Kai; 9; uusi yksikkö

[Merrywinds]

Tämä osa ilmeisesti on pisin tähän mennessä. Toivottavasti pidätte!
Ystävä
Metsästäjä ja saalis
Koti
Enkelit
Tuulet
Kuollut?
Oikeudenkäynti
Prologi




_____________________________________________________

'Koeta löytää se pieni kipinä, josta puhuin sinulle. Sen jälkeen voimme yrittää jotain uutta.'
”Hyvä on. Minä yritän.”

Kai sulki silmänsä, jotka olivat jo kiinni, ja sukelsi tyhjyyteen. Kaiken se keskellä hän yritti löytää sitä pientä olemassaolon kipinää, jota hän tiesi tarvitsevansa. Kaikista yrityksistään huolimatta hän ei millään saanut mitään muuta kiinni kuin tyhjyyttä. Kuitenkin hän luotti ystäväänsä niin paljon, että jatkoi yrittämistä.

Kai ei tiennyt, kuka tuo ystävä oli, mutta hän pystyi puhumaan hänen kanssaan missä vain, ja tämä kuunteli ja vastasi. Lisäksi hän oli ainoa, joka tiesi miltä Kaista tuntui. Ainoa joka ymmärsi.

Nämä ajatukset kuitenkin katkesivat, kun Kai tunsi pienen nyhjäisyn ystävältään. Taas hän keskittyi nyt jo mahdottomalta tuntuvaan tehtävään. Pian hänen olisi palattava, ettei hän hukkuisi tuohon pohjattomaan tyhjyyteen, jossa hän leijui juuri nyt.

Kailla ei ollut aavistustakaan, kuinka hän teki sen. Ehkä hän vain kuvitteli koko jutun, mutta hänestä tuntui siltä, että hän olisi ollut kokonaan toisessa maailmassa, tai ainakin lähes siellä. Mutta pian hänen olisi palattava, ettei kaikki menisi hukkaan, ettei kosto jäisi saamatta. Kuitenkin, jos hän palaisi, hän ei taaskaan onnistuisi.

Ristiriita repi Kain mieltä. Palaaminen merkitsisi taas epäonnistumista. Jääminen merkitsisi hukkumista. Kai tunsi, kuinka hänen ystävänsä ääni kantoi ikuisuuksien takaa hänen luokseen:
'Tule jo takaisin! Olet liian kaukana! Jos et nyt palaa, jäät sinne lopullisesti!'

Kai oli jo kääntymässä, kun hän tunsi jonkin pienen vilahtavan ohitseen. Hän käänsi tajuntansa sen puoleen, ja heti hän tunsi, kuinka ohut linkki ystävään katkesi. Hän yritti napata siitä kiinni, mutta taas jokin pieni sihahti hänen ohitseen. Seuraavaksi jokin iski häntä kovaa käteen. Sitten vatsaan. Ja päähän.

Kai haravoi villisti ympäröivää valkeutta, mutta mitään ei näkynyt. Mikään ei ollut edes hiukan eloisan näköistä. Kuitenkin hän tunsi, kuinka osumakohtia kivisti, kuin kivellä olisi heitetty.

”Kuka? Missä?” Hän huusi, ja tunsi ympäröivän valkeuden väräjävän, kuin vesi olisi väreillyt. Äkkiä, toisin kuin Kai oli odottanut, joka puolelta tuli paluuaalto, aivan kuin olisi pudottanut jotain pyöreään vesilasiin, ja väreet olisivat palanneet keskelle.

”Me, minä ja hän. Sinä, onneton. Täällä, missä olet voimaton. Me saamme sinut. Sinä tulet ruokkimaan minut.”

Ääni oli sihinää, se muistutti nuotioon tippuvaa vettä. Ja se oli tuskallista. Niissä kohdissa, joihin Kai oli saanut osumia, kipu tanssi äänen tahdissa. Hän tunsi, kuinka hänen hallintansa alkoi repeillä, ja kuinka jokin tuli lähelle, kosketti hänen ihoaan. Kai kääntyi kosketuksen suuntaan.

Se oli erilainen. Muuten sitä ei voinut kuvailla. Se muodot olivat aivan liian vieraita Kain tajuttavaksi. Mikän ei tuntunut täsmäävän. Kuitenkin siinä oli jotain, joka herätti muistoja sanoinkuvaamattomasta pelosta. Kauhu alkoi tihkua Kain hajoavaan mieleen. Hän yritti päästä pois, mutta se tuntui olevan joka paikassa ennen häntä. Kai yritti epätoivoisesti sohia sitä kauemmaksi, muttei oikeastaan tiennyt, miten olisi sen tehnyt.

”Voih, luulitkos oikeasti pakenevasi minulta? Taidat olla avuton täällä, eikö vain?”

Kai ei sanonut mitään, sillä hän keskitti kaikkea energiaansa poispääsyyn. Jokin pieni nyhjäisi häntä hihasta, ja hän näki lähes olemattoman langan leijuvan tyhjyydessä, valmiina tartuttavaksi. Hän nappasi siitä kiinni, ja tunsi heti, kuinka maailma alkoi muuttua todeksi hänen ympärillään. Pitkä, raivoisa ulvaisu seurasi häntä takaisin todellisuuteen.

Kai avasi hätkähtäen silmänsä, jotka kivistivät inhottavasti liian kirkkaan kynttilän valossa ja veti syvään henkeä. Se oli ollut liian lähellä
'Minähän varoitin sinua.'
”Tiedän. En kuitenkaan voinut palata. Älä edes kysy miksi, en itsekään tiedä,” Kai sanoi ystävälleen.
'Minä tiedän. Sinä pelkäsit.'
”Mitä?”
'Epäonnistumista. Sen tuomaa häpeää. Ja sitä, ettet ikinä onnistuisi.'
”Voi olla. Mikä se oli?”
'Tarkoitatko sitä olentoa? Se oli paholainen, demoni omassa elementissään. Sinun pitää vastaisuudessa olla varovaisempi, ettet joudu toista kertaa hänen armoilleen. Hän ei enää päästä sinua toista kertaa pois.'
”Hän?”
'Kyllä, hän. Itse asiassa hän on vanha tuttu. Sanotaanko, että voit kutsua häntä miksi haluat. Ei sillä ole hänelle väliä. Ja hänen tosinimeään en sinulle kerro, et kuitenkaan ymmärtäisi sitä.'
”Mutta eikö olennon tosinimen tunteminen anna valtaa olennon ylle?”
'Vain, jos ymmärrät sen. Siksi niin kovin moni demonologi imaistaan Poimuun kärsimään ja ruokkimaan Kaaoksen demoneja. He luulevat, että pelkkä nimen tieto antaa sinulle valtaa.
Oi kuinka väärässä he ovatkaan. Jos tiedät vain nimen, onnistut vain kutsumaan varjon olennon todellisesta olemuksesta. Jos tiedät sen merkityksen, kutsut koko olennon. Ja sitten vasta oletkin ongelmissa. Mutta vasta, kun ymmärrät sen, voit tehdä sopimuksen. Koskaan et kuitenkaan voi hallita. Demonit ovat aivan liian viisaita ja vaarallisia hallittaviksi. Voit ainoastaan tehdä sitovan sopimuksen, tosinimen kautta vannottamalla. Silloin he eivät voi luistaa siitä.'
”Ahaa. Mutta silti minä epäonnistuin.”
'Väärin. Pääsit pois sieltä.'
”Minäkö?”
'Kyllä, sinä. Sinä sait itsesi sinne. Sinä houkuttelit hänet paikalle. Sinä onnistuit pakoilemaan häntä tarpeeksi kauan. Ja sinä avasit portin takaisin omaan mieleesi.'
”Mutta etkö sinä...”
'En. Minä en voinut enää mitään, kun hän oli katkaissut yhteyden.'
”Tarkoittaako tämä sitä, että minä itse asiassa onnistuin?”
'Kyllä.'

