hyvitys
Lähetetty: Ke 23.02.2005 00:16
Taas lisää tarinaa omasta 40k-suosikkihahmosta, eli primarkki Conrad Kurzesta. Tarina kertoo hänen ja Callidus-temppelin salamurhaaja M' Shenin kohtaamisesta. Olen käyttänyt taiteellista vapautta kertoa tapahtumista oma tulkinta virallinen tarinalinja huomioiden.
Planeetta Sithen oli aikoinaan ollut äärimmäisen merkityksellinen pajamaailma, mutta Suuren Harhaopin aikana planeetta oli ollut Pettureiden puolella ja oli hävitetty armoa antamatta. Osa asukkaista oli kaikesta huolimatta selvinnyt ja jatkanut merkityksetöntä elämäänsä tuhkapeittoisen ja myrsykyävän taivaan alla. Maailman armottoman auringon polttavassa paisteessa ja talvisin hyydyttävässä kylmyydessä ja pimeydessä. Paikka oli juuri sopiva pettureista häikäilemättömimmän ja itsekkäimmän kodiksi: Armoton, pimeä ja hylätty. Kuitenkin tältä tai miltä tahansa muulta vastaavalta kiveltä kammottavien Yöruhtinaiden sadistinen primarkki Yövaanija lähetti murhanhimoisia legiooniaan tappamaan, tuhoamaan ja häpäisemään kaikkea minkä käsiinsä saivat.
Callidus-temppelin M' Shen ei ollut peloissaan. Pelko oli hänelle tuntematon käsite. Ainoastaan vastuu ja kohteen kuolema merkitsi mitään hänen elämässään. Kaikesta huolimatta hän oli huolissaan. Tieto ei suinkaan tehnyt tehtävää helpommaksi, vaan ainoastaan vaikeutti sitä. Erityisesti nyt kun kohde oli primarkki. M' Shen oli miettinyt suunnitelmansa valmiiksi, punninnut jokaisen yksityiskohdan ja mahdollisen heikkouden. Arvioinut vastareaktioita ja yllätysiskuja. Päämäärä olisi soluttautua linnakkeeseen ja teloittaa aluksi Rackham Yövahti, Kurzen luotetuin apuri. Rackhamin hahmossa hän pääsisi Kurzen luo milloin tahansa ja odottaisi sopivan dramaattista hetkeä, jollon paljastua ja iskeä tappavilla terillä Keisarin Vapautus.
Lähestyminen planeetalle sujui ongelmitta. Sithenin murhaava talvi oli yllä ja täydellinen pimeys hallitsi lohdutonta maisemaa, mikä koostui vain lumesta ja taivaasta. Ilma oli liian kylmä edes tuulen syntymiseen. Kaukaisuudessa M' Shen erotti yksinäisen rakennuksen. Rakennuksen katolla paloi suuri tuli kuin näyttääkseen tietä. Se oli odotettavissa. Uhri yritti hämätä teloittajaansa. M' Shen muisteli tehtävänantoa. Inkvisiittori oli ollut järkähtämättömän varma ja esittänyt lyhyen yhteenvedon kohteesta. Tehtävään valitut salamurhaajat M' Shen mukaanlukien olivat saaneet laajemmat tietomäärät, joiden tarkoitus oli auttaa luomaan kuva kohteesta. Sen heikkouksista, vahvuuksista ja tavoista. M' Shen oli tullut johtopäätöksen, jonka mukaan Kurze oli epätoivoinen. Hänen kieroutunut moraalinsa vaati häntä jatkamaan kauheuksien levitystä ja samalla opettamaan muutkin levittämään samaa kurjuutta. Kieroutunutta auttamishalua yhdistyneenä omaan depressioon.
M' Shen terästäytyi mietteistään ja laskeutui parhaimpien varoitus- ja häivejärjestelmien suojaaman aluksensa näkemänsä rakennelman eteen. Vasta silloin hän huomasi koko rakennelman materiaalin. Masiivisia, mustia laavakiviä, joiden raoista työntyi esiin luurangoiksi lahonneita käsiä. Lukemattomien kuolemaan nääntyneiden tai pakastuneiden viimeinen kuolinrimpuilu oli jähmettynyt groteskia estetiikkaa huokuvaksi näyksi. Valtaisa, järjellisiä mittakaavoja uhmaava portti, mikä oli tehty lukemattomista puisista parruista oli avoinna. Röyhkeä petturi ei ilmeisesti pelännyt varkaita tai minkään oikeuden toteutumista. M' Shen keskittyi omaan, muunnelluun kehoonsa ja käski sylkirauhasten tilalle asetettujen huumeruiskujen tehdä tehtävänsä. Hän tunsi, kuinka nuoren naisen ruumis leveni hartioista ja lanteista ja väänsi hänen luustonsa uudeksi tuskallisen rutinan säestyksellä. Massiivinen luulevy muuttui hänen rintakehäkseen ja lihakset turposivat antaakseen kuvan huomattavasti massiivisemmasta avaruusjääkäristä. Hänen ruskeat silmänsä tummuivat mustiksi täpliksi ja sirot, hienostuneet ja arvettomat piirteet ruhjoivat itsensä arpiseksi ja uupuneeksi avaruusjääkärin naamaksi. Hoikka nainen oli muuttunut muutamassa sekunnissa Rackham Yövahdiksi, Conrad Kurzen luotetuimmaksi neuvonantajaksi. Tai ainakin hän oli kaikilla ruumiillisilla aisteilla Rackham, vaikkakin ruumiin DNA:n analyysi paljastaisi hänet. Mutta se oli mitätön riski verrattuna etuihin.
