Sotavasara.net

Tarina kertoo Jared nimisestä Tievartijasta (Jared on hahmo jolla pelaan Warhammer roolipeliä, Roadwarden) joka on pitkän matkan jälkeen tullut Altdorfin kaupunkiin lepäämään jne.

Risut ja (ehkä) ruusut tarinasta ovat tervetulleita


Hämärän peitossa


Pimeä, hiljainen katu kaikui jokaisen askeleen jälkeen, korkeiden talojen varjostaessa märkää tietä. Ympärillä olevat talot olivat pimeitä, lukuun ottamatta harvoja ikkunoita joista himmeän valon kajahdus ylsi pimeälle kävelytielle. Katu oli liukas sadekuurojen jälkeen ja osittain rikkonainen, joten Jaredin täytyi astella varovaisesti märillä katukivillä.
Kuljettuaan hetken pimeintä katua edessäpäin avautui avarampi katualue, jokin kauppatie, kaikkine kauppoineen, työpajoineen ja asuintaloineen. Ihmisiä ei ollut liikkeellä tähän aikaan yöstä, vain yövartijat liikkuivat sytytellen katuvaloja luoden edes jonkinlaista valoa pimeille kaduille. Eräs näistä yövartijoista, tumma hupullinen viitta päällä, käveli kiireisen oloisena Jaredin ohi.
– Anteeksi, mutta missä olisi lähin majatalo.
Jared kysyi hupunvarjoista katsovalta vartijalta.
– Lähin vai? No tuolla nurkan takana se lähin majatalo luuraa poika. Mustalepakko sen nimi taitaa olla.
Vartija kääntyi mutisten jotain itsekseen.
– Kiitos vaan…
Jared sanoi hiljaisella äänellä hieman töykeälle vartijalle joka oli jo kadonnut katujen varjoihin, joita oli kyllä riittämiin tässä kaupungissa. Samassa kylmä tuuli tuiversi läpi katuaukean, joka sai nuoren Jaredin ajattelemaan lämmintä majataloa.Täytyy päästä sisätiloihin ennen kuin saan jonkin taudin tästä kylmyydestä Jared ajatteli. Käveltyään hetken märkää katua pitkin Jared päätyi kapeammalle kadulle, jossa tuo majatalo nousi korkealle muiden talojen tavoin. Mustanlepakon majatalo oli melko kapea, mutta korkea kolmikerroksinen
puinen rakennus. Lähestyessään sisäänkäyntiä, kadulle kantautui satunnaista puheensorinaa. Astuessaan sisään sisällä oleva ilma lämmitti mukavasti ulkona puhaltavan kylmätuulen jälkeen. Sisätilat olivat tavanomaiset, suuritakka lämmitti huoneen vastapäässä, tummat puiset seinät, muutama puinen pöytä. Majatalo oli yllättävän tyhjä ja puolet näistä kaikista asiakkaista istui oven lähellä, suuressa pöydässä, jutellen hiljaisella äänellä. Puheenaihetta Jared ei kuullut, mutta ilmeistä päätellen, aihe oli tärkeä.
Jared kulki pöydän ohi, yrittäen olla katsomatta turhaan pöydässä istuviin miehiin. Majatalon isäntä istui korkean pöydän ääressä, joka oli oven vasemmalla puolella, poltellen piippuaan laskien rahojaan.
- Iltaa teille.
nuori Jared sanoi isännälle joka katseli rahojaan jotka kiiltelivät pienen kynttilä valossa.
- Mitenkäs voisin auttaa nuorta herraa? Päivänateria olisi edullinen, ja maukasta pöperöä se vasta onkin.
- Kuulostaa hyvältä, mutta taidan ottaa vain huoneen. Onko teillä vapaata?
Jared vastasi hymyilevälle majatalon isännälle joka antoi rautaisen avaimen, hänen käteensä.
- Vai että vapaatako? On ollut niin hiljaista että tuntuu kun asuisi keskellä synkkää metsää.
Tämä on outoa, voisin sanoa. Näytät niiltä matkamiehiltä joita käy täällä joskus vierailemassa ja häipyen samalla taas matkanpäälle.
- Silmäsi eivät petä teitä. Olen Jared, tienvartija.
- Hauska tutustua. Olen tämän majatalonisäntä Efer.
Molemmat tervehtivät toisiaan, jonka jälkeen Jared kiitteli Eferiä ja suuntasi yläkertaan jossa hänen huoneensa sijaitsi. Kapeat, puiset rappuset nousivat jyrkästi toiseen kerrokseen, joka oli täysin pimeä. Käytävän päässä olevasta ikkunasta loisti kalpea kuunvalo, joka teki käytävässä kävelystä hieman helpompaa.
Jaredin huoneen ovi oli aivan tuon ikkunan läheisyydessä. Maisemat, jotka tuosta hieman likaisesta ikkunasta näkyivät, olivat kauniit. Kauniit tavalla jota ei voinut kokea muualla, erämaissa, synkissä metsissä tai vaarallisten teitten päällä, joilla nuori Jared oli matkustanut pitkiä matkoja kuukausia. Luunvalkoinen kuu loisti kaupungin kattojen yllä tummalla taivaalla. Kuun valaisema pilvetön yöllinen taivas täyttyi muutamilla tähdillä jotka välkkyivät saaden sen näyttämään tanssilta. Katsottuaan hetken yömaisemaa, Jaredia alkoi väsyttää.
Huone jonka Jared oli saanut, näytti mukavalta. Hämärässä huoneessa oli tilava sänky, kaksi puista pöytää, pieni vaatekaappi, vettä täynnä oleva astia jonka vieressä oli saippuapala.
Jared istahti pehmeän sänkynsä reunalla, heittäen laukkunsa puiselle lattialle ja riisui kuluneen viittansa ja saappaansa. Noustessaan ylös sängynreunalta, Jaredista alkoi tuntua oudolta. Aivan kuin huone tarkkailisi häntä. Jared katsoi vaatekaapin vieressä olevaan nurkkaan, pimeään. Hän ei ollut yksin hämärässä huoneessaan.

