Nautinnon Kosto
Lähetetty: Ma 28.02.2005 18:28
Nautinnon kosto
”Annas vielä yksi tuoppi”, Jonas murahti tavernan tarjoilijalle. Tarjoilija oli nuori viehkeä tyttö, joka käänsi monien miesten päät. ”Hetkinen”, tyttö vastasi ja kääntyi takanaan ollutta tuoppihyllyä kohti, jolloin hänen vaaleat hiukset heilahtelivat. Nyt neitonen kääntyi jo takaisin puristaen suurta, oluen täyttämää tuoppia sirossa kädessään. Hän kolautti tuopin tiskiin, jolloin Jonas murahti jotain kiitokseksi partansa alta. Jonas oli entinen sotilas, joka oli nähnyt jo parhaat päivänsä. Nyt hänen aikansa kului kylän tavernassa ryypäten ja kiroten elämäänsä. Mies oli jo tarttunut tuoppiin ja nostanut sen huulilleen. Kuohu tarttui ruskeaan partaan Jonaksen ryystäessä olutta valtavalla kulauksella suuhunsa. Sama toistui muutamaan kertaan, kunnes ukko löi tuopin kolhiintuneeseen baaritiskiin äänekkään röyhtäyksen saattelemana. Jonas huikkasi tarjoilijalle, että vieläkin janotti. Tarjoilija nosti tuopin pöydältä ja täytti sen jälleen. Jonaksen elämä oli ollut yhtä alamäkeä kaaoksen siepattua hänen parhaan ystävänsä. Vaimoa hänellä ei koskaan ollut. Jälleen tuoppi kumoutui miehen kitaan.
Jonas tuntui vihdoin saaneen janonsa tyydytetyksi ja lähti hoipertelemaan kohti kotia. Kylä oli tähän aikaan autio. Lokakuun illat olivat varsin pimeitä ja kylmiä, lehdet olivat putoilleet puista ja hyinen tuuli nuoli kivitalojen seiniä. Mies oli päässyt asunnolleen ja onnistui tökkäämään rautaisen avaimen lukkoon vapisevin käsin vasta kolmannella yrityksellä. Hän paiskasi oven perässään kiinni astuessaan pieneen taloonsa. Takaseinällä oli pieni kivinen takka, jossa oli muutamia puoliksi palaneita halkoja. Oikealla seinustalla oli riippumatto, jonka alla oli muutamia säkkejä. Vasemmalla seinustalla oli naarmuuntunut pöytä, johon oli lyöty puukko. Muut ruokailuvälineet olivat sekaisessa kasassa puisen lautasen päällä.
Jonas tunsi olonsa huonoksi. Hän laahusti muutaman metrin matkan riippukeinulleen ja kellahti siihen lähes pudoten maahan säkkien päälle. Mies vaipui syvään uneen.
Jonas näki jälleen unia. Unia, joissa ihmiset olivat vaaleansinisiä ja makasivat luolissa demoninaisten nuoltavina. Toisilla ihmisillä oli ylimääräisiä raajoja ja lonkeroita, jotka heiluivat villisti. Tämä uni oli toistunut jo useita kertoja, mutta Jonas ei ollut kiinnittänyt asiaan huomiota.
Kuului naisten huutoa. Jonas hätkähti hereille ja pyörähti lankkulattialle riippukeinustaan. Hän makasi maassa hetken ja tajusi, että kaikki ei ollut kohdallaan. Hän nousi lattialta nopeasti ja etsi miekkaansa pöydän alta. Se ei ollut siellä, vaan Jonas löysi sen riippukeinunsa alla olevan säkin vierestä. Hän työnsi sodan koetteleman miekkansa huotraan, joka roikkui hänen nahkaisesta vyöstään. Vaatteet olivat jääneet ukon ylle eilisen ryyppyreissun jälkeen, joten niiden pukemiseen ei tarvinnut tuhlata arvokasta aikaa.
