Lotr: Dratesin leiri - Yksinäinen peikko
Lähetetty: Su 07.08.2005 22:54
Tästä alkaa kertomus Laakson ympärillä häärivästä joukosta nimeltään Dratesin leiri, joka toivottavasti saa jatkoa. Häilytän tässä vähän tarinan ja taisteluraportin rajoja. Kyseessä on siis lotrin elävä battlecompanyni, joten kuolemat, haavoittumiset ja apujoukot pohjautuvat peliin. Periaatteessa keksin ensin alkuasetelmat, pelaamme pelin ja otan kuvat, kirjoitan värittävästi tarinan. Kaikki pelin tapahtumat ovat siis aitoja eivätkä tarinoituja.
Nauttikaapa:
"Hän ei taida selvitä", kuiskasi Sûril. "Ainakaan tulevalle matkalle", hän lisäsi vikkelään katsoessaan Dratesin epätoivoisiin silmiin. "Sitten odotamme. Iena on liian tärkeä."
Yli Ienan, oli joukko huolissaan Dratesista, joka päivä päivältä oli muuttunut värittömämmäksi. Ennen niin räiskyvä ja puhelias leirin pää vältteli nyt muiden katseita, puhui hiljaa, itsekseen. Hän oli ennustajain suvun sammunut tähti, muttei näemmä aivan kyvytön. Kärsimys siitä, että hän tiesi jotain tapahtuvan voimatta tehdä mitään oli hänelle liikaa.
"Hevonen!", huusi Iena tapansa mukaan, vaikkakin väräjävällä äänellä. Muutaman hetken kuluttua kukkulan päälle horisonttiin nousi puhdas laaksonratsu. Pienikokoisempi kuin Etelässä, mutta vahva kuin kili. "Osdra", lausahti Drates huojentuneena ja hymyili vähän pitkästä aikaa. "Mitä uutta idässä, Laaksonvartija?"
Leiriin kuului kahdeksan soturia, Drates, heittokeihästäjät Erall ja Tanril, miekkailijat Dyk, Burn sekä Phor, jousimies Sûril sekä jousinainen Iena. Osdra laaksonvartija oli lähetetty heille avuksi ja oli näin yhdeksäs soturi. Edellispäivänä he olivat ottaneet yhteen Laakson läntisten alueiden suurimman örkkijohtajan kanssa. Molemmin puolin kärsittiin vahinkoja, mutta parantaja Sûrilin rohtojen avulla lähes kaikki olivat jälleen taistelukykyisiä. Ainoastaan Ienalla oli syvä, tulehtunut haava reidessä, mikä esti häntä liikkumasta.
Osdra toi leiriin selvää eloa. Nuotiolla kärvennettiin pyydystettyä rusakkoa ja vaihdeltiin kuulumisia. Sûril syötti toipuville parantavia yrttejä ja höyryävää teetä. Puheensorinan hiljensi jälleen Ienan vaistomainen, välinpitämättömältä kuulostava lausahdus: "Peikko". Leiriläiset katsoivat toisiinsa ja Dratesiin miettien oliko huuto vain kuumeisen houretta.
Aseita ja panssareita hapuiltiin kun töminä alkoi voimistua. Kun kukkulalle ilmestyi peikko, järjesti Drates joukkonsa. "Näette Mordorinpeikon, osa teistä ensimmäistä kertaa. En tiedä onko se yksin, sillä ne harvoin ovat. Tarkastelemme tilannetta emmekä juokse suoraan kimppuun. Lähitaisteluun päästessä pedot tappavat yhdellä iskulla." Drates oli saanut uutta potkua vaaran edessä. "Sûril, jää vahtimaan Ienaa mutta pidä jousesi ulottuvilla. Burn, etene peikkoa kohti joukkoinesi kuitenkaan hyökkäämättä. Me etsimme hyvän heittopaikan keihäillemme, se on haavoittuvainen niille. Osdra, osaat ilman neuvojanikin."
