Liberté, osa I
Lähetetty: Ke 24.08.2005 00:04
Pitkästä aikaa minäkin jotain kirjoittelen. Tästä nyt ei ihan sellaista tullut kuin alunperin odotin, mutta menkööt nyt. Te siitä kärsitte, en minä 
.
---
Liberté, osa I
Sotamies Angoisse kohotti kiväärinsä olalleen ja laukaisi. Häntä kohti juokseva Keisarin kaartilainen kaatui maahan selvästi kuolleena, kun sininen valonvälähdys törmäsi yhteen hänen alavatsansa kanssa. Kaksi uutta sotilasta olivat välittömästi valmiina ottamaan kaatuneen paikan, mutta Angoisse ei vaipunut epätoivoon. Vapaus elää hänenkin kuoltuaan. 'Eläköön vapaus!' hän huusi noustessaan juoksuhaudasta, ja kun luoti iskeytyi hirmuisella voimalla häntä rintaan hän tiesi että hän ei olisi nauttimassa siitä kun se vihdoin koittaisi. Panos osui häntä suoraan sydämmeen, ja kun se hänen sisällään räjähti ei jäänyt paljoakaan sellaista jäljelle, mistä hänet olisi voinut tunnistaa. Olkapäähän ommeltu yksinkertainen lippu, jossa oli kolme pystyraitaa, sininen, valkoinen ja punainen, leijaili hetken ilmassa kunnes putosi taistelutantereen mutaan. Kaartilaisen saapas tallasi sen näkymättömiin, kun Keisari vei jälleen yhden vapauden taisteluhaudoista.
***
Palatsissaan ruhtinas Fière katseli alhaalla avautuvaa näkymää. Ennen niin ylväs arkkitehtuurin huipentuma oli nyt pommitettu, poletettu ja raiskattu. Mutainen maa oli täynnä taisteluhautoja ja piikkilankaa. Vehreät puutarhat olivat nyt savisia kenttiä, kerran kauniit marmoriset rakennukset liekkien nuolemia ja paikoin sortuneita päiviä jatkuneen pommituksen ja tykistötulen seurauksena. Kyynel valui hänen silmäkulmastaan purppuraiselle kaulukselle. Miten hän oli saattanut tehdä tämän kansalleen? Vaikka Keisarin alaisuudessa ei elämä hymyillyt, oli se silti elämää. Ei. Elämää ei ole ilman vapautta, ja sen Keisari oli heiltä riistänyt. Mitä hänen isänsä olisi voinut tehdä, kun jättiläismäiset avaruusjääkärit saapuivat planeetalle tuhansien kaartilaisten kanssa? Hänen isänsä rakasti kansaa, eikä voinut antaa sen kuolla taistelussa joka oli jo hävitty ennen alkuaan. Hänen täytyi antaa planeettansa, kansan planeetta, Keisarin valtaan. Tietenkin hänet oli syösty valtaistuimelta ja korvattu Keisarin osoittamalla kuvernöörillä, mutta Keisari ei ollut tullut ajatelleeksi että kansa oli valinnut hänen isänsä johtamaan kansaa. Kansa oli rakastanut hänen isäänsä. Niinpä hän oli itse myöhemmin noussut kuvernöörin paikalle kansan tuella, koska hänen isänsä oli jo tuolloin siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Fière oli aluksi esittänyt kuuliaista Keisarin palvelijaa, ja tämä olikin maksanut hänelle kansan suosion, mutta hän tiesi ettei oma maine mene kansan tarpeen edelle. Silloin kansa tarvitsi vapautta, ja sitä hän oli päättänyt heille antaa. Kuuliainen Keisarin kuvernööri olikin salaa neuvotellut erään muukalaisrodun kanssa heidän avustuksestaan kun galaksin itäisen laidan syrjäinen, pitkään kaaoksen vääristävien myrskyjen piiloittama planeetta Liberté irtautuisi jälleen Keisarin valtakunnasta. Heidän liittolaisensa tau olivatkin suostuneet sopimukseen, jonka mukaan planeetta saisi autonomisen aseman Tau -imperiumissa eräiden harvinaisten raaka-aineiden säännöllisiä kuljetuksia vastaan. Aseita oli kuljetettu salassa Libertélle jo vuosia, joukkoja oli koulutettu ja vakoojia asetettu Keisarin suurimpien kannattajien joukkoon. Tau olivat jopa luvanneet joukkoja jos irtautuminen ei muuten onnistuisi.
