Kylmä
Lähetetty: La 10.12.2005 15:57
Ohut, likaisenharmaa lumihiutale leijaili laiskasti maata kohti. Se viipyi ilmassa kuin siro tanssijatar, ja katosi sitten näkyvistä. Saastunut ilma väreili katedraalin yllä.
Laiha, säkkikankaista kursittuun kaavuntapaiseen pukeutunut vanha mies asteli parvekkeelle. Hän raapaisi valkeaan hiushuntuun peittynyttä päälakeaan hajamielisesti ja suuntasi siniset silmänsä taivaalle. Kalpea, häilyvä aurinko kävi paksua savuvaippaa vastaan jo hävittyä taistelua, muutaman nälkiintyneen linnun liihottaessa korkeuksissa.
Kirpeä tuuli puri miehen kasvoja. Silmiään räpytellen ukko kömpi takaisin sisään.
Vanhus heitti likaisen vaatteen yltään ja siirtyi ilkosillaan kammioonsa. Hänen ihoaan peittivät useat arvet ja mustelmat.
Huoneen imelä, pistävä löyhkä olisi karkoittanut tavallisen kulkijan, mutta vanha mies mönki luontevasti sotkuisessa asumuksessaan. Lukuisat kärpäset surrasivat katonrajassa, ja kun vanhus tarttui puoliksi kaluttuun lihanpalaan, lehahti ilmaan lisää hyönteisiä. Ukko söi ateriansa ahnaasti maiskuttaen. Hän pyyhkäisi suupieltään ja kaatui selälleen.
Hetken perästä vanhus nousi ylös. Hän puki kaavun ylleen ja lähti pois huoneesta.
Asuinkammion ja parvekkeen yhdisti ahdas huone, jota tilan asukki kutsui aulaksi. Huoneesta johti lisäksi kaksi muuta ovea. Toinen oli portaita varten, ja johti alas. Toiseen ukko kävi juuri nyt.
Harmaat raskastekoiset seinät seisoivat uhkaavina ja massiivisina, tarkkaillen valppaina. Vanhus jolkotti huoneen keskelle epämääräisen mytyn luokse, tarttui siihen ja kaatoi sisällön lattialle.
Pienten jyrsijöiden luita, kiiltäviä metallin- ja lasinpalasia, sileä kivi sekä yksi kupariraha. Pienen sielun suurimmat aarteet. Hetken laiha käsi hipelöi kalleuksia, tunnustellen niitä ja pölpöttäen itsekseen. Muutama kyynel kierähti ahavoituneelle poskelle. Mutta ukon ilme ei värähtänytkään. Nuo ystävälliset, siniset silmät tuijottivat tyhjinä kaukaisuudeen, vailla merkkiäkään omistajansa tunteista.
"Kalliit aarteeni, kalliit aarteeni!" rahisi mies.
"Nyt on aika lähteä" hän päätti itsekseen, ja työnsi kalliit tavaransa takaisin vihreään pussiin. Vaivalloisesti hän ryömi kapeaan nurkkaan vanhan puulaatikon luo. Hän raotti kantta ja kurkisti sisään.
"Siellähän te olette, rakkaat kumppanini! Tänään meidän on aika erota!" hän huudahti hilpeästi. Laatikko oli täynnä ruostuneita nauloja.
Ukko kaappasi laatikon kainaloonsa ja nousi pystyyn. Reippaasti hän marssi portaille, alas, alas.
Vanha mies asui valtaisan, kaupunkikuvaa hallitsevan katedraalin katolla. Planeetan loiston aikana rakennettu koristus kohosi korkealle muiden talojen ylle, varjostaen kupolillaan useita rakennuksia. Katedraalin yläosat oli vuosia sitten hylätty, ja sieltä tuo ukko oli löytänyt kodin.
Hän ei itse tajunnut mitään uskonelämästä, hänelle riitti varmuus siitä, että aurinko pysyi paikallaan ja yö tuli päivän jälkeen.
Ukko laskeutui viimein pitkät rappuset, jotka johtivat suoraan katedraalin päälaivaan. Koska oli varhainen aamu, oli rakennus miltei tyhjillään. Muutama papiston jäsen kulki siellä täällä sytyttelemässä kynttilöitä.
