Pikkuisten tonttujen seikkailu osa 1.
Lähetetty: Ke 15.06.2005 12:41
Päätin tehä tarinan. Ihan kökkö ja paljon kirjotusvirheitä mutta mieluusti kommentteja mieluiten rakentavia sellasia. Prologi tulossa... Mutta sitä ennen tulee vielä paljon jatko-osia.
Pikkuisten tonttujen seikkailut osa 1.
”Mitä sinä nyt taas menit tekemään?” Hän huudahti minulle olettaen että tein sen tahallani.
”Mistä minä sen tietäisin? Yritin vain yksinkertaista näkymättömyysloitsua! Vastasin kysyvästi.
”Eikös herra edes näkymättömyysloitsua osaa?” Hän vastasi minulle piikikkäästi valmistautuen sanalliseen taistoon.
”No ainakaan en valinnut helpompaa tietä niin kuin jokin lähitaistelukoulutus!” Raivosin hänelle unohtaen että täällä saattoi olla mitä vain olioita. Hän avasi suunsa mutta sulki sen taas.
”Lopetetaan riita ja selvitetään missä olemme.” Hän vastasi jo asialliseen sävyyn. Nyökkäsin vastaukseksi mutta huomasin tehtävän vaikeammaksi kuin luulin. Ympärillämme levittäytyi pelkkää aavikkoa ja hiekkadyynejä.
”No mitäs nyt tehdään?” Kysyin häneltä jo hieman hätäisesti.
”Ehkä yrität samaa loitsua mikä toi meidät tänne?” Hän vastasi ivallisesti. Ikäväkseni minun täytyi todeta että hän oli oikeassa. Yritin, yritin, yritin ja yritin, mutta se ei onnistunut! Päätin päästää ilmoille turhat paineet ja huusin täydellä voimallani: ”AAAAARGH!” Sitten yritin taas, se epäonnistui. Jäin tuijottamaan hiekkaa ystäväni takana suuni loksahti ammolleen. Hän huomasi mitä tapahtui ja käännähti. Hiekasta nousi isoja luurankoja noin 3 kertaa haltian kokoisia. Katsahdimme toisiimme pelokkaina ja kuin yhteisestä sopimuksesta lähdimme juoksemaan pakoon. Huomasimme sen turhaksi, kun eteemme rupesi nousemaan pienempiä luurankoja.
”Kummat otetaan?” Huudahdin hätäisesti.
”Pikkuset tietysti!” Hän huusi vähintään yhtä hätääntyneenä. Hän rynnisti vihollista kohti ja veti miekkansa esiin. Minäkin otin varmuuden vuoksi miekkani toiseen käteen ja sauvani toiseen. Alkoi taistelu huomasimme luurankomiesten olevan heikompia kuin oletimme yhdellä taialla kaadoin ainakin 4.Viskoin tulipalloja sinne ja tänne ja tonne ja miehiä kaatui paljon. En tosin voi väittää että olisin selvinnyt puoliksikaan yhtä hyvin kuin ystäväni hän kaatoi luurankomiehiä kuin heinää. Aloin taikomaan vähän suurempaa taikaa [fury of khaine] epäonnekseni en huomannut sitä, että isommat olivat tulleet taaksemme. Minua humautettiin kaikki alkoi pimetä huudahdin: ”TAKANA!” Sitten kaikki pimeni.
Kun heräsin huomasin olevani kuolleen Faridinin vieressä yhä aavikolla. Olin murheen murtama en edes huomannut verilammikkoa itseni ympärillä kun paras ystäväni oli kuollut. Hitaasti rupesin tajuamaan että minulla itsellänikään eivät asiat olleet järin hyvin tunsin kuolevani nestehukkaan hetkenä minä hyvänsä. Ja ne kamalat luurankomiehet saattaisivat palata. Päätin lähteä kulkemaan itään en tiedä miksi itään mutta sinne lähdin kulkemaan. Kun olin kulkenut koko yön älysin että voisin taikoa itselleni juotavaa, ikäväkseni huomasin että sauvani oli katkennut. Päätin jatkaa matkaa väsymyksestä huolimatta. Noin parin tunnin vaelluksen jälkeen huomasin ihmisiä kameleitten selässä. Pinnistin viimeiset voimani ja sain huudon kuuluviin: ”Täällä!” Sitten nukahdin.
”Mikäs tonttu toi on?” Kysyi joku nainen.
”Löysin aavikolta.” Sanoi joku mies.
”Miksi sinä sen tänne toit?” Kysyi sama nainen.
”En raaskinut sinnekään jättää.” Sanoi sama mies.
”Missä minä olen?” Sain äänen juuri ja juuri kuuluviin. Katsahdin ympärilleni, olin pehmeässä vuoteessa.
”Olet minun kotonani ja minä olen Eskawur Sorhnan. Hän on vaimoni Arbtha.” Sanoi mies joka on näköjään Eskawur.
”Minä olen Sîrfallas sukunimeä ei ole, isäni kuoli sodassa. Mutta siis mikä tämä paikka on?” Kysyin heiltä.
”Tämä paikka on pelkkä beduiinileiri.” Vastasi Eskawur. Katselin ympärilleni, paikka olikin pelkkä teltta. Ihana sänky missä nukuin oli pelkkä riippumatto.
”Noh poika mitäs osaat tehdä?” Hän kysyi.
”Minulla on taikaopinnot kesken mutta osaan jonkin verran taikoja.” Vastasin
”Hienoa tarvitsemme sinua taistelussa niitä ilkeitä Tomb Kingejä vastaan, olet tainnut jo törmätä heihin?” Hän kyseli.
”Keitä he ovat?” Ihmettelin
”No he ovat semmoisia luurankomiehiä.” Hän vastasi. Ulkoa kuului torven kova töräys.
