Ansa [turinakisa fb]
Lähetetty: To 24.02.2005 18:42
Laskeva aurinko loi enää punertavia heijastuksia iltaa vasten pimenevään kanjoniin. Hiekkasirkat aloittelivat yön kestävää konserttiaan, joka kuitenkin peittyi tuhansien ja taas tuhansien sotilaiden marssin alle.
Veteraanikapteeni Ani johti ensimmäisenä kulkevaa miekoin ja kilvin aseistautunutta ryhmää. Hän oli nehekralaisen johtajan perikuva: puoli päätä muita sotilaita pidempänä hän käveli leuka pystyssä, kupellaan kantaen taikavoimaista perinteistä kaupunkien esitaistelijoiden asetta, hauta miekkaa. Hänen ohimoltaan kulki arpi sokaistuneen silmän kautta leukaperiin asti. Sen hän oli saanut rituaalitaistelussa Khemrin esitaistelijaa Hawasia vastaan. Voittonsa myötä hänet oli nimetty Settran itäisen valloitusarmeijan johtoon.
Nyt hänet oli määrätty marssittamaan joukot yön turvin Kuninkaiden Laakson läpi ja leiriytymään vielä Settran valtaa vastustavan Mahrakin kaupungin lähettyville odottamaan apujoukkoja.
Narmer-Khuf, Mahrakin puolustuksesta vastaavan kaartin nuori johtaja makasi maassa viidenkymmenen parhaan miehensä ympäröimänä enää vain kahden jousenkantaman päässä kanjonin läpi kulkevasta Settran sotajoukosta.
Toisella puolen kapeaa, kivikkoista kohtaa oli väijyksissä vanhemman, useita taisteluita nähneen kapteeni Aššurnasirin samanvahvuinen ryhmä. Kanjonin laella jousiaan viritteli kaksi jousimiesjoukkoa valmiina avaamaan tuli Narmerin käskystä.
Heillä oli ollut onnea: pari päivää aiemmin pieni aavikolla partionut ryhmä oli havainnut ja vanginnut vihollisen tiedusteluyksikön. Muutama vangeista oli pitkällisten kidutusten jälkeen saatu puhumaan ja Mahrakilla oli ollut hyvin aikaa valmistautua vastaanottamaan valloittajat. Narmer ja Aššurnas oli määrätty odottamaan ohi kulkevia joukkoja ja hyökätä heidän selustaansa samalla kun kuningas Pharin kuuluisat sotavaunulegioonat iskisivät armeijan kimppuun murskaavalla voimalla. Narmer puristi varstansa vartta rukoillen Ptralta, että kaikki menisi hyvin eikä heitä huomattaisi.
Ani jatkoi joukkojen johdatusta tasaiseen tahtiin laakson läpi. Suunitelman uhkarohkeus hermostutti häntä, hänen hermostuneisuuttaan ei helpottanut tieto nuorista aloikkaista koostuneen tiedustelupartion katoamisesta pari päivää sitten Kuninkaiden Laakson lähettyvillä.
Mutta Kuolleiden Kultin papit olivat ennustaneet tämän parhaaksi päiväksi hyökkäyk-selle, eikä Khemrin hallitsija enää sietänyt vuorten itäpuolisten kaupunkien niskoittelua häntä, Taivaiden Suurta Kotkaa vastaan.
Aurinko laski kokonaan vuorten taa kunnes sen pian korvasi aavikon pilvettömältä taivaalta loistava kuu. Sen loisteessa Ani näki jonkin vilahtavan kanjonin laidalla vai näkikö sittenkään? Ani kuitenkin valpastui ja alkoi tähyillä ainoalla silmällään vuoren lakea ja edessä odottavaa kapeikkoa. ”Juuri tuonne minä asettuisin väijyksiin”, hän ajatteli.
Kuun kiivetessä syvän meren sinisen taivaan halki Ani näki selvästi jousella aseistautuneen miehen kanjonin huipulla, joka säikähtäneenä kyykistyi piiloon huomattuaan hänet nähneen soturin.
