Marius Ludenhof, hänen elämänsä hautajaisiin asti.
Lähetetty: To 24.03.2005 15:27
"Menin omaan huoneeseeni, iltana, joka ei ollut tavallinen, taivas synkempi kuin pitkään aikaan. Olin valmiina nukkumaanmenoon. Kunnes huomasin miehen, koputtamassa ikkunaani. Päällään musta kaapu, jonka huppu peitti hänen kalpeat kasvonsa lähes kokonaan. Vyöllään koristeltu miekka, täynnä yksityiskohtia, kädessään hänellä oli sauva, jonka pää leimusi turkoosia valoa pimeyteen. Ajattelin ensin, mikä hän on miehiään, en voinut vain uskoa kenentahansa kapuavan pitkiä, kapeita tikkaita ikkunalleni turhantakia mulkoilemaan.
Joku sisälläni halusi päästää tuon mustakaapuisen miehen sisään. Toisaalta kartoin hänen kalpeita kasvojaan. Hän levitti pelkoa ja kauhua, jollaista en ollut ennen tuntenut. Ahdistava tunne valtasi minut. Vedin verhot kiinni, puhalsin kynttilän sammuksiin ja kävin maaten, kovaan, olkipeitteeseen petiini.
En saanut unta, ei ihmekään, en ollut koskaan kokenut vastaavaa. Mietin koko yön, pääni viimeiseen, mitä oli tapahtunut muutama tunti sitten. Mikä se edes oli, oliko ihminen lainkaan? Mitä hän täällä teki, köyhäinalueella, minun ikkunallani? Mistä hän tänne löysi? Mikä oli hänen sauvansa valo? Voisiko se olla taikuutta? Ei! Ei näillä main ole ollut velhoja satoihin vuosiin, he asuvat kuolemattoilla mailla. Mutta en ole koskaan nähnyt valoa, joka vaatisi sitä katsottavan. Se veti minua puoleensa, ja oli samalla kauhistuttava, pisti ajattelemaan kauheita, elämäni murheita, sen epäkohtia, sen virheitä.
Kuvittelinkohan koko jutun? Olenko harhanäköinen? Ei, se ei voi olla mahdollista. Tuntuu, kuin en olisi koskaan lyhyen elämäni aikana, mitään niin todellista, niin aitoa, silkkaa pelkoa. Olisikohan minun ollut tarkoitus päästää tuo samooja, mikä hyvänsä olikaan sisään? Onko minulla tarkoitus? En ole ikinä ajatellut näin ahkerasti, elämäni on ollut yksinkertaista, normaalia, miksi...
En ole nukkunut minuuttiakaan koko yönä ja aamu jo sarastaa. Kertoisinko eilis-illasta kyläläisille? En, he eivät ymmärtäisi. Ovat niin yksinkertaisia, roskaväkeä. Yleensä minua väsyttää jopa 10 pitkän tunnin unen jälkeen. Nyt tuntuu kuin olisin nukkunut kokonaisen vuorokauden. Voisikohan se johtua illasta? En saa sitä miestä mielestäni millään, en millään.
Olen lähdössä tapaamaan tuttuja kylälle, minulla ei ole aikomustakaan, ei edes hiiskahdusta, eilis-illasta. Aurinko ei pääse edes vilauttamaan itseään tummien ukkospilvien lomasta. Taakse jäävä taloni näyttää jotenkin epätavalliselta, kuin joku olisi sisällä. Kunnes yht'äkkiä, salama iskee mahtavalla voimalla pihallani kasvavaan kirsikkapuuhuni, jonka istutin muuttaessani paikkakunnalle. Taloni laudat leimahtavat mustiksi, ovet ja ikkunat lennähtävät auki, mustat, repaleiset verhot, jollaisia minulla ei ole, leimahtavat ikkunoista. Suljen silmäni, ja hyppään lähimpään ojaan ja kiljun, kuin olisin aave, joka olisi kuollut jo aikojen alussa. En ollut koskaan kuullut moista ääntä, säikähdin jopa ääntäni!