Jonas astui ulos talostaan, mutta ei nähnyt mitään normaalista poikkeavaa. Kuun valo kajasti hänen kasvoilleen kylässä olleiden lehdettömien puiden läpi. Valo teki miehen punakoista kasvoista paljon luonnollisemman väriset. Jonas säpsähti nähdessään epämääräisen muotoisen varjon lipuvan erään tyhjilleen jääneen asunnon kiviseinää pitkin. Hän veti miekkansa esiin valmistautuen lyömään varjon omistajaa. Jälleen kuului kirkunaa. Jonas lähti hiipimään kohti taloa, jonka seinällä hän oli nähnyt tämän luonnottoman varjon. Hän kurkisti varoen talon kulman taakse. Mitään ei näkynyt.
Nyt ukko alkoi vakavasti harkita näkemiensä asioiden todellisuutta. Mikään ei tuntunut olevan totta. Oliko tämä yhä eilisen ryypiskelyn perua? Kysymykset pyörivät Jonaksen päässä. Hän katseli pimeälle kujalle, jonka kivetystä peittivät sadat kellastuneet kuivat lehdet. Edelleenkään mitään ei näkynyt. Huuto yltyi. Jonas huomasi sen tulevan Sonyan, tavernan tarjoilijan asumuksesta. Pelon liekki roihahti Jonaksen sisällä. Hän huomasi lähteneensä juoksuun kohti Sonyan taloa miekka ojossa.
Talossa ei ollut ikkunoita kadulle päin, joten mies tyytyi kuuntelemaan talosta kuuluvia ääniä oven läpi. Naisen huudon lisäksi talosta kuului vääristynyttä kähinää. Kähinästä oli vaikea saada selvää, joten tulevasta tietämättömänä Jonas teki ratkaisunsa. Hän kiskaisi oven auki.
Raivo paistoi Jonaksen kasvoilta hänen katsoessaan huoneeseen. Sängyllä, verisen lakanan päällä makasi alaston Sonya. Sonyan ranteesta roikkui hampaillaan valkea olio, jolla oli useita lonkeroita. Sonya kirkui korviasärkevästi kivusta. Jonas näki, kuinka kauniin naisen luonnollisen värinen iho alkoi muuttua sinertäväksi niiltä kohdin, joihin nautinnon hammas oli iskeytynyt. Olio tuntui saavan tyydytystä. Mitä pitempään se puri, sitä enemmän sen silmissä ollut sinertävä kiihko yltyi.
”Tälle on tehtävä loppu”, Jonas ajatteli ja nosti miekan päänsä ylle valmistautuen katkaisemaan olion kaulan. Mies ponkaisi pitkällä askeleella ja heilautti miekkansa kohti demonin ylävartaloa. Demonin onnistui väistää kuolettava osuma. Jonas havaitsi kuinka miekan terä upposi sängyn höyhenpatjaan. Demoni oli noussut pystyyn ja piiskasi Jonaksen paksuja jalkoja lonkeroillaan tämän karjuessa tuskasta ja raivosta. Mies repäisi miekkansa patjasta ja yritti sivaltaa oliota päähän siinä onnistumatta.
Sonya oli muuttunut jo kauttaaltaan siniseksi ja hänen rinnastaan oli kasvanut lonkero, joka huitoi Jonasta. Jonas nosti miekkansa vielä kerran ja onnistui upottamaan sen alkuperäisen vastustajansa pään sisälle. Demoni kaatui lattialle ja katosi ilmaan jättämättä jälkeäkään. Miehen miekka oli aivan puhdas. Siinä ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä tästä kohtaamisesta, vain vanhat naarmut kertoivat omaa karua kieltään.
Jonas kääntyi miekka ojossa tyhjää sänkyä kohti. Hän tajusi tapahtuneen ja juoksi avonaiselle ovelle. Oven edessä hän katseli ympärilleen, mutta Sonyasta ei näkynyt jälkeäkään.
