Guardians of Infectus: Bestigoreja, vankkuri ja furyja
Lähetetty: Pe 11.03.2005 21:42
Mistäköhän syystä minusta tuntuu, että joka kerta huononnun ja huononnun maalaajana? Ehkä johtuu siitä, että värisilmäni on kadonnut täysin enkä ole viitsinyt, tai jaksanut, saati ennättänyt maalata oikein mitään pitkiin aikoihin. Mail order lähetys Puolenkuun peleistä pelasti tätä kierrettä hieman, ja sain siinä rytäkässä uuden green stuffinkin (edellinen koostui pienistä paloista sinistä/keltaista ainetta muovissa, joka oli löytynyt joskus joskus pöydältäni ja jota olen käyttänyt viimeiset muutaman vuoden. Ei ihme että sitä oli vähän vaikea työstää...), jolla räpeltelyä ei muuten vain voi lopettaa vauhtiin päästyään. Bestigoreissanikin etsin jatkuvasti uusia juttuja joita työntää, ja ahdistaa jola kerta yhtä paljon kun figuihin ei näytä mitään uutta mahtuvan mihinkään väliin.
Vankkuri-ideani sain jostain... Noh, enpä tiedä mistä, mutta yksi oli aina aika varma: mitään normaalia en tahdo. Näinollen kaivelin vähän kuvia vaikka mistä, ja sain mahtavan mielikuvan valtavasta Mordheimin Thing in the woodsista vetämässä kokoon kyhättyä vankkuria. Näin ollen kävin pitkän ajan suunnittelun/rahankeruun jälkeen tuumasta toimeen, ja vankkuriosat, beastivankkurin puomi ja valtaisa mörkö saapuivat, Morddiksen bestigorien, Empirearmeijani uuden sankarin (road warden jalan) ja ison furyn siipikasan kera, luonnollisesti kaksin kappalein. Furyjen siivet menivät valtaisan säädön jälkeen kuuden plaguebearerin selkään, ja hyvältä näyttää. Kovin sekalainen kasa mordheimin goreja/bestigoreja muodostivat, ja ovat yhä muodostamassa työpöydälläni, bestigorporukkaa, vankkurit ovat kasattuna ja pääsen viimein käyttämään Brey shamania oikealla figulla päättömän,, kädettömän ja kovin harmaan kaamoswarrun sijasta.
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0578.jpg
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0575.jpg
Tuossapa kuusi bestigoriani, enemmän tai vähemmän koottuina. Maalia en ole vielä saanut, ja tuskin saankaan ennen toisenkin vankkurin ja brey shamanin maalaamista. Pitäisi saada Lorindelilta ylimääräisiä gorien oikeita käsiä ja torvikämmen...
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0574.jpg
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0573.jpg
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0572.jpg
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0571.jpg
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0570.jpg
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0568.jpg
Tuossa sitten itse otus. Ketjuidean sain vasta pohjamaalauksen jälkeen, mutta eipä tuo kovin kamalasti mennyt siihen siltikään. Puomin kanssa sai säätää aivan järjettömästi, ja yhäkin se näyttää aika kamalalta, ja käytin sitomiseen villalankaa, joka luonnollisesti ei kovin hyvältäkään näytä. Toisessa, vielä maalaamattomassa vaunussa käytin Gobblan rivitalon kerhohuoneelta löytynyttä (Hokkinen sen minulle käteen työnsi, kiitos hänelle siitä) ohutta nyöriä, ja ketjunkin tein ohuemmasta ketjusta joten mielestäni toinen vaunu näyttää ehkä vähän paremmaltakin. Nyöri ei näytä niin jöötiltä, eikä se lähtenyt leviämään pohjamaalatessa. Miehet päälle tulevat joskus joskus, kunhan jaksan tuon ensimmäisenkin maalata.
edit\\ http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0580.jpg
http://img.photobucket.com/albums/v298/ ... CN0579.jpg
Tuossapa sitten niitä furyjakin muutama kappale. Muutamalla siivet 'vähän' lupsahtivat kun en tajunnut pinnata muutamaa ensimmäistä, mutta hyvin pysyvät kiinni ja tuollainen lookki toimii mielestäni aivan hyvin. Siivet onnistuivat aika kiitettävästi. Maalauskin olisi kuitenkin edessä vielä jossain välissä...
Pistäkää kommenttia! Jotenkin vaunu näyttää ikävän tylsältä, ja metallit ovat omaakin tasoani kamalammat. Missä hemmetissä vika?