Hei, tämähän oli ihan kaunista ja sujuvaa tekstiä. Nyt kyllä teikän on pakko kirjoittaa lisää . Ainut risu mielestäni on tuo, että toistit Jaredin nimeä turhan usein.

Todella mukavaa kuvailua. Lukukokemusta latisti himpun paikoitellen kielioppivirheet, mutta ei ollut niin paljoa että kunnolla kehtaisi mainita...
Lisää vain jatkoa.

joo, ihan hyvä oli, mutta esim. suuritakka ei ole yhdyssana. anteeksi että nipotan, mutta tekstiä olisi mukavampi lukea ilman pikku kirjoitusvirheitä. ja pistäppä vaan lisää tulemaan. tuo viimeinen lause teki ihmeesti kiinnostusta myös jatko-osan lukemiseen.

Kyllä vaan, jatkoa tulee kunhan saan sen kirjoitettua. Pitänee varoa noita virheitä tulevaisuudessa.

Tässä olisi jatkoa Jaredin tarinaan, eli siis suomeksi osa 2


Hämärän peitossa

osa 2.


Vaikka huoneeseen pääsikin vain hiukan kalpeaa kuun kajahdusta, se ei oikeastaan valaissut ollenkaan. Silmät eivät olleet tottuneet pimeyteen, joten kaikkialla oli mustaa tyhjyyttä. Huoneesta ei voinut erottaa mitään muuta kuin suuren vaatekaapin johon tuo vähäinen kuunvalo loisti.
Jokin oli tuolla nurkassa, pimeässä. Sen selvittämiseen Jared ei tarvinnut kykyä nähdä pimeässä. Hän tunsi selvästi tarkkailevan katseen, joka seurasi jokaista liikettä jonka hän teki. Hitaasti Jared kurottui saappaan varrelle ja vetäisi esiin pitkän leveäteräisen tikarin.
Pimeässä nurkassa liikkui jotain, ja puiselle lattialle kolahti muutamat napakat askeleet, jotka lähestyivät uhkaavasti Jaredia. Askeleet pysähtyivät ja huoneeseen palasi hiljaisuus.
- En ole vihollisesi, nuori kulkija
Naisen ääni kuului huoneen varjoista. Tämä hento ääni kertoi Jaredille, ettei hän ollut välittömässä vaarassa joten hän laittoi tikarinsa peiton kätköihin, ja sanoi heti perään.
- Ystävät tulevat yleensä ovesta koputtaen, eivätkä vaani pimeässä huoneessa keskellä yötä.
Jared oli kuulevinaan hennon naurun, joka loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Pistävä katse tuntui jälleen selvästi tiheän pimeyden läpi.
- Puhut asiaa nuori kulkija, mutta en tohtinut herättää majatalon isännän ja talon asiakkaiden huomiota itseeni, joten arvelin ikkunan kelpaavan sisäänkäynniksi, vaikkakin se oli melko ahdas.
Jared muisti katsoneensa ikkunaa tullessaan huoneeseen, ja se oli todellakin pieni ikkuna, josta sisääntulo vaati kyllä todella hyvää notkeutta.
- Ongelmia Eferin kanssa? Jared kysyi hieman varoen suututtamasta tuntematonta vierasta, joka saattoi olla hampaisiin asti aseistettu.
- Sanotaan että en ole kovinkaan suosittu tässä kaupungissa. Kuului lyhyt hymähdys jonka jälkeen nainen jatkoi - Ihmiset ovat niin ennakkoluuloisia ja niin helposti manipuloitavissa.
Manipuloitavissa? Mistä ihmeestä nainen oikein puhuu? Jared mietti, yrittäen olla samalla valppaana ettei nainen saanut yllätyshyökkäykseen pienintäkään mahdollisuutta.
- Kuka sinä oikein sitten olet, että et voi näyttää kasvojasi julkisesti?
Kului tovi, joka tuntui tuskastuttavan pitkältä, kunnes lattiaan kolahti jälleen askeleet ja tummiin vaatteisiin verhoutunut hahmo astui esiin varjoista. Tuskanhiki alkoi helmeillä otsalla ja sydän löi kiivaammin. Arvasin tämän! Ei olisi pitänyt pitää suu kiinni! Jared ajatteli ja oli valmiina vetäisemään terävän tikarinsa esiin lyödäkseen naista.
