Sotamies Jim: osa 1, nyt myös osa 2
Lähetetty: Ma 26.09.2005 20:42
Ensimmäinen kirjoittamani tarina tänne. Joten laatu lienee sen mukaista, toivottavasti pidätte.
Aurinko nousi hitaasti horisontissa, luoden pitkiä varjoja rakennusten taa. Ihmiset kiirehtivät koteihin, sillä he tiesivät miten kävisi jos he altistuisivat aurigon tavallista voimakkaammalle säteilylle.Tästä oli Jim Haartin isä karmaiseva esimerkki, hän oli palannut töistä ja hänet oli ryöstetty ja jätetty tajuttomana makaamaan. Aurinko oli noussut ja kärventänyt mies paran, silmäneste oli kiehunut ja räjäyttänyt silmät, hirvittävät palovammat ympäröineet kehon, seuraavien kuukausien kärsimyksen aikana oli alkanut tapahtua muutoksia, ihoon oli syntynyt kyhmyjä jotka erittivät pahan hajuista, vihreää visvaa, kajuuntumista ja aineenvaihdunta oli muuttunut todella nopeaksi, tuskat olivat suuret sekä taukoamatonta yskimistä.
Jim, nyt 18 vuotias kirosi mielessään, aurinkoa ja koko aurinko kuntaa. Hän tahtoi liittyä keisarilliseen kaartiin ja jättää planeetan taakseen, mutta hänen oli huolehdittava yhä elossa olevasta isästään ja hankkia rahaa.
Jim häräsi kirkkaan valon paisteeseen, huoneessa haisi pahalle, kuin palaneelle lihalle.
"Perkele!", Jim huusi.
Hän loikkasi sängystään ja kiirehti sulkemaan ikkunan ja nosti ikkunan alla lojuneen, kuolleen, isänsä olkapäälleen ja vei sänkyyn. Jim hautasi isänsä seuraavana yönä ja harppoi surun saatteleman lähimpää kaartin värväystoimistoon.
Ovi kilahti Jimin astuessa sisään toimistoon, siellä ei ollut kuin rivi tuoleja seinän vierellä, pöytä ja sen takana kaljupäinen värvääjä kaartin uniformussa.
"Nimi", kysyi värvääjä papereista katsettaan kääntämättä.
"Jim Haart", vasti Jim.
"Olet täst'edes Rudi Hartringer" värvääjä sanoi Jimille, ja käski oikella puolella olevasta ovesta sisään.
Jim avasi oven ja astui sisään. Huoneessa istui 3 muutakin, kaikki noin samanikäsiä kuin Jim. Hän istuutui ainoalle vapaalle penkille huoneen nurkkaan. Huoneeseen saapui keisarillisen kaartin kersantti. Hän käski Jimin ja muut seuraamaan häntä. He kävelivät varastolle josta Jim ja muut saivat raskaat saappaat, uniformun, kevyen panssarin, kypärän, alusvaatteita, pitkän takin, sukkia ja valtavan säkillisen muita tavaroita. Heidän tuleva asumuksensa tulisi olemaan seuraavat 3 viikkoa, ennen koulutuksen alkua 50 muun alokkaan seurassa kasarmi alueella, jossa heille opetettaisiin miten käyttäydytään ja muuta tarpeellista.
Ja näin päättyi ensimmäinen osa Sotamies Jim -kertomuksesta.
Osa. 2
"Herätys, minuutti aikaa tupatarkastukseen!", huusi komppaniaa komentava karski luutnantti Hjelmstad. Hän oli lähes kaksimetrinen, langanlaiha mies. Poskea komista julman näköinen arpi muistona vuosia sitten olleesta örkki-sodasta. Luutnantilla oli myös mekaaninen oikeakäsi.
Jim hätkähti hereille ja puki päällensä vaaleanruskean uniformun, kuten muut. Luutnantti tuli takaisin, mutta tällä kertaa mukanaan divisioonan komissaari, Rostov. Hän oli ankara, ja odotti kuuliaisuutta jokaiselta, mutta hän ei painanut liipaisinta herkästi, kuten jotkut toiset komissaarit. Komissaari oli lyhyt, vain 170cm, ulkonäkö saattoi pettää, hän oli kova vastus jopa kaaos jääkärille, kiitos epätavallisen nopeuden refleksien ja oppimiensa taistelulajien.
"Tänään on se hetki", Rostov aloitti, "Kun lähdette koulutukseen Tritonille, jokainen kerää tavaransa ja ilmoittautuu kahden tunnin kuluttua sukkulasuojien edessä. Jatkakaa!", hän lopetti ja poistui luutnantti kintereillään seuraavaan tupaan pitämään niukkaa puhettaan.