Naamioituneena M' Shen astui linnakkeen suuresta portista sisään. Hänen asunsa, joka kykeni samaan hämmästyttävään muutokseen kuin hänen kehonsa sisälsi kaikki mahdollisen paljastamislaitteet, jotka Adeptus Mechanicus oli osannut luoda: optiset näkymättömyydet, ultravioletti- ja infrapunavalo näkyivät kaikki ja oli mahdollista suodattaa pois häiritsemästä. Samalla hän pystyi näkemään täydellisessä pimeydessä kuin Pyhän Terran päiväsaikaan. Ja jokainen sekunti, jonka hän oli planeetalla tallentui nerokkaaseen lastuun, mille mahtui tuhansia tunteja tietoa suoraan näköhermosta otettuna. Hänen miekkansa oli yhtä hämmästyttävä kuin hänen kehonsa ja panssarinsa. Muinaisien muukalaisrotujen luoma, nestemäinen terä, joka totteli vain parhaita Mechanicuksen teknopappeja leikkasi läpi mistä tahansa haarniskasta ja jopa toisiin ulottuvuuksiin ulottuvat olennot pelkäsivät sen terää. Mikään olento ei ollut turvassa Callidus-temppelin iskuilta.
Jopa äärimmäisen ankaran kurin ja koulutuksen kovettama salamurhaaja häikäistyi linnakkeen sisätiloista. Jokaisessa huoneessa oli joki kammottava kammottavuus, vaikkakin ne olvat kauan sitten unohtuneita. Muinaiset tuskan metodit rautaneitoineen ja polttavine rautoineen olivat jäiset ja unohdetut, vaikka joissain huoneissa yhä roikkui silvottuja ja piinattuja ruumiita kahleissaan. Kuolintuska huulille jähmettyneenä. Jokainen uusi huone oli koti uudelle loistokkaalle inhimillisyyden häpäisylle. Salamurhaaja M' Shen eteenpäin piittaamatta kaikista kauhuista. Yksikään ovi ei ollut suljettuna. Jokainen ovi oli auki kuin johdattaakseen häntä.
Kuljettuaan pitkän, piikeillä ansoitetun käytävän lävitse M' Shen huomasi elonmerkkejä. Ensimmäiset viikkoihin ja taatusti ensimmäiset linnakkeessa. Lepattava valo valaisi kaksi hahmoa, jotka seisoivat suuren parioven edessä. M' Shen käveli heitä kohti itsevarmana - matkien Rackhamin jokaista liikettä ja valmistautuen käskemään heitä muunnellulla äänellään.
"Astukaa syrjään sotilaat", hän sanoi astuttuaan massiivisia miekkoja pitelevien vartijoiden eteen. Kumpikaan ei hievahtanutkaan. Samalla M' Shen huomasi, että kumpikin vartija oli jäätynyt patsaaksi. Heidän uskollisuutensa oli kestänyt kuolemankin yli ja jäinen pimeys oli sulauttanut heidän lihansa ja haarniskansa yhdeksi, elottomaksi olennoksi.
M' Shen työnsi ovet avoimiksi ja näki valtavan salin, jonka ainoana kalusteena oli pöytä. Lukemattomat pylväät kannattivat holvattua kattoa ja tarjosivat lukemattomia piilopaikkoja. Nopeasti salamurhaaja livahti oviaukosta ja piiloutui kaikista lähimmän pylvään taakse. Salia ei valaissut mikään muu kuin yksinäinen pöydällä palava vahakynttilä ja hän näki maalinsa kurkistaessaan pylvään takaa. Kurze oli elävänä vaikuttavampi kuin hän oli ollut holokuvissa ja -filmeissä. Hän istui pöydällä jalat ristissä ja tuijotti kattoa. M' Shen vaistomaisesti vilkaisi ylös ja näki suuren kattoikkunan. Vastakohtana salin lähes täydelle pimeydelle ikkunasta näkyi lukemattomia tähtiä ja planeetan kylmän valkoista valoa loistava kuu, mikä oli sirppivaiheessaan.
"Sinun ei tarvitse piileskellä täällä", Kurze sanoi yhtäkkiä. M' Shen kirosi varomattomuuttaan ja muuntui takaisin oman itsensä muotoon. Hänen teränsä valui esiin ja muotoutui teräväksi kynneksi. Lukemattomien teloitusten luoma kokemus sai hänet valppaaksi ja varmaksi. Primarkki ei ehtisi pakoon. "En halua sinulle pahaa", Kurze jatkoi ja valtavaan kokoonsa nähden hämmästyttävällä ketteryydellä ja sulavuudella hän nousi istumaan. M' Shen näki hänen kasvonsa kunnolla.
Kurze ei ollut sama mielipuolisesti virnuileva murhaaja, jonka mustat silmät leimusivat kuin sisäisen tulen valaisemina ja mustat hiukset hulmusivat kuin silkasta pimeydestä koostuva harja. Primarkki oli ryhdikäs ja lihaksikas, mutta hänen kasvonsa olivat kauhistuttavat. Mustien silmien ilme oli sammunut kuin suuren surun aikana ja hänen ilmeensä oli sellaisen ihmisen ilme, joka on nähnyt kaiken arvokkaan menetyksen. Vain kalpeiden kasvojen patsasmainen kauneus oli jäljellä. Silmäkulmien rypyt kertoivat omaa kieltään lisääntyneestä iästä ja huolesta. Hänen asunsa oli yönmusta kaapu, minkä alta hän näki lukemattomien arpien kirjoman vartalon, mikä oli yhtä täydellinen kuin hänen kauneutensa.
