Matkani tähtein halki

[Ghe'dahlg]

Seuraava teksti saattaa sisältää järkyttävää materiaalia. En vastaa siitä, jos päätät tämän tekstin lukemisen jälkeen murhata vanhempasi ja puolet Saksan väestöstä. Tarinaa ei ole testattu eläimillä eikä siinä mahdollisesti esiintyviä lampaita ole vahingoitettu. Muuten olkaapa hyvät:


"Heräsin oudosta paikasta. En muistanut edellisestä elämästäni mitään enkä muista nytkään. Ympärilläni oli vain synkkyyttä. Yksinäinen soihtu, joka oli jo hiipumassa ei juurikaan auttanut, sillä se vain teki hämärän entistä pelottavammaksi. Varjot loikkivat seinillä kuin hippaa leikkien. Yritin paeta paikaltani, mutta koin kirvelevää kipua käsissäni. Riuhtaisin itseni liikkeelle uudelleen ja sain vastaukseksi vain pistävää tuskaa sekä käsissäni että jaloissani. Havaitsin olevani epätavallisessa asennossa, mutta minua huimasi liikaa joten en huomioinut asiaa sen tarkemmin. Minua alkoi väsyttää eivätkä kirvelevät silmäni tahtoneet pysyä auki. Pääni painui kohti maata jääden nuokkumaan kaulani varassa ja kadotin taas todellisuuden kauas pimeyden taakse.

En tiedä kauanko aikaa oli kulunut siitä kun sammuin viimeksi. Heräsin karmeisiin tuskan huutoihin, joita kuulin kaikkialta ympäriltäni. Nostin päätäni ja näin edessäni uudelleen saman lohduttoman näkymän kuin edellisen kerran herätessäni. Soihtu oli sytytetty uudelleen aivan hetki sitten. Huhuilin synkkyyteen, mutta en saanut vastaukseksi kuin samaa huutoa, joka oli jatkunut koko valveilla olo aikani. Huuto oli kauheaa. Kuin villieläimen epätoivoinen rääkäisy pelottaakseen pois sitä takaa-ajavat metsästäjät, kun nämä olivat ajaneet sen seinää vasten. Mutta tämä huuto oli ihmisen tai jonkin selllaisen, joka joskus oli ollut ihminen. En edes halua kuvitella mitä tuolla jossain tapahtui. Tärisin kylmissäni ja aloin terästää näköäni. Silmiäni särki ja niitä oli vaikea avata kokonaan. Tuon pienen soihdunkin valo oli liian kirkasta silmilleni. Aivan kuin olisin asunut koko elämäni pimeässä ja ensimmäisen kerran olisin saanut auringon kauheat säteet silmiini. Sain kuitenkin joten kuten avattua silmäni, vaikka jouduinkin kovasti siristämään niitä, jottei soihdun valo kirvelisi niin julmetun paljon. Kun vihdoin aloin saada todellisuuden tajuni takaisin, huomasin olevani pukeutunut hienoihin silkkisiin vaatteisiin, jotka olivat kuitenkin hyvin likaiset. Haistoin ensimmäisen kerran tietoisesti ilmaa ja olin oksentaa saman tien. Ilman täytti mädäntyvän lihan kamala lemu sekä useat muut sanoinkuvailemattoman ällöttävät löyhkät. Yritin saada hajun mielestäni tutkimalla ympäristöä silmilläni, sillä käteni ja jalkani eivät suostuneet liikkumaan muutamaa senttiä pidempiä matkoja vankkojen kahleiden takia. Tiesin rimpuilun olevan turhaa. Paikka, jossa olin kahlehdittuna, oli muodoltaan kuutio. Seinät olivat limaisen laastin peitossa ja minun lisäkseni huoneessa oli toinen ihmismäinen eliö asetettu kahleisiin roikkumaan seinälle. Sen muodot olivat ihmisen, mutta tuolla otuksella kasvoi sarvet ja sen oikean käden tilalla oli lonkeromainen taipeeton uloke, jonka päässä oli räpylä. Olinko minäkin jonkinlainen mutantti, kysyin itseltäni ja katsoin vielä tuota kamalaa näkyä. Olento oli hiljaa ja retkotti päätään alistuvasti. Säälin tuota olentoa, sillä pelkästään sen likainen, inhottava ja jollain tavalla heikko olemus kertoi pitkästä piinasta ja suurista tuskista. Käänsin katseeni pois tuosta kurjasta oliosta ja tarkkailin huonetta. Huone oli kalusteeton, mutta seinän vierellä oli joitain ruukkuja osa suljettuja, osa auki. Huoneessa oli kaksi ovea. Toinen ovista johti portaille, jotka nousivat kiertäen ylöspäin, toinen taas avasi tien vasemmalle kaartavaan käytävään. Käytävän seinällä näkyi himmeä valo, joka hyppi iloisesti käytävän matalissa painaumissa saaden aikaan varjoja, jotka olivat kauhistuttavia katsoa. Varjot muodostivat hirveitä kasvoja ja oliota, joita en olisi voinut kuvitella olevan edes painajaisissani, silti tunsin tarvetta katsoa tuota valon ja varjon leikkiä.