Kun aika oli vihdoin tullut oli kaikki alkanut hyvin. Mädänneet Keisrillisen hallinnon elimet oli poistettu tehokkaasti ja planeetalle sijoitetut kaartilaiset tuhottu nopeasti. Tähän oli tosin osuutta sillä, että Fière oli vakuuttanut Keisarilliselle hallinnolle kansan olevan rauhallista, eivätkä libertéläiset kapinoisi koskaan rakkaan hallitsijansa poikaa vastaan, joten kaartin vahvuuden ei tarvitsisi olla planeetalla suuri. Eivätkä he kapinoineetkaan, ennenkuin poika oli heidän puolellaan. Kuten oli odotettukin, oli kapinaa lähetetty pian tukahduttamaan useita kaartin ykikköjä lähiavaruudesta, mutta erästä asiaa ei Fière osannut odottaa. Avaaruusjääkäreiden jaosto Koston Enkelit oli ollut palaamassa salaiselta tehtävältä läheiseltä planeetalta, jonka he puhdistivat vallan kaapanneen kaaoksen kultin kynsistä. Sitä planeettaa ei enää ollut. Tämä tehtävä oli niin hyvin salattu, ettei siitä koskaan tullut minkäänlaista tietoa Libertélle saakka, ja tämä tehtävä oli pilannut Fièren suunnitelman. Koston Enkelit oli hälyytetty planeetalle, ja vaikka he olivatkin vajaamiehisiä ja edellisen taistelun uuvuttamia, oli heidän voimansa valtava ja merkityksensä sodan lopputuloksen kannalta ratkaiseva. Missä ikinä he taistelivatkaan pelko valtasi libertélaisten mielet, ja vastaavasti kaarti taisteli kaksin verroin hurjemmin. Vaikka aseet joita tau olivat heille lähettäeneet olivatkin paljon tehokkaampia kuin kaartilaisten varustus, eivät ne olleet mitään avaruusjääkäreiden mahtiin verrattuna. Ei mennyt viikkoakaan kun kapina oli eristetty Libertén suurimpiin kaupunkeihin joista suurimmassa, Fraternitéssa, Fièren katse näki jo savua horisontissa.
***
Kenraali Désespoir katseli edessään avautuvaa näkymää. Hän oli saanut komentoonsa kaupungin itäisen muurin, eikä hän aikonut päästää Keisarin alamaisia sitä tahraamaan. Vain kuolleen ruumini yli, hän ajatteli katsellessaan kun viimeisiä aseita vietiin paikoilleen. Nämä muukalaiset, tau, olivat aseistanet heidät hyvin. Kymmeniä ionitykkejä oli sijoitettu bunkkereihin taisteluhautojen välille, ja valtavat johdinkanuunat koristivat Fraternitén kauniita valkoisia muureja. Nyt tilanne oli kuitenkin vakava, eivätkä aseet joita tau olivat heille antaneet helpottaneet sitä kuin hitusen. Missä ne kirotut muukalaiset ovat kun nittä tarvitaan, hän kysyi itseltään kerta toisensa jälkeen. Hän tiesi ettei Libertén armeija yksin pystynyt voittamaan kaartin ja avaruusjääkäreiden yhdistettyä voimaa, mutta hän oli päättäväinen aikeessaan pitää vihollisen poissa muureiltaan niin pitkään kun vain ikinä voisi. Ehkä tau tulisivat apuun siihen mennessä.
