Hyvät, pahat ja kaaoksen palvojat. (Tarinakisa faba)
Lähetetty: To 24.02.2005 19:10
Hyvät, pahat ja kaaoksen palvojat
Aurinko laski pienen kaivoskaupungin lähellä, ja loi viimeisiä väsyneitä säteitään lohduttoman ja autioituneen kaupungin ympärillä. Tuuli pöllytti hiekkaa ja tuulenpesiä ympäriinsä. Jossain kaukana kojoottilauma ulvoi. Mustaan pitkään takkiin, leveälieriseen hattuun ja kasvoilla olevaan huiviin pukeutunut mies ratsasti mustalla ruunalla rauhallisesti kohti kaupunkia. Hänellä oli hevosen selässä hienon näköinen musketti, ja vöiltä pilkistävät kääpiötekoa olevat kolmestilaukeavien pistoolien hopeakoristeiset kahvat.
Hän pysähtyi hetkeksi mäelle katselemaan kaupunkia. Hän haisteli hetken ilmaa, irvisti, ja lähti ratsastamaan kaupunkiin. Hän ratsasti talleille, sitoi hevosensa kymmenen muun hevosen rinnalle, otti kiväärinsä, ja lähti kävelemään hitaasti kannukset kilisten kohti paikallista kapakkaa. Ovelle päästyään hän potkaisi sen auki, ja samalla irrotti toisen saranan. Baarimikko, kaupungin harvoja asukkaita, katseli uutta tulijaa liehuvassa takissaan. Mies käveli baaritiskille ja istui. Hän otti piipun, sytytti sen, ja puhalsi savut. Sitten hän iski Kolikon pöytään.
”Olutta.” hän murahti.
Baarimikko kaatoi hänelle tuopin, ja istui tiskin toiselle puolelle. Mies otti tuopin, ja katseli sitä. Sitten hän haistoi sitä. Baarimikko katseli yhä. Mies lipaisi sitä kielellään. Sitten hän läimäisi tuopin pöytään, kohotti pistoolinsa, ja osoitti sillä baarimikkoa päähän.
”Baarimikko, oluessani on myrkkyä. Nimeni on Kurt Itäsalo, ja olen noidanmetsästäjä, ja täällä löyhkää kaaos. Ala laulaa.”
Baarimikko nielaisi, ja katsoi piippua. ”Aamulla tänne ratsasti kymmenen miestä, aseistautuneina tuliaseilla. He maksoivat minulle hyvin, jos myrkyttäisin varmasti heidän jäljessään tulevan mustan miehen. He ovat nyt kaupungintalossa, mutta heistä pahimman näköinen tulee kohta tarkistamaan, että olet varmasti kuollut.”
”Tämä kaupunki on puhdistuksen tarpeessa, Sigmarin nimeen.” Kurt sanoi ja veti liipasimesta. Baarimikon pää levisi seinälle, ja verta roiskui tuoppeihin ja laseihin. Kurt otti puhtaan lasin, ja kaatoi itselleen viskiä, ja jäi odottamaan.
Kurtin odotettua lasillisen verran, joku potkaisi oven uudestaan auki, ja hajotti toisenkin saranan. Kummatkin miehet katselivat irronnutta ovea hetken aikaa. Sitten tulokas astui sisälle.Uusi mies oli pukeutunut aika samalla tavalla kuin Kurtkin, mutta hänellä vain oli torahampaat ja hullun kiilto silmissään. Mies katsoi Kurtia hetken aikaa.
”Minä tapoin kuusi veljeskuntasi ritaria, kun paljastitte meidän kulttimme kolme vuotta sitten Nulnin keisarillisessa insinöörikoulussa. Olin koulun tarkin ampuja, ja nykyään kaaoksen avulla koko maailman. Minua sanotaan mustaksi surmaksi.”