Sana soi Kain mielessä kuin tuomionpäivän kellot. Hän oli onnistunut viimeinkin siinä, mitä oli luullut mahdottomaksi. Ja tietenkin(hän ajatteli hieman sarkastisesti) se tehtiin juuri toisella tavalla, kuin hän oli yrittänyt. No, yleensä hänelle kävi niin.

”Oletko hereillä?” joku karjui hänelle.Kai avasi silmänsä, ja hänen ystävänsä, tuo kuivakan sarkastinen ääni hänen tajuntansa taustalla vaipui hiljaisuuteen tarkkailemaan. Kai katsoi tulijaa, ja totesi tämän siksi samaksi mieheksi, joka oli repinyt hänet tänne takaisin. Viha leimahti polttavana hänen mielessään, ja hänen ystävänsä kuiski jotain rauhoittavaa hänelle. Ei Kai siitä tyyntynyt, mutta viha ei koskaan tullut hänen silmiinsä asti.

”Olen,” hän sanoi ääni täysin vakaana huolimatta siitä kuohusta, joka riehui pari senttiä hänen tunteettomien silmiensä takana.
”Niinpä näkyy. No, sinulla on muutama minuutti aikaa, sinua kaivataan ruokalassa.”

'Ollaanpa sitä nokkavia.'
Kai hymähti mielessään. Hän oli oppinut myös puhumaan niin, että vain hänen ystävänsä kuuli hänet.
'No, vedäpä äkkiä jotain yllesi, niin mennään katsomaan, mitä heillä on sinulle tarjottavana.'

Tasan minuuttia myöhemmin Kai sulki pienen hyttinsä oven ja asteli täsmällisin askelin kohti ruokala-lappua kantavaa tavallisen kokoista panssariovea. Materiaalin Kai pani hiukan huvittuneena merkille.

KYNNENJÄLJET PANSSARISSA SE TULEE SE TULEE JUOKSE JUOKSE KUOLE KUOLE

Kai räpytti silmiään. Ajatus oli iskenyt kuin tyhjästä. Hetken hän oli näkevinään syviä viiltoja ovessa, mutta sitten hän ravisti kuvan pois mielestään ja työnsi oven auki. Hänen mielessään oleva ystävänsä tuntui olevan aikeissa kysyä jotain, muttei sitten sanonutkaan mitään.

Sali tuntui iskevän Kaita suoraan kasvoille. Valtava, pitkä ja täysin symmetrinen. Harmaa lattia, suunnattoman pitkät penkkirivit ja katosta hohtava pehmeä valo antoi sille mahtavan, rauhallisen tunnelman. Se myös kuulosti siltä. Ei mitään teräviä ääniä. Hän antoi katseensa kiertää ympäri salia, huomaamatta niitä, jotka tuijottivat häntä pahansuovasti. Hän ei tiennyt, kuinka kauan hän sesoi siinä katsellen, mutta lopulta yksi lähellä istuvista miehistä tuli hänen luokseen.

”Mene istumaan.”

Kai katsoi miestä suoraan silmiin, ja näki niiden takana suoranaista vihaa itseään kohtaan. Tämä huvitti häntä jostain syytä. Vaikutti siltä, että he inhosivat häntä lähes yhtä paljon kuin hän vihasi heitä.

Kun Kai vain jatkoi miehen katsomista, tämä päätti näyttää hänelle paikan. Mies päätti ottaa Kaita kädestä kiinni, mutta Kai irrotti itsensä otteesi yhtä helposti kuin olisi irrottanut vastasyntyneen käden. Miehen pupillit tuntuivat kiertyvän itsensä ympäri, kun hänen verenpaineensa kohosi. Kai kuuli hänen verensä kohinan sen noustessä miehen kasvoille, saaden tämän muuttumaan punaiseksi.

”Sanoin, että mene istumaan!” Mies oli aikeissa ilmeisesti napata Kaita kurkusta ja osoittaa hänelle määrätyn paikan, mutta hänen takaansa, näkymättömistä joku puhui.

”Lopeta. Anna hänen olla.” Mies kääntyi katsomaan taakseen ja sylkäisi lattialle. Tämä herätti monen muun pöydissä istujan huomion, ja nämä tuntuivat asettuvan miehen puolelle, sillä hekin nousivat ja ympäröivät Kain, huokuen vaivoin peitettyä vihaa.

Kai tunsi, kuinka tilanne alkoi kehittyä vaaralliseksi. Hän voisi koetella voimiaan, mutta hän oli vielä heikkona koettelemuksestaan demonin kanssa, eikä hän vielä osannut hallita voimiaan ja saattaisi tappaa itsensä siinä sivussa. Ei häntä kuolema pelottanut(sehän on jo koettu, takapiru hänen mielessään hekotti), mutta silloin hän ei saisi kostoansa.

Silloin joku tönäisi Kaita lujaa takaapäin, ja hän törmäsi kiistan aloittaneeseen mieheen. Tämä päätti lopettaa leikin lyhyeen ja iski nyrkkinsä Kain vatsaan. Kai oli heikentynyt enemmän kuin oli luullutkaan, sillä isku salpasi häneltä hengen.

Yllättäen hänen ystävänsä huusi hänen mielestään ULOS, ikääkuin hän ei olisi puhunutkaan Kaille.

'Auta häntä!'

Hetkeen ei tapahtunut mitään muuta kuin että Kai otti lisää osumia, joilla kaikilla oli vähintään yhtä tuhoisa vaikutus kuin ensimmäisellä. Sitten hän kuuli ällistyksekseen uskomattoman hämmästyneen äänen mutisevan 'hyvä on' hänen ystävälleen.

Äkkiä osumien tulo lakkasi. Kai nosti päänsä, maailman huojumistesta huolimatta ja näki jotain, mitä ei olisi uskonut näkevänsä. Yksi ainoa mies sai tusinan häntä isompia ja massiivisempia sekä näköjään tappelunhaluisempia köriläitä perääntymään, äkillisen uhmakkaan pelon väläyksen vilahtaessa monen kasvoilla. Miehet tuntuivat etsivän joukostaan johtajaa, jotakuta, joka tönäisisi tuon kärpäsen heidän tieltään, jotta he voisivat jatkaa eläimellistä peliään.

Sellaiseksi nousi sama mies, joka oli koko jutun aloittanutkin. Tämä käveli rinta ulkona, nyrkit pystyssä kohti Kain auttajaa, ilmeisen varmana siitä, että murskaisi tuon ötökän tieltään. Tämä nosti omat kätensä ylös, lähes auki ja rennon näköisinä.