Vihollinen oli koonnut aseellisen mahtinsa läheisille kukkuloille, ja mahtavat taistelukanuunat olivat moukaroineet kaupunkia jo neljä päivää ja yötä. Nyt aamunkoitteessa kenraali oli varma että vihollinen hyökkäisi, eikä aikaakaan kun keisarilliset sotahuudot kaikuivat ilmassa kaartin hyökätessä. Tätä Désespoir oli osannut odottaa, tunnusteleva hyökkäys kaartilaisilla joista Keisarin armeijalla ei ollut pulaa. Tällä vihollisen johtaja selvitti libertélaisten puolustuksen vahvuutta ja raskaan kaluston sijoittelua. Kenraali olikin kieltänyt käyttämästä puolta ionitykeistä, että vihollinen ei aavistaisi puolustuksen raskaan kaluston todellista voimaa. Hän oli kuulut että itse Koston Enkeleiden jaoston mestari johtaisi vihollisen sotatoimia sekä kokonaisuudessaan planeetalla että pääkaupungin piiritystä, ja siksi hän ei olettanut tällaisten pienten vuosien varrella opittujen temppujen tekevän suurtakaan vaikutusta viholliseen saatika taistelun lopputulokseen. Tämä kokeileva hyökkäys saavutti etulinjan, mutta vain kourallinen kaartilisia pääsi taisteluhaudalle asti, ja hekin pakenivat lyhyen kamppailun jälkeen. Tuskin kymmentä miestä oli menetetty puolustuksen monituhatpäisestä armeijasta. Vihollisten joukkojen pääpaino alkoi uudelleensijoittua nyt kun Fraternitén puolustusasemia oli kartoitettu tarkemmin.
***
Komentaja Shi'o Sei'm Kalv't katseli aluksensa kometosillalta edessä avautuvaa avaruutta. Kolme päivää, oli ilman kastin edustaja hänelle kertonut. Kolme päivää ennen saapumista planeetalle jossa Gue'vesa taistelivat epätoivoista taisteluaan ihmisten Keisaria vastaan. Eteeriset olivat kertoneet hänelle että vihollinen ei saisi vallata planeettaa. Hän ei kysynyt enenpää, sillä hänellä ei ollut tarvetta tietää enenpää. Hän oli ymmärtänyt että siellä oli jotain mitä eteeriset tarvitsivat, ja se riitti hänelle. Mitä eteeriset tarvitsevat, sen eteeriset saavat. Hitaasti tau lähestyivät Libertéä, mutta olisiko saapumishetkellä jo liian myöhäistä?
***
Kolmas yö lähestyi loppuaan, ja kalvas valo hiipi taistelukentälle. Kenraali Désespoir katseli edessä avautuvaa näkymää surumielisenä. Kuolleet makasivat kentällä, jonka ylitse täytyi vetäytyä keskiyöllä kun vihollinen valtasi viimeiset asemat muurin ulkopuolella. Avaruusjääkäreiden voima oli ollut lopulta liikaa, ja ylväät sotilaat olivat lopulta kääntyneet ja juosseet, kun jokaista libertéläistä kohti oli ollut kaksi kaartilaista. Tilanne olisi ollut kestettävissä, mutta Koston Enkelit olivat liikaa. Sadat kaatuivat juostessaan, luoteja selässään. Tätä he eivät ansainneet, tämä ei ollut heidän kunniansa arvoista. Nyt mahtava portti oli suljettu, ja kenraali odotti viimeistä taistelua. Hän oli päättänyt johtaa muurin puolustusta henkilökohtaisesti. Siinä seistessään muurilla katsellen vihollisen valmistautumista taisteluhaudoissa, jotka eivät enää olleet heidän hän tiesi, että tämä oli hänen elämänsä viimeinen päivä. Vihollinen kohotti lippunsa ja huusi sotahuutonsa, lähtiessään etenemään kohti muuria.