”Jaa. Minusta sinua sanotaan kuolleeksi.” Sanoi Kurt, ja ampui takkinsa läpi häntä kahdesti rintaan, ja kerran päähän. Mies kaatui ääntä päästämättä lattialle.
Kurt nousi, ja iski tuolilla viinapullorivistön hajalle, ja varisteli piipun sisällön niiden päälle, ja sytytti koko roskan tuleen. Kurt otti kiväärinsä, ja käveli ulos palavasta rakennuksesta.
Kurt jäi seisomaan vastapäätä olevalle kujalle varjoihin. Yhdeksän miestä juoksi paikalle, ja jäivät tuijottamaan liekkejä, ja mustan surman ruumista. He alkoivat keskustella, mitä pitäisi tehdä. Monet vetivät aseitaan esille. Hienoja aseita, pistooleja ja kivääreitä. Näki, että miehet olivat insinöörejä. Kurt päätti, että tekisi kiistelyn siitä mitä tehdä turhaksi. Hän antaisi heille yhden vaihtoehdon: Kuolla. Hän nosti kiväärin olalleen, tähtäsi ja laukaisi. Hän osui lähintä miestä selkään, sydämen kohdalle. Muut miehet suojautuivat kuka minnekin. Kurt latasi kiväärin rauhallisesti, ja ampui uudestaan. Toinen palvoja kaatui naaman oikea puoli verisenä muusina. Kurt otti kiväärinsä, ja juoksi pistooleitaan ladaten karkuun, kun viholliset vastasivat tuleen.
Nulnin insinöörikoulun kaaoskultin hengissä olevat jäsenet juoksivat kujalle hänen perässään. He tulivat pienelle kadulle kylän reunalla, jossa oli vain kaksi taloa. Kun mitään ei tapahtunut, neljä heistä meni toiseen, ja kolme toiseen. Kurt tuli esille varjoista kahden talon välissä, ja otti taskustaan mustan kuulan. Kun toisesta talosta alkoi kuulua ääniä oven luota, Kurt sytytti mustan kuulan sytytyslangan piipullaan, odotti hetken, ja heitti sen sisälle taloon. Kuului hätääntynyt huudahdus, ja kuula räjähti valtavalla voimalla repien neljä palvojaa silpuksi. Kurt otti maasta sormen, jossa oli pitkä lakattu musta kynsi. Kun toisesta talosta astui esille mies pistooli kädessään, hän heitti sormella miestä silmään. Sitten hän otti veitsensä, ja vippasi ovelalla ranneliikkeellä toisen vihollisen rintaan, ja toisen uuden talosta tulleen miehen rintaan.
Kurt asteli kadulle. Viimeinen mies, joukon johtaja astui hitaasti talosta ulos, ja käveli Kurtia vastapäätä. Kojootit ulvoivat yössä. Irronnut pää kieri tuulen voimalla kahden miehen välistä. Täysikuu paistoi taivaalla. Kädet liikkuivat hitaasti pistoolien kahvoja kohden. Pilvi liukui kuun eteen, ja oli pimeää. Neljä välähdystä näkyi yössä, ja kolmen laukauksen äänet kaikuivat autiokaupungissa. Kun kuu lipui uudelleen näkyviin, Kurt seisoi jalka vastustajansa rinnalla, ja täysi pistooli tähdättynä miehen naamaan. Mies oksensi verta, ja kuiskasi hädin tuskin kuuluvalla äänellä.
”Miksi sinä jahtasit meitä nämä kolme vuotta? Eksytimme sinut monesti, ja lähetimme murhaajia ja demoneja kimppuusi? Miksi olet noin helvetin fanaattinen ja jääräpäinen?” ”Viisi vuotta sitten, te kiusasitte nuorta finninaamaista insinööriopiskelijaa päivittäin. Teitte hänen elämästään kauhean helvetin. No, hän hirttäytyi, ja oli juma minulle kaksi kultarahaa velkaa!” Kurt vastasi kylmästi, ja veti liipaisimesta viimeisen kerran.