”Hälytys.” Eskawur supisi ja kiiruhti ulos teltasta.
Jatkoa seuraa [luultavasti aika nopeaan tahtiin].
Pikkuisten tonttujen seikkailut osa 1.
”Mitä sinä nyt taas menit tekemään?” Hän huudahti minulle olettaen että tein sen tahallani.
”Mistä minä sen tietäisin? Yritin vain yksinkertaista näkymättömyysloitsua! Vastasin kysyvästi.
”Eikös herra edes näkymättömyysloitsua osaa?” Hän vastasi minulle piikikkäästi valmistautuen sanalliseen taistoon.
”No ainakaan en valinnut helpompaa tietä niin kuin jokin lähitaistelukoulutus!” Raivosin hänelle unohtaen että täällä saattoi olla mitä vain olioita. Hän avasi suunsa mutta sulki sen taas.
”Lopetetaan riita ja selvitetään missä olemme.” Hän vastasi jo asialliseen sävyyn. Nyökkäsin vastaukseksi mutta huomasin tehtävän vaikeammaksi kuin luulin. Ympärillämme levittäytyi pelkkää aavikkoa ja hiekkadyynejä.
”No mitäs nyt tehdään?” Kysyin häneltä jo hieman hätäisesti.
”Ehkä yrität samaa loitsua mikä toi meidät tänne?” Hän vastasi ivallisesti. Ikäväkseni minun täytyi todeta että hän oli oikeassa. Yritin, yritin, yritin ja yritin, mutta se ei onnistunut! Päätin päästää ilmoille turhat paineet ja huusin täydellä voimallani: ”AAAAARGH!” Sitten yritin taas, se epäonnistui. Jäin tuijottamaan hiekkaa ystäväni takana suuni loksahti ammolleen. Hän huomasi mitä tapahtui ja käännähti. Hiekasta nousi isoja luurankoja noin 3 kertaa haltian kokoisia. Katsahdimme toisiimme pelokkaina ja kuin yhteisestä sopimuksesta lähdimme juoksemaan pakoon. Huomasimme sen turhaksi, kun eteemme rupesi nousemaan pienempiä luurankoja.
”Kummat otetaan?” Huudahdin hätäisesti.
”Pikkuset tietysti!” Hän huusi vähintään yhtä hätääntyneenä. Hän rynnisti vihollista kohti ja veti miekkansa esiin. Minäkin otin varmuuden vuoksi miekkani toiseen käteen ja sauvani toiseen. Alkoi taistelu huomasimme luurankomiesten olevan heikompia kuin oletimme yhdellä taialla kaadoin ainakin 4.Viskoin tulipalloja sinne ja tänne ja tonne ja miehiä kaatui paljon. En tosin voi väittää että olisin selvinnyt puoliksikaan yhtä hyvin kuin ystäväni hän kaatoi luurankomiehiä kuin heinää. Aloin taikomaan vähän suurempaa taikaa [fury of khaine] epäonnekseni en huomannut sitä, että isommat olivat tulleet taaksemme. Minua humautettiin kaikki alkoi pimetä huudahdin: ”TAKANA!” Sitten kaikki pimeni.
Kun heräsin huomasin olevani kuolleen Faridinin vieressä yhä aavikolla. Olin murheen murtama en edes huomannut verilammikkoa itseni ympärillä kun paras ystäväni oli kuollut. Hitaasti rupesin tajuamaan että minulla itsellänikään eivät asiat olleet järin hyvin tunsin kuolevani nestehukkaan hetkenä minä hyvänsä. Ja ne kamalat luurankomiehet saattaisivat palata. Päätin lähteä kulkemaan itään en tiedä miksi itään mutta sinne lähdin kulkemaan. Kun olin kulkenut koko yön älysin että voisin taikoa itselleni juotavaa, ikäväkseni huomasin että sauvani oli katkennut. Päätin jatkaa matkaa väsymyksestä huolimatta. Noin parin tunnin vaelluksen jälkeen huomasin ihmisiä kameleitten selässä. Pinnistin viimeiset voimani ja sain huudon kuuluviin: ”Täällä!” Sitten nukahdin.
”Mikäs tonttu toi on?” Kysyi joku nainen.
”Löysin aavikolta.” Sanoi joku mies.
”Miksi sinä sen tänne toit?” Kysyi sama nainen.
”En raaskinut sinnekään jättää.” Sanoi sama mies.
”Missä minä olen?” Sain äänen juuri ja juuri kuuluviin. Katsahdin ympärilleni, olin pehmeässä vuoteessa.
”Olet minun kotonani ja minä olen Eskawur Sorhnan. Hän on vaimoni Arbtha.” Sanoi mies joka on näköjään Eskawur.
”Minä olen Sîrfallas sukunimeä ei ole, isäni kuoli sodassa. Mutta siis mikä tämä paikka on?” Kysyin heiltä.
”Tämä paikka on pelkkä beduiinileiri.” Vastasi Eskawur. Katselin ympärilleni, paikka olikin pelkkä teltta. Ihana sänky missä nukuin oli pelkkä riippumatto.
”Noh poika mitäs osaat tehdä?” Hän kysyi.
”Minulla on taikaopinnot kesken mutta osaan jonkin verran taikoja.” Vastasin
”Hienoa tarvitsemme sinua taistelussa niitä ilkeitä Tomb Kingejä vastaan, olet tainnut jo törmätä heihin?” Hän kyseli.
”Keitä he ovat?” Ihmettelin
”No he ovat semmoisia luurankomiehiä.” Hän vastasi. Ulkoa kuului torven kova töräys.
”Hälytys.” Eskawur supisi ja kiiruhti ulos teltasta.
Jatkoa seuraa [luultavasti aika nopeaan tahtiin].