”Sinuna menisin pois tieltä, ennen kuin liityt sikaan tuolla lattialla!” Mies murisi pienemmälle. Tämä vain sanoi tyynesti: ”Ja sinuna minä tekisin jotain hyödyllisempää noilla nyrkeillä kuin huitoisin pienempiä. Jospa vaikka sulloisit ne persaukseesi.”

Viimeinen huomautus taisi olla liikaa isommalle miehelle, sillä hän sulki suunsa, avasi sen ja huitaisi pienempää miestä näköjään niin lujaa kuin pystyi. Tämä tuntui olevan täysin valmistautumaton sellaiseen. Kuin hidastettuna Kai näki, kuinka nyrkki läheni miehen päätä.

Silloin mies liikahti. Hän nappasi lyöjän ranteesta, joka olisi juuri vienyt nyrkin hänen nenäänsä kiinni, kierähti tämän sisäpuolelta ympäri, pyyhkäisten äärettömän kevyen näköisesti tämän rintaa kyynärpäällään. Vaikutus oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin kevyt.

Hyökkääjän ruumis näytti menevän kasaan ja hän nousi jaloiltaan, lensi yli metrin taaksepäin ja iskeytyi julmasti selälleen. Siinä hän makasi, kaikki hyökkäysaikeet hävinneenä. Hänen takanaan olleet kävivät yhteistuumin hyökkäykseen, raivoissaan siitä, että heidän ystäväänsä oli näin satutettu.

Kai kömpi hitaasti pystyyn auttaakseen auttajaansa, mutta tämä vain sanoi hänelle olkansa yli: ”Pysy siellä missä olet. Sinun ei kannata satuttaa itseäsi enempää.” Ennen kuin nämä sanat olivat rekisteröityneet Kain mieleen, hänen ystävänsä nappasi hänet mukaansa siihen sekunnin osaan, jossa aika ei kulunut.

'Katso, mitä hän tekee. Katso tarkkaan, yritän hieman auttaa sinua. Tällaista et tule näkemään usein, voin vakuuttaa sen sinulle.'
”Mitä...” Mutta Kai oli jo palannut takaisin normaaliin aikaan. Kuitenkin kaikki näytti erilaiselta. Jotenkin ihmeellisen hitaalta... Ja oli muutakin.

Maassa makaava mies hohti tuskallisen punaista valoa, ja valo tuntui väätyilevän tuskissaan, ihan kuin se olisi itse kärsinyt. Hyökkääjätkin hohtivat punaista valoa, mutta aivan erisävyistä. Heidän valonsa räiskyi ja tuntui pyrkivän ulos, ihan kuin heidän selvä raivonsakin. Kain ilmeisen selkäsaunan saava pelastaja taas. Hänen valonsa pyöri kummallisesti, kunnes hän kosketti ensimmäisetä hyökkääjää hitaan hellästi kasvoihin, kuin hyväillen. Silloin se muuttui täysin mustaksi, ja mustuus tuntui säteilevän hänestä joka puolelle. Se oli hirveän ruma väri, ja se särki Kain silmiä. Kuitenkaan hän ei voinut kääntää katsettaan pois siitä, mitä tapahtui.

Mustan valon sisältä leimahti jotain, joka sattui silmiin jopa enemmän kuin mustuus. Tummanpunainen sävy, kuin helvetin pätsi. Samassa hellältä hyväilyltä näyttänyt liike muuttui teräksenkovaksi iskuksi. Hyökkääjän kasvon tuntuivat ikäänkuin pettävän iskun alla, ja hänen jalkansa nousivat ilmaan. Hänen kaatuessaan maahan Kai oli näkevinään helvetillisen punaisen aallon kulkevan pitkin miehen poskea, räjähdyksen lailla. Sitten hänen vihaisen punainen valonsa sammui kokonaan, sen tilalle tuli melkein musta, tukahduttava sävy.

Sama toistui muiden kohdalla. Jokainen koki samanalaisen täräyksen, ja lopulta kaikki olivat enemmän tai vähemmän runnottuina maassa, ja mies seisoi heidän keskellään, hymyillen itseironisesti. Hän kumartui ensimmäisen uhrinsa puoleen ja sanoi: ”Mitäs minä sanoinkaan noista nyrkeistä?” Kun mies ei vastannut, hän naurahti ja pudotti tämän maahan.

”Sinä et näköjään miellytä ystäväämme ollenkaan.”

Kai katsoi häntä, tietämättä mitä vastata. Mies ohjasi hänet istumaan viereensä pöytään. Kai huomasi menevänsä mukaan ilman vastusteluja. Pöytä oli valmiiksi katettu, ateria oli lämpimänä lautasella. Kai ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen enempää huomiota, vaan kuunteli hänelle puhuvaa miestä.

”Mutta tahtoisin tietää, kuka oikein olet. Olen vain kuullut huhuja ja vihaisia haukkuja. Jospa vosit kertoa minulle... Tai hän voisi kertoa.” Tämän sanoessaan mies tuntui tietävän tarkalleen Kain mielessä lymyävästä ystävästä.

”Minä...” Kai aloitti, mutta ja ties kuinka monennen kerran hänet keskeytettiin. Tällä kertaa keskeyttäjä oli nainen, ja kaunis sellainen. Yksityiskohdat eivät ehtineet tarttua kunnolla Kain sekavaan mieleen, mutta punainen poninhäntä ja siniset silmät piirtyivät Kain alitajuntaan lähtemättömästi.

”Mitä täällä on tapahtunut? Kuka tämän teki?” Naisen ääni oli kauhistuneen hämmästynyt, kun hän kumartui maassa makaavien miesten puoleen. Hän nousi ylös, ja huomasi Kain ja tämän vieressä istuvan ironisen hymyn. Nainen punastui suuttumuksesta ja tuli miestä kohti, ilmeisenä aikeenaan lopettaa se, mistä miehet olivat aloittaneet.

Kun nainen veti veitsen vyöstään ja kohotti sen korkealle päänsä päälle, tapahtui miehen valokehässä('Aurassa', hänen mielensä ääni kuiskasi) raju muutos. Se tuntui räjähtävän ulospäin, ja naisen käsi pysähtyi kuin seinään. Kai ehti kuulla pienen tuskaisen kirahduksen naisen suusta, kun mies ilmeisen rajusti iski hänet taakepäin aurallaan. Samassa nainen lensi ilman halki, iskeytyen maahan liikkumattomaksi mytyksi. Pieni surullinen hymy kareili miehen huulilla, ennen kuin hän avasi ne ja puhui Kaille jälleen.

”Taidanpa jo tietää ongelmasi. Älä kerro enempää.” Tämä tuli sanottua niin huvittuneesti, että Kai tunsi pienen suuttumuksen kipinän kasvavan sisällään. Naisen vahingoittaminen oli herättänyt Kaissa jo ärtymystä miestä kohtaan, ja nyt tämä inhottavan tietävä äänensävy vain puhalsi sen liekkiin.

Kuitenkin, ennenkuin hän ehti sanoa tai tehdä mitään, hänen ystävänsä antoi varoittavan tuntemuksen. Hän sulki kuin itsestään auenneen suunsa.

”Et kai vaan sattunut olemaan lähellä sitä räjähdystä, ethän? Etkä vain sattunut olemaan sen joukko-osaston mukana, joka oli murhaamassa Gabrielaa, ethän? Etkä vain sattunut... Kuolemaan tässä vähän aikaa sitten, ethän?”