Joka puolella ympärillään kenraali kuuli huutoa, veljiensä ja sisartensa kuollessa oikealle ja vasemmalle. Tunteja olivat libertélaiset pitäneet vihollisen poissa muureilta, eivätkä miehet saatika voimat siihen enää riittäneet. He olivat vetäytyneet yhteen muurin puolustustorneista, ehkä tusina miestä ja naista pidätteli vihollista ovella. 'Vapaus!' kenraali huusi ja syöksyi voimamiekka kädessään kohti tornin sisäänkäyntiä. Hän kaatoi kolme kaartilaista, mutta aina kun yksi kaatui oli toinen valmis ottamaan hänen paikkansa. Silloin hän näki, kuinka muurin ylitse hyppyrepuilla kohonnut avaruusjääkäreiden rynnäkköjoukko laskeutui jokusen metrin päähän sisäänkäynnistä. Vihreällä ja oranssilla koristetut valtavat haarniskat kiiltelivät auringon ensi säteiden valaistessa muuria. Ne hyökkäsivät valtavalla voimalla kohti ovea, ja kun sahamiekka osui Désespoiria kylkeen hän tiesi loppunsa tulleen. Hän kaatui maahan, ja yhtäkkiä taistelu ei enää vaivannut häntä. Jokapuolella hänen veljensä ja sisarensa kaatuivat. Veri kohisi korvissa. Sitten kuului jostain huuto - 'Tau tulevat, tau tulevat!'. Hymynkare hiipi kenraalin kasvoille. Hän oli onnistunut.
Hiekanväriset laskeutumisalukset täyttivät ilman.
---
Tässä tämä nyt oli. Ei ole kovin pitkä, mutta ehkä toinen osa on sitten hiukan pitempi. Sikälimikäli kun minä sen jaksan kirjoittaa. Kaikki kritiikki, moittetteet, rakentava palaute ynnä muut ovat tervetulleita. Areena on teidän.
.---
Liberté, osa I
Sotamies Angoisse kohotti kiväärinsä olalleen ja laukaisi. Häntä kohti juokseva Keisarin kaartilainen kaatui maahan selvästi kuolleena, kun sininen valonvälähdys törmäsi yhteen hänen alavatsansa kanssa. Kaksi uutta sotilasta olivat välittömästi valmiina ottamaan kaatuneen paikan, mutta Angoisse ei vaipunut epätoivoon. Vapaus elää hänenkin kuoltuaan. 'Eläköön vapaus!' hän huusi noustessaan juoksuhaudasta, ja kun luoti iskeytyi hirmuisella voimalla häntä rintaan hän tiesi että hän ei olisi nauttimassa siitä kun se vihdoin koittaisi. Panos osui häntä suoraan sydämmeen, ja kun se hänen sisällään räjähti ei jäänyt paljoakaan sellaista jäljelle, mistä hänet olisi voinut tunnistaa. Olkapäähän ommeltu yksinkertainen lippu, jossa oli kolme pystyraitaa, sininen, valkoinen ja punainen, leijaili hetken ilmassa kunnes putosi taistelutantereen mutaan. Kaartilaisen saapas tallasi sen näkymättömiin, kun Keisari vei jälleen yhden vapauden taisteluhaudoista.
