Laukaus
Lähetetty: Ke 19.10.2005 21:43
Laukaus. Luoti kulki halki vehreän aamun usvaan verhoutuneen niityn, ohittaen nuoren puuntaimen, joka kasvoi suuren kannon vieressä. Se halkoi yön jäljiltä viileää ilmaa, katkaisten reitilleen osuneen yön jäljiltä avautumassa olleen valkoisen kukan. Luoti jatkoi matkaansa katkoen useita pitkiä ruohonkorsia, kunnes se läpäisi ensin harmaan karheasta kuidusta tehdyn paidan sen jälkeen ruskettuneen ihon jatkaen läpi raskaassa työssä harjaantuneen rintalihaksen, läpäisten lopulta uhrinsa sydämen. Laukausta seurasi toinen, kolmas neljäs, kunnes ne sekoittuivat yhtenäiseksi meteliksi. Sitten seurasi hiljaisuus.
Valkoiset kasvit olivat uhrien takana muuttuneet punaisiksi. Aurinko nousi kokonaan horisontin yläpuolelle, hiljalleen haihduttaen usvan niityn yltä. Se hiljalleen paljasti yöllä tapahtuneen verityön. Samalla kun hyönteiset alkoivat pörrätä säilyneissä kukissa. Vihreäsiipinen perhonen laskeutui kylmälle kädelle, joka oli taipunut peittämään ensimmäisen osuman haavaa ennen kuin sen aiheuttamat vammat olivat tappaneet hänet. Vieressä makasi kuolleena kymmeniä myös karkeasti pukeutuneita miehiä ja naisia.
Niittyä ympäröivistä metsistä kuului rasahdus, nuori tyttö juoksi metsästä nyt auringon lämpimissä säteissä kylpevälle niitylle. Tyttö ei nähnyt kesäisen niityn kauneutta. Ei ilmassa surisevia monen muotoisia hyönteisiä, ei edes hänen hiuksiinsa laskeutunutta keltaisen ja punaisen erisävyissä kylpevää perhosta. Hän näki vai sen kohdan missä valkoiset kellomaiset kukat olivat värjäytyneet punaisiksi, ja kuinka ruoho oli laonnut näiden kukkien edessä.
Tyttö käveli kohti kohtaa missä ruoho oli laonnut ”Isä” hän kuiskasi kuten jo tietäen että kukaan ei tulisi vastaamaan hänen kutsuunsa. Hänen lähestyessään tätä kohtaa alkoi samaan tahtiin nousta pilviä horisontista, ja kun ensimmäinen ruumis tuli näkyviin ne jo peittivät auringon. Salama löi kannon vieressä kasvaneeseen nuoreen puuhun ja suuret pisarat alkoivat tippua taivaalta, kun tyttö kumartui luodin rintaansa saaneen ruumiin viereen.
Rasahdus toisesta laitaa metsää ja paineilmalla toimivan aseen hiljainen kilahdus sen vapauttaessa ammuksensa. Sitten pieni kohouma ensin liikahti ja sitten nousi seisomaan. Tiedustelija tarkkaili tilannetta hetken, kunnes tätä etsintä partiota komentava psyykikko saapui hänen vierelleen. Myös muu ryhmä tuli esiin piiloistaan, tarkkaillen jokaista rasahdusta ympäröivässä metsässä. Pilvet väistyivät auringon edestä kun partio käveli kohti niityllä makaavia ruumiita ja heidän joukossaan makaavaa nyt tainnutettua tyttöä. ”Kuka on voinut tehdä tämän” kysyi laukauksen ampunut tiedustelija katsellessaan verisiä ruumiita, ”tappaa viattomia viljelijöitä”. ”En tiedä, ehkä kaaos ehkä örkit tai ehkä toiset kyläläiset, meillä ei ole aikaa tutkia sitä”, vastasi psyykikko, ”mutta kiitos sen, me olemme saaneet riittävät todisteet tämän tytön psyykkisistä kyvyistä.”
