Älä kulje yksin Sylvaniassa!
Lähetetty: Su 27.02.2005 16:24
Pimeän metsän puut kahisivat kylmän tuulen heilutellessa niiden käppyräisiä oksia. Muutama ruskea lehti lennähti polkua eteenpäin.
Harmaat puut ympäröivät täysin hiljaista metsää, eikä missään ollut minkäänlaisia elonmerkkejä.
Pian näkyi polkua pitkin ratsastavan yksinäinen hahmo. Tämän olennon selkä oli kumarassa ilmeisesti pitkästä ja uuvuttavasta matkasta. Hän oli kietoutunut valkoiseen viittaan, jonka reunat olivat repaleiset ja kangas kulunut. Miehen kasvot olivat kulmikkaat ja laihat, ja hänen harmaista silmistään näki nälän ja janon aiheuttamat vammat. Miehen oikeasta silmäkulmasta kulki posken poikki leukaan asti syvä arpi, ja miehen pitkät, vaaleat hiukset retkottivat takkuisina myttyinä hänen hartioillaan.
Miehellä ei ollut muita vaatteita kuin nahkapaita ja housut. Hänen kirkkaanpunaisessa vyössään roikkui sininen huotra, ja jo koristellusta kahvasta tiesi hänen olevan ylhäistä syntyperää.
Miehen hevonen oli yhtä väsynyt kuin ratsastajansakin, sen askeleet olivat vaivalloisia ja sen pää kumarassa. Kerran se oli ollut ylpeä sotahevonen, rohkea ja uskollinen. Nyt se näytti kuin se olisi elännyt nälässä jo usean kuukauden, kylkiluut pistivät sen löyhän nahan alta.
Yhtäkkiä kuului metsän synkkyydestä kahinaa ja askelia. Mies pysäytti hevosensa ja nosti katseensa. Hän vilkuili oikealle ja vasemmalle, heristi korviaan ja haistoi ilmaa. Pian hänen silmänsä kapenivat viiruiksi, hän päästi irti ohjaksista ja hyppäsi hevosensa selästä. Mies lähetti ratsunsa takaisin polkua pitkin, veti kolhiintuneen miekan huotrastaan ja jäi odottamaan.
Hiljalleen alkoi metsästä kuulua enemmänkin ääniä, mies kääntyili vilkuillen joka puolelleen kuulosetellen näkymättömiä askelia. Pakokauhu alkoi saada miehen valtaansa, hiki valui hänen kasvoillaan ja hänen hengistyksensä tiheni. Pian mies katsoi eteensä ja pelästyi.
Maa alkoi kohoilla, ja mies tunsi pimeitä voimia ympärillään. Kohta maa puhkesi, kun luinen koura nousi ylös. Pian kuopasta kiipesi esiin luuranko keihäs kädessään. Se katsoi miestä hetken ajan, päästi kurkustaan lonkusttavan äänen ja ryntäsi tämän kimppuun.
Mies väisti silmät ammollaan luurangon keihään ja sivalsi siltä pään irti. Luut kolisten sen ranka putosi maahan. Mies katsoi ympärilleen, ja yhä lisää luurankoja alkoi nousta maasta ruosteiset aseet kädessään. Mies huudahti ja ryntäsi niitä kohti.
Ensimmäinen luuranko yritti iskeä miestä keihäällään, mutta tämä torjui sen miekallaan, potkaisi saappaansa luurangon rintakehästä läpi ja leikkasi siltäkin pään irti. Seuraava onnistui survaisemaan miestä keihäällään, mutta sen terä kimposi jostain nahkanutun alta. Mies työnsi miekan luurangon kylkiluiden väliin, käänsi sitä ja sivalsi oikealle. Luuranko kaatui maahan keskeltä katkaisuna.
Mies katsoi, kuinka jo kymmenet luurangot kävelivät häntä kohti, ja repäisi nutun yltään. Sen alta paljastui kiiltelevä rengashaarniska, jossa oli lommo siinä kohti mihin luuranko oli osunut. Mies karjaisi ja heilautti miekkaansa sivuttain vasemmalle. Yksi luuranko lyhistyi maahan ilman päätä, kun yksi katkesi lantion kohdalta ja kolmannelta meni kyynärluu poikki. Pian mies tunsi luisia kouria käsissään, kun takaapäin tulleet luurangot tarttuivat häneen. Mies huusi kauhusta ja potkaisi hänät lähestyvältä luurangolta pään irti harteiltaan.
Kun luurangot repivät häneltä miekan irti kadestä ja painoivat häntä maahan, ei mies jaksanut enää taistella vastaan. Hänen hetkensä oli koittanut. Mies pääti vielä viimeisen huutonsa, kun hänen puoleensa kumartuneet luurangot repivät hänen sisuskalujaan ulos.
