Sosialismi etenee, Keisari mätänee: Osa 1
Lähetetty: Ti 22.03.2005 18:42
Prologi
-------------------------------------------------------------------------------------
Kansankomissaari Djer Jinski piti aina parhaana tapana etsiä vastauksen suoraan SAIPOK:ista, armeijan ohjekirjasta, jota hän kantoi jatkuvasti mukanaan. Tällä kertaa hän etsi vastausta, missä järjestyksessä hänen tulisi teloittaa kokonainen ryhmä pettureita. Pitkän selailun jälkeen hän pystyi näkemään kohdan, jossa määrättiin aloittamaan vaarallisimmasta, ja etenemään sen jälkeen heidän johtajansa kautta mahdollisiin erikoisaseiden kantajiin ja lopuksi tavallisiin rivimiehiin. Kirjan käskyä oli siis toteltava. Cooper oli juonut eniten, ja oli siten selvästi vaarallisin ja uhkaavin. Djer Jinskille tuli uusi ongelma, hänen oli nimittäin vaikea tähdätä, sillä Cooper hoiperteli puolelta toiselle. Ongelma oli sikäli vakava, koska ohjekirja määräsi käyttämään ainoastaan yhden luodin teloitettavaan, ja saamatta uhria tähtäimeen kunnolla se oli vaikeaa. Kansankomissaari ei todellakaan tiennyt ratkaisua tähän ongelmaan. Hän ei uskaltanut myöskään käskeä muita tukemaan Cooperia, koska ohjekirja käski teloitettavan olemaan omin voimin pystyssä. Jotkut radikaalit kansankomissaarit olivat rikkoneet turhiksi katsomiaan SAIPOK:in sääntöjä, mutta heidät oli aina teloitettu BGK:n toimesta hyvin pian, eikä Djer Jinski halunnut päästä kokemaan samaa kohtaloa.
Pitkään kestäneen näennäisen hiljaisuuden rikkoi äänekäs kolahdus ja lehtien kahahdus. Ne äänet kuuluivat bunkkerin takaa. Kansankomissaari nosti katseensa kirjastaan.
“Mitä helkuttia? Pysykää te vielä siinä rivissä”, hän huikkasi viidelle teloitusta odottavalle.
Djer Jinski juoksi bunkkerin taakse käsi ojennettuna ja sormi pistoolin liipasimella. Hän näki pensaikon liiskaantuneen puulaatikon alle, joka oli ilmeisesti tullut alas laskuvarjon turvin. Djer Jinski lähestyi sitä varoen. Vasta kun hän oli nähnyt siinä tutun ja turvallisen BGK:n logon, hän uskalsi koskea sitä. Varoen hän irrotti laskuvarjon köydet sapelillaan ja rupeso raahaamaan laatikkoa bunkkerin toiselle puolelle. Se oli yllättävän raskas kokoonsa nähden.
“Mitähän se BGK onkaan meille lähettänyt?” hän arvuutteli teloitettavien nähden hymyillen sadistisesti samalla.
Irrotettuaan laudat laatikon päältä hän nosti pehmustimena käytetyn muovin pois ja valmistautui katsomaan sisälle.
“Mitä hittoa?”
Linnut lähtivät lentoon viereisestä puusta pelästyttyään. Ihmettelevä huuto kuului kaupungin yllä.
“Täällä on pulloja!”
Hän nosti yhden niistä pois laatikosta ja katsoi. Se näytti samalta kuin Cooperin käsissä ollut. Hän varmisti sen vielä ottamalla Cooperin pullon tarkasteluunsa. Kaikki oli todellakin samaa: pullon muoto, etiketti, eränumero.
“En muistanutkaan kysyä teiltä vielä, mistä tämä saamanne pullo on peräisin?” Djer Jinski kysyi painostavalla äänellä.
“She thuli aikaishemmin tänään samanlaisessa laatikhossa”, Igor vastasi.
“Oliko niitä enemmänkin kuin yksi?”
“Mhitä herra kansankhomissaari phäättelee meidän tilasta, hik.”
“No, missä ne sitten ovat?”
“Bunkkerin sisällä”, Cózonóva vastasi.
“Montako?”
“Yhteensä kaksikymmentä.”
Djer Jinski laski puulaatikossa olleet pullot. Niitäkin oli kaksikymmentä. Hän hieroi mietteliäänä karheaa leukaansa.
“Cózonóva, tiedättekö onko muuallakin täällä kaupungissa sattunut jotain tällaistä?”
“Eeh, herra kansankomissaari, on tapahtunut.”
“Tarkoittaako tämä siis sitä, että koko helvetin armeija täällä on umpihumalassa?”
