Taas uusi tarina.
Lähetetty: Su 25.09.2005 16:12
Pave suojautui kun juksuhaudan reunalle osui taas muutama Heavy bolterin ammus lennättäen hänen päällensä mutaa, kiviä ja jonkun taistelun alkupuolella kuolleen sotilaan jalan. "Korpraali!" Huusi Paven vierellä kyyristellyt sotilas, jonka kasvot olivat pelosta kalpeat. "Luutnantti Fime on päättänyt evakuoida rintaman, emme voi pidellä noita kaaoksen saastuttamia enää kauemmin". "Ei sillä ole väliä!" Pave huusi miehelle, sillä lähelle oli osunut battle cannonin ammus pirstoen korsu kolmosen ja lennättäen muutamia sotilaita korkealle ilmaan. "Minä en ainakaan tule!" "Mutta korpraali! Tehän kuolette tänne!" "Entä sitten? Ehkä nyt on minun aikani kuolla? Mitä Imperiumi menettäisi, jos joku korpraali sattuisikin kuolemaan? Meitähän on aina miljoona tilalle!"
Tankkejen oli ollut tarkoitus tulla hätiin jo eilen, mutta kuljetusalukset eivät olleet tulleet vieläkään perille. Itse asiassa niiltä ei ollut sapunut minkäänlaista viestiä vähään aikaan ja nyt planeetalle lähetetyt jalkaväkiyksiköt olivat häviämässä taistelun.
"Tehän olette ihan hullu." Sanoi Paven takana seisonut upseeri jota hän ei tunnistanut. "Nyt te tulette kiltisti alukseen ja lopetatte tuommoisten ajattelun heti paikalle! Niin, ja tuo oli sitten käsky."
Pave lähti asennon tehtyään ryömimään kohti laskeutumispaikkaa ja leiriä samalla kun kauempana kaaoksen Land Raideriin, joka oli saavuttanut piikkilankaesteet osui kirkas valonvälähdys kukkulalle sijoitetusta lasertykistä, tuhoten sen bensasäiliöt ja räjäyttäen koko komeuden taivaalle mustiksi sirpaleiksi, jotka tipahtelivat ympäri aluetta.
Leirin reuna näkyi jo ja Pave kiihdytti tahtia sotamies, jonka nimeksi oli paljastunut Gedofa ja Upseeri. Sitten Pave huomasi, ettei Upseeri ollutkaan enää hänen takanaan vaan juoksuhaudan reunalla kiipeämässä lankkuja pitkin yläs tulitukseen. Ennen kun Pave ehti edes huutaa, sai miesparka päänsä reunan yli ja luotikuuron naamalleen. Hän jatkoi matkaa samalla kun miehen päätön ruumis kaatui maahan. Pave ei maininnut asiasta Gedofalle. Turha pelotella nuorukaista turhaan.
Viimein he pääsivät leirille ja hyppäsivät kyytiin sukkuloihin. Pave meni istumaan huoneen perälle, jonne hän aina asettui ja rupesi huoltamaan lasguniaan.
Mutamassa minuutissa matkustustila oli täynnä ihmisiä ja loppu tila täytettiin varusteilla ja ammuksilla. Pave sai syliinsä joitakin makasiineja, joista oli käytetty muutamia ja joillain oli verta.
Sukkula nousi ilmaan ja aloitti matkansa kohti kiertoradoilla odottavia taistelualuksia. Pave katseli muiden sukkuloiden nousua pilviselle taivaalle ja sitten koko sukkula tärähti.
Tui toinen tärähdys, ja vielä kolmaskin ja vihdoin Pave huomasi mistä se johtui. Heidän aseistamatonta kuljetusalustansa päin kiisi kolme pikimustaa kaaoksen hävittäjää ja ne olivat saaneet radioantennin irti, Paniikki syntyi välittömästi. kaikki juoksivat ympäri huonetta ja koittivat kuumeisesti keksiä jotain tehtävää. Eihän siitä mitään tullut. Sukkula sai taas osuman ja tällä kertaa sivusuojauksiin. seinään ilmestyi pieni särö, muttei onneksi reikää ja paniikki laantui viimein hieman, koska monet olivat nyt halvaantuneet pelosta. Silloin Pave huomasi jotakin. "Nuo eivät ole avaruudessa kulkevia hävittäjiä. Ne ovat liian pieniä." "Jos saavutamme ohuemman ilmakehän, jäävät hävittäjät jälkeen." Nyt matkustamossa näkyi joitakin toivon merkkejä. Esimerkiksi muutamat, jotka eivät halunneet kuolla näin, ottivat aseidensa piiput pis suustaan ja hellittivät liipasinsormensa.