”Se on ansa!”, huuto kaikui vomakkaana kanjonin laidoista kimpoillen. Narmer kirosi mielessään jousimiehet ja käski lähimmän miehen luokseen: ”Harwa, juokse hälyttämään Phar miehineen apuun. Kerro aikataulun aikaistuneen monella tunnilla, juokse jo!” Kuitenkin Narmer juoksevan miehen selkää katsoessaan tiesi ettei tämä kerkeäisi ajoissa perille. Onneksi Aššurnasir oli tilanteen tasalla ja näyttäytyi joukkoineen viholliselle antaen Narmerin ryhmälle mahdollisuuden pakoon tai vihollisten yllättämiseen sivustasta.
Silloin jousimiehet vapauttivat tuolinuolet jänteiltään vihollisen niskaan.
Moni Anin toveri kaatui vuorten laelta sataneisiin nuoliin. ”Suojautukaa, käyttäkää kilpiänne!” hän karjui ohjeita sekaisin menneille joukoilleen, ”Meillä on ylivoima! Hyökätkää niiden lymyilevien penteleiden kimppuun!” Rynnäkköön!, hänen huutonsa kiiri yöhön. Hän ei käsittänyt hyökkääjien tarkoitusperiä, he hyökkäsivät pahasti alivoimaisina vailla mitään toivoa. Vai oliko tämä vain osa suurempaa ansaa, jonka he olivat nyt toivottavasti romuttaneet?
Mahrakin kaartin johtaja näki miten armeija vyöryi Aššurnasirin pahasti alivoimaisen joukon kimppuun. Narmer yritti ajatella nopeasti: jos hän nyt jättäisi miehet yksin taisteluun hänen ja koko sukunsa maine olisi iäksi mennyttä ja hän katuisi sitä lopun ikäänsä: ”Rynnäkköön! Apuvoimat tulevat pian!”. Miehet hyökkäsivät hiukan epäröiden, mutta silti johtajaansa seuraten vihollisen sivustaan, vaikka taistelu vaikutti toivottomalta. Narmer upotti varstansa kuolettavasti kahden miehen vatsaan ja kolmannen pää murskaantui piikkipallojen iskusta kun Mahrakin kapteeni yritti murtautua vihollisseinämän läpi tovereidensa avuksi.
Äkkiä ilmaa repi sotatorven kumea huuto saaden hänet pelonsekaisen tunteen valtaan. ”Se ei voi olla vielä Phar”, Narmer ajatteli purren huultaan ja valmistautui pahimpaan.
Kun Ani kuuli torven ja vilkaisi nopeasti olkansa yli taistelun tiimellyksessä hänen suunpielensä nousivat ylös: Khemrin ratsuväki oli saapunut heidän avukseen. Nyt he murskaisivat vihollisen kuin aavikkokuoriaisen.
Tämä mielessään Ani näki, että toinen, piilossa odottanut, mutta jo voimakkaasti harventunut vihollisjoukkio oli murtautunut toisten avuksi. Hän alkoi taistella tietään taistelun keskustaan. Silloin hän huomasi kaksi miestä taistelemassa selät vastakkain, nuoren, ja toisen hiukan vanhemman. Ani tunnisti heidät välittömästi joukkojen johtajiksi. Vain muutama mies erotti hänet heistä. Hän survaisi lähimmän vihollisen keihään poikki ja lähetti tämän Viimeiselle Tuomiolle päästäkseen lähemmäs kapteeneja.
Ratsuväki ei päässyt vihollisen kimppuun, koska Ani mieheneen oli ympäröinyt nämä täysin. Harmittava takaisku, mutta he kyllä murskaisivat nämä nopeasti ja jatkaisivat suunnitelman mukaan itään päin.
Anilla oli viimein esteetön näkymä kahteen johtajaan. Hän irroitti vyöltään kauniisti koristellun tikarin ja heitti sen kokenein elkein kohti nuorempaa, korkeita arvomerkkejä kantavaa kapteenia, kun tämä äkisti kääntyi.