Nainen otti hupun pois päästään, jonka alta paljastuivat kauniit kasvot. Kuun valo paistoi suoraan naisen kasvoille joka sai ne näyttämään ylväiltä. Jos Jared ei olisi nähnyt koskaan haltijoita, hän olisi voinut vannoa että nainen oli yksi niistä. Tarkastellessaan naisen kasvoja, niissä oli ohuita tatuointeja jotka olivat tuntemattomia Jaredille. Nainen katsoi suoraan silmiin.
- Ystäville olen Ania ja viholliset kutsuvat minua Varjonsurmaksi. Ania oli katsonut lopetettuaan Jaredia oudosti. ikään kuin olisi yrittänyt lukea hänen ajatuksiian.
- Toivottavasti kuulun niihin ystäviin.
Jared sanoi yrittäen poistaa pelon äänestään. Ania oli aseistettu kahdella pienellä tikarilla, mutta hän oli aivan varmasti varustanut itsensä monilla aseilla jotka eivät olleet näkyvillä, ja mitä ilmeisimmin hänet oli koulutettu taisteluun hyvin. Vankka asento ja tiukka katse sai kenet tahansa miettimään kaksi kertaa, ennen kuin haastoi hänet kamppailuun.
- Toivotaan niin, Ania vastasi nostaen pienen hymyn kasvoilleen – Mutta aika on käymässä vähiin. Vihollinen ei nuku, ja yöt ovat sen aikaa jolloin se liikkuu…tappaa.
Naisen katse lävisti Jaredin, viimeisen sanan jälkeen. Hän ei käsittänyt alkuunkaan mistä ihmeestä Ania puhui, mutta selvästi asia oli vakava. Ania jatkoi.
- Huomenna auringon laskiessa, pohjois portin hevostallille. Kukaan ei saa seurata ja tule ainostaan yksin.
Sanojen vielä kaikuessa hänen korvissaan, huoneen oveen koputettiin. Tuttu ääni kuului paksun oven takaa.
- Anteeksi nuori herra, mutta olin aivan unohtanut antaa sinulle näitä kynttilöitä valaisemaan pimeää huonetta. Jared herra?
Jared kääntyi Anian puoleen. Huone oli tyhjä. Tuo pieni ikkuna oli auki, josta kylmä viima puhalsi lämpimään huoneeseen. Ania oli tosiaankin nopea toimissaan hävittyään noin nopeasti huoneesta tekemättä ainuttakaan ääntä. Jared aukaisi oven odottavalle majatalon isännälle Eferille, joka iloisesti virnistäen ojensi kolme paksua mehiläisvaha kynttilää.
- Ulkona taitaa tulla ihan pakkasyö. Kylmä viima käy tuosta ikkunasta, pistähän kiinni ettet saa vilua poika.
- Kyllä se kylmältä vaikuttaa, pitänee sulkea ikkuna. Ja kiitos näistä kynttilöistä, täällä on säkkipimeää.
Efer katsoi tarkkailevasti pimeään huoneeseen sivusilmällä ja toivotti hyvät yöt. Jared suuntasi ikkunalle ja katsoi pimeitä katuja. Kylmä tuuli puhalsi kadulla heiluttaen kylttejä ja lyhtyjä pimeällä kadulla. Suljettuaan ikkunan Jared heittäytyi pehmeälle sängylle katsoen vielä tuohon pimeään nurkkaan missä outo nainen, Ania, oli ollut. Mietittyään hetken tapahtunutta, hiljalleen nuori kulkija Jared vaipui syvään uneen.


Tosiaankin risut ja ruusut voi halutessaan ilmaista julki

Todella hyvä tarina! Nautin suuresti sen lukemisesta ja erityisesti
minua miellytti se, miten kuvailit henkilöitä ja esineitä.
Tunnelma oli onnistunut ja juoni kiinnostavaa.
Odotan malttamattomasti seuraavaa osaa, mutta älä tee sitäkään
hätiköiden, jotta se säilyttää tehonsa.

Pitää miettiä tarinaa kirjoittaessa että ei aina paljasta kaikkia asioita heti, jotta mielankiinto pysyy. Pitänee laittaa jatkoa kunhan saan valmiiksi eilen aloittamani kolmannen osan