän takia heidän aistit ovat heikentyneet huomattavasti, osa testi örkeistä oli sokeita ja silti he pystyivät havaitsemaan vihollisen, he nimittäin havaistevat vihollisen psyykkisellä tavalla. Vaikka jokaisella örkillä on psyykkisiä voimia, vain muutama heistä osaa niitä käyttää.
Heidän johtajansa Ghozmog on onnistunut nappaamaan osan astropaattien viesteistä ja saattaa olla mahdollista että hän pystyy ennakoimaan vihollisen hyökkäyksen ja reagoimaan niihin nopeasti.
Voi olla mahdollista että nämä örkit pystyisivät tunkeutumaan Tcheenchin demoni planeetoille.