Narmer näki ettei heillä ollut mitään toivoa, mutta hän ei pettäisi Mahrakia ja veisi mahdollisimman monta se vihollista hautaan.
Hän loikkasi nopeasti nuoren pojan kimppuun, joka tuskin oli vielä leukahaiveniian ajanut saattaen tämän haudan taakse.
Silloin hän kuuli takaansa tuskanhuudon ja näki silmänurkastaan miten Aššurnasir lyyhistyi maahan tikarin kädensija törröttäen lapaluiden välissä. Narmer kumartui nopeasti tarkistamaan hänet. Selvästi kuollut, veitsi oli lävistänyt tämän selkärangan.
Narmer heitti tikarin lähimmän vihollisen otsaan ja huomasi taisteluasennossa selvästi häntä odottavan päällikön. Tämä oli epäilemättä kokenut kaksintaistelija. Sen näki kevyestä miekan otteesta ja siitä varmuudesta, joka huokui hänen koko olemuksesta.
Ilmeettömänä Narmer käveli perinteiden mukaisesti viiden askeleen päähän vastustajastaan ja kohotti varstansa taakse perinteiseen puolustusasentoon.
Varoittamatta, pienenkään eleen paljastamatta mies loikkasi Narmeria kohti ja iski voimalla tämän oikeaa, suojaamatonta kylkeä. Narmer sai vain nopeiden rafleksiensä ja hyvän tuurin avulla väistettyä ja iskettyä hätäisesti takaisin osumatta lähellekään haastajaansa.
Hän näki kaksitoista lovea, kahdentoista vapautetun sielun merkkinä vastustajansa miekan hamarassa. Tästä taistelusta hän ei selviäisi hengissä.
Hyökkääjä oli liian nopea, vaikka kuinka Narmer yritti murtaa tämän puolustuksen aina tämä oli askeleen edellä.
Narmer tunsi kihelmöivän kivun vasemmassa olkapäässään taikavoimaisen aseen sivaltaessa sen halki ja lämpimän veren virran sitä pitkin.
Nyt mies selvästi enää leikitteli hänen kanssaan odottaen väistämätöntä verenhukasta aiheutuvaa tajunmenetystä.
”Anna tulla, mitä enää odotat? Tästä ei enää saalis helpotu!”, Narmer yllytti vastustajaansa taistellen raivokkaasti pyörtymistä vastaan.
Äkisti Ani iski alhaalta ylöspäin suuntautuneella iskulla puolen kämmenen syvyisen haavan Narmerin rintaan kaataen hänet maahan.
Vasta maassa maatessaan hän näki kaikki palavat, maassa lojuvat ruumiit ja miten viimeisetkin hänen miehensä lyötiin maahan.
Hän ei enää näkisi vaimoaan, Qinjaa tai tämän odottamaa lasta. Ei näkisi miten tämä kasvaisi mieheksi ja tekisi hänet ylpeäksi. Ei miten hän menisi naimisiin jonkin ylhäisen suvun tyttären kanssa ja saisi omia lapsia.
Tätä ajatellessaan Narmer tunsi maan alkavan vavista ja kuuli satojen vaunujen ryminän kanjonissa kuin talvinen ukkosmyrsky. Viholliset hänen ympärillään valtasi pakokauhu ja he alkoivat kiljahdellen juosta takaisin tulosuuntaansa.
Hän näki miten hänet lyönyt soturi kaatui hänen eteensä nuoli uponneena rintaan. Tämä yritti vääntää suunsa virneeseen, mutta sai aikaan vain tuskan irvistyksen, joka suli pois kun sotavaunun pyöräterä silpoi hänen selkänsä ohi kiitäessään.
Narmer tiesi täyttäneensä tehtävänsä ja Mahrakin pelastuneen valloittajien käsistä. Pian hän pääsisi nauttimaan kuolemanjälkeisestä paratiisista, kunnes hän nousisi kuolleista palvelemaan ikuisesti kuningastaan.
