Vampyyri inspiraatio
Lähetetty: Ma 17.10.2005 21:43
Ah ja voi, niin hieno ja ironinen juoni punoitui päässäni kun kuuntelin Dream theaterin Mirrorin. Kas näin:
Keisarikuntalainen mies kutsutaan maaseudulta sotaväkeen, kun julman vampyyrikreivin kuollut legioona käy elonkorjuu matkalleen. Rakastava perhe jää kotiin pelkäämään isän ja miehen puolesta. Perheessä on myös poika jolla on kihlattu, poika ehkä eniten jää kaipaamaan isäänsä ja isälläkin on huoli pojastaan.
Rintamalla talonpojat taistelevat urheasti. Jotkut pakenevat tulvivia kauhuja, mutta perheensä rakkauden innoittamana isä jatkaa toivotonta taisteluaan. Hän oli luultavasti viimeinen mies joka yhä oli miekankahvassa kun itse vampyyri kiinnitti huomion tähän maajussiin. Omakätisesti kuollut kreivi löi sinnikkään isännän ja otti verestä vainun. Jokainen vampyyrihän tarvitsee perillisen, kaiken varalle jatkamaan verilinjaa.
Keisarikunnan pelätty sanansaattaja kiersi maaseudun hökkelit kertoen ikävät uutiset ja häntä seurasi itkuvirsien kaiku. Kun perheen oveen kolkutettiin, äidin köysi kiristyi ja lapset jäivät orvoiksi isoveljensä huostaan. Seuraavana yönä lehahti lepakko surullisen mökin ikkunaan. Ikkunalaudalta ponnahti ketterästi lattialle kuollut mies joka oli kulkenut tänne vainun saattamana. Siellä etsitty poika nukkui, orastavan vatsahaavan höystämää katkeraa unta. Kaksi tuumanmittaista hammasta upposi nuoreen kaulaan ja kohtalo oli valmis.
Yksi kerrallaan, huono tuloisen perheen orvot jättivät elämän. Vain poika kihlattuneen jäi riutumaan. Kun hän sitten kuun viimeisenä päivänä kävi levolle rakkaansa viereen hän katseli ikkunasta ulos. Kuu oli hohtava ja pyöreä. Pojan päässä puhkesi julmien ajatusten sota. Kaikki hänelle sattunut vääryys ja kuolleen kreivin purema saivat hänen mielensä kiehumaan. Hänen sydämensä jyskytti niin lujaa että se sattui ja poika loi katseensa vieressä makaavaan hahmoon. Kaunis ja sileä kaula jota hän oli jumaloinut koko ikänsä lepäsi viltinreunan ulkopuolella. Sitä ei hänen murtunut mielensä enää voinut kestää ja hän iski.
Poika oli yksin maailmassa mielensä sisällä raivoavan sodan keskellä. Enää ei ollut nälkä eikä jano. Ei viima purrut eikä uni maistunut. Maailma oli tyhjä. Katkeroitunut poika huusi. Huuto muuttui karjaisuksi ja vetreät jalat loikkasivat ikkunaan. Yö kutsui.
Poika juoksi ja juoksi väsymättä kohti piinattuun mieleen iskeytynyttä paikkaa josta hän ei ollut tietoinen. Maili toisen jälkeen maisema muuttui. Kylät vaihtuivat soiksi ja puut kallioiksi. Kunnes maa oli mustaa erämaata. Horisontin rikkoivat nousevat tornit. Sunnaton linna kohosi hänen edessään ja askeleet kiihtyivät. Portti oli auki. Hän syöksyi sokkeloisiin käytäviin joihin kuka tahansa muu olisi eksynyt ja menehtynyt. Sitten askeleet pysähtyivät. Synkkä huone jonka perällä oli valtaistuin ja ruumis arkku. Arkku lepäsi auki ja istuinta piti hallussa julmin olento joka näitä maita oli kulkenut. Totuus löi pojan kasvoille ikävästi ja hirvittäväti kuin olisi pudota jäiden läpi hyiseen järveen. Kädet kiristyivät raivosta ja iskeytyivät kuolleen kreivin kaulaan. Ikivanha liha puristui sormien väliin ja synkät silmät hohtivat syvältä kuopistaan. Ruitunut poika tunnisti itsensä. Kreivin vuosituhansia vanhalle yrmeälle naamalle nousi hymy. Hänen tehtävänsä oli täytetty.
Nyt poika jonka kädet tahruituivat pahan kreivin vereen asuttaa tuota kauheaa rakennusta jonne aurinko ei kuunaan paista ja etsii perillistä.
