FB-Tarinakisan yllätysvoittaja - Pallo hukassa
Lähetetty: To 03.03.2005 10:43
Pallo hukassa
Tharkin Rautakäsi mulkoili kypäränsä silmäsuojuksen raosta lähestyvää vihollista. Hän rusautti rystysiään tuijottaessaan häntä kohti askeltavaa notkeaa, suippokypäräistä pimentohaltiaa. Pitkäparta virnisti ilkeää, harvahampaista hymyään hoikalle vastustajalleen. Tharkinin molemmilla puolilla marssi hänen pitkäpartaisia tovereitaan, ja haltia puolestaan oli omien veljiensä ympäröimä.
Kaksi rintamalinjaa pysähtyivät lähes kosketusetäisyydelle. Jännitys oli selvästi aistittavissa. Yksikin virheliike voisi aiheuttaa välittömän verilöylyn. Tharkin katsoi itseään puolet pitempää vastustajaansa suoraan silmiin, sylkäisi maahan ja murahti: ”Olet historiaa, senkin lerppukorvainen letkukenkä!” Haltia tuijotti häntä korkeuksistaan kylmin, tunteettomin silmin kuin ei olisi kuullutkaan loukkausta ja vastasi: ”Historia ei edes tule muistamaan sinua, kapinen karvakuono.”
Sillä hetkellä kuului kimakka vihellys, ja siannahkainen pallo lensi haltioiden kenttäpuoliskolta kääpiöiden takalinjaan. ”Peli alkakoon!” huusi musta-valko-raidalliseen paitaan pukeutunut kenttätuomari, ja jalkapallokentän laidoille kerääntynyt yleisö hurrasi villisti. Jalkapallopeli Rautakäden klaanin ja Clar Karondin Kauhujen välillä oli alkanut. Tharkin erehtyi vilkaisemaan sivulleen sievien, paljastaviin asuihin pukeutuneiden kääpiöhuutosakkilaisten suuntaan.
Teräksen välähdys hänen silmäkulmassaan sai hänet käännähtämään salamannopeasti takaisin kohti haltiaa. Tämän hihasta oli paljastunut käyrä tikari, jolla tämä nyt sohaisi kohti Tharkinin suojatonta niskaa.
Kääpiö pyörähti, ja tikarin terä sotkeutui hänen paksun partansa palmikoihin. Hän puski pimentohaltiaa vatsaan, tai yritti puskea. Hän oli ilmeisesti arvioinut korkeuden väärin, mutta vastustajan päästämästä kimakasta falsettiparahduksesta päätellen hänen kypäränsä sarvi oli osunut johonkin. Kääpiö kohautti olkapäitään nähdessään haltian kaatuvan kippurassa maahan – lopputulos oli hänestä aivan tyydyttävä. Hän ravisti tikarin partansa palmikoista, vilkaisi nopeasti ympärilleen katsastaakseen tilanteen, ja havaitsi ”Tykinkuula” Brumbrumin olevan aikeissa heittää pallon hänelle. Pitkäparta otti muutaman askelen kohti vastustajan maalialuetta valmiina rynnistämään pysäyttämättömällä voimalla.
Yksi pimentohaltia pääsi hänen ja pallon väliin. ”Tykinkuulan” korkeasta syötöstä huolimatta haltia ponnisti korkeaan loikkaan ja sai osuttua palloon sormenpäillään. Siannahkainen kuula ei pysähtynyt, mutta sen lentorata muuttui. Tharkin ehti nähdä röyhkeän haltian hautautuvan kolmen kääpiöpelaajan alle ennen kuin hän säntäsi kentän oikealle laidalle, jonne Brumbrumin heitto oli harhautunut.
Palloa kohti säntäsi myös yksi vikkeläjalkainen pimentohaltia. Haltian jalat olivat kuin usvainen pyörre hänen viilettäessään nuolen lailla nurmikolla palloa kohti. Tharkin ei ehtisi ajoissa pallolle, mutta hän panisi haltian maksamaan. Hänen lyhyet jalkansa kiidättivät häntä kohti solakkaa hahmoa. Raivoisasti karjahtaen pitkäparta loikkasi haltian kimppuun kädet levällään ja tömähti suoraan päin vastustajaa. Pallo kirposi hänen käsistään, ja kääpiö ja haltia kaatuivat yhtenä möykkynä tantereeseen.