Nyt Pave huomasi, että he olivat oikeastaan aika onnekkaita, sillä muiden kuljetusalusten perässä saattoi olla viisi tai seitsemänkin hävittäjää ja muut olivat jo maassa tai parhaillaan putoamassa, mutta Pave ei ehtinyt miettiä asiaa sen pidempään, sillä sukkulaan osui taas. Tällä kertaa ohjaamohyttiin joka näkyi avonaisesta ovesta. Ikkunalasiin tuli reikä ja pilotti imaistiin alipaineen voimalla avaruuteen pari tuumaa leveästä reijästä.
"Osaako kukaan täällä ohjata sukkulaa?" Kysyi Pave. Oli aivan hiljaista. Sitten, hittasti ja epäröivästi Gedofa nosti kätensä. "Hyvä" Pave sanoi samalla kun kaivoi laukustaan armeijan keksin ja tukki sillä lasiin tulleen reijän. Armeijan keksit olivat kovimpaa Paven tuntemaa ainetta. Äkkiä puikkoihin siitä. Ei tämä alus itseään lennä, ellet laita autopilottia. Gefoda juoksi ohjaamaan ja tarttui ohjaussauvaan päättäväinen ilme kasvoilla ja painoi kaasun pohjaan.
Hävittäjät, jotka olivat huomanneet saanensa sukkulan pilotin tapettua olivat aikoneet tuhota aluksen oikein hitaasti ja tuskallisesti, koska he ollivat sellaisia tyyppejä. Niinpä kaaoksen pilotit yllättyivät, kun sukkula äkkiä ampaisi pois ilmakehästä ja he jäivät nuolemaan näppejään.
Sukkula oli saavuttanut ilmakehän rajan ja kulki nyt avaruudessa, joka oli tyhjä ja pimeä. Pave oli tästä huolissaan, sillä tässä kohtaa olisi pitänyt olla kilometrin pituinen sotalaiva, jota ei kerta kaikkiaan voinut hukata.
Kertomus jatkuu.
Jos jaksan sitä kirjottaa.
Tankkejen oli ollut tarkoitus tulla hätiin jo eilen, mutta kuljetusalukset eivät olleet tulleet vieläkään perille. Itse asiassa niiltä ei ollut sapunut minkäänlaista viestiä vähään aikaan ja nyt planeetalle lähetetyt jalkaväkiyksiköt olivat häviämässä taistelun.
"Tehän olette ihan hullu." Sanoi Paven takana seisonut upseeri jota hän ei tunnistanut. "Nyt te tulette kiltisti alukseen ja lopetatte tuommoisten ajattelun heti paikalle! Niin, ja tuo oli sitten käsky."
Pave lähti asennon tehtyään ryömimään kohti laskeutumispaikkaa ja leiriä samalla kun kauempana kaaoksen Land Raideriin, joka oli saavuttanut piikkilankaesteet osui kirkas valonvälähdys kukkulalle sijoitetusta lasertykistä, tuhoten sen bensasäiliöt ja räjäyttäen koko komeuden taivaalle mustiksi sirpaleiksi, jotka tipahtelivat ympäri aluetta.
Leirin reuna näkyi jo ja Pave kiihdytti tahtia sotamies, jonka nimeksi oli paljastunut Gedofa ja Upseeri. Sitten Pave huomasi, ettei Upseeri ollutkaan enää hänen takanaan vaan juoksuhaudan reunalla kiipeämässä lankkuja pitkin yläs tulitukseen. Ennen kun Pave ehti edes huutaa, sai miesparka päänsä reunan yli ja luotikuuron naamalleen. Hän jatkoi matkaa samalla kun miehen päätön ruumis kaatui maahan. Pave ei maininnut asiasta Gedofalle. Turha pelotella nuorukaista turhaan.