***
Palatsissaan ruhtinas Fière katseli alhaalla avautuvaa näkymää. Ennen niin ylväs arkkitehtuurin huipentuma oli nyt pommitettu, poletettu ja raiskattu. Mutainen maa oli täynnä taisteluhautoja ja piikkilankaa. Vehreät puutarhat olivat nyt savisia kenttiä, kerran kauniit marmoriset rakennukset liekkien nuolemia ja paikoin sortuneita päiviä jatkuneen pommituksen ja tykistötulen seurauksena. Kyynel valui hänen silmäkulmastaan purppuraiselle kaulukselle. Miten hän oli saattanut tehdä tämän kansalleen? Vaikka Keisarin alaisuudessa ei elämä hymyillyt, oli se silti elämää. Ei. Elämää ei ole ilman vapautta, ja sen Keisari oli heiltä riistänyt. Mitä hänen isänsä olisi voinut tehdä, kun jättiläismäiset avaruusjääkärit saapuivat planeetalle tuhansien kaartilaisten kanssa? Hänen isänsä rakasti kansaa, eikä voinut antaa sen kuolla taistelussa joka oli jo hävitty ennen alkuaan. Hänen täytyi antaa planeettansa, kansan planeetta, Keisarin valtaan. Tietenkin hänet oli syösty valtaistuimelta ja korvattu Keisarin osoittamalla kuvernöörillä, mutta Keisari ei ollut tullut ajatelleeksi että kansa oli valinnut hänen isänsä johtamaan kansaa. Kansa oli rakastanut hänen isäänsä. Niinpä hän oli itse myöhemmin noussut kuvernöörin paikalle kansan tuella, koska hänen isänsä oli jo tuolloin siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Fière oli aluksi esittänyt kuuliaista Keisarin palvelijaa, ja tämä olikin maksanut hänelle kansan suosion, mutta hän tiesi ettei oma maine mene kansan tarpeen edelle. Silloin kansa tarvitsi vapautta, ja sitä hän oli päättänyt heille antaa. Kuuliainen Keisarin kuvernööri olikin salaa neuvotellut erään muukalaisrodun kanssa heidän avustuksestaan kun galaksin itäisen laidan syrjäinen, pitkään kaaoksen vääristävien myrskyjen piiloittama planeetta Liberté irtautuisi jälleen Keisarin valtakunnasta. Heidän liittolaisensa tau olivatkin suostuneet sopimukseen, jonka mukaan planeetta saisi autonomisen aseman Tau -imperiumissa eräiden harvinaisten raaka-aineiden säännöllisiä kuljetuksia vastaan. Aseita oli kuljetettu salassa Libertélle jo vuosia, joukkoja oli koulutettu ja vakoojia asetettu Keisarin suurimpien kannattajien joukkoon. Tau olivat jopa luvanneet joukkoja jos irtautuminen ei muuten onnistuisi.
Kun aika oli vihdoin tullut oli kaikki alkanut hyvin. Mädänneet Keisrillisen hallinnon elimet oli poistettu tehokkaasti ja planeetalle sijoitetut kaartilaiset tuhottu nopeasti. Tähän oli tosin osuutta sillä, että Fière oli vakuuttanut Keisarilliselle hallinnolle kansan olevan rauhallista, eivätkä libertéläiset kapinoisi koskaan rakkaan hallitsijansa poikaa vastaan, joten kaartin vahvuuden ei tarvitsisi olla planeetalla suuri. Eivätkä he kapinoineetkaan, ennenkuin poika oli heidän puolellaan. Kuten oli odotettukin, oli kapinaa lähetetty pian tukahduttamaan useita kaartin ykikköjä lähiavaruudesta, mutta erästä asiaa ei Fière osannut odottaa. Avaaruusjääkäreiden jaosto Koston Enkelit oli ollut palaamassa salaiselta tehtävältä läheiseltä planeetalta, jonka he puhdistivat vallan kaapanneen kaaoksen kultin kynsistä. Sitä planeettaa ei enää ollut. Tämä tehtävä oli niin hyvin salattu, ettei siitä koskaan tullut minkäänlaista tietoa Libertélle saakka, ja tämä tehtävä oli pilannut Fièren suunnitelman. Koston Enkelit oli hälyytetty planeetalle, ja vaikka he olivatkin vajaamiehisiä ja edellisen taistelun uuvuttamia, oli heidän voimansa valtava ja merkityksensä sodan lopputuloksen kannalta ratkaiseva. Missä ikinä he taistelivatkaan pelko valtasi libertélaisten mielet, ja vastaavasti kaarti taisteli kaksin verroin hurjemmin. Vaikka aseet joita tau olivat heille lähettäeneet olivatkin paljon tehokkaampia kuin kaartilaisten varustus, eivät ne olleet mitään avaruusjääkäreiden mahtiin verrattuna. Ei mennyt viikkoakaan kun kapina oli eristetty Libertén suurimpiin kaupunkeihin joista suurimmassa, Fraternitéssa, Fièren katse näki jo savua horisontissa.