“Ööh, ei herra kansankomissaari, meitä on muutama absolutistikin täällä”, Cózonóva vastasi epäröiden.
“Älyätkö? Armeija ei voi taistella kännissä!” kansankomissari vaahtosi.
“Kyllä, herra kansankomissaari, mutta muiden ryhmien johtajat olivat sitä mieltä, että voitaisiin pitää hauska juhlahetki, kun kerta BGK näköjään sitä haluaa. Minä olin tietenkin vastaan”, Cózonóva kertoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman viattomalta.
“Nuo pullot eivät varmasti ole terveisiä BGK:lta. Tämä on selvästi kapitalistien juonia! Soitan kuitenkin varmistukseksi BGK:lle.”
Hän ei edes ehtinyt kävelemään sisälle bunkkeriin sitä tekemään, kun samassa hän kuuli askelia bunkkerin takaa.
“Pysähtykää siellä!” hän huusi nostaen pistoolinsa.
Hän käveli bunkkerin taakse ja näki ainakin viisitoista sotilaspukuista miestä.
“Me kuulimme huudon, että täällä olisi pulloja, herra, herra?” yksi heistä sanoi.
“Kansankomissaari Djer Jinski minä olen. Tarjoilu on ohi tältä päivältä. Tulitte liian myöhään”, hän myhäili. “Hyvä, ettette näytä siltä, että olisitte juopotelleet. Teille löytyy käyttöä. Voisitte auttaa aluksi vahtimalla tuolla toisellapuolella olevia teloitettavia.”
“Kyllä herra.”
Jinski yritti ottaa bunkkerista hakemallaan radiolaitteella yhteyttä pahamaineiseen BGK:hon. Radio vain särisi, eikä muuta kuulunut. Cózonóva antoi vinkiksi vasempaan kulmaan lyömisen napakasti. Sen jälkeen radiolähetin alkoikin toimia samantien. Kuunneltuaan maansa kansallislaulun noin kymmenennen kerran jonotuksen aikana, muuttui ääni rätiseväksi ja Djer Jinski kuuli jonkun puhuvan toisessa päässä.
“Mikä on ongelma? BGK selvittää sen.”
“Olen kansankomissari Djer Jinski. Olen tullut Gradin kaupunkiin valmistamaan armeijaa hyökkäykseen, mutta olen ikäväkseni huomannut koko armeijan muutamaa miestä lukuunottamatta olevan humalassa. Se on kiellettyä, mutta en voi oikein teloittaa koko armeijaakaan, koska silloin vasta huonosti kävisikin. Vai olisiko se sittenkin paras ratkaisu?”
“Että sellaista. Älkää alkako teloittaa armeijaa ainakaan vielä. Nyt on nimittäin poikkeustilanne uskoakseni. Mutta kertokaahan toki, mistä ne viinapullot on hankittu.”
Djer Jinski kertoi koko jutun, minkä oli kuullut ja nähnyt. Hän antoi pullojen eränumeron analysoitavaksi.
“Koneemme kertovat, ettei tällaistä tuotetta ole valmistettu maassamme, eikä BGK ole lähettänyt Gradin kaupungin alueelle mitään lähetyksiä tänään”, kuului ääni puhelimesta pienen hiljaisuuden jälkeen.”
“Sitä arvelinkin. Tämä on vihollisen juoni saada armeija taistelukyvyttömäksi. Minun täytyy selvittää ja lopettaa tämä hulluus.”
“Haluatteko apuvoimia BGK:ltä?”
“Katsotaan, katsotaan. Pystyn hoitamaan tämän luultavasti yksinkin, mutta hälyttäkää tänne kuitenkin lisää kansankomissaareja lähikaupungeista.”
Djer Jinski käveli ulos. Rauhallisesti hän loi katseen viiteentoista selvinpäin olleeseen sotilaaseen.
“Sulkekaa nuo neljä juopunutta sisälle. Teloituskäsky on peruttu tällä kertaa”, hän sanoi.
Sotilaat tekivät työtä käskettyä. He taluttivat Igorin, Ivanin, Cooperin ja Ozorin bunkkeriin, ja lukitsivat oven.
Kaikki odottivat hiljaisena lisäkäskyjä. Äännähdystäkään ei kuulunut lukuunottamatta bunkkerin sisällä lähtönsä saavaa kolistelua. Puut huojuivat ääneti niukassa tuulenvireessä levittäen tummia varjojaan bunkkerin jotenkuten valaistulle pihalle.
“Hyvin tehty, nyt te ja kersantti Cózonóva tulette minun mukaani. Tämä yö ei tule päättymään ennen kuin tämä koko asia on hoidettu kuntoon juuriaan myöten”, kansankomissaari puhui.