Burn johdatti miekkailijat pensaan taakse.Sürilin jousi oli jännittyneenä. Peikko eteni varovasti ja tilanne oli pysähtynyt. Drates katseli huolestuneena ympärilleen löytämättä suurempaa vaaraa. Osdra laukkasi uhkarohkeasti ratsullaan peikon lähelle hämätäkseen tätä. Kun peikko tuli tarpeeksi lähelle heittokeihäitä, kolme keihästä lensi ilmassa, kaikki osuen peikkoon. Keihäät kimposivat peikon kovettuneesta ihosta eikä toivottua kivun ulvahdusta kuulunut. Peikko riehaantui keihäistä ja hapuili valtavaa graniittilohkaretta käsiinsä. Kivenmurikka tärähtäen halkesi kallioon jolla miehet seisoivat. Villiintynyt peikko lähti juoksuun pensasta kohden uuden keihäsparven suhahtaessa ohitse. Sûril sai näköyhteyden peikkoon ja laukaisi nuolen taisteluuntottumattomilla, tärisevillä käsillään. Miekkailijat olivat peloissaan jäätyneet paikoilleen kun valtava peikko juoksi suoraan kohti heitä suu avoinna, lima roiskuen höllyävälle mahalle.Peikko ryntäsi Phoria ja Dykiä päin täräyttäen kurkustaan lamaannuttavan korinan. Taisteluveljet olivat valmiina ja pelonsekaisesti karjuen koko asejoukko juoksi petoa kohti. Erall heitti kokeneesti kolmannen heittokeihäänsä läpäisten ohuen ihon peikon kyljessä. Peikon hoippuen kivusta lamaantuneena Burn pääsi taistelun roihutessa iskemään useita iskuja peikon nilkkaan ja pohkeeseen.
Peikon suusta pääsi hiljaista korinaa ja se horjui. Miehet lopettivat ja katsoivat voittajina heiluvaa peikkoa samalla peläten sen kaatuvan. Äkkiä se paransi otettaan ruosteisessa nuijassa ja humautti suuren kaaren taakseen kohti kivun aiheuttajia. Kuului kauhistuttavia rusahduksia nuijan osuessa miesrivistöön.Erall ja Burn lensivät tajuttomina heinikolle ja Sûril kiirehti heitä kohden kiljuen pojanäänellään. Peikon nuija lähti uuteen hapuilevaan kaareen, jota miehet väistivät taaksepäin. Drates ei perääntynyt vaan kumartui, heilautti kätensä taakse ja läväytti keihään kohti peikon toista kylkeä. Keihäs upposi syvälle pehmeään lihaan saaden peikon heti kaatumaan selälleen. Peto yritti vielä heilauttaa nuijaansa, mutta kangistui ja kuoli viimein siihen paikkaan äkisti, päästämättä ainuttakaan ääntä.
Illalla tunnelma oli synkeä, vaikka he olivat selviytyneet mahdollisuuksiin nähden hyvin. Sûril hoivasi Erallia, Burn oli kovaa laatua ja oli selvinnyt vain tärähdyksellä. Tilanne Erallin kohdalla näytti toivottomalta, miltei koko rintakehä oli palasina, Erall huumattu ja hikoili.
Myöhään yöllä Erall kuoli ja haudattiin. Osdra lähti viemään suruviestiä ja hakemaan korvavia joukkoja, sillä Mordorinpeikot eivät liiku yksin. Drates oli edelleen hiljaa.
Nauttikaapa:
"Hän ei taida selvitä", kuiskasi Sûril. "Ainakaan tulevalle matkalle", hän lisäsi vikkelään katsoessaan Dratesin epätoivoisiin silmiin. "Sitten odotamme. Iena on liian tärkeä."
Yli Ienan, oli joukko huolissaan Dratesista, joka päivä päivältä oli muuttunut värittömämmäksi. Ennen niin räiskyvä ja puhelias leirin pää vältteli nyt muiden katseita, puhui hiljaa, itsekseen. Hän oli ennustajain suvun sammunut tähti, muttei näemmä aivan kyvytön. Kärsimys siitä, että hän tiesi jotain tapahtuvan voimatta tehdä mitään oli hänelle liikaa.
"Hevonen!", huusi Iena tapansa mukaan, vaikkakin väräjävällä äänellä. Muutaman hetken kuluttua kukkulan päälle horisonttiin nousi puhdas laaksonratsu. Pienikokoisempi kuin Etelässä, mutta vahva kuin kili. "Osdra", lausahti Drates huojentuneena ja hymyili vähän pitkästä aikaa. "Mitä uutta idässä, Laaksonvartija?"
Leiriin kuului kahdeksan soturia, Drates, heittokeihästäjät Erall ja Tanril, miekkailijat Dyk, Burn sekä Phor, jousimies Sûril sekä jousinainen Iena. Osdra laaksonvartija oli lähetetty heille avuksi ja oli näin yhdeksäs soturi. Edellispäivänä he olivat ottaneet yhteen Laakson läntisten alueiden suurimman örkkijohtajan kanssa. Molemmin puolin kärsittiin vahinkoja, mutta parantaja Sûrilin rohtojen avulla lähes kaikki olivat jälleen taistelukykyisiä. Ainoastaan Ienalla oli syvä, tulehtunut haava reidessä, mikä esti häntä liikkumasta.