***
Kenraali Désespoir katseli edessään avautuvaa näkymää. Hän oli saanut komentoonsa kaupungin itäisen muurin, eikä hän aikonut päästää Keisarin alamaisia sitä tahraamaan. Vain kuolleen ruumini yli, hän ajatteli katsellessaan kun viimeisiä aseita vietiin paikoilleen. Nämä muukalaiset, tau, olivat aseistanet heidät hyvin. Kymmeniä ionitykkejä oli sijoitettu bunkkereihin taisteluhautojen välille, ja valtavat johdinkanuunat koristivat Fraternitén kauniita valkoisia muureja. Nyt tilanne oli kuitenkin vakava, eivätkä aseet joita tau olivat heille antaneet helpottaneet sitä kuin hitusen. Missä ne kirotut muukalaiset ovat kun nittä tarvitaan, hän kysyi itseltään kerta toisensa jälkeen. Hän tiesi ettei Libertén armeija yksin pystynyt voittamaan kaartin ja avaruusjääkäreiden yhdistettyä voimaa, mutta hän oli päättäväinen aikeessaan pitää vihollisen poissa muureiltaan niin pitkään kun vain ikinä voisi. Ehkä tau tulisivat apuun siihen mennessä.
Vihollinen oli koonnut aseellisen mahtinsa läheisille kukkuloille, ja mahtavat taistelukanuunat olivat moukaroineet kaupunkia jo neljä päivää ja yötä. Nyt aamunkoitteessa kenraali oli varma että vihollinen hyökkäisi, eikä aikaakaan kun keisarilliset sotahuudot kaikuivat ilmassa kaartin hyökätessä. Tätä Désespoir oli osannut odottaa, tunnusteleva hyökkäys kaartilaisilla joista Keisarin armeijalla ei ollut pulaa. Tällä vihollisen johtaja selvitti libertélaisten puolustuksen vahvuutta ja raskaan kaluston sijoittelua. Kenraali olikin kieltänyt käyttämästä puolta ionitykeistä, että vihollinen ei aavistaisi puolustuksen raskaan kaluston todellista voimaa. Hän oli kuulut että itse Koston Enkeleiden jaoston mestari johtaisi vihollisen sotatoimia sekä kokonaisuudessaan planeetalla että pääkaupungin piiritystä, ja siksi hän ei olettanut tällaisten pienten vuosien varrella opittujen temppujen tekevän suurtakaan vaikutusta viholliseen saatika taistelun lopputulokseen. Tämä kokeileva hyökkäys saavutti etulinjan, mutta vain kourallinen kaartilisia pääsi taisteluhaudalle asti, ja hekin pakenivat lyhyen kamppailun jälkeen. Tuskin kymmentä miestä oli menetetty puolustuksen monituhatpäisestä armeijasta. Vihollisten joukkojen pääpaino alkoi uudelleensijoittua nyt kun Fraternitén puolustusasemia oli kartoitettu tarkemmin.
***
Komentaja Shi'o Sei'm Kalv't katseli aluksensa kometosillalta edessä avautuvaa avaruutta. Kolme päivää, oli ilman kastin edustaja hänelle kertonut. Kolme päivää ennen saapumista planeetalle jossa Gue'vesa taistelivat epätoivoista taisteluaan ihmisten Keisaria vastaan. Eteeriset olivat kertoneet hänelle että vihollinen ei saisi vallata planeettaa. Hän ei kysynyt enenpää, sillä hänellä ei ollut tarvetta tietää enenpää. Hän oli ymmärtänyt että siellä oli jotain mitä eteeriset tarvitsivat, ja se riitti hänelle. Mitä eteeriset tarvitsevat, sen eteeriset saavat. Hitaasti tau lähestyivät Libertéä, mutta olisiko saapumishetkellä jo liian myöhäistä?