Tarinakisa oli loistava pakote saada joskus tämä uuden TK armeijan pitkään suunniteltu fluffin pätkä valmiiksi, eli tämä ei mikään kiirellä väännetty hätäkakka ollut. Tietenkin jonkilainen pistesaalis(kin) oli mielessä. Se tosin jäi hiukan laihaksi.
Veteraanikapteeni Ani johti ensimmäisenä kulkevaa miekoin ja kilvin aseistautunutta ryhmää. Hän oli nehekralaisen johtajan perikuva: puoli päätä muita sotilaita pidempänä hän käveli leuka pystyssä, kupellaan kantaen taikavoimaista perinteistä kaupunkien esitaistelijoiden asetta, hauta miekkaa. Hänen ohimoltaan kulki arpi sokaistuneen silmän kautta leukaperiin asti. Sen hän oli saanut rituaalitaistelussa Khemrin esitaistelijaa Hawasia vastaan. Voittonsa myötä hänet oli nimetty Settran itäisen valloitusarmeijan johtoon.
Nyt hänet oli määrätty marssittamaan joukot yön turvin Kuninkaiden Laakson läpi ja leiriytymään vielä Settran valtaa vastustavan Mahrakin kaupungin lähettyville odottamaan apujoukkoja.
Narmer-Khuf, Mahrakin puolustuksesta vastaavan kaartin nuori johtaja makasi maassa viidenkymmenen parhaan miehensä ympäröimänä enää vain kahden jousenkantaman päässä kanjonin läpi kulkevasta Settran sotajoukosta.
Toisella puolen kapeaa, kivikkoista kohtaa oli väijyksissä vanhemman, useita taisteluita nähneen kapteeni Aššurnasirin samanvahvuinen ryhmä. Kanjonin laella jousiaan viritteli kaksi jousimiesjoukkoa valmiina avaamaan tuli Narmerin käskystä.
Heillä oli ollut onnea: pari päivää aiemmin pieni aavikolla partionut ryhmä oli havainnut ja vanginnut vihollisen tiedusteluyksikön. Muutama vangeista oli pitkällisten kidutusten jälkeen saatu puhumaan ja Mahrakilla oli ollut hyvin aikaa valmistautua vastaanottamaan valloittajat. Narmer ja Aššurnas oli määrätty odottamaan ohi kulkevia joukkoja ja hyökätä heidän selustaansa samalla kun kuningas Pharin kuuluisat sotavaunulegioonat iskisivät armeijan kimppuun murskaavalla voimalla. Narmer puristi varstansa vartta rukoillen Ptralta, että kaikki menisi hyvin eikä heitä huomattaisi.
Ani jatkoi joukkojen johdatusta tasaiseen tahtiin laakson läpi. Suunitelman uhkarohkeus hermostutti häntä, hänen hermostuneisuuttaan ei helpottanut tieto nuorista aloikkaista koostuneen tiedustelupartion katoamisesta pari päivää sitten Kuninkaiden Laakson lähettyvillä.
Mutta Kuolleiden Kultin papit olivat ennustaneet tämän parhaaksi päiväksi hyökkäyk-selle, eikä Khemrin hallitsija enää sietänyt vuorten itäpuolisten kaupunkien niskoittelua häntä, Taivaiden Suurta Kotkaa vastaan.
Aurinko laski kokonaan vuorten taa kunnes sen pian korvasi aavikon pilvettömältä taivaalta loistava kuu. Sen loisteessa Ani näki jonkin vilahtavan kanjonin laidalla vai näkikö sittenkään? Ani kuitenkin valpastui ja alkoi tähyillä ainoalla silmällään vuoren lakea ja edessä odottavaa kapeikkoa. ”Juuri tuonne minä asettuisin väijyksiin”, hän ajatteli.
Kuun kiivetessä syvän meren sinisen taivaan halki Ani näki selvästi jousella aseistautuneen miehen kanjonin huipulla, joka säikähtäneenä kyykistyi piiloon huomattuaan hänet nähneen soturin.