"En usko sinua", M' Shen sähähti ja livahti kuulonsa perusteella toisen pilarin taakse. Hän osasi puhua tavalla, mikä sai sen kuulumaan mistä tahansa paikasta ja salin kovat kiviseinät loivat karmaisevan kaiun, mikä häivytti kaikkien äänilähteiden paikat. Kaikille paitsi Callidus-temppelin salamurhaajalle. Hiipien kissamaisesti M' Shen kurkisti uudelleen pilarin takaa ja näki primarkin vain muutamien metrien päässä ja katsovan suoraan takaisin.
"Luulet tuntevasi minut, Callidus-temppelin M' Shen" Kurze sanoi murheelliseen sävyyn.
"En luule tuntevani, vaan tiedän tuntevani sinut", salamurhaaja ärähti ja loikkasi esiin päättääkseen taistelun ennen kuin se ehtisi alkaa. Nopea, peitsimäinen pisto, kohdistettu kohti sydäntä halkaisi ilman. Odottamatta iskun vaikutusta M' Shen loikkasi taaksepäin ja laskeutui muutaman metrin päähän täydellisessä tasapainossa. Mikään olento ei selvinnyt tappavimmasta Callidus-temppelin iskusta.
"Olet hyvä, tyttö, " Kurze huokaisi. Painottaen pilkallisesti viimeistä sanaansa. "Mutta iskusi oli riittämätön. "
"Conrad Kurze, Yöruhtinaiden primarkki. Teidät on todettu todisteiden nojalla ja todistajien kertomusten perusteella syylliseksi kerettiläisyyteen, petokseen, murhaan, varkauteen ja pakoon oikeudelta. Rikoksistasi Keisaria ja ihmiskuntaa kohtaan sinut on tuomittu poissaolevana kuolemaan ilman mahdollisuutta armahdukseen tässä maailmassa. " M' Shen lausui saadakseen aikaa. Hän oli harjoitellut puheen ulkoa, sillä rikollisen tuli aina tietää, miksi hänet teloitettiin. Se muistutti molempia, teloitettavaa ja pyöveliä teon oikeellisuudesta.
"Olet siis sanonut viestisi, joten kaiken järjen ja oikeuden mukaan tuomitulla on oikeus sanoa viimeiset sanat harkitusti", Kurze puhui itsekseen.
M' Shen ei vastannut primarkin järjettömään julistukseen. Miksi hän ei vapissut kauhusta, miksi murhaaja viivytteli ennen iskuaan.
"Minä tiesin tämän hetken tulevan. Minä todellakin yritin välttää tämän. Minä aloitin välttelyn jo kotonani Nostromolla. Olin silloin vielä nuori ja innokas. Tämä huoli karkasi kun huomasin osaavani hankkia ruokaa ja sittemmin valtaa. Kun Hän saapui..." Kurze kertoi kuin transsissa. "en ollut enää ihminen. Mikään ei merkinnyt minulle mitään. Vaikka näin kauan minua etsineen isäni, hän ei tehnyt minuun vaikutusta. Tiesin jo silloin, mitä tapahtuisi ennemmin tai myöhemmin. Tavatessani Horuksen tiesin kuka pettäisi. Mutta en sitä, kuka voittaisi. Kertoessani huoleni veli Fulgrimille hän kertoi minulle lohduttavia sanoja isämme armosta ja täydellisyydestä. En tahtonut uskoa häntä ja pakenin. Toinen veljistäni, Rogal Dorn taas", Kurze jatkoi kertomustaan sylkäisten nimen kuin se olisi maistunut pahalle. "Oli hölmö. Hän käski minua katumaan epäillystäni. En sietänyt röyhkeää vihamielisyyttä ja löin häntä. Hän löi takaisin ja minä suutuin. Kun palasin tajuihini, Dorn oli verissään ja itki. En ollut koskaan kuullut tämän yrmeän ja ankaran miehen itkevän niin lohduttomasti. Tunsin hänen pelkonsa minua kohtaan ja karkasin. Juoksin alukseeni ja lähdin kertomatta kenellekään mitään. Mieheni seurasivat minua ja kun sota oli päättynyt, käskin heidän kertoa kaikille, millaisia me maattomat ja kirotut olimme. Meidän elämämme oli kurjaa ja yksinäisyyttä", Kurze jatkoi kiihtyen. "Kuinka vanha sinä olet tyttö? " Kurze ärähti kuin päästääkseen riivaajansa pois.
"Olen 96 vuotta oman kansani mittapuulla", M' Shen sanoi, vaikkakin Callidus-temppelin salamurhaajille ikä ei paljoa merkinnyt. Heistä lahjakkaimpia nuorennettiin aina tarvittaessa ja hypnoterapia poisti liiat muistot mielestä. Hän huomasi heikkouden itsessään ja yritti karaista sitä pois vihalla, mutta epäonnistui. Jossain sielunsa uumenissa hän koki saman epäillyksen, yksinäisyyden ja pelon kuin mistä primarkki kertoi.
"Ja olit 16, kun sinut valittiin suureen tehtävään, mitä et ymmärtänyt, mutta joka oli suuri kunnia. Perheesi riemuitsi sinun valintaasi ja soi sinulle lahjoja. Muistat varmaan, että otit rakkaan Bullen mukaasi ennen kuin sinut siirrettiin oloihin, joissa sait taistella ruoasta ja suojasta lukemattomien kaltaisiesi kanssa. Opit äkkiä tappamaan epäröimättä ja kun teitä oli vain muutamia jäljellä, sinua käskettiin lopettamaan, Et osannut enää lopettaa ja he olivat tyytyväisiä. Kaikki muu olikin pelkkää mekaanista opettelua eri keinoissa tappaa ja teeskennellä. "
M' Shen tunsi tukahdutettujen muistojen tulvivan esiin. Hän muisti kuinka oli raadellut ystävänsä kurkkua nälissään ja nauttinut hänen verensä antamasta elämästä. Hän muisti kuinka oli aina mitannut muiden fysiikan ja arvioinut hänen arkoja paikkojaan, joihin hän kävi päälle kuin raivoava peto. Hän muisti ilonsa kun hänen rohkeuttaan juhlittiin ja sen kuinka hänen rakas isänsä oli hymyillyt kun hän pyysi hakemaan Bulleksi sanomansa nuken ullakolta. Nämä kaikki hyvät asiat olivat kadonneet. Lukemattomat yllättyneet kuolinkorinat ja kiroukset peittivät naurun ja ekstaattiset kasvot, joita hänen oli vihastaan ja inhostaan huolimatta pakko suudella peittivät todelliset, rakastavat hymyt alleen. M' Shen näki sielunsa ja inhosi näkemäänsä.