Aurinko laski pienen kaivoskaupungin lähellä, ja loi viimeisiä väsyneitä säteitään lohduttoman ja autioituneen kaupungin ympärillä. Tuuli pöllytti hiekkaa ja tuulenpesiä ympäriinsä. Jossain kaukana kojoottilauma ulvoi. Mustaan pitkään takkiin, leveälieriseen hattuun ja kasvoilla olevaan huiviin pukeutunut mies ratsasti mustalla ruunalla rauhallisesti kohti kaupunkia. Hänellä oli hevosen selässä hienon näköinen musketti, ja vöiltä pilkistävät kääpiötekoa olevat kolmestilaukeavien pistoolien hopeakoristeiset kahvat.
Hän pysähtyi hetkeksi mäelle katselemaan kaupunkia. Hän haisteli hetken ilmaa, irvisti, ja lähti ratsastamaan kaupunkiin. Hän ratsasti talleille, sitoi hevosensa kymmenen muun hevosen rinnalle, otti kiväärinsä, ja lähti kävelemään hitaasti kannukset kilisten kohti paikallista kapakkaa. Ovelle päästyään hän potkaisi sen auki, ja samalla irrotti toisen saranan. Baarimikko, kaupungin harvoja asukkaita, katseli uutta tulijaa liehuvassa takissaan. Mies käveli baaritiskille ja istui. Hän otti piipun, sytytti sen, ja puhalsi savut. Sitten hän iski Kolikon pöytään.
”Olutta.” hän murahti.
Baarimikko kaatoi hänelle tuopin, ja istui tiskin toiselle puolelle. Mies otti tuopin, ja katseli sitä. Sitten hän haistoi sitä. Baarimikko katseli yhä. Mies lipaisi sitä kielellään. Sitten hän läimäisi tuopin pöytään, kohotti pistoolinsa, ja osoitti sillä baarimikkoa päähän.
”Baarimikko, oluessani on myrkkyä. Nimeni on Kurt Itäsalo, ja olen noidanmetsästäjä, ja täällä löyhkää kaaos. Ala laulaa.”
Baarimikko nielaisi, ja katsoi piippua. ”Aamulla tänne ratsasti kymmenen miestä, aseistautuneina tuliaseilla. He maksoivat minulle hyvin, jos myrkyttäisin varmasti heidän jäljessään tulevan mustan miehen. He ovat nyt kaupungintalossa, mutta heistä pahimman näköinen tulee kohta tarkistamaan, että olet varmasti kuollut.”
”Tämä kaupunki on puhdistuksen tarpeessa, Sigmarin nimeen.” Kurt sanoi ja veti liipasimesta. Baarimikon pää levisi seinälle, ja verta roiskui tuoppeihin ja laseihin. Kurt otti puhtaan lasin, ja kaatoi itselleen viskiä, ja jäi odottamaan.
Kurtin odotettua lasillisen verran, joku potkaisi oven uudestaan auki, ja hajotti toisenkin saranan. Kummatkin miehet katselivat irronnutta ovea hetken aikaa. Sitten tulokas astui sisälle.Uusi mies oli pukeutunut aika samalla tavalla kuin Kurtkin, mutta hänellä vain oli torahampaat ja hullun kiilto silmissään. Mies katsoi Kurtia hetken aikaa.
”Minä tapoin kuusi veljeskuntasi ritaria, kun paljastitte meidän kulttimme kolme vuotta sitten Nulnin keisarillisessa insinöörikoulussa. Olin koulun tarkin ampuja, ja nykyään kaaoksen avulla koko maailman. Minua sanotaan mustaksi surmaksi.”
”Jaa. Minusta sinua sanotaan kuolleeksi.” Sanoi Kurt, ja ampui takkinsa läpi häntä kahdesti rintaan, ja kerran päähän. Mies kaatui ääntä päästämättä lattialle.