***
Kolmas yö lähestyi loppuaan, ja kalvas valo hiipi taistelukentälle. Kenraali Désespoir katseli edessä avautuvaa näkymää surumielisenä. Kuolleet makasivat kentällä, jonka ylitse täytyi vetäytyä keskiyöllä kun vihollinen valtasi viimeiset asemat muurin ulkopuolella. Avaruusjääkäreiden voima oli ollut lopulta liikaa, ja ylväät sotilaat olivat lopulta kääntyneet ja juosseet, kun jokaista libertéläistä kohti oli ollut kaksi kaartilaista. Tilanne olisi ollut kestettävissä, mutta Koston Enkelit olivat liikaa. Sadat kaatuivat juostessaan, luoteja selässään. Tätä he eivät ansainneet, tämä ei ollut heidän kunniansa arvoista. Nyt mahtava portti oli suljettu, ja kenraali odotti viimeistä taistelua. Hän oli päättänyt johtaa muurin puolustusta henkilökohtaisesti. Siinä seistessään muurilla katsellen vihollisen valmistautumista taisteluhaudoissa, jotka eivät enää olleet heidän hän tiesi, että tämä oli hänen elämänsä viimeinen päivä. Vihollinen kohotti lippunsa ja huusi sotahuutonsa, lähtiessään etenemään kohti muuria.
Joka puolella ympärillään kenraali kuuli huutoa, veljiensä ja sisartensa kuollessa oikealle ja vasemmalle. Tunteja olivat libertélaiset pitäneet vihollisen poissa muureilta, eivätkä miehet saatika voimat siihen enää riittäneet. He olivat vetäytyneet yhteen muurin puolustustorneista, ehkä tusina miestä ja naista pidätteli vihollista ovella. 'Vapaus!' kenraali huusi ja syöksyi voimamiekka kädessään kohti tornin sisäänkäyntiä. Hän kaatoi kolme kaartilaista, mutta aina kun yksi kaatui oli toinen valmis ottamaan hänen paikkansa. Silloin hän näki, kuinka muurin ylitse hyppyrepuilla kohonnut avaruusjääkäreiden rynnäkköjoukko laskeutui jokusen metrin päähän sisäänkäynnistä. Vihreällä ja oranssilla koristetut valtavat haarniskat kiiltelivät auringon ensi säteiden valaistessa muuria. Ne hyökkäsivät valtavalla voimalla kohti ovea, ja kun sahamiekka osui Désespoiria kylkeen hän tiesi loppunsa tulleen. Hän kaatui maahan, ja yhtäkkiä taistelu ei enää vaivannut häntä. Jokapuolella hänen veljensä ja sisarensa kaatuivat. Veri kohisi korvissa. Sitten kuului jostain huuto - 'Tau tulevat, tau tulevat!'. Hymynkare hiipi kenraalin kasvoille. Hän oli onnistunut.
Hiekanväriset laskeutumisalukset täyttivät ilman.
---
Tässä tämä nyt oli. Ei ole kovin pitkä, mutta ehkä toinen osa on sitten hiukan pitempi. Sikälimikäli kun minä sen jaksan kirjoittaa. Kaikki kritiikki, moittetteet, rakentava palaute ynnä muut ovat tervetulleita. Areena on teidän.
.
Moni Impperiumin sotakoneiston kuvernööri/kenraali/eversti uskoo (ja, näin rehellisesti sanoen moni on) hyvällä asialla.
. Ehkäpä seuraavaan osaan saan sitä potkua mitä tähän oli tarkoitus änkeä. Mutta kuten sanottua, jotain tästä jäi puuttumaan. Olisi mukava sanoa että tämä vain oli jonkilainen esinäytös, ja ehkä tämä onkin. Se selviää sitten kun jaksan jatkoa alkaa kirjoittaa