Tharkin kömpi pystyyn päätään ravistellen. Hänen kypäränsä oli pudonnut silmille, mutta hän läimäytti sen napakasti takaisin paikoilleen. Lyhyen hetken aikaa hän tuijotti hölmistyneenä maassa makaavaa haltiaa. Tämän ylävartalo oli uponnut maahan, mutta alaruumis ei ollut seurannut asianmukaisessa kulmassa, vaan haltian selkä muodosti nyt loivan S-kirjaimen. Kääpiö mietti vain hetken, miksei haltia valittanut kipua vaan makasi hyvin hiljaa – olisi tuommoisen luullut sattuvan. Koska haltian hyvinvointi ei kuitenkaan ollut hänen päällimmäinen päänvaivansa, hän päätti katsoa, minne pallo oli eksynyt yhteentörmäyksen aikana.
Syväksi närkästyksekseen pitkäparta joutui toteamaan, että litteähkön pimentohaltian joukkuetoveri oli haltiamaiseen tapaan katalasti anastanut pallon sillä aikaa, kun Tharkin korjasi varustustaan pelikuntoon, ja kirmasi nyt vuorikauriin tavoin kohti kääpiöiden kentänpäätyä pallo tiukasti sylissään. Tharkin nojasi käsillään polviinsa. Olisi tyhmää lähteä juoksemaan haltian perään, ei sitä enää kiinni saisi. Ehkä hänen joukkuetoverinsa hoitelisivat mokoman roiston ja heittäisivät pallon taas hänelle.
Ikävä kyllä muut kääpiöt olivat niin innostuneita pimentohaltioiden mukiloimisesta nurmen sisään, että kukaan ei huomannut maaliin juoksevaa suippokorvaa ennen kuin oli liian myöhäistä. Tuomari vihelsi pelin poikki, ja haltiat olivat siirtyneet 1 – 0 johtoon.
***
Tharkin totesi tyytyväisenä, että katala puukkohaltia ei ollut pelikunnossa, kun joukkueet järjestyivät taas aloitusasemiin. Hauraita ovat haltiat, hän tuumi, eihän hän ollut edes puskenut kovaa. Sen sijaan hän paikallisti pimentohaltioiden riveistä äskeisen maalintekijän. Eihän haltiaa oikeasti erottanut toisesta haltiasta, kaikki ne olivat saman näköisiä, mutta pallokentällä ne oli ystävällisesti numeroitu. Hän vilkaisi syrjäsilmällä tuomaria, joka näytti kiinnittäneen huomionsa täydellisesti palloa potkaisevaan haltiaan. Niinpä Tharkin käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähti hiipimään niin hiljaa kuin kääpiö vain osasi kohti haltiaa numero kuusi. Muiden haltioiden kiivaasta huutelusta ja viittilöinnistä huolimatta tuomari ei kiinnittänyt Tharkinin menoon mitään huomiota vaan vihelsi pelin jatkuvaksi.
Siinä samassa Tharkinin nyrkki upposi jo kuutoshaltian palleaan. Kun haltia taittui ähkäisten kumaraan, kääpiö jysäytti vasemman koukun tämän leukaan. Maalin tehnyt haltia vajosi maahan, ja Tharkin lähti kohti seuraavaa vastustajaa.
Kääpiöiden hyökkäys lähti etenemään hitaasti mutta varmasti. ”Tykinkuula” kantoi tällä kertaa palloa kainalossaan, ja muu joukkue suojasi hänen päättäväistä etenemistään tuuppien eteen tulevia haltioita tieltään. Tyrmättyään taas yhden haltian Tharkin lähti hölkkäämään muun joukkueen perään. Hän päätti kuitenkin vielä tehdä pienen kierroksen maassa retkottavan haltian numero kuusi kautta ja kopautti tätä saappaallaan päähän mennessään.
Pitkäparta tyrmistyi, kun tuomari vihelsi hänelle rangaistuksen ja vaati häntä poistumaan kentältä. Kääpiö otti rokonarpisille kasvoilleen viattomimman ilmeensä ja levitteli käsiään. ”Maassa makaavan potkiminen on laitonta!” ärisi kenttätuomari. Tharkin haki katseellaan tukea joukkueensa päävalmentajalta, Rumbol ”Umpitunneli” Rautakädeltä, mutta nimensä mukaisesti tämä makasi kentän laidalla silmät ummessa halaten suurta – ja melko varmasti jo tyhjää – nassakkaa Bugmanin Erikoista.