Viimein he pääsivät leirille ja hyppäsivät kyytiin sukkuloihin. Pave meni istumaan huoneen perälle, jonne hän aina asettui ja rupesi huoltamaan lasguniaan.
Mutamassa minuutissa matkustustila oli täynnä ihmisiä ja loppu tila täytettiin varusteilla ja ammuksilla. Pave sai syliinsä joitakin makasiineja, joista oli käytetty muutamia ja joillain oli verta.
Sukkula nousi ilmaan ja aloitti matkansa kohti kiertoradoilla odottavia taistelualuksia. Pave katseli muiden sukkuloiden nousua pilviselle taivaalle ja sitten koko sukkula tärähti.
Tui toinen tärähdys, ja vielä kolmaskin ja vihdoin Pave huomasi mistä se johtui. Heidän aseistamatonta kuljetusalustansa päin kiisi kolme pikimustaa kaaoksen hävittäjää ja ne olivat saaneet radioantennin irti, Paniikki syntyi välittömästi. kaikki juoksivat ympäri huonetta ja koittivat kuumeisesti keksiä jotain tehtävää. Eihän siitä mitään tullut. Sukkula sai taas osuman ja tällä kertaa sivusuojauksiin. seinään ilmestyi pieni särö, muttei onneksi reikää ja paniikki laantui viimein hieman, koska monet olivat nyt halvaantuneet pelosta. Silloin Pave huomasi jotakin. "Nuo eivät ole avaruudessa kulkevia hävittäjiä. Ne ovat liian pieniä." "Jos saavutamme ohuemman ilmakehän, jäävät hävittäjät jälkeen." Nyt matkustamossa näkyi joitakin toivon merkkejä. Esimerkiksi muutamat, jotka eivät halunneet kuolla näin, ottivat aseidensa piiput pis suustaan ja hellittivät liipasinsormensa.
Nyt Pave huomasi, että he olivat oikeastaan aika onnekkaita, sillä muiden kuljetusalusten perässä saattoi olla viisi tai seitsemänkin hävittäjää ja muut olivat jo maassa tai parhaillaan putoamassa, mutta Pave ei ehtinyt miettiä asiaa sen pidempään, sillä sukkulaan osui taas. Tällä kertaa ohjaamohyttiin joka näkyi avonaisesta ovesta. Ikkunalasiin tuli reikä ja pilotti imaistiin alipaineen voimalla avaruuteen pari tuumaa leveästä reijästä.
"Osaako kukaan täällä ohjata sukkulaa?" Kysyi Pave. Oli aivan hiljaista. Sitten, hittasti ja epäröivästi Gedofa nosti kätensä. "Hyvä" Pave sanoi samalla kun kaivoi laukustaan armeijan keksin ja tukki sillä lasiin tulleen reijän. Armeijan keksit olivat kovimpaa Paven tuntemaa ainetta. Äkkiä puikkoihin siitä. Ei tämä alus itseään lennä, ellet laita autopilottia. Gefoda juoksi ohjaamaan ja tarttui ohjaussauvaan päättäväinen ilme kasvoilla ja painoi kaasun pohjaan.
Hävittäjät, jotka olivat huomanneet saanensa sukkulan pilotin tapettua olivat aikoneet tuhota aluksen oikein hitaasti ja tuskallisesti, koska he ollivat sellaisia tyyppejä. Niinpä kaaoksen pilotit yllättyivät, kun sukkula äkkiä ampaisi pois ilmakehästä ja he jäivät nuolemaan näppejään.
Sukkula oli saavuttanut ilmakehän rajan ja kulki nyt avaruudessa, joka oli tyhjä ja pimeä. Pave oli tästä huolissaan, sillä tässä kohtaa olisi pitänyt olla kilometrin pituinen sotalaiva, jota ei kerta kaikkiaan voinut hukata.
Kertomus jatkuu.
Jos jaksan sitä kirjottaa.