Heräsin taas tietämättä miten aika oli kulunut. Olin ilmeisesti nukahtanut katsellessani sitä sairasta näytelmää, jonka jokin valon lähde sai aikaan tuon käytävän seinälle. Käytävässä ei ollut enää valoa ja hätkähdin huomatessani himmeän ja yhä himmenevän valon portaikossa. Portaikon suunnasta kuului myös laahustavia askeleita ja raskasta hengitystä. Räkäinen rykiminen sai minut värähtämään. Laahustus ja hengityksen ääni vaimenivat valon kera kunnes sekä valo että tuon tuntemattoman jonkin äänet katosivat kokonaan. Huoneeseen palasi rauhoittava synkkyys, kun seinällä olevan yksinäisen soihdun liekki oli jo lähes hiipunut ja antoi valoa vain nimeksi. Tuskan huudot olivat myös loppuneet. Katsoin kohti suuntaa, jossa tiesin huonetoverini roikkuvan. Tuo olento roikkui kahleissaan yhä alistuneesti, joskin katsoen portaikon suuntaan kaihoisasti pian kuitenkin laskien päänsä takaisin nuokkumaan. Soihdun hiljainen liekki lähestyi sammumista ja pian huoneen täytti täydellinen pimeys. Pimeyden keskellä aloin rentoutua, mutta pian suunnasta, jossa tiesin käytävän olevan, alkoi kuulua kurnutusta. Kurnutus oli kuin sammakon, joka yritti oksentaa suustaan pois jotain mitä se ei olisi halunnut syödä. Se korisi ja kaikui käytävän ja huoneen seinillä saaden sen kuulostamaan useiden sammakoiden oksennuskilpailulta. Tärisin kauhusta. Mikä ihme voisi pitää moista ääntä ja ei kai se vain ollut vapaana tuolla jossain? Mikä tahansa äänen lähde olikin en todellakaan halunnut tehdä sen kanssa lähempää tuttavuutta, sillä pelkästään sen oksettava kurnutus sai ihoni kanan lihalle ja vatsaani vääntämään, tosin jälkimmäinen saattoi myös johtua huoneen kammottavasta ilmasta. Kurnutuksen lähde tuntui lähestyvän minua. ja pian se tuntui olevan aivan korvani vieressä ja olin tuntevani limaisen kielentapaisen hipaisevan kättäni. Kurnutus pyöri huoneessa ja loittoni taas. En tiedä kuinka kauan kurnutusta jatkui, mutta en voinut nukkua ennen kuin se loppui ja silloinkin olin jo niin väsynyt, että olisin nukahtanut vaikka vieressäni olisi ollut sata tykkiä suorittamassa niille annettua tulitehtävää.