Olen likomärkänä ojan pohjalla, mukana olevat kirjani ovat kastuneet pilalle, en ehdi niitä enää pelastaa, se ei kuitenkaan ollut suurin murheeni, sillä halusin tietää, mitä äsken tuona synkkänä hetkenä oli tapahtunut. Tämä on kummallista jännittävää aikaa, jollaista en ole ikinä ennen kokenut, toisaalta toivon, että asiat olisivat normaalisti. Nousen märkänä ojasta, jättäen kirjani lillumaan mudan ja veden välimuotoon. Katsoin kummana taloani, huomaten sen olevan täysin kunnossa. Mitään ei ollutkaan tapahtunut, se oli harhaa. Vai oliko? Ihmeellistä, en näe yhtäkään ihmistä yleensä niin vilkkaalla pääkadulla. Mitä tämä tarkoittaa, täällä ei ole ristin sielua, tietävätkö muut tästä? Ovatko he osallisia! Ovatko he uhreja?"
Nämä olivat arvon Marius Ludenhofin päiväkirjan viimeiset sivut. Hän sai vastaukset noihin moniin mielenkiintoisiin kysymyksiinsä. Hän oli keisarikuntamme keisarin vanhin jälkeläinen, näin siis vallanperijä. Ennustukset kertoivat hänestä tulevan suuri hallitsija, joka tuhoaa Kaaoksen pahuuden, lopullisesti. Tämä uutinen oli Kaaoksen johtajille liikaa. He vangitsivat pojan nuorena, ja tunkeutuivat hänen mieleensä, taitavien velhojen voimin, luoden hänelle "unimaailman", joka vastaa normaalia elämää, he eivät tappaneet poikaa, uskossa kääntää hänet puolellensa.
Mies Mariuksen ikkunassa, oli mahtava taikuri, keisarikunnastamme. Hän pääsi sisään "unimaailmaan" Hänen ainoa tehtävävänsä oli pelastaa poika. Naamansa kalpeuden selittää monet riuduttavat vuodet Kaaoksen mailla. Kun poika ihmetteli talonsa ehjiin jäämistä, ja ihmisten poissaoloa, velhomme sai kuin saikin kaapattua pojan. Sauvassa oli portti oikeaan, reaaliaikaiseen maailmaan.
Kun Marius palasi kotimailleen, hänet nimitettiin keisariksi. Hän käytti koko elämänsä nuoruutensa tuhoajia, Kaaosta vastaan. Hän oli taitava soturi, ja mahtava johtaja, voitti monia massiivisia taisteluita. Mutta ei kuitenkaan pystynyt vastustamaan Kaaoksen loputonta pahuutta.
Nyt, rauha hänen sielulleen, siunatut olkoon hänen tekonsa keisarikunnan hyväksi, Sigmarin, jumalamme nimeen.
-elector
Joku sisälläni halusi päästää tuon mustakaapuisen miehen sisään. Toisaalta kartoin hänen kalpeita kasvojaan. Hän levitti pelkoa ja kauhua, jollaista en ollut ennen tuntenut. Ahdistava tunne valtasi minut. Vedin verhot kiinni, puhalsin kynttilän sammuksiin ja kävin maaten, kovaan, olkipeitteeseen petiini.
En saanut unta, ei ihmekään, en ollut koskaan kokenut vastaavaa. Mietin koko yön, pääni viimeiseen, mitä oli tapahtunut muutama tunti sitten. Mikä se edes oli, oliko ihminen lainkaan? Mitä hän täällä teki, köyhäinalueella, minun ikkunallani? Mistä hän tänne löysi? Mikä oli hänen sauvansa valo? Voisiko se olla taikuutta? Ei! Ei näillä main ole ollut velhoja satoihin vuosiin, he asuvat kuolemattoilla mailla. Mutta en ole koskaan nähnyt valoa, joka vaatisi sitä katsottavan. Se veti minua puoleensa, ja oli samalla kauhistuttava, pisti ajattelemaan kauheita, elämäni murheita, sen epäkohtia, sen virheitä.
Kuvittelinkohan koko jutun? Olenko harhanäköinen? Ei, se ei voi olla mahdollista. Tuntuu, kuin en olisi koskaan lyhyen elämäni aikana, mitään niin todellista, niin aitoa, silkkaa pelkoa. Olisikohan minun ollut tarkoitus päästää tuo samooja, mikä hyvänsä olikaan sisään? Onko minulla tarkoitus? En ole ikinä ajatellut näin ahkerasti, elämäni on ollut yksinkertaista, normaalia, miksi...