Koska kukaan ei selvästikään puolustanut Tharkinia, tämä päätti ryhtyä itse vastahyökkäykseen. ”En minä sitä potkinut, meinasin kompastua siihen.” Nähdessään tuomarin epäuskoisen ilmeen hän jatkoi: ”Haltioiden tässä sietäisi rangaistus saada, kun tuolla lailla kylvävät ruumiita ympäri kenttää kulkuesteiksi. Jokuhan voi vielä loukata itsensä kompastuessaan!”
Tuomari oli tuomaroinut jo niin monia otteluita, että hän tiesi, että väitteleminen kääpiöiden kanssa saattoi olla merkittävä terveyshaitta. Jos taas hän ei tuomitsisi Tharkinia, pimentohaltiat saattaisivat hiipiä yösydämellä hänen kotiinsa, murhata hänen perheensä hänen silmiensä edessä ja viedä hänet orjaksi synkkään Naggarothiin.
”Ei rangaistusta”, hän julisti. Yleisö räjähti mylvimään, kääpiöt riemusta, pimentohaltiat katkeruudesta. Pelin jatkuessa tuomari kävi antamassa apupojalleen ohjeet, että kävisi hänen kotonaan käskemässä vaimoa pakkaamaan lapset ja arvokkaimmat tavarat kärryihin ja valmistautuvan muuttamaan vielä samana iltana. Tällä tavoin hänellä olisi edes mahdollisuus selvitä ehjin nahoin.
Tharkin palasi pelikentälle, mutta joutui harmikseen toteamaan, että puoliaika päättyi juuri, kun kääpiöt olivat saavuttamaisillaan vastustajan maaliviivan. Muu joukkue soimasi häntä siitä, että hän oli viivyttänyt heitä tarpeettomasti väittelemällä tuomarin kanssa. Tharkin ei vastannut mitään, osoitti vain peukalollaan mustalla kankaalla peitettyjä paareja, joita kannettiin kohti pimentohaltioiden huoltoaitiota. Muiden kääpiöiden ilme kirkastui saman tien, ja Tharkinin ratkaisua pidettiinkin heti aivan oikeana.
***
Toiselle puoliajalle kääpiöt lähtivät loppujen lopuksi kuitenkin sangen äkeinä. Tharkin oli arvannut aivan oikein, Umpitunneli oli niellyt kaiken oluen, joka joukkueelle oli varattu erätauoksi. Hänen oli kuitenkin vastentahtoisesti myönnettävä, että valmentajan kykyjä täytyi kunnioittaa: harva kääpiö kykeni juomaan niin paljon olutta niin lyhyessä ajassa.
Pimentohaltioiden rivit olivat harvenneet uhkaavasti. Yhtätoista kääpiötä vastaan asettui enää kuusi haltiaa, ja hekin näyttivät melko epävarmoilta pelin jatkamisen viisaudesta. Tharkin piti kuitenkin hyvänä, että Kauhujen valmentaja oli niin armoton omaa joukkuettaan kohtaan – hän ei voinut sietää joidenkin neitihaltioiden tapaa luovuttaa peli ensimmäisen kuolonuhrin jälkeen. Tämänhän oli tarkoitus olla viihdettä, eikä homman kesken jättäminen vastannut kääpiön käsitystä hauskuudesta. Toisaalta olikin melko ennenkuulumatonta, että kääpiö olisi jättänyt tehtävänsä kesken.
Aloituspotkussa ”Tykinkuula” Brumbrum pääsi todistamaan ansainneensa liikanimensä. Laakapotku linkosi nahkapallon uskomattomalla voimalla kääpiöiden päiden yli juuri sellaisella korkeudella, että se pamahti kuitenkin haltioiden keskushyökkääjää suoraan kasvoihin. Haltia heitti kolmoisvoltin takaperin – tai oikeastaan kaksi-ja-puoli-voltin, koska osui pää edellä maahan – ja jäi tantereeseen makaamaan. Muut haltiat väistivätkin jo, kun kääpiöt ryntäsivät heidän kentänpuoliskolleen kohti palloa. Vain uhmakas syöttäjähaltia koppasi pallon maasta, mulkaisi lähestyvää kääpiötä ylimielisesti ja lennätti pallon suorastaan halveksuvalla kädenheilautuksella joukkuetoverilleen. Tämä nappasi refleksinomaisesti pallon kiinni ja tajusi järkyttyneenä olevansa yhtäkkiä kääpiöiden päähuomion kohde. Lähes paniikissa hän heitti pallon takaisin syöttäjälle, mutta kääpiöt olivat jo liian lähellä päämääräänsä muuttaakseen suuntaa jonkin niin mitättömän asian kuin pallon takia.