Seuraavan kerran heräsin outoon ja kammottavaan ulinaan. Ulina tuli aivan vierestäni ja avasin silmäni nähdäkseni sen lähteen. Edessäni avautui julma näky. Ihmisen näköinen hiukan kyttyräselkäinen ja kuhmunaamainen olio viilteli huoneessa kanssani ollutta kahlitua oliota keltaisena hehkuvalla miekalla. Piinaava sihinä, joka syntyi miekan leikatessa tuon kurjan kahlehditun otuksen lihaa, täytti korvani tuskaisen ulinan tahdissa. Yhdessä nämä äänet käytävästä kuuluvan tuskaisan kiljumisen kanssa muodostivat eräänlaisen sairaan oopperan, joka vangitsi täysin valtaansa. Tunsin kuinka sydämeni alkoi hakkaamaan nopeammin ja hengitykseni tiheni. Jollain tavalla tämä sairas kuoro sai minut heräämään. Huomasin kuolaavani ja pyyhin suupieleni ällöttävän likaiseen silkkipaitaani miten pystyin. Lyhyt kyttyräselkäinen otus lopetti pian huonetoverini leikkelyn ja otti suuren lihapalan irti säälittävän mutantin kyljestä. Tämän jälkeen tuo pieni kuvottava olio kääntyi kohti käytävää virnistettyään iloisesti minulle homeisella hammasrivistöllään. Pienten jalkojen askellus loittoni minusta ja tuo pieni olio oli kipittänyt niin pitkälle käytävään etten enää nähnyt sitä, vaikka kuulinkin askeleiden pian loppuvan ja epämääräisen syviltä, hyvin väsyneiltä haukotuksilta kuulostavan keskustelun alkavan. Keskustelu loppui pian ja kahdet askeleet alkoivat lähestyä huonetta, jossa olin. Toiset askeleet olivat varmasti tuon pienen kyttyräselkäisen piinaajan, joka hetki sitten oli kadonnut käytävään, ja toiset olivat hitaat ja laahustavat. Pian käytävässä näkyvään kelmeään valoon ilmestyi kaksi varjoa. Molemmat olivat kammottavan ihmismäiset, mutta kuitenkin mutanttimaiset. Pian käytävään tuli näkyviin kaksi oliota, joista toisen tunnistin aiemmin huoneessa olleeksi kyttyräseläksi, tämän lisäksi huoneeseen laahusti hiukan isompi, mutta muuten lähes identtinen otus. Otukset tulivat luokseni puhuen keskenään haukotuksia muistuttavalla kielellään. Suurempi otuksista nosti risaisen vaatteensa suojista keltahehkuisen sauvan ja painoi sen vatsaani. Tuska oli hirveä ja yritin huutaa, mutta suustani ei tullut äännähdystäkään tai sitten kipu kuuroutti minut väliaikaisesti.

Silloin heräsin huoneestani huutaen ja tajunnan hämärtävä kipu vatsassani. Olen aivan varma, että kävin jossain kauheassa unimaailmassa! Minä vannon! Se oli totta... Ei! Älkää!! Ei pistosta!"

Äänite pysähtyy ja inkvisiittorit Marxules Fesp sekä Jonetha Maelstre katsovat toisiaan mietteliäinä.
"Tämän miehen kertomus vastaa hyvin Hoemonculi Grafeus-planeetalla olleen kultistijärjestön yhtä monista... mmm... tutkimuslaitoksista. Maailmankaikkeudessa on toki useita paikkoja, mutta todennäköisyys sille, että hän osaisi kuvailla tarkkaan paikan muutamaa minuuttia ennen hyökkäystämme, on olematon joten tämä ei voi olla sattumaa. Hänellä on voimakkaita psyykkisiä lahjoja, jotka meidän pitää vain valjastaa käyttöömme, veli hyvä" sanoi Marxules
"Mies on kieltämättä antanut tarkkoja kuvauksia kaukaisista paikoista, mutta emme saa silti tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Lisää tutkimusta häntä koskien on tehtävä, veljeni" vastasi Jonetha

Inkvisiittorit hiljenivät ja nyökkäsivät kevyesti toisilleen. Marxules otti audio-kortin ja antoi sen servokallolle, joka kuljetti kortin Kirjaston arkistojen syövereihin.