"Mutta ennen kuin saat alkaa työsi, kerron vielä Willemistä. Miehestä, joka rakasti sinua ensimmäisen kerran ja ei koskaan lakannut rakastamasta sinua. Hän oli murheen murtama kun lähdit. Hän ei ehtinyt kertoa saaneensa hyvän työn sepän apulaisena, mikä olisi taannut sinulle pysyvän turvan elämääsi. Hän oli tuomassa kihlalahjaansa sinulle kun hän kuuli lähdöstäsi. Hän ei koskaan toipunut menetyksestään ja hirtti itsensä muutamaa viikkoa myöhemmin", Kurze puhui. M' Shen itki hiljaa pilarin takana. Primarkki oli saanut kaikki tukahdutetut muistot ja tunteet palaamaan.
Kurze kuuli hiljaisen, tukahdutetun itkun ja hymyili. Se oli hänen ensimmäinen aito ja vilpitön hymynsä vuosisatoihin. Nyt, kuolemansa hetkellä hän saattoi kohdata itsensä ja olla onnellinen. Omalla tavallaan oli onnellista, että vain yksi sielu tiesi, mikä hän oli ja miksi. Hän polvistui ja antoi kaapunsa pudota lattialle hiljaisesti kahahtaen.
"Alastomana tulin tähän maailmaan ja samoin tulen sieltä lähtemään, " hän sanoi ja katsoi kaukaisuuteen. Kaunis ja armelias Kuolema lähestyi häntä. Kasvot kyynelten juovittamina ja elämän päättävä veitsi mukanaan. Se leikkaisi hänen sielunsa vapauteen tästä vankilasta, mikä oli piinannut sitä lukemattomia vuosia. Veitsi kohosi ja iskeytyi kohti hänen kaulaansa. Ennen kuin osuma tuli Kurze sulki silmänsä ollakseen pelkkä itsensä seuraavassa maailmassa.
"Päätin, että sinä et ole teloituksen arvoinen", M' Shen sähähti. Kurze avasi silmänsä yllättyneenä. Hänen onnellinen hymynsä muuttui järkytykseksi.
"Miksi et tee tehtävääsi Kuolema? "
"Koska et ansaitse sitä. Saat elää ja lahota täällä vaikka kuinka kauan", M' Shen naurahti vihasta ja veti teränsä pois primarkin kurkulta.
Polttava, mielipuolinen viha leimahti Kurzen sieluun ja hän loikkasi karjaisten pystyyn. Salamurhaaja kavahti taaksepäin ja kohotti aseensa puolustautuakseen, mutta raivon hullaannuttama primarkki oli nopeampi kuin nopeinkaan isku. Hän tarttui salamurhaajaa kurkusta ja kiskoi tämän ilmaan. Armoton puristus tukki henkitorven ja M' Shen rimpuili kauhuissaan. Hän sivalsi terällään Kurzea rintaan ja sai tämän vain riehaantumaan pahemmin. Primarkki ajoi salamurhaajan seinää vasten ja puristi kouriaan yhteen, kunnes salamurhaajan kieli työntyi ulos suusta ja tämän rimpuilu lakkasi. Oli ennustettavissa, että koko elämänsä kylmäverisesti murhannut kuoli vielä kylmäverisemmän toimesta, mutta siinä tosiasiassa, että voittaja oli raivon sokaisema oli outoa ironiaa.
Liikkuen kuin kone Yövaanija riisui kuolleen salamurhaajan vaatteet keskittyen hetkeksi tarkkailemaan hänen asettaan. Hymähtäen pilkallisesti hän heitti sen pois ja riisui kypärän. Yli-inhimillinen taito kertoi Yövaanijalle, mikä kohta piti poistaa mistä ja liittää minne hämäyksen onnistumiseksi. Ennen kuin hän ehti edes ajatella, hämäys oli suoritettu ja hän nosti kuolleen salamurhaajan tunteettomasti olalleen. Julma aikomus, mitä hän oli toteuttanut nuorempana Nostromolla, silloin kun hänen halunsa sumensivat hänen mieltään kävi mielssä, mutta sama konemainen määrätietoisuus sai hänet hylkäämään aikeen samantien. Hämäys ei onnistuisi, jos ruumiista löytyisi jälkiä hänestä.
Yövaanija löysi salamurhaajan aluksen vaivatta ja asetti ruumiin aikaisempaan raivoon verrattuna hämmästyttävän hellästi ohjaajan penkille. Nopea tarkastus kertoi tallenteen olevan korjattu oikeasta kohdasta ja ruumiin olevan vammojaan lukuunottamatta koskematon. Yövaanija käynnisti automatisoidun evakuointitilan ja seurasi pilkallisesti virnuillen kuinka koko Imperiumin historian pahin hämäys oli liikkeessä. He eivät uskaltaisi edes vihjata yleisölle, että hän ei olisi kuollut.
Sitä parempi. Se antaisi hänelle aikaa.