”Se on ansa!”, huuto kaikui vomakkaana kanjonin laidoista kimpoillen. Narmer kirosi mielessään jousimiehet ja käski lähimmän miehen luokseen: ”Harwa, juokse hälyttämään Phar miehineen apuun. Kerro aikataulun aikaistuneen monella tunnilla, juokse jo!” Kuitenkin Narmer juoksevan miehen selkää katsoessaan tiesi ettei tämä kerkeäisi ajoissa perille. Onneksi Aššurnasir oli tilanteen tasalla ja näyttäytyi joukkoineen viholliselle antaen Narmerin ryhmälle mahdollisuuden pakoon tai vihollisten yllättämiseen sivustasta.
Silloin jousimiehet vapauttivat tuolinuolet jänteiltään vihollisen niskaan.
Moni Anin toveri kaatui vuorten laelta sataneisiin nuoliin. ”Suojautukaa, käyttäkää kilpiänne!” hän karjui ohjeita sekaisin menneille joukoilleen, ”Meillä on ylivoima! Hyökätkää niiden lymyilevien penteleiden kimppuun!” Rynnäkköön!, hänen huutonsa kiiri yöhön. Hän ei käsittänyt hyökkääjien tarkoitusperiä, he hyökkäsivät pahasti alivoimaisina vailla mitään toivoa. Vai oliko tämä vain osa suurempaa ansaa, jonka he olivat nyt toivottavasti romuttaneet?
Mahrakin kaartin johtaja näki miten armeija vyöryi Aššurnasirin pahasti alivoimaisen joukon kimppuun. Narmer yritti ajatella nopeasti: jos hän nyt jättäisi miehet yksin taisteluun hänen ja koko sukunsa maine olisi iäksi mennyttä ja hän katuisi sitä lopun ikäänsä: ”Rynnäkköön! Apuvoimat tulevat pian!”. Miehet hyökkäsivät hiukan epäröiden, mutta silti johtajaansa seuraten vihollisen sivustaan, vaikka taistelu vaikutti toivottomalta. Narmer upotti varstansa kuolettavasti kahden miehen vatsaan ja kolmannen pää murskaantui piikkipallojen iskusta kun Mahrakin kapteeni yritti murtautua vihollisseinämän läpi tovereidensa avuksi.
Äkkiä ilmaa repi sotatorven kumea huuto saaden hänet pelonsekaisen tunteen valtaan. ”Se ei voi olla vielä Phar”, Narmer ajatteli purren huultaan ja valmistautui pahimpaan.
Kun Ani kuuli torven ja vilkaisi nopeasti olkansa yli taistelun tiimellyksessä hänen suunpielensä nousivat ylös: Khemrin ratsuväki oli saapunut heidän avukseen. Nyt he murskaisivat vihollisen kuin aavikkokuoriaisen.
Tämä mielessään Ani näki, että toinen, piilossa odottanut, mutta jo voimakkaasti harventunut vihollisjoukkio oli murtautunut toisten avuksi. Hän alkoi taistella tietään taistelun keskustaan. Silloin hän huomasi kaksi miestä taistelemassa selät vastakkain, nuoren, ja toisen hiukan vanhemman. Ani tunnisti heidät välittömästi joukkojen johtajiksi. Vain muutama mies erotti hänet heistä. Hän survaisi lähimmän vihollisen keihään poikki ja lähetti tämän Viimeiselle Tuomiolle päästäkseen lähemmäs kapteeneja.
Ratsuväki ei päässyt vihollisen kimppuun, koska Ani mieheneen oli ympäröinyt nämä täysin. Harmittava takaisku, mutta he kyllä murskaisivat nämä nopeasti ja jatkaisivat suunnitelman mukaan itään päin.
Anilla oli viimein esteetön näkymä kahteen johtajaan. Hän irroitti vyöltään kauniisti koristellun tikarin ja heitti sen kokenein elkein kohti nuorempaa, korkeita arvomerkkejä kantavaa kapteenia, kun tämä äkisti kääntyi.
Narmer näki ettei heillä ollut mitään toivoa, mutta hän ei pettäisi Mahrakia ja veisi mahdollisimman monta se vihollista hautaan.