-------------------------------------------------------------------------------------
Kansankomissaari Djer Jinski piti aina parhaana tapana etsiä vastauksen suoraan SAIPOK:ista, armeijan ohjekirjasta, jota hän kantoi jatkuvasti mukanaan. Tällä kertaa hän etsi vastausta, missä järjestyksessä hänen tulisi teloittaa kokonainen ryhmä pettureita. Pitkän selailun jälkeen hän pystyi näkemään kohdan, jossa määrättiin aloittamaan vaarallisimmasta, ja etenemään sen jälkeen heidän johtajansa kautta mahdollisiin erikoisaseiden kantajiin ja lopuksi tavallisiin rivimiehiin. Kirjan käskyä oli siis toteltava. Cooper oli juonut eniten, ja oli siten selvästi vaarallisin ja uhkaavin. Djer Jinskille tuli uusi ongelma, hänen oli nimittäin vaikea tähdätä, sillä Cooper hoiperteli puolelta toiselle. Ongelma oli sikäli vakava, koska ohjekirja määräsi käyttämään ainoastaan yhden luodin teloitettavaan, ja saamatta uhria tähtäimeen kunnolla se oli vaikeaa. Kansankomissaari ei todellakaan tiennyt ratkaisua tähän ongelmaan. Hän ei uskaltanut myöskään käskeä muita tukemaan Cooperia, koska ohjekirja käski teloitettavan olemaan omin voimin pystyssä. Jotkut radikaalit kansankomissaarit olivat rikkoneet turhiksi katsomiaan SAIPOK:in sääntöjä, mutta heidät oli aina teloitettu BGK:n toimesta hyvin pian, eikä Djer Jinski halunnut päästä kokemaan samaa kohtaloa.
Pitkään kestäneen näennäisen hiljaisuuden rikkoi äänekäs kolahdus ja lehtien kahahdus. Ne äänet kuuluivat bunkkerin takaa. Kansankomissaari nosti katseensa kirjastaan.
“Mitä helkuttia? Pysykää te vielä siinä rivissä”, hän huikkasi viidelle teloitusta odottavalle.
Djer Jinski juoksi bunkkerin taakse käsi ojennettuna ja sormi pistoolin liipasimella. Hän näki pensaikon liiskaantuneen puulaatikon alle, joka oli ilmeisesti tullut alas laskuvarjon turvin. Djer Jinski lähestyi sitä varoen. Vasta kun hän oli nähnyt siinä tutun ja turvallisen BGK:n logon, hän uskalsi koskea sitä. Varoen hän irrotti laskuvarjon köydet sapelillaan ja rupeso raahaamaan laatikkoa bunkkerin toiselle puolelle. Se oli yllättävän raskas kokoonsa nähden.
“Mitähän se BGK onkaan meille lähettänyt?” hän arvuutteli teloitettavien nähden hymyillen sadistisesti samalla.
Irrotettuaan laudat laatikon päältä hän nosti pehmustimena käytetyn muovin pois ja valmistautui katsomaan sisälle.
“Mitä hittoa?”
Linnut lähtivät lentoon viereisestä puusta pelästyttyään. Ihmettelevä huuto kuului kaupungin yllä.
“Täällä on pulloja!”
Hän nosti yhden niistä pois laatikosta ja katsoi. Se näytti samalta kuin Cooperin käsissä ollut. Hän varmisti sen vielä ottamalla Cooperin pullon tarkasteluunsa. Kaikki oli todellakin samaa: pullon muoto, etiketti, eränumero.
“En muistanutkaan kysyä teiltä vielä, mistä tämä saamanne pullo on peräisin?” Djer Jinski kysyi painostavalla äänellä.
“She thuli aikaishemmin tänään samanlaisessa laatikhossa”, Igor vastasi.
“Oliko niitä enemmänkin kuin yksi?”
“Mhitä herra kansankhomissaari phäättelee meidän tilasta, hik.”
“No, missä ne sitten ovat?”
“Bunkkerin sisällä”, Cózonóva vastasi.
“Montako?”
“Yhteensä kaksikymmentä.”
Djer Jinski laski puulaatikossa olleet pullot. Niitäkin oli kaksikymmentä. Hän hieroi mietteliäänä karheaa leukaansa.
“Cózonóva, tiedättekö onko muuallakin täällä kaupungissa sattunut jotain tällaistä?”
“Eeh, herra kansankomissaari, on tapahtunut.”
“Tarkoittaako tämä siis sitä, että koko helvetin armeija täällä on umpihumalassa?”
“Ööh, ei herra kansankomissaari, meitä on muutama absolutistikin täällä”, Cózonóva vastasi epäröiden.