JUOKSE JUOKSE KUOLE KUOLE

Väläys iski Kain mieleen kuin tyhjästä. Hän ravisti päätään, ja aikoi sanoa jotain, mutta taas, ties kuinka monetta kertaa, hänet keskeytettiin.

”Mitä täällä on tapahtunut?” Tällä kertaa ääni ei ollut naisen, vaan se oli kylmän rauhallinen miehen ääni, raudanluja sellainen. Kai kuuli, kuinka hänet pelastanut mies vastasi puhujalle. Kai keskittyi äsken niin kovin luotaantyöntävään ateriaan sellaisella innolla, että olisi voinut luulla, ettei hän ollut koskaan ennen ruokaa nähnyt.

”Nämä herrasmiehet tässä päättivät oikaista uuden tulokkaamme käsitystä hänen paikastaan, ja minä menin väliin. He saavat syyttää tästä vain itseään, sir.” Viimeisen kohdalla miehen äänensävy oli yhtä ystävällinen kuin muutenkin, mutta siinä oli hieno vivahdus terästä, ja Kai ymmärsi, että hän tosiaan tarkoitti sitä, eikä vain uhonnut.

”Ymmärrän.” Nyt puhuja oli mietteliäs. ”Sinun kannattaisi kuitenkin hieman ottaa rauhallisemmin. Tällä tavoin et tee yhtään uusia ystäviä täällä.”
”Heidänlaistensa joukosta en niitä kaipaakaan, sir.”
”Järjestän jonkun korjaamaan heidät pois tuosta. Hehän ovat suoranaisena esteenä... No mutta, eikös tämä ole Kriegerin koko yksikkö?”
”Kyllä, sir.”
”Vaikuttavaa, vaikuttavaa... No, kuitenkin, sinä saat luvan auttaa nuorta tulokastamme selviämään heidänlaistensa seurassa. Itse asiassa...”
”Niin, sir?”
”Älä keskeytä minua kun puhun.”
”En, sir.” Tässä oli pieni huvittunut sävy. Se kuulosti lähinnä kahden vanhan ystävyksen keskustelulta, eikä ollenkaan upseerin ja sotilaan käskynjaolta.
”Sinä olet vapautettu kaikista muista tehtävistäsi, mitä ikinä ne olivatkaan. Saat luvan ottaa pojan uudeksi työpariksesi ja selvittää hänelle asiat. Onko selvä?”
”Kyllä, sir”
”Hyvä. Ensiksi saat kyllä viedä hänet Veitsiniekalle hoitoon. Nuo ruhjeet näyttävät aika rumilta. Katso tänne, alokas!”

Kai nytkähti ympäri ennen kuin ehti ajatella, ja oli lähes yhtä nopeasti seisomassa. Katseensa hän piti tiukasti miehen kiillotetuissa saappaissa ja punaisessa kaavunliepeessä.

”Katso minua silmiin.” Kai nosti yllättyneenä katseensa. Tällaista hän ei ollut koskaan ennen kokenut. Miehen silmät olivat virkeän siniset, ja ne katsoivat Kaita iloisesti punaisen, omituisen näköistä, ei aivan keisarillista haukkaa kantavan lakin liepeen alta. Hänen kasvonsa olisivat olleet komeat, mutta niitä halkoi rosoinen, täysin valkoinen arpi, joka alkoi oikeasta suupielestä, kaartoi kulmakarvan päältä ja katosi kullankeltaisten hiusten alle. Niissäkin oli valkoinen raita, Kai huomasi. Arpi antoi miehelle ikuisen vinon hymyn. Hänen leukansa katosi punaisen viitan kauluksen taakse. Toinen hänen hihoistaan oli tyhjänä, hän roikotti kättään takkinsa sisällä, kuin kantositeessä.

”Täällä sinun on muistettava yksi asia. Jokainen, joka on pukeutunut punaiseen, on sinua korkeampi. Heitä sinä herroittelet. Muut... No, kunhan olet kiltti ja kohtelias, se riittää. Ja niinkuin varmaankin jo kuulit, Jann tässä tulee auttamaan sinua tulevaisuudessa.”
”Kyllä, sir.”
”Jatkakaa, mitä ikinä sitten olittekaan tekemässä.”

Mies kääntyi poispäin ja lähti kävelemään kohti salin päätä. Mennessään hän kumartui maassa makaavien miesten puoleen ja naureskeli muutaman kohdalla. Sitten hän nousi ylös ja käveli hiljakseen pois. Raudoitettujen saappaiden tasainen, kellon tikitystä muistuttava kopina seurasi häntä.

”No, syöhän nyt, niin pääsemme hoitamaan nuo naarmut pois päiväjärjestyksestä.” Janniksi nimetty mies sanoi. Kaita hieman huvitti kaikki lyhyen ajan sisällä tulleet lyhyet nimet, mutta tätä hän ei sanonut Jannille, vaan survoi jotain vellin tapaista suuhunsa.

Lopulta, kun hän oli saanut syötyä ja käynyt paikkauttamassa itsensä ”Veitsiniekan”(joka muuten sai nimensä siitä hurmaavan kokoisesta veitsiä täynnä olevasta vyöstä, jota hän kantoi kuulemma joka paikassa mukanaan) luona, hän ja Jann kulkivat ulos koko valtavan laitoksen läpi. Käytävät tuntuivat mutkittelevan loputtomina harmaina putkina ylös alas ja ties vaikka ympärikin. Kun Kai mainitsi tämän, Jann vain mutisi jotain surkeasta rakennusalustasta.

Pitkien käytävien ja kahden hissin jälkeen he saapuivat viimeinkin pinnalle. Siellä oleva laitos oli lähes yhtä suuri kuin maanalainenkin. Astuttuaan ulos kasarmin ovesta he saivat naamalleen piiskaavan tuulen ja sateen. Pihan betoni oli liukasta, eikä sateelta nähnyt kuin muutaman metrin eteensä. Pimeästä taivaasta päätellen oli jo ilta.

Kun he astuivat sisään pieneen, yhden joukkueen kasarmiin, olivat Kain vaatteet jo kokonaan märkiä. Sitä hän ei kuitenkaan huomannut, vaan hän keskittyi sisällä olijoiden tuimiin tuijotuksiin. Siellä oli koko Jannin murjoma ryhmä, sekä pari muuta, upseerin arvomerkein koristautunutta miestä ja yksi täysin väärässä paikassa olevalta väyttävä nainen. Ainoastaan viimeiset katsoivat Kaita edes hiukan normaalisti. Muut tuijottivat häntä syvästi inhoten ja vihaten.

Jann virnisti muiden irvistyksille ja sanoi inhottavan iloisesti: ”No niin, hyvät naiset ja herrat. Meidän ryhmäämme paikattiin uudella jäsenellä, jonka suurin osa jo tuntee. Ja koska minä olen hänen henkilökohtainen 'vartijansa', te saatte käyttäytyä kuin kunnon kiltit pojat ja tytöt ainakin. Kaikella kunnioituksella, sir,” hän lisäsi kulmassa loikoileville upseereille. Nämä heilauttivat laiskasti kättään.