Yhtä haltiaa myöhemmin kääpiöjoukkue kääntyi kohti jäljellä olevia neljää vastustajaa, jotka säntäsivät pallo mukanaan kohti kääpiöiden maalia. Pari innokasta nuorta kääpiötä yritti juosta heidän peräänsä, mutta Tharkin pysäytti heidät. ”Turha juosta haltian perässä”, hän virnisti. ”Vietyään pallon maaliin ne tulevat pakostakin takaisin keskikentälle.”
***
Nufflen pyhien sääntöjen mukaisesti kolme pimentohaltiaa asettui keskilinjalle. Heidän kasvoiltaan paistoi puhdas kauhu kääpiöiden asettuessa naureskellen ja nyrkkejä heristellen heitä vastaan. Yhä uhmakkaana pimentohaltioiden syöttäjä jäi takakentälle potkaisemaan pallon. Helppo kai se on tuolta mailin päästä irvistellä, Tharkin ajatteli tuhahtaen.
Heti pallon lähdettyä liikenteeseen kolme keskilinjan haltiaa loikkasivat yksissä tuumin taaksepäin ja kääntyivät pakoon. Kaksi onnistui. Kolmas löysi tuskalliseksi yllätyksekseen Tharkinin hampaat takalistostaan. Kiljahtaen haltia yritti pyristellä irti kääpiön ruuvipihtimäisestä otteesta, mutta turhaan. Lopulta kääpiö päätti haltian olevan liian pahan makuinen (ja sitä paitsi oli olemassa vaara, että mokoman hätähousun sulkijalihas pettäisi), joten hän irrotti leukansa vastustajansa pakarasta ja sen sijaan jysäytti nyrkkinsä kahta puolta haltian kylkiluihin. Ilma pakeni suippokorvan keuhkoista ujeltaen kuin höyrykattila, ja tämä pökertyi Tharkinin käsivarsille kuin pyörtymiskohtausta esittävä linnanneito. Kääpiö katseli hetken aikaa sopivaa sijoituspaikkaa yllättävälle lähestyjälleen, mutta todettuaan pelikentän olevan ikävästi yhtä pehmeä joka puolelta hän päätti vain tömäyttää tiedottoman vastustajansa niille sijoilleen.
Kääpiöiden hyökkäystä ei enää yritettykään pysäyttää, ja tilanne kaventui kahteen – yhteen Clar Karondin kauhujen eduksi. Tharkin tunsi vastentahtoista ihailua haltiasyöttäjää kohtaan, kun tämä asettui häntä vastaan keskiviivalle yhä yhtä koppavana. ”Ette voi enää voittaa, hukkapätkä. Peliaika on miltei lopuillaan, eikä teidän töppöjaloillanne juosta siinä ajassa maaliin saakka.”
Tharkin nauroi päin vastustajansa naamaa. Hän osoitti käsillään haltian kahta toveria ja puuskahti: ”Katso joukkuettasi, suippokorva. Se on hävitetty. Onko tämä sinusta voitto?” Pimentohaltia katsoi häntä pitkin nenänvarttaan ja vastasi: ”On.”
”Sepä hyvä”, kääpiö totesi. ”Sittenhän kenellekään ei tule paha mieli.”
Pimentohaltia oli arvioinut ajan oikein. Kääpiöt eivät ehtineet enää maaliin saakka. He ehtivät kuitenkin haltioiden kimppuun saakka. Jälkeenpäin oluttuvassa Tharkin mietti, mitä iloa pimentohaltialle oli joukkueensa voitosta, jos ei itse ollut enää näkemässä sitä.
”Hulluja nuo haltiat”, pitkäparta totesi hieman juopuneella äänellä toverilleen. ”Niitä vain ei tajua.”