Alokkaan riensivät pakkaamaan tavaroitaan. Tunti kului ja tupa oli tyhjillään, alokkaat olivat nyt syömässä aamiaista kasarmin ruokalassa. Tänään oli tarjolla munuais hyytelöä, vanikkaa, puuroa ja kahvia. Kukaan ei pitänyt munuais hyytelöstä, paitsi joukkueen suursyömäri, alokas Hi Lee. Vaikka hilee söikin kuin Creevie, hevosen kaltainen eläin, hän ei lihonut, vaan pysyi laihana, ellei jopa alipainosena. Hi Lee tunnettiin useimmiten "Syöppönä", kaikki kutsuivat häntä siksi, jopa komissaari käytti sitä nimeä. Jim ja Hi Lee olivan tutustuneet Ja heistä oli tullut hyvät ystävykset. Hi Lee oli kotoisin samasta kaupungista, hän oli rikkaan perheen kuopus, hän oli aina halunnut kaartiin, mutta vanhemmat eivät olleet lämmenneet ajatukselle. Täytettyään 18 Hi Lee oli käynyt koulun loppuun ja liittynyt kaartiin, vain pari päivää ennen Jimiä.
"E-komppania!", huusi komissaari megafoniin "Nouskaa laivaan!"
Jim, Hi Lee ja 248 muuta alokasta nousivat pitkää ramppia pitkin valtavaan, valkoiseen avaruuslaivaan, joka kuljettaisi heidät planeettaa kiertävälle kuulle, Tritonille. Tritonilla sijaitsi yksi tähtijärjestelmät kolmesta koulutuskeskuksesta, jossa koulutettaisiin vuosittain miljoonia kaartilaisia palvelemaan keisaria. Laiva nousi hitaasti ilmaan ja leijui ulos hangaarista.
"10 senkuntia aikaa kiihdytykseen", sanoi kapteeni.
"5"
"4"
"3"
"2"
"1"
Laiva ampaisi hämmästyttävällä nopeudella kokoisekseen, kohti avaruutta.
"Poistumme ilmakehästä...Nyt", kuulutti kapteeni.
"Toivottavasti viihdytte lennolla, arvioitu aika Tritonille noin 8 tuntia", sanoi ensimmäinen perämies radioon. "Tarjoilemme lennolla vettä ja keksejä", perämies lopetti.
Kommentti sai osakseen hilpeitä hörähdyksiä alokkailta.
Alus tärähti voimakkaasti räjähdyksen saattelemana.
"Mitä helvettiä", rääkäisi kapteeni.
"Kimppuum...", lause katkesi, ennenkuin perämies ehti sanoa loppuun, kun alus tärähti uudelleen.
En edelleenkään jaksa kirjoittaa kovin pitkiä. Toivottavasti pidätte.
Risut ja ruusut, kiitos.
-WM
Aurinko nousi hitaasti horisontissa, luoden pitkiä varjoja rakennusten taa. Ihmiset kiirehtivät koteihin, sillä he tiesivät miten kävisi jos he altistuisivat aurigon tavallista voimakkaammalle säteilylle.Tästä oli Jim Haartin isä karmaiseva esimerkki, hän oli palannut töistä ja hänet oli ryöstetty ja jätetty tajuttomana makaamaan. Aurinko oli noussut ja kärventänyt mies paran, silmäneste oli kiehunut ja räjäyttänyt silmät, hirvittävät palovammat ympäröineet kehon, seuraavien kuukausien kärsimyksen aikana oli alkanut tapahtua muutoksia, ihoon oli syntynyt kyhmyjä jotka erittivät pahan hajuista, vihreää visvaa, kajuuntumista ja aineenvaihdunta oli muuttunut todella nopeaksi, tuskat olivat suuret sekä taukoamatonta yskimistä.
Jim, nyt 18 vuotias kirosi mielessään, aurinkoa ja koko aurinko kuntaa. Hän tahtoi liittyä keisarilliseen kaartiin ja jättää planeetan taakseen, mutta hänen oli huolehdittava yhä elossa olevasta isästään ja hankkia rahaa.
Jim häräsi kirkkaan valon paisteeseen, huoneessa haisi pahalle, kuin palaneelle lihalle.
"Perkele!", Jim huusi.
Hän loikkasi sängystään ja kiirehti sulkemaan ikkunan ja nosti ikkunan alla lojuneen, kuolleen, isänsä olkapäälleen ja vei sänkyyn. Jim hautasi isänsä seuraavana yönä ja harppoi surun saatteleman lähimpää kaartin värväystoimistoon.
Ovi kilahti Jimin astuessa sisään toimistoon, siellä ei ollut kuin rivi tuoleja seinän vierellä, pöytä ja sen takana kaljupäinen värvääjä kaartin uniformussa.
"Nimi", kysyi värvääjä papereista katsettaan kääntämättä.
"Jim Haart", vasti Jim.
"Olet täst'edes Rudi Hartringer" värvääjä sanoi Jimille, ja käski oikella puolella olevasta ovesta sisään.