Auringon kivutessa korkeammalle partio hautasi ruumiit. Kukaan ei sanonut sanaakaan ennen kuin viimeinenkin ruumis oli haudattu. Kun työ oli valmis, he ottivat tajuttoman tytön mukaansa ja kääntyivät takaisin kohti laskeutumisalusta. Keskipäivän aurinko lämmitti rauhoittunutta niittyä. Samalla kun hyönteiset jo levittivät ensimmäiset kasvien siemenet tuoreiden hautojen päälle. Erään haudan päälle laskeutui keltaisen ja punaisen sävyissä kylpevä perhonen. Pieni täräys maassa, kun laskeutumisalus nousi ilmaan, säikäytti sen lentoon uudestaan useiden veljiensä ja siskojensa joukkoon.
Valkoiset kasvit olivat uhrien takana muuttuneet punaisiksi. Aurinko nousi kokonaan horisontin yläpuolelle, hiljalleen haihduttaen usvan niityn yltä. Se hiljalleen paljasti yöllä tapahtuneen verityön. Samalla kun hyönteiset alkoivat pörrätä säilyneissä kukissa. Vihreäsiipinen perhonen laskeutui kylmälle kädelle, joka oli taipunut peittämään ensimmäisen osuman haavaa ennen kuin sen aiheuttamat vammat olivat tappaneet hänet. Vieressä makasi kuolleena kymmeniä myös karkeasti pukeutuneita miehiä ja naisia.
Niittyä ympäröivistä metsistä kuului rasahdus, nuori tyttö juoksi metsästä nyt auringon lämpimissä säteissä kylpevälle niitylle. Tyttö ei nähnyt kesäisen niityn kauneutta. Ei ilmassa surisevia monen muotoisia hyönteisiä, ei edes hänen hiuksiinsa laskeutunutta keltaisen ja punaisen erisävyissä kylpevää perhosta. Hän näki vai sen kohdan missä valkoiset kellomaiset kukat olivat värjäytyneet punaisiksi, ja kuinka ruoho oli laonnut näiden kukkien edessä.
Tyttö käveli kohti kohtaa missä ruoho oli laonnut ”Isä” hän kuiskasi kuten jo tietäen että kukaan ei tulisi vastaamaan hänen kutsuunsa. Hänen lähestyessään tätä kohtaa alkoi samaan tahtiin nousta pilviä horisontista, ja kun ensimmäinen ruumis tuli näkyviin ne jo peittivät auringon. Salama löi kannon vieressä kasvaneeseen nuoreen puuhun ja suuret pisarat alkoivat tippua taivaalta, kun tyttö kumartui luodin rintaansa saaneen ruumiin viereen.
Rasahdus toisesta laitaa metsää ja paineilmalla toimivan aseen hiljainen kilahdus sen vapauttaessa ammuksensa. Sitten pieni kohouma ensin liikahti ja sitten nousi seisomaan. Tiedustelija tarkkaili tilannetta hetken, kunnes tätä etsintä partiota komentava psyykikko saapui hänen vierelleen. Myös muu ryhmä tuli esiin piiloistaan, tarkkaillen jokaista rasahdusta ympäröivässä metsässä. Pilvet väistyivät auringon edestä kun partio käveli kohti niityllä makaavia ruumiita ja heidän joukossaan makaavaa nyt tainnutettua tyttöä. ”Kuka on voinut tehdä tämän” kysyi laukauksen ampunut tiedustelija katsellessaan verisiä ruumiita, ”tappaa viattomia viljelijöitä”. ”En tiedä, ehkä kaaos ehkä örkit tai ehkä toiset kyläläiset, meillä ei ole aikaa tutkia sitä”, vastasi psyykikko, ”mutta kiitos sen, me olemme saaneet riittävät todisteet tämän tytön psyykkisistä kyvyistä.”
Auringon kivutessa korkeammalle partio hautasi ruumiit. Kukaan ei sanonut sanaakaan ennen kuin viimeinenkin ruumis oli haudattu. Kun työ oli valmis, he ottivat tajuttoman tytön mukaansa ja kääntyivät takaisin kohti laskeutumisalusta. Keskipäivän aurinko lämmitti rauhoittunutta niittyä. Samalla kun hyönteiset jo levittivät ensimmäiset kasvien siemenet tuoreiden hautojen päälle. Erään haudan päälle laskeutui keltaisen ja punaisen sävyissä kylpevä perhonen. Pieni täräys maassa, kun laskeutumisalus nousi ilmaan, säikäytti sen lentoon uudestaan useiden veljiensä ja siskojensa joukkoon.