Tharkin Rautakäsi mulkoili kypäränsä silmäsuojuksen raosta lähestyvää vihollista. Hän rusautti rystysiään tuijottaessaan häntä kohti askeltavaa notkeaa, suippokypäräistä pimentohaltiaa. Pitkäparta virnisti ilkeää, harvahampaista hymyään hoikalle vastustajalleen. Tharkinin molemmilla puolilla marssi hänen pitkäpartaisia tovereitaan, ja haltia puolestaan oli omien veljiensä ympäröimä.
Kaksi rintamalinjaa pysähtyivät lähes kosketusetäisyydelle. Jännitys oli selvästi aistittavissa. Yksikin virheliike voisi aiheuttaa välittömän verilöylyn. Tharkin katsoi itseään puolet pitempää vastustajaansa suoraan silmiin, sylkäisi maahan ja murahti: ”Olet historiaa, senkin lerppukorvainen letkukenkä!” Haltia tuijotti häntä korkeuksistaan kylmin, tunteettomin silmin kuin ei olisi kuullutkaan loukkausta ja vastasi: ”Historia ei edes tule muistamaan sinua, kapinen karvakuono.”
Sillä hetkellä kuului kimakka vihellys, ja siannahkainen pallo lensi haltioiden kenttäpuoliskolta kääpiöiden takalinjaan. ”Peli alkakoon!” huusi musta-valko-raidalliseen paitaan pukeutunut kenttätuomari, ja jalkapallokentän laidoille kerääntynyt yleisö hurrasi villisti. Jalkapallopeli Rautakäden klaanin ja Clar Karondin Kauhujen välillä oli alkanut. Tharkin erehtyi vilkaisemaan sivulleen sievien, paljastaviin asuihin pukeutuneiden kääpiöhuutosakkilaisten suuntaan.
Teräksen välähdys hänen silmäkulmassaan sai hänet käännähtämään salamannopeasti takaisin kohti haltiaa. Tämän hihasta oli paljastunut käyrä tikari, jolla tämä nyt sohaisi kohti Tharkinin suojatonta niskaa.
Kääpiö pyörähti, ja tikarin terä sotkeutui hänen paksun partansa palmikoihin. Hän puski pimentohaltiaa vatsaan, tai yritti puskea. Hän oli ilmeisesti arvioinut korkeuden väärin, mutta vastustajan päästämästä kimakasta falsettiparahduksesta päätellen hänen kypäränsä sarvi oli osunut johonkin. Kääpiö kohautti olkapäitään nähdessään haltian kaatuvan kippurassa maahan – lopputulos oli hänestä aivan tyydyttävä. Hän ravisti tikarin partansa palmikoista, vilkaisi nopeasti ympärilleen katsastaakseen tilanteen, ja havaitsi ”Tykinkuula” Brumbrumin olevan aikeissa heittää pallon hänelle. Pitkäparta otti muutaman askelen kohti vastustajan maalialuetta valmiina rynnistämään pysäyttämättömällä voimalla.
Yksi pimentohaltia pääsi hänen ja pallon väliin. ”Tykinkuulan” korkeasta syötöstä huolimatta haltia ponnisti korkeaan loikkaan ja sai osuttua palloon sormenpäillään. Siannahkainen kuula ei pysähtynyt, mutta sen lentorata muuttui. Tharkin ehti nähdä röyhkeän haltian hautautuvan kolmen kääpiöpelaajan alle ennen kuin hän säntäsi kentän oikealle laidalle, jonne Brumbrumin heitto oli harhautunut.
Palloa kohti säntäsi myös yksi vikkeläjalkainen pimentohaltia. Haltian jalat olivat kuin usvainen pyörre hänen viilettäessään nuolen lailla nurmikolla palloa kohti. Tharkin ei ehtisi ajoissa pallolle, mutta hän panisi haltian maksamaan. Hänen lyhyet jalkansa kiidättivät häntä kohti solakkaa hahmoa. Raivoisasti karjahtaen pitkäparta loikkasi haltian kimppuun kädet levällään ja tömähti suoraan päin vastustajaa. Pallo kirposi hänen käsistään, ja kääpiö ja haltia kaatuivat yhtenä möykkynä tantereeseen.