Jotta tämmöstä pörinää tällä kertaa. Joku saattaa mainita, että tämä on täyttä huussi rip-offia. Tämä on tehty puhtaasti goregrindin, brutaalin death metallin ja kaikenlaisen muun hassun ja hauskan hevimetelin sekä juuri sopivan vitutus ripauksen vaikutuksen alaisena. Onhan se lyhyt, mutta no kestäkää se. Ehkä joku jaksaa lukeakkin tuon juuri sen takia loppuun. Nyt estraadi on teidän.

[Modsognir Surmavasara]

itse en löytänyt mitään valittamisen aihetta. kuvailua oli sopivasti ja kerronta sujuvaa. Päähenkilöä olisi tavallaan voinut jotenkin ehkä kuvailla enemmän mutta toisaalta kaveri ei oikeen tuntunut itsekkään tietävänsä onko ihminen vai mikä ja ei kahlittuna itseään hirveästi peilistä ihailemaan päässyt joten kaipa tämä ratkaisu saattoi jopa olla parempi kuin kertoa se kolmannesta persoonasta. Lukijat saavat käyttää vapaata mielikuvitusta miltä se jantteri näyttää.

Kai tälle saadaan jatkoa?? olisi mukavaa kuulla enemmänkin siintä kuinka inkvisitoorit käyttävät häntä kaiken maailman kokeilla tehostaen jonakin vihollisten paikannintutkana. ja lopulta kun hyödyllisyys Loppuu/vähenee niin vanha kunnon herkuttelu kohtaus siintä kuinka "bolt piistoolin varmistin naksahtaa pois päältä metallisen äänen saattelemana kun panos vetäytyy lippaasta pesäänsä ja Inkvisitoori tokaisee: Olet hoitanut osuutesi keisarin puolesta. PUM jonka jälkeen A4 sivun kokoinen kuvailu siintä kuinka kallon ja aivojen kappaleet lentelee verisuihkujen saattelemana.

Karkasi vähän mopo käsistä kommentoidessa mutta en voinut mitään.

Ja ei tässä sakemanneja ruvennut tekemään mieli lahtaamaan...
MUTTA missä ne PRK:leen lampaat on, nyt niiltä lähti nirri.

[BioHazard]

Hmm.... Katsotaan onko kaikki mukana..... Puukko, kirves, slugga, burna, bolter, assault cannon, autocannon, kidutus välineet... Joo, kaikki on mukana. Nyt vain odotetaan haemonculeja (ja lampaita)! Miten ne saatiin muuten mutatoitumaan? Luin mielelläni, mutta en näe mittän huusimaista, koska tämä on 40k:oota.

[Earendur]

Et muistuta huussia. Olet liian terve . Ihan hyvää tekstiä, mutta tuo jää häiritsevällä tavalla kesken (jopa ollakseen novelli). Olisi mukavaa jos jonain kauniina päivänä raapustaisit jatko-osan.

[Feeno]

Et muistuta huussia. Olet liian terve :D. Ihan hyvää tekstiä, mutta tuo jää häiritsevällä tavalla kesken (jopa ollakseen novelli). Olisi mukavaa jos jonain kauniina päivänä raapustaisit jatko-osan.

Minusta ainakin tämä pysähtyi juuri täydelliseen kohtaan ollakseen novelli. Jatkoa? Ei todellakaan. Jatko yleensä pilaa tällaiset tarinat, varsinkin jos jatkoa vaativat lukijat.

[Ghe'dahlg]

Kiitän. Olihan tuo aika "tavanomainen", mutta jotain sitä piti kirjoitella tässä seuraavan Wilhelmin muhiessa takaraivossa.

Vastauksia kysymyksiin:

Tuleeko jatkoa?
-Tulee, jos on tullakseen. Ei tule, jos ei tule.

Päähenkilö? Kuvailu ylipäätäänkin?
-Tiedän olevani hiukan hätäinen kirjoittaja jolloin kuvailu saattaa jäädä hiukan puolitiehen. Päähenkilö nyt sai luvankin olla kasvoton mölliäinen ajatus oli yrittää kuvata jonkinlaista totaalista hämmennystä. Mutta yritän parantaa kuvailujani ennen pitkää. Ehkä seuraavassa turinakilpailussa tulee edes jotain aikaiseksi

OMFG ROFLMAO?
-Xiit LOL!