Kurjan ogren kuolema. osa I
Lähetetty: La 26.03.2005 23:35
Gough ironfang istui yksin rähjäisessä mökissään. hän oli oman kylänsä päällikkö ja hän inhosi sitä. Aina juuri hän sai huolehtia kylänsä puolustuksesta, ja sitä hän sai tehdä usein.
Heillä oli näet aina rajakiistoja viereisen örkkikylän kanssa. Kylän trapperit olivat juuri saapuneet tiedusteluretkeltä kertomaan että örkit olivat taas hyökkäämässä.
Kuultuaan uutisen Gough raivostui niin että iski kirveellään trappereiden johtajan halki, ja muut juoksivat kauhun vallasssa ulos mökistä.
Gough lähti syömään kylän perinteikkään taisteluun valmistumis- aterian. aterialla oli tarkoitus valmistautua taisteluun koska kukaan ogre ei halunnut taistella tyhjin vatsoin. Kun hän astui ateriointimökkiin siellä oli täysi rähinä niinkuin aina.
hän istuutui vakiopaikalleen pöydän päähän juuri parhaaksi näkemään kuinka joku ogre pisteli poskeensa gnoblarin joka oli uskaltautunut istumaan pöytään sillä niitä ei päästetty aterialle.
Gough hymyili hiljaa. Hän inhosi gnoblareita. Ne olivat heikkoja ja pieniä. Niiden osa aterialla oli valmistaa ruoka ja kantaa se pöytään.
ruokaa alkoi saapua ja ogret repivät raakaa lihaa eläinten ruumiista. Tarjolla oli kaikkea jäniksestä karhuun. Goughilla ei ollut nälkä. Hän menetti aina ruokahalunsa ennen taistelua.
Aterian jälkeen oli aika valmistautua taisteluun. Ogret ottivat nuijia, kirveitä, kaikkea mitä vain löytyi. Itse hän otti handgunin ja kirveensä. Hän kokosi joukot ja johti ne taistelukentälle. Siinä oli aina käyty kaikki taistelut. Örkkejä näkyi jo toisella puolen...
Jatkoa on tulossa