Jann opasti Kain punkalleen, jonka jälkeen hän heittäytyi omalle pedilleen ja nukahti samantien. Kai katseli hetken aikaa ympärilleen, mutta ei lopulta enää kestänyt muiden herkeämätöntä tuijotusta, vaan alkoi penkoa punkkansa juuressa olevaa säkkiä, tietämättä edes, mitä etsi. Vähän aikaa pengottuaan hän tökkäsi sormensa johonkin kovaan, ja hän vetäisi ulos kokoonsa nähden varsin kevyen paketin. Hän levitti sen punkalleen, ja totesi sen olevan huolellisesti puhdistettu ase pienissä osasissa. Aikansa kuluksi hän päätti alkaa kasata sitä, muiden tuhahduksista huolimatta.

Ase oli hyvin yksinkertainen kasattava, kunnes Kai yritti etsiä aseen lipasta. Sitä ei ollut missään! Hän tarkisti kääreen, sängyn ja jopa sängynalisen, muttei löytänyt sitä mistään.Hän aikoi jo luovuttaa etsittyään säkin pohjalta, mutta sitten joku tuli ja ojensi hänelle pienen, lieriönmuotoisen ja mustan paketin. Katsoessaan ylös Kai näki kulmassa kyyhöttäneen naisen, ilme surullisena ja suu tiukkana viivana. Hän ojensi paketin Kaille sanomatta mitään ja käveli rivakasti omalle pedilleen huoneen nurkassa, josta hän jatkoi Kain tarkkailua. Kai kohautti olkiaan ja jatkoi aseen kasaamista. Hän liu-utti lieriön kohdalleen ja nosti aseen olalle.

Se istui täydellisesti. Hän ei vielä tiennyt, minkälainen tulitustapa kyseisellä aseella oli, mutta hän aikoi ottaa selvää. Aseen päällä oli jopa kiikaritähtäin, jota Kai ihmetteli kovasti. Aseen piippu oli liian lyhyt tarkkuuskivääriksi, eikä se kuitenkaan muistuttanut mitään Kain koskaan näkemää konetuliasetta. Taas kerran olkiaan kohauttaen hän laittoi aseen takaisin kääreeseensä, varmistin huolellisesti päällä.

Selatessaan säkkiä lisää hän törmäsi uudenlaiseen haasteeseen. Siellä oli kaksi hyvin hienoa pistoveistä, jotka ilmeisesti sai kiinnitettyä mihin halusi. Kyynärsuojat, joista Kai ilahtui kovasti, menivät heti paikalleen. Nekin istuivat lähes täydellisesti. Ihmetellen hän jatkoi säkin penkomista, kunnes joku nappasi häntä lujaa olkapäästä kiinni, ja karski ääni murahti:
”Lopeta hänen tavaroidensa penkominen.”

Kai katsoi ylös, ja näki päivällä hänen kimppuunsa käyneen miehen. Hän leikitteli uusia veitsiä ja miehen vatsaa koskevalla ajatuksella, mutta jätti sen lopulta omaan arvoonsa. Niinpä hän vain tyytyi taas katselemaan miestä. Tämä toisti käskynsä, ja tiukensi otettaan. Kun Kai vain jatkoi hänen tuijottamistaan, hän näytti olevan aikeissa lyödä Kaita taas. Nyt kuitenkin tuli yksi upseereista väliin. Hän piirtyi tiukan mustana huoneen valkoista seinää ja ainoasta ikkunasta näkyvää kuolleen harmaata taivasta vasten.

”Kyllä hän saa omia tavaroitaan penkoa, Krieger. Sinulla ei ole mitään asiaa hänelle siitä. Ja jos et heti päästä tuota kättä irti, minä ammun sinulta jotain hyvin kallisarvoista pois.”

Kriegerin silmät tuntuivat pullistuvan päässä.
”Mutta hän... Tuolla lailla penkoo hänen tavaroitaan!”

”Senkun penkoo, nyt ne ovat hänen omiaan! Nyt, Krieger, jotta muistaisit, miten ylempiäsi puhutellaan, saat tehdä kolmesataa punnerrusta. Joka kerralla huudat Herra! niin kovaa kuin pystyt. Jos et huuda tarpeeksi kovaa, teet niitä vielä huomenna! Toimi!”

Krieger oli aikeissa lähteä ulos suorittamaan rangaistustaan, mutta upseeri sanoi julmasti:

”Et ole menossa minnekään. Mahallesi siitä! Tuosta hyvästä koko ryhmäsi kärsii!” Krieger mulkaisi upseeria murhaavasti, ja tämä sanoi keskustelusävyyn ”Neljäsataa”. Krieger aloitti urakkansa, ja parin jälkeen koko ryhmä oli hereillä ja todella ärtynyt. Ainoastaan upseerit, Jann, Kai ja yksinäinen nainen nurkassa hymyilivät.

Kun Krieger piti parin sekunnin tauon seitsemässäkymmenessäkolmessa, upseeri tuli ja potkaisi häntä kylkeen. Krieger irvisti ja jatkoi punnertamista. Siitä eteenpäin joka tauon kohdalla upseeri potkaisi häntä kylkeen niin lujaa, että jokainen varmasti kuuli tömäyksen.

Kai nojautui Jannin puoleen.

”Onko meille luvassa mitään ohjelmaa lähiaikoina?”

Jann vilkaisi upseeria ennen kuin kuiskasi:
”Minä kyllä joudun opettamaan sinua, mutta koko ryhmälle... No, saamme kyllä pian tietää. Joku kyllä kertoo tänään huomisen ohjelman.”

Sadasviideskymmenes ”Herra!” kajahti, ja Krieger oli nyt punainen kuin tomaatti.

”Miksi he kaikki ovat niin vihamielisiä minua kohtaan? En tietääkseni ole tehnyt mitään, minkä tähden heidän pitäisi kohdella minua kuin vihollista. Näkemästäni päätellen heidän pitäisi vihata sinua eikä minua”, Kai kuiskasi Jannille. Tämän iloisissa silmissä käväisi mustaakin mustempi varjo.

”Huomaatko, että täällä on neljä tyhjää sänkyä?” Kai nyökkäsi. ”Niiden omistajista kolme on kuollut. Se tekee yhteensä neljä, kun sinun sänkysi otetaan huomioon. Ja he kaikki kuolivat yrittäessämme pelastaa sinua.”

Pieni kivi jymähti Kain vatsaan. Mainiota nyt hänellä olisi kasa vannoutuneita vihamiehiä, ja lisää kuolemia harteillaan. Kaikki ylimielisyys, jonka hän oli saanut palatessaan elävien kirjoihin oli hävinnyt.

”Ja hän, jonka sängyn ja tavarat sinä sait... Hän oli kaikkein suosituin näistä henkilöistä. Me kaikki pidimme hänestä. Huomasit varmaan Klaran? Hän toi sinulle lippaan aseeseesi. Hän ja Zharen... He pitivät toisistaan kovasti. Enemmän kuin kovasti. Ja nyt... Sinä tulit, ja kaikki tietävät, että heidän kuolemansa on sinun kontollasi.”

”Ei minua voi syyttää heidän kuolemastaan, enhän minä olisi edes halunnut takaisin! Olisin mieluusti...” Äkkiä hän hiljeni. Hän ei tiennyt, tiesikö Jann hänen kuolemastaan.