Vanhus katsoi alttarille päin. Jättiläismäinen maalaus peitti koko seinän. Siinä tuimakatseinen, suuri mies piti miekkaa korkealla päänsä yläpuolella muiden miesten seistessä kauhuissaan hänen edessään.
"Kess-sari" hihkaisi ukko innoissaan ja löi kätensä yhteen.
Miltei yhtä vakava kuin maalauksen päähenkilö, punaiseen viittaan pukeutunut mies käveli paikalle.
"Antaa heittää, koira!" hän karjaisi ja jysäytti napakan potkun vanhuksen kylkeen.
"Tänne ei moisia resupekkoja kaivata! Hilaa kerettiläinen ruhosi mukanasi, tai revitytän sen kappaleiksi!"
Vanha mies kaatui potkun voimasta lattialle ja vetäytyi sikiöasentoon uikuttaen.
"Ä...älkää, herra..." hän uikutti.
Uusi isku.
Ukko kompuroi pystyyn ja juoksi laatikko käsissään ulos suuresta holviovesta.
Kyynelehtivä vanhus toikkelehti lumisella katukiveyksellä, liukastui ja kaatui takamukselleen maahan. Rohtuneilta huulilta karkasi kimeä vingahdus. Mies jäi routaiseen maahan makaamaan.
Hitaasti kaupunki alkoi täyttymään elämästä. Katuvalot syttyivät ja kiireiset paksuihin takkeihin ja komeisiin hattuihin pukeutuneet ihmiset lähtivät liikkeelle kodeistaan. Kauppiaat kantoivat rähjäiset kojunsa paikoilleen kuka mitäkin kaupitellen. Aurinkokin alkoi pilkistää savun takaa valaissen koko maan kirkkaasti kylmällä valollaan. Mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota keskellä toria makaavaan resuiseen vanhukseen.
Kuin kävelemään opetteleva hirvenvasa tuo ukko haparoi jälleen ylös. Kipeää kylkeään hieroen hän lähti talsimaan huterasti ehjänä säilynyt laatikko kainalossaan kohti lähintä taloa.
Vanhus rymisteli ja kompuroi tyhjän kapakan ovesta sisään. Hän vilkuili ympärilleen ja asteli sitten nurkkapöytään istumaan miltei paleltuneita käsiään hangaten.
Pian ensimmäiset asiakkaat saapuivat. He kävelivät tiskille kasvot pystyssä ja tilasivat ronskisti aterian. Pienempi miehistä asteli ukon pöydän viereiseen loossiin istumaan ylimielinen kiilto vihreissä silmissään. Toinen suoritti maksun ja asteli tämän luokse. Kaksikko syventyi heti keskusteluun, joka vaihteli kiivaasta raivoisaan.
Valkohapsinen ukko asteli pöydän luo.
"Ki...kiinnostaisiko herroja nämä?" epäröi ukko ja ojensi avonaista laatikkoa kaksikkoa kohti.
"Yksi kuparipenni kappaleelta"
Miehet kurottivat paikoiltansa katsomaan laatikon sisältöä.
"Nauloja?!" kivahti toinen.
"Pidätkö meitä pilkkanasi, surkimus? Isäntä, heittäkää tämä kiertolainen ulos!"
Jykevä koura tarttui vanhaa miestä niskasta ja nosti tämä ilmaan. Ukko vallan riehaantui ja polkaisi isäntää kipeästi sääreen.
"Piru sinut vieköön" kuului huuto vanhuksen tippuessa takaisin jaloilleen.
Naulakauppias kirmasi vapaana kohti ovea, ulos talveen.
Pistävä pakkanen sai pakenijan tärisemään kylmästä. Ankeat saasteiden harmaannuttamat kerrostalot seisoivat pimeinä. Aurinko paistaisi vielä hetken verran ennen pimeän tuloa, joten ihmiset yrittivät suorittaa askareensa ennen sitä.
Ukko nosti laatikon eteensä ja tarkasteli sitä. Liki puolet nauloista oli tippunut kahakan aikana. Hän päästi pitkän, ujeltavan nyyhkäisyn ja lähti kävelemään sattumanvaraiseen suuntaan.
Viisi nuorta seisoi palavan jätesäiliön luona lämmittelemässä ja tupakkaa polttelemassa. He nauroivat räkäisesti ja huudahtelivat rivouksia ohikulkijoille.
