40K: Galdian
Lähetetty: To 15.12.2005 15:56
Laulu oli kaunis, vaikkei sen sanoja erottanutkaan. Sanat sulivat yhteen kun lähemmäs sata poikaääntä lauloi hymniä ammoisista ajoista: ajoista jolloin myyttejä tehtiin ja ihmiskunnan voima ei tuntenut rajoja. Pikkuhiljaa, kuin tiivistyvät pisarat, sanat ja lauseet alkoivat erottua kuoron ylistyksestä. Laulu olikin tarina, tarina nuorukaisesta nimeltä Galdian, joka jo seitsenkesäisenä oli tappanut härkäpäisen hirviön, ja kymmenkesäisenä johtanut kansansa voittoon harhaoppisia vastaan. Hänen maailmansa vartijat olivat valinneet hänet muiden yli, ja hän oli matkannut vartijoidensa kanssa tähtiäkin korkeammalle Keisarin luo. Sanat hävisivät taas, sävel sai uutta tempoa. Gloria! Gloria Imperator! Gloria Dorn! Gloria Galdian! Galdian jatkoi Suurta Sotaa, taistellen Nimettyä ja Nimetöntä vihollista vastaan. Agripinaa, Mantis II, Ammonia, Abaddon, Archaon, Iyanden, Sigismund, hymnistä erotti enää sanoja. Hänen tekonsa olivat suuria ja hänen miekkansa ei maannut päivää verettä. Pyhimykset matkasivat kumartaakseen hänelle. Ja kuin seinään, hymnistä katosi ylpeys ja riemu. Huudot katosivat kuiskauksiksi. Maan Palatsin porteilla Galdian sai surmansa, ja koko jaosto suri hänen muistoaan. Hän ei ollut marttyyri, muistoissamme hän elää ikuisesti.
Galdian tunsi vain kylmää. Hän venytteli käsiään, kuin nukuttuaan päiväkausia, mutta huomasi että hänen oikea kätensä oli muuttunut. Galdian yritti selvittää kurkkuaan mutta pääsi vain pölyisiin yskäyksiin. Hän keskittyi, ja rahisevalla äänellä aloitti: ”Järjestelmät 1, 19 rajoitettu toiminta. Visuaalit ja audio päälle.” Katsoessaan ympärilleen mekaanisin aistein, ikivanha Drednought narahti ja tarkasteli ympäristöään. Sali oli mustinta kiveä ja valtavien pylväiden päässä häämöttävän katon ruusulasi kuvasi jaoston urotekoja. Hän oli risteilijä Ikuisen Loiston Vanhinten Salissa. Salin päässä olevalla tummapuisella lavalla kymmenet oppilaat ja palvelijat lauloivat mustan maltanristin alla hänen lauluaan. Galdian liikutti käsiään, tunnustellen oikean kätensä toimintaa.
”Veli Augustus…”, Galdian aloitti, mutta tumma miesääni hänen viereltään keskeytti: ”Veli Augustus on mennyt, Eldar-noita kärvensi hänen ruumiinsa…”, vaivaantunut hiljaisuus, ”…seitsemänsataa vuotta sitten. Olen veli Marcus, ja toimin Reininmaan Ristiretken vanhimpana konemariinina.”
Marcuksen ääni oli nöyrä ja suorastaan pelokas hänen korkeasta asemastaan huolimatta. Galdianin vilkaistessaan sivulle hän tosiaan näki kaksi mustaan panssariin pukeutunutta hahmoa. Ensimmäisen kypärä oli punainen ja hänellä oli panssarinsa päällä valkoinen aseviittaa. Galdian tunnisti hänet saman tien konemariiniksi, kun taas toisen kypärä oli muotoiltu pääkalloksi. Galdian huokaisi ja vajosi mietteisiinsä: Tämä oli samanlaista joka kerta, Dreadnoughtin taakka oli jatkaa elämää muiden jälkeen. Hän ei tuntenut ketään ympärillä olevista kymmenestä mariinista joihin ulkoisten merkkien mukaan kuului upseereita aina kapteenista apoteekkariin.
Galdian avasi taas ulkoisen yhteyden ja tiedusteli mitä hänen kädelleen oli tapahtunut.
”Herrani, olen pahoillani tapahtuneesta, mutta Viiden Linnan Taistelun jälkeen emme voineet korvata Gryphonne-sarjan rynnäkkötykkiänne sillä Gryphonne IV on kuollut maailma, Tyranilaiset galaksin ulkopuolelta söivät sen 105 vuotta sitten. Korvaava osa on Lamentenilta, ja tulette huomaamaan että siinä on joitain parannuksia.”