Harmaat puut ympäröivät täysin hiljaista metsää, eikä missään ollut minkäänlaisia elonmerkkejä.
Pian näkyi polkua pitkin ratsastavan yksinäinen hahmo. Tämän olennon selkä oli kumarassa ilmeisesti pitkästä ja uuvuttavasta matkasta. Hän oli kietoutunut valkoiseen viittaan, jonka reunat olivat repaleiset ja kangas kulunut. Miehen kasvot olivat kulmikkaat ja laihat, ja hänen harmaista silmistään näki nälän ja janon aiheuttamat vammat. Miehen oikeasta silmäkulmasta kulki posken poikki leukaan asti syvä arpi, ja miehen pitkät, vaaleat hiukset retkottivat takkuisina myttyinä hänen hartioillaan.
Miehellä ei ollut muita vaatteita kuin nahkapaita ja housut. Hänen kirkkaanpunaisessa vyössään roikkui sininen huotra, ja jo koristellusta kahvasta tiesi hänen olevan ylhäistä syntyperää.
Miehen hevonen oli yhtä väsynyt kuin ratsastajansakin, sen askeleet olivat vaivalloisia ja sen pää kumarassa. Kerran se oli ollut ylpeä sotahevonen, rohkea ja uskollinen. Nyt se näytti kuin se olisi elännyt nälässä jo usean kuukauden, kylkiluut pistivät sen löyhän nahan alta.
Yhtäkkiä kuului metsän synkkyydestä kahinaa ja askelia. Mies pysäytti hevosensa ja nosti katseensa. Hän vilkuili oikealle ja vasemmalle, heristi korviaan ja haistoi ilmaa. Pian hänen silmänsä kapenivat viiruiksi, hän päästi irti ohjaksista ja hyppäsi hevosensa selästä. Mies lähetti ratsunsa takaisin polkua pitkin, veti kolhiintuneen miekan huotrastaan ja jäi odottamaan.
Hiljalleen alkoi metsästä kuulua enemmänkin ääniä, mies kääntyili vilkuillen joka puolelleen kuulosetellen näkymättömiä askelia. Pakokauhu alkoi saada miehen valtaansa, hiki valui hänen kasvoillaan ja hänen hengistyksensä tiheni. Pian mies katsoi eteensä ja pelästyi.
Maa alkoi kohoilla, ja mies tunsi pimeitä voimia ympärillään. Kohta maa puhkesi, kun luinen koura nousi ylös. Pian kuopasta kiipesi esiin luuranko keihäs kädessään. Se katsoi miestä hetken ajan, päästi kurkustaan lonkusttavan äänen ja ryntäsi tämän kimppuun.
Mies väisti silmät ammollaan luurangon keihään ja sivalsi siltä pään irti. Luut kolisten sen ranka putosi maahan. Mies katsoi ympärilleen, ja yhä lisää luurankoja alkoi nousta maasta ruosteiset aseet kädessään. Mies huudahti ja ryntäsi niitä kohti.
Ensimmäinen luuranko yritti iskeä miestä keihäällään, mutta tämä torjui sen miekallaan, potkaisi saappaansa luurangon rintakehästä läpi ja leikkasi siltäkin pään irti. Seuraava onnistui survaisemaan miestä keihäällään, mutta sen terä kimposi jostain nahkanutun alta. Mies työnsi miekan luurangon kylkiluiden väliin, käänsi sitä ja sivalsi oikealle. Luuranko kaatui maahan keskeltä katkaisuna.
Mies katsoi, kuinka jo kymmenet luurangot kävelivät häntä kohti, ja repäisi nutun yltään. Sen alta paljastui kiiltelevä rengashaarniska, jossa oli lommo siinä kohti mihin luuranko oli osunut. Mies karjaisi ja heilautti miekkaansa sivuttain vasemmalle. Yksi luuranko lyhistyi maahan ilman päätä, kun yksi katkesi lantion kohdalta ja kolmannelta meni kyynärluu poikki. Pian mies tunsi luisia kouria käsissään, kun takaapäin tulleet luurangot tarttuivat häneen. Mies huusi kauhusta ja potkaisi hänät lähestyvältä luurangolta pään irti harteiltaan.
Kun luurangot repivät häneltä miekan irti kadestä ja painoivat häntä maahan, ei mies jaksanut enää taistella vastaan. Hänen hetkensä oli koittanut. Mies pääti vielä viimeisen huutonsa, kun hänen puoleensa kumartuneet luurangot repivät hänen sisuskalujaan ulos.