Jim avasi oven ja astui sisään. Huoneessa istui 3 muutakin, kaikki noin samanikäsiä kuin Jim. Hän istuutui ainoalle vapaalle penkille huoneen nurkkaan. Huoneeseen saapui keisarillisen kaartin kersantti. Hän käski Jimin ja muut seuraamaan häntä. He kävelivät varastolle josta Jim ja muut saivat raskaat saappaat, uniformun, kevyen panssarin, kypärän, alusvaatteita, pitkän takin, sukkia ja valtavan säkillisen muita tavaroita. Heidän tuleva asumuksensa tulisi olemaan seuraavat 3 viikkoa, ennen koulutuksen alkua 50 muun alokkaan seurassa kasarmi alueella, jossa heille opetettaisiin miten käyttäydytään ja muuta tarpeellista.
Ja näin päättyi ensimmäinen osa Sotamies Jim -kertomuksesta.
Osa. 2
"Herätys, minuutti aikaa tupatarkastukseen!", huusi komppaniaa komentava karski luutnantti Hjelmstad. Hän oli lähes kaksimetrinen, langanlaiha mies. Poskea komista julman näköinen arpi muistona vuosia sitten olleesta örkki-sodasta. Luutnantilla oli myös mekaaninen oikeakäsi.
Jim hätkähti hereille ja puki päällensä vaaleanruskean uniformun, kuten muut. Luutnantti tuli takaisin, mutta tällä kertaa mukanaan divisioonan komissaari, Rostov. Hän oli ankara, ja odotti kuuliaisuutta jokaiselta, mutta hän ei painanut liipaisinta herkästi, kuten jotkut toiset komissaarit. Komissaari oli lyhyt, vain 170cm, ulkonäkö saattoi pettää, hän oli kova vastus jopa kaaos jääkärille, kiitos epätavallisen nopeuden refleksien ja oppimiensa taistelulajien.
"Tänään on se hetki", Rostov aloitti, "Kun lähdette koulutukseen Tritonille, jokainen kerää tavaransa ja ilmoittautuu kahden tunnin kuluttua sukkulasuojien edessä. Jatkakaa!", hän lopetti ja poistui luutnantti kintereillään seuraavaan tupaan pitämään niukkaa puhettaan.
Alokkaan riensivät pakkaamaan tavaroitaan. Tunti kului ja tupa oli tyhjillään, alokkaat olivat nyt syömässä aamiaista kasarmin ruokalassa. Tänään oli tarjolla munuais hyytelöä, vanikkaa, puuroa ja kahvia. Kukaan ei pitänyt munuais hyytelöstä, paitsi joukkueen suursyömäri, alokas Hi Lee. Vaikka hilee söikin kuin Creevie, hevosen kaltainen eläin, hän ei lihonut, vaan pysyi laihana, ellei jopa alipainosena. Hi Lee tunnettiin useimmiten "Syöppönä", kaikki kutsuivat häntä siksi, jopa komissaari käytti sitä nimeä. Jim ja Hi Lee olivan tutustuneet Ja heistä oli tullut hyvät ystävykset. Hi Lee oli kotoisin samasta kaupungista, hän oli rikkaan perheen kuopus, hän oli aina halunnut kaartiin, mutta vanhemmat eivät olleet lämmenneet ajatukselle. Täytettyään 18 Hi Lee oli käynyt koulun loppuun ja liittynyt kaartiin, vain pari päivää ennen Jimiä.
"E-komppania!", huusi komissaari megafoniin "Nouskaa laivaan!"
Jim, Hi Lee ja 248 muuta alokasta nousivat pitkää ramppia pitkin valtavaan, valkoiseen avaruuslaivaan, joka kuljettaisi heidät planeettaa kiertävälle kuulle, Tritonille. Tritonilla sijaitsi yksi tähtijärjestelmät kolmesta koulutuskeskuksesta, jossa koulutettaisiin vuosittain miljoonia kaartilaisia palvelemaan keisaria. Laiva nousi hitaasti ilmaan ja leijui ulos hangaarista.
"10 senkuntia aikaa kiihdytykseen", sanoi kapteeni.
"5"
"4"
"3"
"2"
"1"
Laiva ampaisi hämmästyttävällä nopeudella kokoisekseen, kohti avaruutta.
"Poistumme ilmakehästä...Nyt", kuulutti kapteeni.
"Toivottavasti viihdytte lennolla, arvioitu aika Tritonille noin 8 tuntia", sanoi ensimmäinen perämies radioon. "Tarjoilemme lennolla vettä ja keksejä", perämies lopetti.
Kommentti sai osakseen hilpeitä hörähdyksiä alokkailta.
Alus tärähti voimakkaasti räjähdyksen saattelemana.
"Mitä helvettiä", rääkäisi kapteeni.
"Kimppuum...", lause katkesi, ennenkuin perämies ehti sanoa loppuun, kun alus tärähti uudelleen.
En edelleenkään jaksa kirjoittaa kovin pitkiä. Toivottavasti pidätte.
Risut ja ruusut, kiitos.
-WM
mutta muuten hyvä stoori.vähän pituutta vain niin kuulut jo muiden huippukirjoittajien joukkoon