”Me näemme sen pian”, Galdian vastasi koneensa sisältä. ”Kuinka kauan taisteluun?”
”Neljä tuntia”, Marcus vastasi hymyillen kypäränsä alta, ”Valmistelemme pudotussukkulaanne tälläkin hetkellä. Taktiset ja strategiset tiedot on jo annettu konehengellenne.”
”Temppeliherrat marssivat sotaan” Galdian sanoi nousten mietteistään, ja otti ensimmäiset askeleensa kahdeksaansataan vuoteen. ”Kuka on se piruparka joka asettuu meidän tiellemme?”
--------------------
Huh, taitaa olla ensimmäinen Sotuun lähetetty novelli vaikka minua onkin nähnyt ainakin sanoitusketjussa.
Kyllä, novelli on lyhyt ja rakentuu yhden mielikuvan varaan sen suuremmin tarinaa kuljettamatta, mutta minkäs teet, jollain on aloitettava.
Galdian tunsi vain kylmää. Hän venytteli käsiään, kuin nukuttuaan päiväkausia, mutta huomasi että hänen oikea kätensä oli muuttunut. Galdian yritti selvittää kurkkuaan mutta pääsi vain pölyisiin yskäyksiin. Hän keskittyi, ja rahisevalla äänellä aloitti: ”Järjestelmät 1, 19 rajoitettu toiminta. Visuaalit ja audio päälle.” Katsoessaan ympärilleen mekaanisin aistein, ikivanha Drednought narahti ja tarkasteli ympäristöään. Sali oli mustinta kiveä ja valtavien pylväiden päässä häämöttävän katon ruusulasi kuvasi jaoston urotekoja. Hän oli risteilijä Ikuisen Loiston Vanhinten Salissa. Salin päässä olevalla tummapuisella lavalla kymmenet oppilaat ja palvelijat lauloivat mustan maltanristin alla hänen lauluaan. Galdian liikutti käsiään, tunnustellen oikean kätensä toimintaa.
”Veli Augustus…”, Galdian aloitti, mutta tumma miesääni hänen viereltään keskeytti: ”Veli Augustus on mennyt, Eldar-noita kärvensi hänen ruumiinsa…”, vaivaantunut hiljaisuus, ”…seitsemänsataa vuotta sitten. Olen veli Marcus, ja toimin Reininmaan Ristiretken vanhimpana konemariinina.”
Marcuksen ääni oli nöyrä ja suorastaan pelokas hänen korkeasta asemastaan huolimatta. Galdianin vilkaistessaan sivulle hän tosiaan näki kaksi mustaan panssariin pukeutunutta hahmoa. Ensimmäisen kypärä oli punainen ja hänellä oli panssarinsa päällä valkoinen aseviittaa. Galdian tunnisti hänet saman tien konemariiniksi, kun taas toisen kypärä oli muotoiltu pääkalloksi. Galdian huokaisi ja vajosi mietteisiinsä: Tämä oli samanlaista joka kerta, Dreadnoughtin taakka oli jatkaa elämää muiden jälkeen. Hän ei tuntenut ketään ympärillä olevista kymmenestä mariinista joihin ulkoisten merkkien mukaan kuului upseereita aina kapteenista apoteekkariin.
Galdian avasi taas ulkoisen yhteyden ja tiedusteli mitä hänen kädelleen oli tapahtunut.
”Herrani, olen pahoillani tapahtuneesta, mutta Viiden Linnan Taistelun jälkeen emme voineet korvata Gryphonne-sarjan rynnäkkötykkiänne sillä Gryphonne IV on kuollut maailma, Tyranilaiset galaksin ulkopuolelta söivät sen 105 vuotta sitten. Korvaava osa on Lamentenilta, ja tulette huomaamaan että siinä on joitain parannuksia.”
”Me näemme sen pian”, Galdian vastasi koneensa sisältä. ”Kuinka kauan taisteluun?”
”Neljä tuntia”, Marcus vastasi hymyillen kypäränsä alta, ”Valmistelemme pudotussukkulaanne tälläkin hetkellä. Taktiset ja strategiset tiedot on jo annettu konehengellenne.”
”Temppeliherrat marssivat sotaan” Galdian sanoi nousten mietteistään, ja otti ensimmäiset askeleensa kahdeksaansataan vuoteen. ”Kuka on se piruparka joka asettuu meidän tiellemme?”
--------------------
Huh, taitaa olla ensimmäinen Sotuun lähetetty novelli vaikka minua onkin nähnyt ainakin sanoitusketjussa.
Kyllä, novelli on lyhyt ja rakentuu yhden mielikuvan varaan sen suuremmin tarinaa kuljettamatta, mutta minkäs teet, jollain on aloitettava.