Kurt nousi, ja iski tuolilla viinapullorivistön hajalle, ja varisteli piipun sisällön niiden päälle, ja sytytti koko roskan tuleen. Kurt otti kiväärinsä, ja käveli ulos palavasta rakennuksesta.
Kurt jäi seisomaan vastapäätä olevalle kujalle varjoihin. Yhdeksän miestä juoksi paikalle, ja jäivät tuijottamaan liekkejä, ja mustan surman ruumista. He alkoivat keskustella, mitä pitäisi tehdä. Monet vetivät aseitaan esille. Hienoja aseita, pistooleja ja kivääreitä. Näki, että miehet olivat insinöörejä. Kurt päätti, että tekisi kiistelyn siitä mitä tehdä turhaksi. Hän antaisi heille yhden vaihtoehdon: Kuolla. Hän nosti kiväärin olalleen, tähtäsi ja laukaisi. Hän osui lähintä miestä selkään, sydämen kohdalle. Muut miehet suojautuivat kuka minnekin. Kurt latasi kiväärin rauhallisesti, ja ampui uudestaan. Toinen palvoja kaatui naaman oikea puoli verisenä muusina. Kurt otti kiväärinsä, ja juoksi pistooleitaan ladaten karkuun, kun viholliset vastasivat tuleen.
Nulnin insinöörikoulun kaaoskultin hengissä olevat jäsenet juoksivat kujalle hänen perässään. He tulivat pienelle kadulle kylän reunalla, jossa oli vain kaksi taloa. Kun mitään ei tapahtunut, neljä heistä meni toiseen, ja kolme toiseen. Kurt tuli esille varjoista kahden talon välissä, ja otti taskustaan mustan kuulan. Kun toisesta talosta alkoi kuulua ääniä oven luota, Kurt sytytti mustan kuulan sytytyslangan piipullaan, odotti hetken, ja heitti sen sisälle taloon. Kuului hätääntynyt huudahdus, ja kuula räjähti valtavalla voimalla repien neljä palvojaa silpuksi. Kurt otti maasta sormen, jossa oli pitkä lakattu musta kynsi. Kun toisesta talosta astui esille mies pistooli kädessään, hän heitti sormella miestä silmään. Sitten hän otti veitsensä, ja vippasi ovelalla ranneliikkeellä toisen vihollisen rintaan, ja toisen uuden talosta tulleen miehen rintaan.
Kurt asteli kadulle. Viimeinen mies, joukon johtaja astui hitaasti talosta ulos, ja käveli Kurtia vastapäätä. Kojootit ulvoivat yössä. Irronnut pää kieri tuulen voimalla kahden miehen välistä. Täysikuu paistoi taivaalla. Kädet liikkuivat hitaasti pistoolien kahvoja kohden. Pilvi liukui kuun eteen, ja oli pimeää. Neljä välähdystä näkyi yössä, ja kolmen laukauksen äänet kaikuivat autiokaupungissa. Kun kuu lipui uudelleen näkyviin, Kurt seisoi jalka vastustajansa rinnalla, ja täysi pistooli tähdättynä miehen naamaan. Mies oksensi verta, ja kuiskasi hädin tuskin kuuluvalla äänellä.
”Miksi sinä jahtasit meitä nämä kolme vuotta? Eksytimme sinut monesti, ja lähetimme murhaajia ja demoneja kimppuusi? Miksi olet noin helvetin fanaattinen ja jääräpäinen?” ”Viisi vuotta sitten, te kiusasitte nuorta finninaamaista insinööriopiskelijaa päivittäin. Teitte hänen elämästään kauhean helvetin. No, hän hirttäytyi, ja oli juma minulle kaksi kultarahaa velkaa!” Kurt vastasi kylmästi, ja veti liipaisimesta viimeisen kerran.
) niin tarinassa oli paljon myös hiljaisempia (naurun suhteen...) osioita. Tarinan lyhyys vaikutti myös. Lopputaisteluun tämäkin kyllä ylsi minulla.