Osdra toi leiriin selvää eloa. Nuotiolla kärvennettiin pyydystettyä rusakkoa ja vaihdeltiin kuulumisia. Sûril syötti toipuville parantavia yrttejä ja höyryävää teetä. Puheensorinan hiljensi jälleen Ienan vaistomainen, välinpitämättömältä kuulostava lausahdus: "Peikko". Leiriläiset katsoivat toisiinsa ja Dratesiin miettien oliko huuto vain kuumeisen houretta.
Aseita ja panssareita hapuiltiin kun töminä alkoi voimistua. Kun kukkulalle ilmestyi peikko, järjesti Drates joukkonsa. "Näette Mordorinpeikon, osa teistä ensimmäistä kertaa. En tiedä onko se yksin, sillä ne harvoin ovat. Tarkastelemme tilannetta emmekä juokse suoraan kimppuun. Lähitaisteluun päästessä pedot tappavat yhdellä iskulla." Drates oli saanut uutta potkua vaaran edessä. "Sûril, jää vahtimaan Ienaa mutta pidä jousesi ulottuvilla. Burn, etene peikkoa kohti joukkoinesi kuitenkaan hyökkäämättä. Me etsimme hyvän heittopaikan keihäillemme, se on haavoittuvainen niille. Osdra, osaat ilman neuvojanikin."
Burn johdatti miekkailijat pensaan taakse.Sürilin jousi oli jännittyneenä. Peikko eteni varovasti ja tilanne oli pysähtynyt. Drates katseli huolestuneena ympärilleen löytämättä suurempaa vaaraa. Osdra laukkasi uhkarohkeasti ratsullaan peikon lähelle hämätäkseen tätä. Kun peikko tuli tarpeeksi lähelle heittokeihäitä, kolme keihästä lensi ilmassa, kaikki osuen peikkoon. Keihäät kimposivat peikon kovettuneesta ihosta eikä toivottua kivun ulvahdusta kuulunut. Peikko riehaantui keihäistä ja hapuili valtavaa graniittilohkaretta käsiinsä. Kivenmurikka tärähtäen halkesi kallioon jolla miehet seisoivat. Villiintynyt peikko lähti juoksuun pensasta kohden uuden keihäsparven suhahtaessa ohitse. Sûril sai näköyhteyden peikkoon ja laukaisi nuolen taisteluuntottumattomilla, tärisevillä käsillään. Miekkailijat olivat peloissaan jäätyneet paikoilleen kun valtava peikko juoksi suoraan kohti heitä suu avoinna, lima roiskuen höllyävälle mahalle.Peikko ryntäsi Phoria ja Dykiä päin täräyttäen kurkustaan lamaannuttavan korinan. Taisteluveljet olivat valmiina ja pelonsekaisesti karjuen koko asejoukko juoksi petoa kohti. Erall heitti kokeneesti kolmannen heittokeihäänsä läpäisten ohuen ihon peikon kyljessä. Peikon hoippuen kivusta lamaantuneena Burn pääsi taistelun roihutessa iskemään useita iskuja peikon nilkkaan ja pohkeeseen.
Peikon suusta pääsi hiljaista korinaa ja se horjui. Miehet lopettivat ja katsoivat voittajina heiluvaa peikkoa samalla peläten sen kaatuvan. Äkkiä se paransi otettaan ruosteisessa nuijassa ja humautti suuren kaaren taakseen kohti kivun aiheuttajia. Kuului kauhistuttavia rusahduksia nuijan osuessa miesrivistöön.Erall ja Burn lensivät tajuttomina heinikolle ja Sûril kiirehti heitä kohden kiljuen pojanäänellään. Peikon nuija lähti uuteen hapuilevaan kaareen, jota miehet väistivät taaksepäin. Drates ei perääntynyt vaan kumartui, heilautti kätensä taakse ja läväytti keihään kohti peikon toista kylkeä. Keihäs upposi syvälle pehmeään lihaan saaden peikon heti kaatumaan selälleen. Peto yritti vielä heilauttaa nuijaansa, mutta kangistui ja kuoli viimein siihen paikkaan äkisti, päästämättä ainuttakaan ääntä.
Illalla tunnelma oli synkeä, vaikka he olivat selviytyneet mahdollisuuksiin nähden hyvin. Sûril hoivasi Erallia, Burn oli kovaa laatua ja oli selvinnyt vain tärähdyksellä. Tilanne Erallin kohdalla näytti toivottomalta, miltei koko rintakehä oli palasina, Erall huumattu ja hikoili.
Myöhään yöllä Erall kuoli ja haudattiin. Osdra lähti viemään suruviestiä ja hakemaan korvavia joukkoja, sillä Mordorinpeikot eivät liiku yksin. Drates oli edelleen hiljaa.