Säkkikankaiseen kaapuun pukeutunut vanha mies toikkaroi paikalle. Ihastuksissaan hän asteli useissa väreissä loimottavan tulen luo hieroen kohmeisia käsiään yhteen.
"Mitäs sä luulet tekeväsi?" raakkui nuori, paksuun mantteliin pukeutunut poika.
"Minun on kylmä" hymyili ukko hyväntahtoisena ja siirtyi lähemmäs tulta.
Poika hyökkäsi tämän luo.
"Mitä sulla on laatikossa?" nuori kysyi muiden tuijottaessa paikoiltaan, sääli tai kylmä viha kasvoillaan.
"Nauloja. Haluatteko ostaa?"
Poika tarttui laatikkoon ja kaatoi sen sisällön maahan. Muut repesivät ilkkuvaan nauruun.
"Ei!" kiljahti vanhus ja loikkasi polvilleen epätoivoisesti nauloja keräten. Sormet olivat muuttuneet punaisista valkoisiksi.
Poika potki lunta ukon ja naulojen päälle virne kasvoillaan, kunnes muutkin yhtyivät leikkiin. Uhri käpertyi kasaan ja peitti kasvonsa surkeasti valittaen.
* * *
Kuu kumotti taivaalla suurena ja loistavana. Hajanaiset lumihiutaleet leijuivat hitaasti ja vaivalloisesti maahan, maalaten sen valkoiseksi.
Kohmeinen möykky mustaksi palaneen roskalavan vieressä liikahti.
"Kess-sari... auta" kuului vinkuva, heiveröinen ääni.
Ukko käänsi kasvonsa taivasta kohden. Silmät tuijottivat utuisina ja kosteina. Niiden jäätävä sini oli ristiriitaisesti täynnä myötätuntoa ja rakkautta, pelkoa ja odotusta.
"Kylmä..."
____________________________________________________
Kynikset!
Njeah, pitkästä aikaa kirjoitan yhtään mitään. Inspiraatiosta kiitokset huussille. Otsikointi on niin ja näin.
Kommenttia, kritiikkiä, uikutusta, kehua, risua, ruusua, haukkua ynnä muuta kaivataan mieluusti. Kritiikistä, uikutuksesta, risuista ja haukuista saatte turpaan.
Jeah ja angst angst!
edit: Ohhoh! Kappalejako tuppaa sekoilemaan sotuun kirjoiteltaessa. Koittakaa selvitä.
Laiha, säkkikankaista kursittuun kaavuntapaiseen pukeutunut vanha mies asteli parvekkeelle. Hän raapaisi valkeaan hiushuntuun peittynyttä päälakeaan hajamielisesti ja suuntasi siniset silmänsä taivaalle. Kalpea, häilyvä aurinko kävi paksua savuvaippaa vastaan jo hävittyä taistelua, muutaman nälkiintyneen linnun liihottaessa korkeuksissa.
Kirpeä tuuli puri miehen kasvoja. Silmiään räpytellen ukko kömpi takaisin sisään.
Vanhus heitti likaisen vaatteen yltään ja siirtyi ilkosillaan kammioonsa. Hänen ihoaan peittivät useat arvet ja mustelmat.
Huoneen imelä, pistävä löyhkä olisi karkoittanut tavallisen kulkijan, mutta vanha mies mönki luontevasti sotkuisessa asumuksessaan. Lukuisat kärpäset surrasivat katonrajassa, ja kun vanhus tarttui puoliksi kaluttuun lihanpalaan, lehahti ilmaan lisää hyönteisiä. Ukko söi ateriansa ahnaasti maiskuttaen. Hän pyyhkäisi suupieltään ja kaatui selälleen.
Hetken perästä vanhus nousi ylös. Hän puki kaavun ylleen ja lähti pois huoneesta.
Asuinkammion ja parvekkeen yhdisti ahdas huone, jota tilan asukki kutsui aulaksi. Huoneesta johti lisäksi kaksi muuta ovea. Toinen oli portaita varten, ja johti alas. Toiseen ukko kävi juuri nyt.
Harmaat raskastekoiset seinät seisoivat uhkaavina ja massiivisina, tarkkaillen valppaina. Vanhus jolkotti huoneen keskelle epämääräisen mytyn luokse, tarttui siihen ja kaatoi sisällön lattialle.