En ole nukkunut minuuttiakaan koko yönä ja aamu jo sarastaa. Kertoisinko eilis-illasta kyläläisille? En, he eivät ymmärtäisi. Ovat niin yksinkertaisia, roskaväkeä. Yleensä minua väsyttää jopa 10 pitkän tunnin unen jälkeen. Nyt tuntuu kuin olisin nukkunut kokonaisen vuorokauden. Voisikohan se johtua illasta? En saa sitä miestä mielestäni millään, en millään.
Olen lähdössä tapaamaan tuttuja kylälle, minulla ei ole aikomustakaan, ei edes hiiskahdusta, eilis-illasta. Aurinko ei pääse edes vilauttamaan itseään tummien ukkospilvien lomasta. Taakse jäävä taloni näyttää jotenkin epätavalliselta, kuin joku olisi sisällä. Kunnes yht'äkkiä, salama iskee mahtavalla voimalla pihallani kasvavaan kirsikkapuuhuni, jonka istutin muuttaessani paikkakunnalle. Taloni laudat leimahtavat mustiksi, ovet ja ikkunat lennähtävät auki, mustat, repaleiset verhot, jollaisia minulla ei ole, leimahtavat ikkunoista. Suljen silmäni, ja hyppään lähimpään ojaan ja kiljun, kuin olisin aave, joka olisi kuollut jo aikojen alussa. En ollut koskaan kuullut moista ääntä, säikähdin jopa ääntäni!
Olen likomärkänä ojan pohjalla, mukana olevat kirjani ovat kastuneet pilalle, en ehdi niitä enää pelastaa, se ei kuitenkaan ollut suurin murheeni, sillä halusin tietää, mitä äsken tuona synkkänä hetkenä oli tapahtunut. Tämä on kummallista jännittävää aikaa, jollaista en ole ikinä ennen kokenut, toisaalta toivon, että asiat olisivat normaalisti. Nousen märkänä ojasta, jättäen kirjani lillumaan mudan ja veden välimuotoon. Katsoin kummana taloani, huomaten sen olevan täysin kunnossa. Mitään ei ollutkaan tapahtunut, se oli harhaa. Vai oliko? Ihmeellistä, en näe yhtäkään ihmistä yleensä niin vilkkaalla pääkadulla. Mitä tämä tarkoittaa, täällä ei ole ristin sielua, tietävätkö muut tästä? Ovatko he osallisia! Ovatko he uhreja?"
Nämä olivat arvon Marius Ludenhofin päiväkirjan viimeiset sivut. Hän sai vastaukset noihin moniin mielenkiintoisiin kysymyksiinsä. Hän oli keisarikuntamme keisarin vanhin jälkeläinen, näin siis vallanperijä. Ennustukset kertoivat hänestä tulevan suuri hallitsija, joka tuhoaa Kaaoksen pahuuden, lopullisesti. Tämä uutinen oli Kaaoksen johtajille liikaa. He vangitsivat pojan nuorena, ja tunkeutuivat hänen mieleensä, taitavien velhojen voimin, luoden hänelle "unimaailman", joka vastaa normaalia elämää, he eivät tappaneet poikaa, uskossa kääntää hänet puolellensa.
Mies Mariuksen ikkunassa, oli mahtava taikuri, keisarikunnastamme. Hän pääsi sisään "unimaailmaan" Hänen ainoa tehtävävänsä oli pelastaa poika. Naamansa kalpeuden selittää monet riuduttavat vuodet Kaaoksen mailla. Kun poika ihmetteli talonsa ehjiin jäämistä, ja ihmisten poissaoloa, velhomme sai kuin saikin kaapattua pojan. Sauvassa oli portti oikeaan, reaaliaikaiseen maailmaan.
Kun Marius palasi kotimailleen, hänet nimitettiin keisariksi. Hän käytti koko elämänsä nuoruutensa tuhoajia, Kaaosta vastaan. Hän oli taitava soturi, ja mahtava johtaja, voitti monia massiivisia taisteluita. Mutta ei kuitenkaan pystynyt vastustamaan Kaaoksen loputonta pahuutta.
Nyt, rauha hänen sielulleen, siunatut olkoon hänen tekonsa keisarikunnan hyväksi, Sigmarin, jumalamme nimeen.
-elector