Tämmöisen väkersin viikonloppuna Porissa mummon ruoan nauttimisen ohessa. Lisää saa jos haluatte
”Annas vielä yksi tuoppi”, Jonas murahti tavernan tarjoilijalle. Tarjoilija oli nuori viehkeä tyttö, joka käänsi monien miesten päät. ”Hetkinen”, tyttö vastasi ja kääntyi takanaan ollutta tuoppihyllyä kohti, jolloin hänen vaaleat hiukset heilahtelivat. Nyt neitonen kääntyi jo takaisin puristaen suurta, oluen täyttämää tuoppia sirossa kädessään. Hän kolautti tuopin tiskiin, jolloin Jonas murahti jotain kiitokseksi partansa alta. Jonas oli entinen sotilas, joka oli nähnyt jo parhaat päivänsä. Nyt hänen aikansa kului kylän tavernassa ryypäten ja kiroten elämäänsä. Mies oli jo tarttunut tuoppiin ja nostanut sen huulilleen. Kuohu tarttui ruskeaan partaan Jonaksen ryystäessä olutta valtavalla kulauksella suuhunsa. Sama toistui muutamaan kertaan, kunnes ukko löi tuopin kolhiintuneeseen baaritiskiin äänekkään röyhtäyksen saattelemana. Jonas huikkasi tarjoilijalle, että vieläkin janotti. Tarjoilija nosti tuopin pöydältä ja täytti sen jälleen. Jonaksen elämä oli ollut yhtä alamäkeä kaaoksen siepattua hänen parhaan ystävänsä. Vaimoa hänellä ei koskaan ollut. Jälleen tuoppi kumoutui miehen kitaan.
Jonas tuntui vihdoin saaneen janonsa tyydytetyksi ja lähti hoipertelemaan kohti kotia. Kylä oli tähän aikaan autio. Lokakuun illat olivat varsin pimeitä ja kylmiä, lehdet olivat putoilleet puista ja hyinen tuuli nuoli kivitalojen seiniä. Mies oli päässyt asunnolleen ja onnistui tökkäämään rautaisen avaimen lukkoon vapisevin käsin vasta kolmannella yrityksellä. Hän paiskasi oven perässään kiinni astuessaan pieneen taloonsa. Takaseinällä oli pieni kivinen takka, jossa oli muutamia puoliksi palaneita halkoja. Oikealla seinustalla oli riippumatto, jonka alla oli muutamia säkkejä. Vasemmalla seinustalla oli naarmuuntunut pöytä, johon oli lyöty puukko. Muut ruokailuvälineet olivat sekaisessa kasassa puisen lautasen päällä.
Jonas tunsi olonsa huonoksi. Hän laahusti muutaman metrin matkan riippukeinulleen ja kellahti siihen lähes pudoten maahan säkkien päälle. Mies vaipui syvään uneen.
Jonas näki jälleen unia. Unia, joissa ihmiset olivat vaaleansinisiä ja makasivat luolissa demoninaisten nuoltavina. Toisilla ihmisillä oli ylimääräisiä raajoja ja lonkeroita, jotka heiluivat villisti. Tämä uni oli toistunut jo useita kertoja, mutta Jonas ei ollut kiinnittänyt asiaan huomiota.
Kuului naisten huutoa. Jonas hätkähti hereille ja pyörähti lankkulattialle riippukeinustaan. Hän makasi maassa hetken ja tajusi, että kaikki ei ollut kohdallaan. Hän nousi lattialta nopeasti ja etsi miekkaansa pöydän alta. Se ei ollut siellä, vaan Jonas löysi sen riippukeinunsa alla olevan säkin vierestä. Hän työnsi sodan koetteleman miekkansa huotraan, joka roikkui hänen nahkaisesta vyöstään. Vaatteet olivat jääneet ukon ylle eilisen ryyppyreissun jälkeen, joten niiden pukemiseen ei tarvinnut tuhlata arvokasta aikaa.