Pienten jyrsijöiden luita, kiiltäviä metallin- ja lasinpalasia, sileä kivi sekä yksi kupariraha. Pienen sielun suurimmat aarteet. Hetken laiha käsi hipelöi kalleuksia, tunnustellen niitä ja pölpöttäen itsekseen. Muutama kyynel kierähti ahavoituneelle poskelle. Mutta ukon ilme ei värähtänytkään. Nuo ystävälliset, siniset silmät tuijottivat tyhjinä kaukaisuudeen, vailla merkkiäkään omistajansa tunteista.
"Kalliit aarteeni, kalliit aarteeni!" rahisi mies.
"Nyt on aika lähteä" hän päätti itsekseen, ja työnsi kalliit tavaransa takaisin vihreään pussiin. Vaivalloisesti hän ryömi kapeaan nurkkaan vanhan puulaatikon luo. Hän raotti kantta ja kurkisti sisään.
"Siellähän te olette, rakkaat kumppanini! Tänään meidän on aika erota!" hän huudahti hilpeästi. Laatikko oli täynnä ruostuneita nauloja.
Ukko kaappasi laatikon kainaloonsa ja nousi pystyyn. Reippaasti hän marssi portaille, alas, alas.
Vanha mies asui valtaisan, kaupunkikuvaa hallitsevan katedraalin katolla. Planeetan loiston aikana rakennettu koristus kohosi korkealle muiden talojen ylle, varjostaen kupolillaan useita rakennuksia. Katedraalin yläosat oli vuosia sitten hylätty, ja sieltä tuo ukko oli löytänyt kodin.
Hän ei itse tajunnut mitään uskonelämästä, hänelle riitti varmuus siitä, että aurinko pysyi paikallaan ja yö tuli päivän jälkeen.
Ukko laskeutui viimein pitkät rappuset, jotka johtivat suoraan katedraalin päälaivaan. Koska oli varhainen aamu, oli rakennus miltei tyhjillään. Muutama papiston jäsen kulki siellä täällä sytyttelemässä kynttilöitä.
Vanhus katsoi alttarille päin. Jättiläismäinen maalaus peitti koko seinän. Siinä tuimakatseinen, suuri mies piti miekkaa korkealla päänsä yläpuolella muiden miesten seistessä kauhuissaan hänen edessään.
"Kess-sari" hihkaisi ukko innoissaan ja löi kätensä yhteen.
Miltei yhtä vakava kuin maalauksen päähenkilö, punaiseen viittaan pukeutunut mies käveli paikalle.
"Antaa heittää, koira!" hän karjaisi ja jysäytti napakan potkun vanhuksen kylkeen.
"Tänne ei moisia resupekkoja kaivata! Hilaa kerettiläinen ruhosi mukanasi, tai revitytän sen kappaleiksi!"
Vanha mies kaatui potkun voimasta lattialle ja vetäytyi sikiöasentoon uikuttaen.
"Ä...älkää, herra..." hän uikutti.
Uusi isku.
Ukko kompuroi pystyyn ja juoksi laatikko käsissään ulos suuresta holviovesta.
Kyynelehtivä vanhus toikkelehti lumisella katukiveyksellä, liukastui ja kaatui takamukselleen maahan. Rohtuneilta huulilta karkasi kimeä vingahdus. Mies jäi routaiseen maahan makaamaan.
Hitaasti kaupunki alkoi täyttymään elämästä. Katuvalot syttyivät ja kiireiset paksuihin takkeihin ja komeisiin hattuihin pukeutuneet ihmiset lähtivät liikkeelle kodeistaan. Kauppiaat kantoivat rähjäiset kojunsa paikoilleen kuka mitäkin kaupitellen. Aurinkokin alkoi pilkistää savun takaa valaissen koko maan kirkkaasti kylmällä valollaan. Mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota keskellä toria makaavaan resuiseen vanhukseen.
Kuin kävelemään opetteleva hirvenvasa tuo ukko haparoi jälleen ylös. Kipeää kylkeään hieroen hän lähti talsimaan huterasti ehjänä säilynyt laatikko kainalossaan kohti lähintä taloa.
Vanhus rymisteli ja kompuroi tyhjän kapakan ovesta sisään. Hän vilkuili ympärilleen ja asteli sitten nurkkapöytään istumaan miltei paleltuneita käsiään hangaten.