Kolkko hymy kasvoillaan Yövaanija palasi linnakkeeseen. Hänellä olisi paljon tehtävää. Miehiä oli värvättävä ja aseita hankittava, kuten myös työtiloja, joissa valmistautua kostoon.
Yövaanija oli palannut.
Planeetta Sithen oli aikoinaan ollut äärimmäisen merkityksellinen pajamaailma, mutta Suuren Harhaopin aikana planeetta oli ollut Pettureiden puolella ja oli hävitetty armoa antamatta. Osa asukkaista oli kaikesta huolimatta selvinnyt ja jatkanut merkityksetöntä elämäänsä tuhkapeittoisen ja myrsykyävän taivaan alla. Maailman armottoman auringon polttavassa paisteessa ja talvisin hyydyttävässä kylmyydessä ja pimeydessä. Paikka oli juuri sopiva pettureista häikäilemättömimmän ja itsekkäimmän kodiksi: Armoton, pimeä ja hylätty. Kuitenkin tältä tai miltä tahansa muulta vastaavalta kiveltä kammottavien Yöruhtinaiden sadistinen primarkki Yövaanija lähetti murhanhimoisia legiooniaan tappamaan, tuhoamaan ja häpäisemään kaikkea minkä käsiinsä saivat.
Callidus-temppelin M' Shen ei ollut peloissaan. Pelko oli hänelle tuntematon käsite. Ainoastaan vastuu ja kohteen kuolema merkitsi mitään hänen elämässään. Kaikesta huolimatta hän oli huolissaan. Tieto ei suinkaan tehnyt tehtävää helpommaksi, vaan ainoastaan vaikeutti sitä. Erityisesti nyt kun kohde oli primarkki. M' Shen oli miettinyt suunnitelmansa valmiiksi, punninnut jokaisen yksityiskohdan ja mahdollisen heikkouden. Arvioinut vastareaktioita ja yllätysiskuja. Päämäärä olisi soluttautua linnakkeeseen ja teloittaa aluksi Rackham Yövahti, Kurzen luotetuin apuri. Rackhamin hahmossa hän pääsisi Kurzen luo milloin tahansa ja odottaisi sopivan dramaattista hetkeä, jollon paljastua ja iskeä tappavilla terillä Keisarin Vapautus.
Lähestyminen planeetalle sujui ongelmitta. Sithenin murhaava talvi oli yllä ja täydellinen pimeys hallitsi lohdutonta maisemaa, mikä koostui vain lumesta ja taivaasta. Ilma oli liian kylmä edes tuulen syntymiseen. Kaukaisuudessa M' Shen erotti yksinäisen rakennuksen. Rakennuksen katolla paloi suuri tuli kuin näyttääkseen tietä. Se oli odotettavissa. Uhri yritti hämätä teloittajaansa. M' Shen muisteli tehtävänantoa. Inkvisiittori oli ollut järkähtämättömän varma ja esittänyt lyhyen yhteenvedon kohteesta. Tehtävään valitut salamurhaajat M' Shen mukaanlukien olivat saaneet laajemmat tietomäärät, joiden tarkoitus oli auttaa luomaan kuva kohteesta. Sen heikkouksista, vahvuuksista ja tavoista. M' Shen oli tullut johtopäätöksen, jonka mukaan Kurze oli epätoivoinen. Hänen kieroutunut moraalinsa vaati häntä jatkamaan kauheuksien levitystä ja samalla opettamaan muutkin levittämään samaa kurjuutta. Kieroutunutta auttamishalua yhdistyneenä omaan depressioon.
M' Shen terästäytyi mietteistään ja laskeutui parhaimpien varoitus- ja häivejärjestelmien suojaaman aluksensa näkemänsä rakennelman eteen. Vasta silloin hän huomasi koko rakennelman materiaalin. Masiivisia, mustia laavakiviä, joiden raoista työntyi esiin luurangoiksi lahonneita käsiä. Lukemattomien kuolemaan nääntyneiden tai pakastuneiden viimeinen kuolinrimpuilu oli jähmettynyt groteskia estetiikkaa huokuvaksi näyksi. Valtaisa, järjellisiä mittakaavoja uhmaava portti, mikä oli tehty lukemattomista puisista parruista oli avoinna. Röyhkeä petturi ei ilmeisesti pelännyt varkaita tai minkään oikeuden toteutumista. M' Shen keskittyi omaan, muunnelluun kehoonsa ja käski sylkirauhasten tilalle asetettujen huumeruiskujen tehdä tehtävänsä. Hän tunsi, kuinka nuoren naisen ruumis leveni hartioista ja lanteista ja väänsi hänen luustonsa uudeksi tuskallisen rutinan säestyksellä. Massiivinen luulevy muuttui hänen rintakehäkseen ja lihakset turposivat antaakseen kuvan huomattavasti massiivisemmasta avaruusjääkäristä. Hänen ruskeat silmänsä tummuivat mustiksi täpliksi ja sirot, hienostuneet ja arvettomat piirteet ruhjoivat itsensä arpiseksi ja uupuneeksi avaruusjääkärin naamaksi. Hoikka nainen oli muuttunut muutamassa sekunnissa Rackham Yövahdiksi, Conrad Kurzen luotetuimmaksi neuvonantajaksi. Tai ainakin hän oli kaikilla ruumiillisilla aisteilla Rackham, vaikkakin ruumiin DNA:n analyysi paljastaisi hänet. Mutta se oli mitätön riski verrattuna etuihin.