Tharkin kömpi pystyyn päätään ravistellen. Hänen kypäränsä oli pudonnut silmille, mutta hän läimäytti sen napakasti takaisin paikoilleen. Lyhyen hetken aikaa hän tuijotti hölmistyneenä maassa makaavaa haltiaa. Tämän ylävartalo oli uponnut maahan, mutta alaruumis ei ollut seurannut asianmukaisessa kulmassa, vaan haltian selkä muodosti nyt loivan S-kirjaimen. Kääpiö mietti vain hetken, miksei haltia valittanut kipua vaan makasi hyvin hiljaa – olisi tuommoisen luullut sattuvan. Koska haltian hyvinvointi ei kuitenkaan ollut hänen päällimmäinen päänvaivansa, hän päätti katsoa, minne pallo oli eksynyt yhteentörmäyksen aikana.
Syväksi närkästyksekseen pitkäparta joutui toteamaan, että litteähkön pimentohaltian joukkuetoveri oli haltiamaiseen tapaan katalasti anastanut pallon sillä aikaa, kun Tharkin korjasi varustustaan pelikuntoon, ja kirmasi nyt vuorikauriin tavoin kohti kääpiöiden kentänpäätyä pallo tiukasti sylissään. Tharkin nojasi käsillään polviinsa. Olisi tyhmää lähteä juoksemaan haltian perään, ei sitä enää kiinni saisi. Ehkä hänen joukkuetoverinsa hoitelisivat mokoman roiston ja heittäisivät pallon taas hänelle.
Ikävä kyllä muut kääpiöt olivat niin innostuneita pimentohaltioiden mukiloimisesta nurmen sisään, että kukaan ei huomannut maaliin juoksevaa suippokorvaa ennen kuin oli liian myöhäistä. Tuomari vihelsi pelin poikki, ja haltiat olivat siirtyneet 1 – 0 johtoon.
***
Tharkin totesi tyytyväisenä, että katala puukkohaltia ei ollut pelikunnossa, kun joukkueet järjestyivät taas aloitusasemiin. Hauraita ovat haltiat, hän tuumi, eihän hän ollut edes puskenut kovaa. Sen sijaan hän paikallisti pimentohaltioiden riveistä äskeisen maalintekijän. Eihän haltiaa oikeasti erottanut toisesta haltiasta, kaikki ne olivat saman näköisiä, mutta pallokentällä ne oli ystävällisesti numeroitu. Hän vilkaisi syrjäsilmällä tuomaria, joka näytti kiinnittäneen huomionsa täydellisesti palloa potkaisevaan haltiaan. Niinpä Tharkin käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähti hiipimään niin hiljaa kuin kääpiö vain osasi kohti haltiaa numero kuusi. Muiden haltioiden kiivaasta huutelusta ja viittilöinnistä huolimatta tuomari ei kiinnittänyt Tharkinin menoon mitään huomiota vaan vihelsi pelin jatkuvaksi.
Siinä samassa Tharkinin nyrkki upposi jo kuutoshaltian palleaan. Kun haltia taittui ähkäisten kumaraan, kääpiö jysäytti vasemman koukun tämän leukaan. Maalin tehnyt haltia vajosi maahan, ja Tharkin lähti kohti seuraavaa vastustajaa.
Kääpiöiden hyökkäys lähti etenemään hitaasti mutta varmasti. ”Tykinkuula” kantoi tällä kertaa palloa kainalossaan, ja muu joukkue suojasi hänen päättäväistä etenemistään tuuppien eteen tulevia haltioita tieltään. Tyrmättyään taas yhden haltian Tharkin lähti hölkkäämään muun joukkueen perään. Hän päätti kuitenkin vielä tehdä pienen kierroksen maassa retkottavan haltian numero kuusi kautta ja kopautti tätä saappaallaan päähän mennessään.
Pitkäparta tyrmistyi, kun tuomari vihelsi hänelle rangaistuksen ja vaati häntä poistumaan kentältä. Kääpiö otti rokonarpisille kasvoilleen viattomimman ilmeensä ja levitteli käsiään. ”Maassa makaavan potkiminen on laitonta!” ärisi kenttätuomari. Tharkin haki katseellaan tukea joukkueensa päävalmentajalta, Rumbol ”Umpitunneli” Rautakädeltä, mutta nimensä mukaisesti tämä makasi kentän laidalla silmät ummessa halaten suurta – ja melko varmasti jo tyhjää – nassakkaa Bugmanin Erikoista.