Hän loikkasi nopeasti nuoren pojan kimppuun, joka tuskin oli vielä leukahaiveniian ajanut saattaen tämän haudan taakse.
Silloin hän kuuli takaansa tuskanhuudon ja näki silmänurkastaan miten Aššurnasir lyyhistyi maahan tikarin kädensija törröttäen lapaluiden välissä. Narmer kumartui nopeasti tarkistamaan hänet. Selvästi kuollut, veitsi oli lävistänyt tämän selkärangan.
Narmer heitti tikarin lähimmän vihollisen otsaan ja huomasi taisteluasennossa selvästi häntä odottavan päällikön. Tämä oli epäilemättä kokenut kaksintaistelija. Sen näki kevyestä miekan otteesta ja siitä varmuudesta, joka huokui hänen koko olemuksesta.
Ilmeettömänä Narmer käveli perinteiden mukaisesti viiden askeleen päähän vastustajastaan ja kohotti varstansa taakse perinteiseen puolustusasentoon.
Varoittamatta, pienenkään eleen paljastamatta mies loikkasi Narmeria kohti ja iski voimalla tämän oikeaa, suojaamatonta kylkeä. Narmer sai vain nopeiden rafleksiensä ja hyvän tuurin avulla väistettyä ja iskettyä hätäisesti takaisin osumatta lähellekään haastajaansa.
Hän näki kaksitoista lovea, kahdentoista vapautetun sielun merkkinä vastustajansa miekan hamarassa. Tästä taistelusta hän ei selviäisi hengissä.
Hyökkääjä oli liian nopea, vaikka kuinka Narmer yritti murtaa tämän puolustuksen aina tämä oli askeleen edellä.
Narmer tunsi kihelmöivän kivun vasemmassa olkapäässään taikavoimaisen aseen sivaltaessa sen halki ja lämpimän veren virran sitä pitkin.
Nyt mies selvästi enää leikitteli hänen kanssaan odottaen väistämätöntä verenhukasta aiheutuvaa tajunmenetystä.
”Anna tulla, mitä enää odotat? Tästä ei enää saalis helpotu!”, Narmer yllytti vastustajaansa taistellen raivokkaasti pyörtymistä vastaan.
Äkisti Ani iski alhaalta ylöspäin suuntautuneella iskulla puolen kämmenen syvyisen haavan Narmerin rintaan kaataen hänet maahan.
Vasta maassa maatessaan hän näki kaikki palavat, maassa lojuvat ruumiit ja miten viimeisetkin hänen miehensä lyötiin maahan.
Hän ei enää näkisi vaimoaan, Qinjaa tai tämän odottamaa lasta. Ei näkisi miten tämä kasvaisi mieheksi ja tekisi hänet ylpeäksi. Ei miten hän menisi naimisiin jonkin ylhäisen suvun tyttären kanssa ja saisi omia lapsia.
Tätä ajatellessaan Narmer tunsi maan alkavan vavista ja kuuli satojen vaunujen ryminän kanjonissa kuin talvinen ukkosmyrsky. Viholliset hänen ympärillään valtasi pakokauhu ja he alkoivat kiljahdellen juosta takaisin tulosuuntaansa.
Hän näki miten hänet lyönyt soturi kaatui hänen eteensä nuoli uponneena rintaan. Tämä yritti vääntää suunsa virneeseen, mutta sai aikaan vain tuskan irvistyksen, joka suli pois kun sotavaunun pyöräterä silpoi hänen selkänsä ohi kiitäessään.
Narmer tiesi täyttäneensä tehtävänsä ja Mahrakin pelastuneen valloittajien käsistä. Pian hän pääsisi nauttimaan kuolemanjälkeisestä paratiisista, kunnes hän nousisi kuolleista palvelemaan ikuisesti kuningastaan.
Tarinakisa oli loistava pakote saada joskus tämä uuden TK armeijan pitkään suunniteltu fluffin pätkä valmiiksi, eli tämä ei mikään kiirellä väännetty hätäkakka ollut. Tietenkin jonkilainen pistesaalis(kin) oli mielessä. Se tosin jäi hiukan laihaksi.