Naamioituneena M' Shen astui linnakkeen suuresta portista sisään. Hänen asunsa, joka kykeni samaan hämmästyttävään muutokseen kuin hänen kehonsa sisälsi kaikki mahdollisen paljastamislaitteet, jotka Adeptus Mechanicus oli osannut luoda: optiset näkymättömyydet, ultravioletti- ja infrapunavalo näkyivät kaikki ja oli mahdollista suodattaa pois häiritsemästä. Samalla hän pystyi näkemään täydellisessä pimeydessä kuin Pyhän Terran päiväsaikaan. Ja jokainen sekunti, jonka hän oli planeetalla tallentui nerokkaaseen lastuun, mille mahtui tuhansia tunteja tietoa suoraan näköhermosta otettuna. Hänen miekkansa oli yhtä hämmästyttävä kuin hänen kehonsa ja panssarinsa. Muinaisien muukalaisrotujen luoma, nestemäinen terä, joka totteli vain parhaita Mechanicuksen teknopappeja leikkasi läpi mistä tahansa haarniskasta ja jopa toisiin ulottuvuuksiin ulottuvat olennot pelkäsivät sen terää. Mikään olento ei ollut turvassa Callidus-temppelin iskuilta.
Jopa äärimmäisen ankaran kurin ja koulutuksen kovettama salamurhaaja häikäistyi linnakkeen sisätiloista. Jokaisessa huoneessa oli joki kammottava kammottavuus, vaikkakin ne olvat kauan sitten unohtuneita. Muinaiset tuskan metodit rautaneitoineen ja polttavine rautoineen olivat jäiset ja unohdetut, vaikka joissain huoneissa yhä roikkui silvottuja ja piinattuja ruumiita kahleissaan. Kuolintuska huulille jähmettyneenä. Jokainen uusi huone oli koti uudelle loistokkaalle inhimillisyyden häpäisylle. Salamurhaaja M' Shen eteenpäin piittaamatta kaikista kauhuista. Yksikään ovi ei ollut suljettuna. Jokainen ovi oli auki kuin johdattaakseen häntä.
Kuljettuaan pitkän, piikeillä ansoitetun käytävän lävitse M' Shen huomasi elonmerkkejä. Ensimmäiset viikkoihin ja taatusti ensimmäiset linnakkeessa. Lepattava valo valaisi kaksi hahmoa, jotka seisoivat suuren parioven edessä. M' Shen käveli heitä kohti itsevarmana - matkien Rackhamin jokaista liikettä ja valmistautuen käskemään heitä muunnellulla äänellään.
"Astukaa syrjään sotilaat", hän sanoi astuttuaan massiivisia miekkoja pitelevien vartijoiden eteen. Kumpikaan ei hievahtanutkaan. Samalla M' Shen huomasi, että kumpikin vartija oli jäätynyt patsaaksi. Heidän uskollisuutensa oli kestänyt kuolemankin yli ja jäinen pimeys oli sulauttanut heidän lihansa ja haarniskansa yhdeksi, elottomaksi olennoksi.
M' Shen työnsi ovet avoimiksi ja näki valtavan salin, jonka ainoana kalusteena oli pöytä. Lukemattomat pylväät kannattivat holvattua kattoa ja tarjosivat lukemattomia piilopaikkoja. Nopeasti salamurhaaja livahti oviaukosta ja piiloutui kaikista lähimmän pylvään taakse. Salia ei valaissut mikään muu kuin yksinäinen pöydällä palava vahakynttilä ja hän näki maalinsa kurkistaessaan pylvään takaa. Kurze oli elävänä vaikuttavampi kuin hän oli ollut holokuvissa ja -filmeissä. Hän istui pöydällä jalat ristissä ja tuijotti kattoa. M' Shen vaistomaisesti vilkaisi ylös ja näki suuren kattoikkunan. Vastakohtana salin lähes täydelle pimeydelle ikkunasta näkyi lukemattomia tähtiä ja planeetan kylmän valkoista valoa loistava kuu, mikä oli sirppivaiheessaan.
"Sinun ei tarvitse piileskellä täällä", Kurze sanoi yhtäkkiä. M' Shen kirosi varomattomuuttaan ja muuntui takaisin oman itsensä muotoon. Hänen teränsä valui esiin ja muotoutui teräväksi kynneksi. Lukemattomien teloitusten luoma kokemus sai hänet valppaaksi ja varmaksi. Primarkki ei ehtisi pakoon. "En halua sinulle pahaa", Kurze jatkoi ja valtavaan kokoonsa nähden hämmästyttävällä ketteryydellä ja sulavuudella hän nousi istumaan. M' Shen näki hänen kasvonsa kunnolla.
Kurze ei ollut sama mielipuolisesti virnuileva murhaaja, jonka mustat silmät leimusivat kuin sisäisen tulen valaisemina ja mustat hiukset hulmusivat kuin silkasta pimeydestä koostuva harja. Primarkki oli ryhdikäs ja lihaksikas, mutta hänen kasvonsa olivat kauhistuttavat. Mustien silmien ilme oli sammunut kuin suuren surun aikana ja hänen ilmeensä oli sellaisen ihmisen ilme, joka on nähnyt kaiken arvokkaan menetyksen. Vain kalpeiden kasvojen patsasmainen kauneus oli jäljellä. Silmäkulmien rypyt kertoivat omaa kieltään lisääntyneestä iästä ja huolesta. Hänen asunsa oli yönmusta kaapu, minkä alta hän näki lukemattomien arpien kirjoman vartalon, mikä oli yhtä täydellinen kuin hänen kauneutensa.
"En usko sinua", M' Shen sähähti ja livahti kuulonsa perusteella toisen pilarin taakse. Hän osasi puhua tavalla, mikä sai sen kuulumaan mistä tahansa paikasta ja salin kovat kiviseinät loivat karmaisevan kaiun, mikä häivytti kaikkien äänilähteiden paikat. Kaikille paitsi Callidus-temppelin salamurhaajalle. Hiipien kissamaisesti M' Shen kurkisti uudelleen pilarin takaa ja näki primarkin vain muutamien metrien päässä ja katsovan suoraan takaisin.