Että semmonen. Tuota voisi jalostaa ja kehittää. Vapaata riistaa, boyz. Perus vamppa tarina. Pahoittelen aikamuodon hyppelyä.
Keisarikuntalainen mies kutsutaan maaseudulta sotaväkeen, kun julman vampyyrikreivin kuollut legioona käy elonkorjuu matkalleen. Rakastava perhe jää kotiin pelkäämään isän ja miehen puolesta. Perheessä on myös poika jolla on kihlattu, poika ehkä eniten jää kaipaamaan isäänsä ja isälläkin on huoli pojastaan.
Rintamalla talonpojat taistelevat urheasti. Jotkut pakenevat tulvivia kauhuja, mutta perheensä rakkauden innoittamana isä jatkaa toivotonta taisteluaan. Hän oli luultavasti viimeinen mies joka yhä oli miekankahvassa kun itse vampyyri kiinnitti huomion tähän maajussiin. Omakätisesti kuollut kreivi löi sinnikkään isännän ja otti verestä vainun. Jokainen vampyyrihän tarvitsee perillisen, kaiken varalle jatkamaan verilinjaa.
Keisarikunnan pelätty sanansaattaja kiersi maaseudun hökkelit kertoen ikävät uutiset ja häntä seurasi itkuvirsien kaiku. Kun perheen oveen kolkutettiin, äidin köysi kiristyi ja lapset jäivät orvoiksi isoveljensä huostaan. Seuraavana yönä lehahti lepakko surullisen mökin ikkunaan. Ikkunalaudalta ponnahti ketterästi lattialle kuollut mies joka oli kulkenut tänne vainun saattamana. Siellä etsitty poika nukkui, orastavan vatsahaavan höystämää katkeraa unta. Kaksi tuumanmittaista hammasta upposi nuoreen kaulaan ja kohtalo oli valmis.
Yksi kerrallaan, huono tuloisen perheen orvot jättivät elämän. Vain poika kihlattuneen jäi riutumaan. Kun hän sitten kuun viimeisenä päivänä kävi levolle rakkaansa viereen hän katseli ikkunasta ulos. Kuu oli hohtava ja pyöreä. Pojan päässä puhkesi julmien ajatusten sota. Kaikki hänelle sattunut vääryys ja kuolleen kreivin purema saivat hänen mielensä kiehumaan. Hänen sydämensä jyskytti niin lujaa että se sattui ja poika loi katseensa vieressä makaavaan hahmoon. Kaunis ja sileä kaula jota hän oli jumaloinut koko ikänsä lepäsi viltinreunan ulkopuolella. Sitä ei hänen murtunut mielensä enää voinut kestää ja hän iski.
Poika oli yksin maailmassa mielensä sisällä raivoavan sodan keskellä. Enää ei ollut nälkä eikä jano. Ei viima purrut eikä uni maistunut. Maailma oli tyhjä. Katkeroitunut poika huusi. Huuto muuttui karjaisuksi ja vetreät jalat loikkasivat ikkunaan. Yö kutsui.
Poika juoksi ja juoksi väsymättä kohti piinattuun mieleen iskeytynyttä paikkaa josta hän ei ollut tietoinen. Maili toisen jälkeen maisema muuttui. Kylät vaihtuivat soiksi ja puut kallioiksi. Kunnes maa oli mustaa erämaata. Horisontin rikkoivat nousevat tornit. Sunnaton linna kohosi hänen edessään ja askeleet kiihtyivät. Portti oli auki. Hän syöksyi sokkeloisiin käytäviin joihin kuka tahansa muu olisi eksynyt ja menehtynyt. Sitten askeleet pysähtyivät. Synkkä huone jonka perällä oli valtaistuin ja ruumis arkku. Arkku lepäsi auki ja istuinta piti hallussa julmin olento joka näitä maita oli kulkenut. Totuus löi pojan kasvoille ikävästi ja hirvittäväti kuin olisi pudota jäiden läpi hyiseen järveen. Kädet kiristyivät raivosta ja iskeytyivät kuolleen kreivin kaulaan. Ikivanha liha puristui sormien väliin ja synkät silmät hohtivat syvältä kuopistaan. Ruitunut poika tunnisti itsensä. Kreivin vuosituhansia vanhalle yrmeälle naamalle nousi hymy. Hänen tehtävänsä oli täytetty.
Nyt poika jonka kädet tahruituivat pahan kreivin vereen asuttaa tuota kauheaa rakennusta jonne aurinko ei kuunaan paista ja etsii perillistä.
Että semmonen. Tuota voisi jalostaa ja kehittää. Vapaata riistaa, boyz. Perus vamppa tarina. Pahoittelen aikamuodon hyppelyä.