“Älyätkö? Armeija ei voi taistella kännissä!” kansankomissari vaahtosi.
“Kyllä, herra kansankomissaari, mutta muiden ryhmien johtajat olivat sitä mieltä, että voitaisiin pitää hauska juhlahetki, kun kerta BGK näköjään sitä haluaa. Minä olin tietenkin vastaan”, Cózonóva kertoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman viattomalta.
“Nuo pullot eivät varmasti ole terveisiä BGK:lta. Tämä on selvästi kapitalistien juonia! Soitan kuitenkin varmistukseksi BGK:lle.”
Hän ei edes ehtinyt kävelemään sisälle bunkkeriin sitä tekemään, kun samassa hän kuuli askelia bunkkerin takaa.
“Pysähtykää siellä!” hän huusi nostaen pistoolinsa.
Hän käveli bunkkerin taakse ja näki ainakin viisitoista sotilaspukuista miestä.
“Me kuulimme huudon, että täällä olisi pulloja, herra, herra?” yksi heistä sanoi.
“Kansankomissaari Djer Jinski minä olen. Tarjoilu on ohi tältä päivältä. Tulitte liian myöhään”, hän myhäili. “Hyvä, ettette näytä siltä, että olisitte juopotelleet. Teille löytyy käyttöä. Voisitte auttaa aluksi vahtimalla tuolla toisellapuolella olevia teloitettavia.”
“Kyllä herra.”
Jinski yritti ottaa bunkkerista hakemallaan radiolaitteella yhteyttä pahamaineiseen BGK:hon. Radio vain särisi, eikä muuta kuulunut. Cózonóva antoi vinkiksi vasempaan kulmaan lyömisen napakasti. Sen jälkeen radiolähetin alkoikin toimia samantien. Kuunneltuaan maansa kansallislaulun noin kymmenennen kerran jonotuksen aikana, muuttui ääni rätiseväksi ja Djer Jinski kuuli jonkun puhuvan toisessa päässä.
“Mikä on ongelma? BGK selvittää sen.”
“Olen kansankomissari Djer Jinski. Olen tullut Gradin kaupunkiin valmistamaan armeijaa hyökkäykseen, mutta olen ikäväkseni huomannut koko armeijan muutamaa miestä lukuunottamatta olevan humalassa. Se on kiellettyä, mutta en voi oikein teloittaa koko armeijaakaan, koska silloin vasta huonosti kävisikin. Vai olisiko se sittenkin paras ratkaisu?”
“Että sellaista. Älkää alkako teloittaa armeijaa ainakaan vielä. Nyt on nimittäin poikkeustilanne uskoakseni. Mutta kertokaahan toki, mistä ne viinapullot on hankittu.”
Djer Jinski kertoi koko jutun, minkä oli kuullut ja nähnyt. Hän antoi pullojen eränumeron analysoitavaksi.
“Koneemme kertovat, ettei tällaistä tuotetta ole valmistettu maassamme, eikä BGK ole lähettänyt Gradin kaupungin alueelle mitään lähetyksiä tänään”, kuului ääni puhelimesta pienen hiljaisuuden jälkeen.”
“Sitä arvelinkin. Tämä on vihollisen juoni saada armeija taistelukyvyttömäksi. Minun täytyy selvittää ja lopettaa tämä hulluus.”
“Haluatteko apuvoimia BGK:ltä?”
“Katsotaan, katsotaan. Pystyn hoitamaan tämän luultavasti yksinkin, mutta hälyttäkää tänne kuitenkin lisää kansankomissaareja lähikaupungeista.”
Djer Jinski käveli ulos. Rauhallisesti hän loi katseen viiteentoista selvinpäin olleeseen sotilaaseen.
“Sulkekaa nuo neljä juopunutta sisälle. Teloituskäsky on peruttu tällä kertaa”, hän sanoi.
Sotilaat tekivät työtä käskettyä. He taluttivat Igorin, Ivanin, Cooperin ja Ozorin bunkkeriin, ja lukitsivat oven.
Kaikki odottivat hiljaisena lisäkäskyjä. Äännähdystäkään ei kuulunut lukuunottamatta bunkkerin sisällä lähtönsä saavaa kolistelua. Puut huojuivat ääneti niukassa tuulenvireessä levittäen tummia varjojaan bunkkerin jotenkuten valaistulle pihalle.
“Hyvin tehty, nyt te ja kersantti Cózonóva tulette minun mukaani. Tämä yö ei tule päättymään ennen kuin tämä koko asia on hoidettu kuntoon juuriaan myöten”, kansankomissaari puhui.
Nämä ovat siis kapinassa Keisarikunnan kapitalistisikoja vastaan? Mutta heti lukemaan kun jatkoa seuraa.