Jonas astui ulos talostaan, mutta ei nähnyt mitään normaalista poikkeavaa. Kuun valo kajasti hänen kasvoilleen kylässä olleiden lehdettömien puiden läpi. Valo teki miehen punakoista kasvoista paljon luonnollisemman väriset. Jonas säpsähti nähdessään epämääräisen muotoisen varjon lipuvan erään tyhjilleen jääneen asunnon kiviseinää pitkin. Hän veti miekkansa esiin valmistautuen lyömään varjon omistajaa. Jälleen kuului kirkunaa. Jonas lähti hiipimään kohti taloa, jonka seinällä hän oli nähnyt tämän luonnottoman varjon. Hän kurkisti varoen talon kulman taakse. Mitään ei näkynyt.
Nyt ukko alkoi vakavasti harkita näkemiensä asioiden todellisuutta. Mikään ei tuntunut olevan totta. Oliko tämä yhä eilisen ryypiskelyn perua? Kysymykset pyörivät Jonaksen päässä. Hän katseli pimeälle kujalle, jonka kivetystä peittivät sadat kellastuneet kuivat lehdet. Edelleenkään mitään ei näkynyt. Huuto yltyi. Jonas huomasi sen tulevan Sonyan, tavernan tarjoilijan asumuksesta. Pelon liekki roihahti Jonaksen sisällä. Hän huomasi lähteneensä juoksuun kohti Sonyan taloa miekka ojossa.
Talossa ei ollut ikkunoita kadulle päin, joten mies tyytyi kuuntelemaan talosta kuuluvia ääniä oven läpi. Naisen huudon lisäksi talosta kuului vääristynyttä kähinää. Kähinästä oli vaikea saada selvää, joten tulevasta tietämättömänä Jonas teki ratkaisunsa. Hän kiskaisi oven auki.
Raivo paistoi Jonaksen kasvoilta hänen katsoessaan huoneeseen. Sängyllä, verisen lakanan päällä makasi alaston Sonya. Sonyan ranteesta roikkui hampaillaan valkea olio, jolla oli useita lonkeroita. Sonya kirkui korviasärkevästi kivusta. Jonas näki, kuinka kauniin naisen luonnollisen värinen iho alkoi muuttua sinertäväksi niiltä kohdin, joihin nautinnon hammas oli iskeytynyt. Olio tuntui saavan tyydytystä. Mitä pitempään se puri, sitä enemmän sen silmissä ollut sinertävä kiihko yltyi.
”Tälle on tehtävä loppu”, Jonas ajatteli ja nosti miekan päänsä ylle valmistautuen katkaisemaan olion kaulan. Mies ponkaisi pitkällä askeleella ja heilautti miekkansa kohti demonin ylävartaloa. Demonin onnistui väistää kuolettava osuma. Jonas havaitsi kuinka miekan terä upposi sängyn höyhenpatjaan. Demoni oli noussut pystyyn ja piiskasi Jonaksen paksuja jalkoja lonkeroillaan tämän karjuessa tuskasta ja raivosta. Mies repäisi miekkansa patjasta ja yritti sivaltaa oliota päähän siinä onnistumatta.
Sonya oli muuttunut jo kauttaaltaan siniseksi ja hänen rinnastaan oli kasvanut lonkero, joka huitoi Jonasta. Jonas nosti miekkansa vielä kerran ja onnistui upottamaan sen alkuperäisen vastustajansa pään sisälle. Demoni kaatui lattialle ja katosi ilmaan jättämättä jälkeäkään. Miehen miekka oli aivan puhdas. Siinä ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä tästä kohtaamisesta, vain vanhat naarmut kertoivat omaa karua kieltään.
Jonas kääntyi miekka ojossa tyhjää sänkyä kohti. Hän tajusi tapahtuneen ja juoksi avonaiselle ovelle. Oven edessä hän katseli ympärilleen, mutta Sonyasta ei näkynyt jälkeäkään.
Tämmöisen väkersin viikonloppuna Porissa mummon ruoan nauttimisen ohessa. Lisää saa jos haluatte