Koska kukaan ei selvästikään puolustanut Tharkinia, tämä päätti ryhtyä itse vastahyökkäykseen. ”En minä sitä potkinut, meinasin kompastua siihen.” Nähdessään tuomarin epäuskoisen ilmeen hän jatkoi: ”Haltioiden tässä sietäisi rangaistus saada, kun tuolla lailla kylvävät ruumiita ympäri kenttää kulkuesteiksi. Jokuhan voi vielä loukata itsensä kompastuessaan!”
Tuomari oli tuomaroinut jo niin monia otteluita, että hän tiesi, että väitteleminen kääpiöiden kanssa saattoi olla merkittävä terveyshaitta. Jos taas hän ei tuomitsisi Tharkinia, pimentohaltiat saattaisivat hiipiä yösydämellä hänen kotiinsa, murhata hänen perheensä hänen silmiensä edessä ja viedä hänet orjaksi synkkään Naggarothiin.
”Ei rangaistusta”, hän julisti. Yleisö räjähti mylvimään, kääpiöt riemusta, pimentohaltiat katkeruudesta. Pelin jatkuessa tuomari kävi antamassa apupojalleen ohjeet, että kävisi hänen kotonaan käskemässä vaimoa pakkaamaan lapset ja arvokkaimmat tavarat kärryihin ja valmistautuvan muuttamaan vielä samana iltana. Tällä tavoin hänellä olisi edes mahdollisuus selvitä ehjin nahoin.
Tharkin palasi pelikentälle, mutta joutui harmikseen toteamaan, että puoliaika päättyi juuri, kun kääpiöt olivat saavuttamaisillaan vastustajan maaliviivan. Muu joukkue soimasi häntä siitä, että hän oli viivyttänyt heitä tarpeettomasti väittelemällä tuomarin kanssa. Tharkin ei vastannut mitään, osoitti vain peukalollaan mustalla kankaalla peitettyjä paareja, joita kannettiin kohti pimentohaltioiden huoltoaitiota. Muiden kääpiöiden ilme kirkastui saman tien, ja Tharkinin ratkaisua pidettiinkin heti aivan oikeana.
***
Toiselle puoliajalle kääpiöt lähtivät loppujen lopuksi kuitenkin sangen äkeinä. Tharkin oli arvannut aivan oikein, Umpitunneli oli niellyt kaiken oluen, joka joukkueelle oli varattu erätauoksi. Hänen oli kuitenkin vastentahtoisesti myönnettävä, että valmentajan kykyjä täytyi kunnioittaa: harva kääpiö kykeni juomaan niin paljon olutta niin lyhyessä ajassa.
Pimentohaltioiden rivit olivat harvenneet uhkaavasti. Yhtätoista kääpiötä vastaan asettui enää kuusi haltiaa, ja hekin näyttivät melko epävarmoilta pelin jatkamisen viisaudesta. Tharkin piti kuitenkin hyvänä, että Kauhujen valmentaja oli niin armoton omaa joukkuettaan kohtaan – hän ei voinut sietää joidenkin neitihaltioiden tapaa luovuttaa peli ensimmäisen kuolonuhrin jälkeen. Tämänhän oli tarkoitus olla viihdettä, eikä homman kesken jättäminen vastannut kääpiön käsitystä hauskuudesta. Toisaalta olikin melko ennenkuulumatonta, että kääpiö olisi jättänyt tehtävänsä kesken.
Aloituspotkussa ”Tykinkuula” Brumbrum pääsi todistamaan ansainneensa liikanimensä. Laakapotku linkosi nahkapallon uskomattomalla voimalla kääpiöiden päiden yli juuri sellaisella korkeudella, että se pamahti kuitenkin haltioiden keskushyökkääjää suoraan kasvoihin. Haltia heitti kolmoisvoltin takaperin – tai oikeastaan kaksi-ja-puoli-voltin, koska osui pää edellä maahan – ja jäi tantereeseen makaamaan. Muut haltiat väistivätkin jo, kun kääpiöt ryntäsivät heidän kentänpuoliskolleen kohti palloa. Vain uhmakas syöttäjähaltia koppasi pallon maasta, mulkaisi lähestyvää kääpiötä ylimielisesti ja lennätti pallon suorastaan halveksuvalla kädenheilautuksella joukkuetoverilleen. Tämä nappasi refleksinomaisesti pallon kiinni ja tajusi järkyttyneenä olevansa yhtäkkiä kääpiöiden päähuomion kohde. Lähes paniikissa hän heitti pallon takaisin syöttäjälle, mutta kääpiöt olivat jo liian lähellä päämääräänsä muuttaakseen suuntaa jonkin niin mitättömän asian kuin pallon takia.