"Luulet tuntevasi minut, Callidus-temppelin M' Shen" Kurze sanoi murheelliseen sävyyn.
"En luule tuntevani, vaan tiedän tuntevani sinut", salamurhaaja ärähti ja loikkasi esiin päättääkseen taistelun ennen kuin se ehtisi alkaa. Nopea, peitsimäinen pisto, kohdistettu kohti sydäntä halkaisi ilman. Odottamatta iskun vaikutusta M' Shen loikkasi taaksepäin ja laskeutui muutaman metrin päähän täydellisessä tasapainossa. Mikään olento ei selvinnyt tappavimmasta Callidus-temppelin iskusta.
"Olet hyvä, tyttö, " Kurze huokaisi. Painottaen pilkallisesti viimeistä sanaansa. "Mutta iskusi oli riittämätön. "
"Conrad Kurze, Yöruhtinaiden primarkki. Teidät on todettu todisteiden nojalla ja todistajien kertomusten perusteella syylliseksi kerettiläisyyteen, petokseen, murhaan, varkauteen ja pakoon oikeudelta. Rikoksistasi Keisaria ja ihmiskuntaa kohtaan sinut on tuomittu poissaolevana kuolemaan ilman mahdollisuutta armahdukseen tässä maailmassa. " M' Shen lausui saadakseen aikaa. Hän oli harjoitellut puheen ulkoa, sillä rikollisen tuli aina tietää, miksi hänet teloitettiin. Se muistutti molempia, teloitettavaa ja pyöveliä teon oikeellisuudesta.
"Olet siis sanonut viestisi, joten kaiken järjen ja oikeuden mukaan tuomitulla on oikeus sanoa viimeiset sanat harkitusti", Kurze puhui itsekseen.
M' Shen ei vastannut primarkin järjettömään julistukseen. Miksi hän ei vapissut kauhusta, miksi murhaaja viivytteli ennen iskuaan.
"Minä tiesin tämän hetken tulevan. Minä todellakin yritin välttää tämän. Minä aloitin välttelyn jo kotonani Nostromolla. Olin silloin vielä nuori ja innokas. Tämä huoli karkasi kun huomasin osaavani hankkia ruokaa ja sittemmin valtaa. Kun Hän saapui..." Kurze kertoi kuin transsissa. "en ollut enää ihminen. Mikään ei merkinnyt minulle mitään. Vaikka näin kauan minua etsineen isäni, hän ei tehnyt minuun vaikutusta. Tiesin jo silloin, mitä tapahtuisi ennemmin tai myöhemmin. Tavatessani Horuksen tiesin kuka pettäisi. Mutta en sitä, kuka voittaisi. Kertoessani huoleni veli Fulgrimille hän kertoi minulle lohduttavia sanoja isämme armosta ja täydellisyydestä. En tahtonut uskoa häntä ja pakenin. Toinen veljistäni, Rogal Dorn taas", Kurze jatkoi kertomustaan sylkäisten nimen kuin se olisi maistunut pahalle. "Oli hölmö. Hän käski minua katumaan epäillystäni. En sietänyt röyhkeää vihamielisyyttä ja löin häntä. Hän löi takaisin ja minä suutuin. Kun palasin tajuihini, Dorn oli verissään ja itki. En ollut koskaan kuullut tämän yrmeän ja ankaran miehen itkevän niin lohduttomasti. Tunsin hänen pelkonsa minua kohtaan ja karkasin. Juoksin alukseeni ja lähdin kertomatta kenellekään mitään. Mieheni seurasivat minua ja kun sota oli päättynyt, käskin heidän kertoa kaikille, millaisia me maattomat ja kirotut olimme. Meidän elämämme oli kurjaa ja yksinäisyyttä", Kurze jatkoi kiihtyen. "Kuinka vanha sinä olet tyttö? " Kurze ärähti kuin päästääkseen riivaajansa pois.
"Olen 96 vuotta oman kansani mittapuulla", M' Shen sanoi, vaikkakin Callidus-temppelin salamurhaajille ikä ei paljoa merkinnyt. Heistä lahjakkaimpia nuorennettiin aina tarvittaessa ja hypnoterapia poisti liiat muistot mielestä. Hän huomasi heikkouden itsessään ja yritti karaista sitä pois vihalla, mutta epäonnistui. Jossain sielunsa uumenissa hän koki saman epäillyksen, yksinäisyyden ja pelon kuin mistä primarkki kertoi.
"Ja olit 16, kun sinut valittiin suureen tehtävään, mitä et ymmärtänyt, mutta joka oli suuri kunnia. Perheesi riemuitsi sinun valintaasi ja soi sinulle lahjoja. Muistat varmaan, että otit rakkaan Bullen mukaasi ennen kuin sinut siirrettiin oloihin, joissa sait taistella ruoasta ja suojasta lukemattomien kaltaisiesi kanssa. Opit äkkiä tappamaan epäröimättä ja kun teitä oli vain muutamia jäljellä, sinua käskettiin lopettamaan, Et osannut enää lopettaa ja he olivat tyytyväisiä. Kaikki muu olikin pelkkää mekaanista opettelua eri keinoissa tappaa ja teeskennellä. "
M' Shen tunsi tukahdutettujen muistojen tulvivan esiin. Hän muisti kuinka oli raadellut ystävänsä kurkkua nälissään ja nauttinut hänen verensä antamasta elämästä. Hän muisti kuinka oli aina mitannut muiden fysiikan ja arvioinut hänen arkoja paikkojaan, joihin hän kävi päälle kuin raivoava peto. Hän muisti ilonsa kun hänen rohkeuttaan juhlittiin ja sen kuinka hänen rakas isänsä oli hymyillyt kun hän pyysi hakemaan Bulleksi sanomansa nuken ullakolta. Nämä kaikki hyvät asiat olivat kadonneet. Lukemattomat yllättyneet kuolinkorinat ja kiroukset peittivät naurun ja ekstaattiset kasvot, joita hänen oli vihastaan ja inhostaan huolimatta pakko suudella peittivät todelliset, rakastavat hymyt alleen. M' Shen näki sielunsa ja inhosi näkemäänsä.