'Kyllä hän tietää. Äläkä missään nimessä aliarvioi häntä. Vaikka kaikki tässä huoneessa ovat erittäin vaarallisia, hän on aivan eri luokkaa. Voit oppia häneltä paljon. Voit pyös saada vihollisista kuolettavimman, jos suututat hänet.' Kain ystävän äänensävy oli totinen kun hän kuiski neuvoaan.

”...Pysynyt kuolleena, vai?” Jann lopetti Kain lauseen. ”Uskon. Mutta nyt kerron sinulle, että heille sillä ei ole mitään väliä. He ovat sitä mieltä, että he pelastivat miehen, jolla oli tärkeää tietoa hallussaan. Miehen, joka ei voi maksaa takaisin velkojaan. Ja neljä heistä kuoli sitä tehdessään. Äärimmäisen kauhealla tavalla.”

Kai ei voinut olla kysymättä: ”Kuinka?”

Jannin kasvot pimenivät entisestään, jos mahdollista. Nyt niissä ei ollut enää jälkeäkään siitä iloisuudesta, eikä leikkisyydestä, jonka Kai oli pannut merkille outona piirteenä kokeneessa ammattisotilaassa.

”Sinäkin taisit kohdata... Sen. Tiedät, mistä puhun, eikö vain?” Jannin silmät olivat melkein pelottavat, niin pimeiksi ne olivat muuttuneet. Kai nyökkäsi, ja hän tunsi hikipisaran valuvan niskassaan.

JUOKSE JUOKSE KUOLE KUOLE

Taas välähti Kain päässä. Jann hymyili aivan kuin olisi kuullut sen itsekin. Kain mieleen tihkui lisää muistoja kauhusta, avuttomuudesta ja villiintyneestä kuolemasta. Jannin hymy muuttui hirveäksi, tuskan vääristämäksi, mutta yhä se oli hymy.

”Taidat tosiaan tietää. Sitä et kuitenkaan tiedä, että meidän ryhmämme oli samassa laitoksessa sinun kanssasi. Meidän oli määrä viedä sinut ulos sieltä, keinolla millä hyvänsä. Saavuimme sinne maan alta, ja löysimme itsemme mahtavasta labyrintista laitoksen alta.”

”Se oli plasmajätteen poistoaluetta.” Kai sanoi tyhjästi.

Jannin äänensävy oli synkkä, kun hän vastasi. ”Tiedän. Mutta me emme vielä silloin tienneet sitä. Niinpä me menimme sinne, pahaa-aavistamattomina ja täysin tiedottomina siitä, mitä pinnalla tapahtui. Itse en koskaan nähnyt sitä, kuulin vain siitä. Ensimmäinen kuolema sattui juuri tuon plasmajätteen takia.

Klaran paras ystävä heti Zharenin jälkeen oli hänen siskonsa, Maseh. Hän toimi yksikkömme etujoukkona. Hänen tehtävänsä oli varmistaa joka kulma ja mutka. Hän jopa onnistui siinä, ja onnistuimme yllättämään joitakin teistä. Kuitenkaan emme itse kärsineet tappioita. Se kaikki olikin liian hyvää ollakseen totta.

Yhden kulman takana olikin täysin pimeää. Vaikka meillä oli toki yövarusteet, meillä ei ollut mitään, millä valaista. Kaikki virta meni aseisiimme. Niinpä hän ei huomannut seinässä olevaa kylttiä. Siinä luki 'poistoputkien yhtymäkohta'. Wiith käveli sinne, ja olikohan vain huonoa onnea vain jotain muuta, että juuri silloin osa putkista syöksi ilmoille jätettään. No, me kuulimme hänen huutonsa ja juoksimme paikalle. Emme kuitenkaan päässeet kulman ohi, sillä kuumuus oli liian kovaa.

Kun viimein pystyimme lähestymään häntä, hän oli kuollut. Hänen kehonsa uloimmat kerrokset olivat sulaneet pois. Ei mikään mukava tapa kuolla.

Olimme kaikki poissa tolaltamme, mutta se oli sotaoperaatio, ja tappiot olivat mahdollisia. Niinpä me jatkoimme matkaamme. Seuraaville teikäläisille emme olleet kovin ystävällisiä, eivätkä he kestäneetkään kuin joitakin sekunteja. Itse asiassa olimme ehkä liiankin kiihtyneitä, sillä eloonjäämisjärjestelmämme”, Jann näytti pientä levyä niskassaan,”olivat pumnpanneet meidät niin täyteen kipulääkkeitä, että seuraavan taistelun jälkiä emme huomanneet ennenkuin yksi meistä romahti verenhukkaan. Emme saaneet häntä virkoamaan, joten jätimme yhden ryhmästämme häntä hoitamaan. Loput jatkoivat matkaa.

Nyt olimme jo edenneet hyvin pitkälle, ja kohtasimme paljon jo valmiiksi kuolleita teikäläisiä. Se askarrutti meitä, muttemme osanneet keksiä, mikä sen olisi saanut aikaan. Pakkohan meidän oli edetä, komissaarimme ei antanut valinnanvaraa.

Jossain vaiheessa matkaa, aika lähellä sitä pistettä, jossa sinä ja ystäväsi räiskitte kattoa, huomasimme, että yksi meistä puuttui. Hän ei vastannut radiokutsuun, mutta hänen signaalinsa näkyi yhä tutkassamme. Lähdimme etsimään häntä, ja me myös löysimmme hänet.

Hänet oli ripustettu kattoon, lähelle siinä olevaa rikottua metalliritilää. Ilmeisesti se kohtasi hänet, mutta me emme tienneet sitä vielä. Niinpä oletimme koko laitoksen olevan riivattu, sillä toverimme oli raadeltu ja silvottu sellaiseen kuntoon, että sitä ei kukaan ihminen toiselle tekisi. Minun oli lopetettava hänen kärsimyksensä, sillä hän oli vielä hengissä.” Jannin silmissä kävi omituinen ilme, mutta se viipyi siellä vain hetken.

”Tässä vaiheessa kuulimme teidän räiskintänne ja tulimme paikalle. Olimme jo valmiit nappaamaan sinut, mutta ovi lyötiin silmillemme. Ryhdyimme avaamaan sitä, ja vähän ajan päästä kuulime huutoa ja laukauksia sisältä. Emme tienneet, mitä siellä tapahtui, joten yritimme vain avata ovea mahdollisiman nopeasti.

Kun saimme sen lopulta auki, minä olin ainoa, joka näki, mitä siellä tapahtui. Käskin muita poistumaan heti, ja heitin lämpöräjähteen sinulle, heti kun olit lopettanut mielipuolisen ampumisesi. Melkein leikkasit minulta pään pois siinä samalla. No, kuitenkin, minä ja ryhmäni olimme käyttäneet erikoisoikeuksiamme, ja olimme vieneet muutaman teleportaatiolaitteen kasarmeilta. Ilman niitä me olisimme nyt tuhkaa ja tomua.”

Kai ei ollut vielä saanut vastausta yhteen kysymykseen. ”Mutta kuinka sitten Zharen...?”

”No hän... Hän jäi osittain sinne, osittain tänne. Hän oli viimeinen lähtijä minua ennen, eikä hän oikein osannut puolustaa itseään... Sitä vastaan. Hänen laittensa aktivoitui juuri räjähdyshetkellä. Se tarkoitti sitä, että hän altistui uskomattomalle määrälle vapautunutta energiaa... Ja kaaosta. Sellainen ei tee ihmiselle hyvää, ei millään lailla.