Pian ensimmäiset asiakkaat saapuivat. He kävelivät tiskille kasvot pystyssä ja tilasivat ronskisti aterian. Pienempi miehistä asteli ukon pöydän viereiseen loossiin istumaan ylimielinen kiilto vihreissä silmissään. Toinen suoritti maksun ja asteli tämän luokse. Kaksikko syventyi heti keskusteluun, joka vaihteli kiivaasta raivoisaan.
Valkohapsinen ukko asteli pöydän luo.
"Ki...kiinnostaisiko herroja nämä?" epäröi ukko ja ojensi avonaista laatikkoa kaksikkoa kohti.
"Yksi kuparipenni kappaleelta"
Miehet kurottivat paikoiltansa katsomaan laatikon sisältöä.
"Nauloja?!" kivahti toinen.
"Pidätkö meitä pilkkanasi, surkimus? Isäntä, heittäkää tämä kiertolainen ulos!"
Jykevä koura tarttui vanhaa miestä niskasta ja nosti tämä ilmaan. Ukko vallan riehaantui ja polkaisi isäntää kipeästi sääreen.
"Piru sinut vieköön" kuului huuto vanhuksen tippuessa takaisin jaloilleen.
Naulakauppias kirmasi vapaana kohti ovea, ulos talveen.
Pistävä pakkanen sai pakenijan tärisemään kylmästä. Ankeat saasteiden harmaannuttamat kerrostalot seisoivat pimeinä. Aurinko paistaisi vielä hetken verran ennen pimeän tuloa, joten ihmiset yrittivät suorittaa askareensa ennen sitä.
Ukko nosti laatikon eteensä ja tarkasteli sitä. Liki puolet nauloista oli tippunut kahakan aikana. Hän päästi pitkän, ujeltavan nyyhkäisyn ja lähti kävelemään sattumanvaraiseen suuntaan.
Viisi nuorta seisoi palavan jätesäiliön luona lämmittelemässä ja tupakkaa polttelemassa. He nauroivat räkäisesti ja huudahtelivat rivouksia ohikulkijoille.
Säkkikankaiseen kaapuun pukeutunut vanha mies toikkaroi paikalle. Ihastuksissaan hän asteli useissa väreissä loimottavan tulen luo hieroen kohmeisia käsiään yhteen.
"Mitäs sä luulet tekeväsi?" raakkui nuori, paksuun mantteliin pukeutunut poika.
"Minun on kylmä" hymyili ukko hyväntahtoisena ja siirtyi lähemmäs tulta.
Poika hyökkäsi tämän luo.
"Mitä sulla on laatikossa?" nuori kysyi muiden tuijottaessa paikoiltaan, sääli tai kylmä viha kasvoillaan.
"Nauloja. Haluatteko ostaa?"
Poika tarttui laatikkoon ja kaatoi sen sisällön maahan. Muut repesivät ilkkuvaan nauruun.
"Ei!" kiljahti vanhus ja loikkasi polvilleen epätoivoisesti nauloja keräten. Sormet olivat muuttuneet punaisista valkoisiksi.
Poika potki lunta ukon ja naulojen päälle virne kasvoillaan, kunnes muutkin yhtyivät leikkiin. Uhri käpertyi kasaan ja peitti kasvonsa surkeasti valittaen.
* * *
Kuu kumotti taivaalla suurena ja loistavana. Hajanaiset lumihiutaleet leijuivat hitaasti ja vaivalloisesti maahan, maalaten sen valkoiseksi.
Kohmeinen möykky mustaksi palaneen roskalavan vieressä liikahti.
"Kess-sari... auta" kuului vinkuva, heiveröinen ääni.
Ukko käänsi kasvonsa taivasta kohden. Silmät tuijottivat utuisina ja kosteina. Niiden jäätävä sini oli ristiriitaisesti täynnä myötätuntoa ja rakkautta, pelkoa ja odotusta.
"Kylmä..."
____________________________________________________
Kynikset!
Njeah, pitkästä aikaa kirjoitan yhtään mitään. Inspiraatiosta kiitokset huussille. Otsikointi on niin ja näin.
Kommenttia, kritiikkiä, uikutusta, kehua, risua, ruusua, haukkua ynnä muuta kaivataan mieluusti. Kritiikistä, uikutuksesta, risuista ja haukuista saatte turpaan.
Jeah ja angst angst!
edit: Ohhoh! Kappalejako tuppaa sekoilemaan sotuun kirjoiteltaessa. Koittakaa selvitä.