"Mutta ennen kuin saat alkaa työsi, kerron vielä Willemistä. Miehestä, joka rakasti sinua ensimmäisen kerran ja ei koskaan lakannut rakastamasta sinua. Hän oli murheen murtama kun lähdit. Hän ei ehtinyt kertoa saaneensa hyvän työn sepän apulaisena, mikä olisi taannut sinulle pysyvän turvan elämääsi. Hän oli tuomassa kihlalahjaansa sinulle kun hän kuuli lähdöstäsi. Hän ei koskaan toipunut menetyksestään ja hirtti itsensä muutamaa viikkoa myöhemmin", Kurze puhui. M' Shen itki hiljaa pilarin takana. Primarkki oli saanut kaikki tukahdutetut muistot ja tunteet palaamaan.
Kurze kuuli hiljaisen, tukahdutetun itkun ja hymyili. Se oli hänen ensimmäinen aito ja vilpitön hymynsä vuosisatoihin. Nyt, kuolemansa hetkellä hän saattoi kohdata itsensä ja olla onnellinen. Omalla tavallaan oli onnellista, että vain yksi sielu tiesi, mikä hän oli ja miksi. Hän polvistui ja antoi kaapunsa pudota lattialle hiljaisesti kahahtaen.
"Alastomana tulin tähän maailmaan ja samoin tulen sieltä lähtemään, " hän sanoi ja katsoi kaukaisuuteen. Kaunis ja armelias Kuolema lähestyi häntä. Kasvot kyynelten juovittamina ja elämän päättävä veitsi mukanaan. Se leikkaisi hänen sielunsa vapauteen tästä vankilasta, mikä oli piinannut sitä lukemattomia vuosia. Veitsi kohosi ja iskeytyi kohti hänen kaulaansa. Ennen kuin osuma tuli Kurze sulki silmänsä ollakseen pelkkä itsensä seuraavassa maailmassa.
"Päätin, että sinä et ole teloituksen arvoinen", M' Shen sähähti. Kurze avasi silmänsä yllättyneenä. Hänen onnellinen hymynsä muuttui järkytykseksi.
"Miksi et tee tehtävääsi Kuolema? "
"Koska et ansaitse sitä. Saat elää ja lahota täällä vaikka kuinka kauan", M' Shen naurahti vihasta ja veti teränsä pois primarkin kurkulta.
Polttava, mielipuolinen viha leimahti Kurzen sieluun ja hän loikkasi karjaisten pystyyn. Salamurhaaja kavahti taaksepäin ja kohotti aseensa puolustautuakseen, mutta raivon hullaannuttama primarkki oli nopeampi kuin nopeinkaan isku. Hän tarttui salamurhaajaa kurkusta ja kiskoi tämän ilmaan. Armoton puristus tukki henkitorven ja M' Shen rimpuili kauhuissaan. Hän sivalsi terällään Kurzea rintaan ja sai tämän vain riehaantumaan pahemmin. Primarkki ajoi salamurhaajan seinää vasten ja puristi kouriaan yhteen, kunnes salamurhaajan kieli työntyi ulos suusta ja tämän rimpuilu lakkasi. Oli ennustettavissa, että koko elämänsä kylmäverisesti murhannut kuoli vielä kylmäverisemmän toimesta, mutta siinä tosiasiassa, että voittaja oli raivon sokaisema oli outoa ironiaa.
Liikkuen kuin kone Yövaanija riisui kuolleen salamurhaajan vaatteet keskittyen hetkeksi tarkkailemaan hänen asettaan. Hymähtäen pilkallisesti hän heitti sen pois ja riisui kypärän. Yli-inhimillinen taito kertoi Yövaanijalle, mikä kohta piti poistaa mistä ja liittää minne hämäyksen onnistumiseksi. Ennen kuin hän ehti edes ajatella, hämäys oli suoritettu ja hän nosti kuolleen salamurhaajan tunteettomasti olalleen. Julma aikomus, mitä hän oli toteuttanut nuorempana Nostromolla, silloin kun hänen halunsa sumensivat hänen mieltään kävi mielssä, mutta sama konemainen määrätietoisuus sai hänet hylkäämään aikeen samantien. Hämäys ei onnistuisi, jos ruumiista löytyisi jälkiä hänestä.
Yövaanija löysi salamurhaajan aluksen vaivatta ja asetti ruumiin aikaisempaan raivoon verrattuna hämmästyttävän hellästi ohjaajan penkille. Nopea tarkastus kertoi tallenteen olevan korjattu oikeasta kohdasta ja ruumiin olevan vammojaan lukuunottamatta koskematon. Yövaanija käynnisti automatisoidun evakuointitilan ja seurasi pilkallisesti virnuillen kuinka koko Imperiumin historian pahin hämäys oli liikkeessä. He eivät uskaltaisi edes vihjata yleisölle, että hän ei olisi kuollut.
Sitä parempi. Se antaisi hänelle aikaa.
Kolkko hymy kasvoillaan Yövaanija palasi linnakkeeseen. Hänellä olisi paljon tehtävää. Miehiä oli värvättävä ja aseita hankittava, kuten myös työtiloja, joissa valmistautua kostoon.
Yövaanija oli palannut.
Olisin tosin odottanut Konradin kuolevan, mutta tämä oli paljon parempi loppu.