Niinpä kun palasin, löysin Klaran itkemästä hallitsemattomasti, nyt kun eloonjäämispakkauksen vaikutus oli lakannut, lopun ryhmää istumassa yhdessä kasassa keskellä pihaa, ja Marcuksen hyvin tiukkailmeisenä odottamassa, kuollut ja vääristynyt Zharen jalkojensa juuressa makaamassa, vuotaen verta ja jotain muuta, joka syövytti betonia.”

Kain vatsassa tuntunut möykky suli kuumaksi vihaksi. Se oli siis vieläkin saanut yhden uhrin... ”Entäs sinä? Kuinka sinä selviydyit siitä? Miksei sinulle käynyt niinkuin hänelle? Eikö se vaivaa sinua yhtään? Sinä olet varmaan ainoa, joka ei tuijota minua kuin haluaisi minut ampumaradalle maalaitauluksi. Miksi?”

Jann katsoi häntä, ja hänen kasvonsa sulivat takaisin samaan iloisuuteen ja hymyyn, joka oli ollut päällä koko päivän.

”Samasta syystä kuin sinäkin.” Kun Kai katsoi häntä ymmärtämättä mitään, hän virnisti ja sanoi Kaille iloisesti: ”Meillä jokaisella on omat demonimme.” Tämän enempää ei Kai saanut hänestä irti, eikä olisi ehtinytkään, sillä silloin tuli joku ovesta sisään. Se oli sama mies, joka oli puhunut Kaille aiemmin päivällä ruokalassa. Hän näytti aika pelottavalta, piirtyessään pitkänä ja tummana myrskyistä ulkoilmaa vasten. Kuitenkin hänen astuesaan peremmälle Kai näki ainaisen vinon hymyn ja iloisen pilkkeen silmäkulmassa.

”Osasto huomio!” Kriegerin rangaistuksen antanut upseeri karjaisi, mutta hänen äänessään oli vähän naurua hänen katsellessaan maassa saappaansa alla makaavaa Kriegeriä. Kun kaikki olivat ylhäällä ja asennossa, hän teki kunniaa tulijalle ja astui taka-alalle. Jann kuiskasi: ”Tuo on komissaarimme ja ryhmänjohtajamme Marcus.”

”Kiitos, kersantti. Nyt, kun te kaikki kerran olette jo hereillä, saatte huomisen tehtävänjaon. Taas kerran meille on annettu yksi mukavimmista tehtävistä. Osa teistä on varmaankin kuullut meidän tytäryksikkömme kohtalosta. Niiden tiedoksi, jotka eivät ole kuulleet, se on tuhottu kokonaan, viimeistä miestä myöten. Kuitenkin yksi heistä onnistui osittain tehtävässään, tosin rikkoen kaikkia sääntöjämme.

Hän solmi sopimuksen Kastin kanssa, jotta nämä tappaisivat Gabrielan vartijan. Kaikki meni hyvin, ja poika on nyt kuollut. Kuitenkaan Gabriela ei ole, ja meidän tehtävämme on tappaa hänet. Hän on kuulemma menossa vierailulle toiseen maanosaan, joten matkalla tulee olemaan paljon tilaisuuksia. Meille on annettu tarkat ohjeet hänen reitistään sekä hyvät laitteet ja aseet. Niinpä hänen tappamisensa ei pitäisi olla niin hankalaa.

Vielä kuitenkin varoitus: Ymmärtääkseni häntä on yritetty tappaa jo ainakin kahdesti, kerran meidän toimestamme ja kerran” Tässä kohden hänen silmänsä välähtivät Kain suuntaan ”muiden toimesta. Kuitenkaan hän ei ole vieläkään kuollut. Tämä antaa aihetta epäillä, että hänellä on jonkinlaisia liittolaisia, jotka suojelevat häntä.”

”Onko meillä minkäänlaista tietoa näistä liittolaisista, sir?” Maassa makaava, puuskuttava Krieger kysyi.

Tulija katsoi häntä tiukasti ja sanoi, nyt ilman minkäänlaista hymyä: ”Mitään vaihtoehtoa emme voi sulkea pois, emmehän? Siksi jokainen teistä saa kolme ampullia mielensuojaukseen. Siis kaikki paitsi te kaksi”, hän sanoi viitaten Kaihin ja Janniin. Tämä vain kohautti olkiaan. Muut katsovat Kaita kummaksuen. Toisaalta, heille hän oli vain nuori poikanen, jonka he olivat omalla verellään kustantaneet vapaaksi.

Marcus viittasi ohimennen levon sotilaille, jotka alkoivat heti mutista huomisesta ja katseista päätellen myös Kaista. Tätä tehtävä hiukan huvitti. Hänet oli tapettu, viety pois omiensa keskuudesta, ja kuitenkin nämä ihmiset halusivat aivan samaa asiaa. Vaikutti siltä, että täällä oli jonkinsortin sisällissota menossa.

”Minkälainen järjestö tämä teidän armeijanne sitten oikein on?” Hän kysyi Jannilta, joka naurahti.

”Ei sitä kyllä voi oikein armeijaksi kutsua. Muutama tuhat vain, parhaimmillaan. Me kutsumme itseämme vapaustaistelijoiksi, loput kutsuvat meitä terroristeiksi.”

Kai kohotti kulmiaan. Vai että oikein sankarillinen taistelu tyrannien ylivaltaa vastaan. Kuinka koskettavaa. No, hänellä ei ollut mitään muuta paikkaa, mihin mennä, ja tähän mennessä nämä 'vapaustaistelijat' olivat olleet hänelle huomattavasti ystävällisempiä kuin toinen osapuoli.

Kai asettui makuulle ja naurahti itsekseen. Vai että toisten toimesta. No, tällä kertaa hän kyllä aikoi saada sen tytön hautaan asti. Siitä hän oli varma. Jos hän ei kerran voisi kostaa muille, hän kyllä aikoisi maksaa tälle kaikki kärsimyksensä heidän huostassaolostaan.

Juuri ennen kuin hän nukahti, hän näki Marcuksen juttelevan hiljaa Jannin kanssa. Näiden tummat siluetit näyttivät valtavilta vuorilta katon himmeän valkoista taustaa vasten.

Ja kenenkään tietämättä, yli tuhat kilometriä itään, putosi taivaalta monta tulista palloa. Niiden mukana oli myös valtavia rautalintuja, jotka toivat mukanaan Jäänyrkin veljeskunnan parhaimmiston. Niitty heidän allaan oli kuollutta, selvää taistelutannerta. Siellä täällä oli vielä sotaromua.

Kjarl kohotti kypärän päästään ja nuuhki palanutta ilmaa. Kyllä, tässä oli voimaa. Koko planeetta suorastaan sykki sitä. Hän nosti kätensä ilmaan ja päästi huudon, johon koko veljeskunnan kärsimykset tuntuivat vastaavan. Enää he eivät tulisi kärsimään! Tämän maailman voima olisi heidän!

Ja samassa, kuin yhteisestä merkistä, valtava joukkio lähti liikkeelle ja tuntui kuin häviävän mustaan yöhön.