Yhtä haltiaa myöhemmin kääpiöjoukkue kääntyi kohti jäljellä olevia neljää vastustajaa, jotka säntäsivät pallo mukanaan kohti kääpiöiden maalia. Pari innokasta nuorta kääpiötä yritti juosta heidän peräänsä, mutta Tharkin pysäytti heidät. ”Turha juosta haltian perässä”, hän virnisti. ”Vietyään pallon maaliin ne tulevat pakostakin takaisin keskikentälle.”
***
Nufflen pyhien sääntöjen mukaisesti kolme pimentohaltiaa asettui keskilinjalle. Heidän kasvoiltaan paistoi puhdas kauhu kääpiöiden asettuessa naureskellen ja nyrkkejä heristellen heitä vastaan. Yhä uhmakkaana pimentohaltioiden syöttäjä jäi takakentälle potkaisemaan pallon. Helppo kai se on tuolta mailin päästä irvistellä, Tharkin ajatteli tuhahtaen.
Heti pallon lähdettyä liikenteeseen kolme keskilinjan haltiaa loikkasivat yksissä tuumin taaksepäin ja kääntyivät pakoon. Kaksi onnistui. Kolmas löysi tuskalliseksi yllätyksekseen Tharkinin hampaat takalistostaan. Kiljahtaen haltia yritti pyristellä irti kääpiön ruuvipihtimäisestä otteesta, mutta turhaan. Lopulta kääpiö päätti haltian olevan liian pahan makuinen (ja sitä paitsi oli olemassa vaara, että mokoman hätähousun sulkijalihas pettäisi), joten hän irrotti leukansa vastustajansa pakarasta ja sen sijaan jysäytti nyrkkinsä kahta puolta haltian kylkiluihin. Ilma pakeni suippokorvan keuhkoista ujeltaen kuin höyrykattila, ja tämä pökertyi Tharkinin käsivarsille kuin pyörtymiskohtausta esittävä linnanneito. Kääpiö katseli hetken aikaa sopivaa sijoituspaikkaa yllättävälle lähestyjälleen, mutta todettuaan pelikentän olevan ikävästi yhtä pehmeä joka puolelta hän päätti vain tömäyttää tiedottoman vastustajansa niille sijoilleen.
Kääpiöiden hyökkäystä ei enää yritettykään pysäyttää, ja tilanne kaventui kahteen – yhteen Clar Karondin kauhujen eduksi. Tharkin tunsi vastentahtoista ihailua haltiasyöttäjää kohtaan, kun tämä asettui häntä vastaan keskiviivalle yhä yhtä koppavana. ”Ette voi enää voittaa, hukkapätkä. Peliaika on miltei lopuillaan, eikä teidän töppöjaloillanne juosta siinä ajassa maaliin saakka.”
Tharkin nauroi päin vastustajansa naamaa. Hän osoitti käsillään haltian kahta toveria ja puuskahti: ”Katso joukkuettasi, suippokorva. Se on hävitetty. Onko tämä sinusta voitto?” Pimentohaltia katsoi häntä pitkin nenänvarttaan ja vastasi: ”On.”
”Sepä hyvä”, kääpiö totesi. ”Sittenhän kenellekään ei tule paha mieli.”
Pimentohaltia oli arvioinut ajan oikein. Kääpiöt eivät ehtineet enää maaliin saakka. He ehtivät kuitenkin haltioiden kimppuun saakka. Jälkeenpäin oluttuvassa Tharkin mietti, mitä iloa pimentohaltialle oli joukkueensa voitosta, jos ei itse ollut enää näkemässä sitä.
”Hulluja nuo haltiat”, pitkäparta totesi hieman juopuneella äänellä toverilleen. ”Niitä vain ei tajua.”
Tosin siihen varmaan vaikutti se, että "tavalliset" tarinat olivat kaikki aika samanlaisia, ja niistä oli vaikea löytää mitään, joka olisi yltänyt ylitse muiden.
). Niinpä tämä jäi ilman minun ääntäni.