[Sly Cooper]

Jo nonnih! Aikamoisen eeppoksen olet rustaillut, respectiä siitä. Ja yleensäkin, tämä koko Kai -kokonaisuus on aivan mahtava.

Jälleen kerran, tarina ei petä tippaakaan odotuksia. Tuohan oli tuommoinen kaikkien odottama selvennysstoori, eikö? Erittäin hyvä selvennysstoori, lisätäkseni.

Ei tuosta kyllä tarinallisesti mitään pahaa sanottavaa; Erinomaista kuvailua, mukavia vuoropuheluita. Hyvät taistelukohtaukset.

Ainoa, mikä hitusen häiritsee lukemista, on typot, joita on noin pitkään tarinaankin nähden hieman liikaa; Ei siis varsinaisia kielioppivirheitä, vaan esim. Morcus (Marcus), veity (viety), yms. Ei niitä kuitenkaan niin paljoa ollut, ettäkö olisi liiaksi haitannut (ja tuollaisen tarinan oikolukeminen on varmaan se maailman hauskin homma? ).

Itse tästä tarinasta sanoakseni; Nyt tuo Kain sisällä puhuva ääni on oiva keksintö. Mukavaa virikettä. Nyt tuli uusia (hyviä ja uskottavia) hahmoja lisää. Ja mikä parasta - vihdoinkin vyyhti aukeni, edes hiukan! Ja juuri sopivalla tavalla; Homman nimi alkoi paljastua ja selkeytyä vasta yhdeksännen osan loppumetreillä - tämä piti mielenkiinnon yllä loppuun asti, suorastaan pakotti lukemaan loppuun. Loistavaa. Kuitenkin loppuun jätettiin taas mukavasti aukkoja, jotta tarina voi saada rönsyilevän jatkon. Erinomaista!

Ja hieman yleisesti kommentoidakseni koko Kai -settiä; Melkeinpä kaikkein hienointa täsä tarinakokonaisuudessa on se, että homma ikään kuin edetessään nousee "tasomaisesti" koko ajan. Vähän niin kuin joku Star Wars, tai Tolkienin mahtisormuksen ympärillä pyörivä mylläkkä; Kaikki alkaa pienestä ja melko merkityksettömästä asiasta, mutta pikkuhiljaa ollaankin jo siirrytty kyläyhteisöstä maailmanlaajuiseen mittakaavaan (toivottavasti ymmärsit tökerön vertauskuvani?). Ja tätä samaa tasomaista nousua tapahtuu myös tarinoiden sisällä, mutta pienemmässä mittakaavassa. Näin koko hivakan lukeneena sen vasta näkee kaikessa kauneudessaan. Niin, ja tuohon tasomaisuuteen vielä lisätäkseni; Hieno homma, kun onnistuit ikään kuin "taannuttamaan" tarinan, ikään kuin siirtämään uuteen lähtökuoppaan: Aluksi noustiin murhaoperaatiosta kuolemaa tutkiskelevaan ulottuvuusoperaatioon, ja sitten palattiinkin lähestulkoon takaisin rivimiehen paikalle. Tästä erityisesti plussaa; Todella mainiosti toteutettu.

Aivan muikean hämmentävän hyvä kokonaisuus. Ei voi kyllä muuta sanoa. Kerrontasi on paikoitellen jopa hämmentävää, ja kokemattomalle lukijalle saattaa tuntua jopa vaikealta; Mutta hyvä niin. Se pitää tarkemmankin kriitikon katseen naulattuna tekstiin.

Hienoa tarinaa. On muuten hämmästyttävää, kuinka suhteellisen pienestä yhteisöstä (Sotavasara ) voi löytyä näin paljon hyviä tarinoita ja tarinankertojia. Tämän yhdeksännen osan saattelemana Kai -tarina kyllä nousee ehdottomasti Sotavasaran parhaaksi tarinakokonaisuudeksi. Ei käy kiistäminen.

Ja huom; Tämä on fakta.

Kiitos.

bonaedit: Selvensin tekstini ulkoasua hiukan.

[Merrywinds]

No ohhoh! En odottanut ihan näin suloisia ruusuja. Kuitenkin noi typot oli vahinkoja, nimittäin laitoin (punastuu) sen raakaversion nettiin! Siis sen jossa on viel ne kielioppivirheet. Unohdin korjata...

Mut on se kiva, et porukat tykkää. Yritänpä saada noi typot pois...

Älkää toki lopettako kommentoimista tähän, hyvät ihmiset!

[Merrywinds]

No, nyt on uusi, uhkea oikoluettu versio ilmoilla. Sitä oli aika tympeetä lukea, mut tulihan sekin tehtyä...

[Sly Cooper]

No, nyt on uusi, uhkea oikoluettu versio ilmoilla. Sitä oli aika tympeetä lukea, mut tulihan sekin tehtyä...

Plussaa tuosta. Sähän olet kohta suoltanut ihan yli-inhimmillisen määrän hyvää ja sujuvaa tekstiä. Ja vieläpä suhteellisen lyhyessä ajassa.

Tuli vaan tällainen vinkeä ajatus mieleen, että nythän tuo Kain seikkailu vasta alkaa, kun päästään sitä eukkoa metsästämään..: Joten uhraat tähän projektiin aikaa, ja kirjoitat aiheesta aivan kokonaisvaltaisen kirjan. Nämä yhdeksän osaa ovat tietenkin vain johdanto...

*whuuu* Näen jo mielessäni, kuinka prologi Kain tarinasta alkoi paisua pikkuhiljaa Tolkienmaisiin mittasuhteisiin...

[Merrywinds]

Kirjan? No huhhuh... Se on aika paljon... No jaa, saas nähä;)

No, jatkoa kuitenkin seuraa, olen jo laittamassa uutta kirjainta toisen perään. Toivotaan, että sama taso pysyy, eikö? Kuitenkin, tahdon tietää kaikki virheet, mitä löydätte tekstistä, sillä vain virheistä oppii.

Kertokaa mielipiteenne, hyvät ihmiset!

[Warcrafter]

Kyllä tohon on vaan koukkuun jäänny.... pistä vaan lisää tulemaan. Äläkä missään nimessä jätä kesken sillä muuten tältä lukijalta hajoo pää !:D

[BioHazard]

Vapaustaistelijoita + komissaari? *sraches head* wtf?.........
Tais siis ne ei ole keisarillisia vai? ja mikäs hitto se ase jossa ei ole liipaisinta? tietääkseni ainoastaan örkkien usko siihen että ase jossa ei ole liipaisinta laukeaa on mahdollista ja tuskin sillä pettur... paskiai... kusip... oli tasku örkkiä mukana.........

[Feeno]

ja mikäs hitto se ase jossa ei ole liipaisinta? tietääkseni ainoastaan örkkien usko siihen että ase jossa ei ole liipaisinta laukeaa on mahdollista ja tuskin sillä pettur... paskiai... kusip... oli tasku örkkiä mukana.........

No ehkäpä Kai ei ehtinyt sen viiden sekunnin aikana oikein tutustua aseeseen paremmin. On olemassa muitakin laukaisumenetelmiä kuin örkkiusko ja liipaisin.

[Merrywinds]

Ööh... Mitäs te nyt oikein selitätte liipaisimista?? Tässä kyllä oli nyt kateissa lipas eikä liipaisin, jos oikein ymmärsin.