Viimeinen taisto(ko?), perustuu Fabaan.
Lähetetty: Su 18.12.2005 03:35
Joo elikkä piti meikänkin jotakin kirjoittaa, ja tässäpä sitä kirjoitan.
Sotilaat odottivat rivissä, tiesivät lähenevästä vaarasta, tiesivät örkeistä jotka pian rymmisivät päälle, tiesivät goblineista jotka tulevat örkkien mukana ja tappavat kaikki, viimeistä miestä myöten. Tiesivät siitä, että jos he eivät örkkejä pysäyttäisi, he iskisivät Imperiumin mahdin keskukseen, tuhoten Imperiumin. Pari rykmenttiä on jo paennut, pari kymmentä on onneksi viellä jäljellä. Tuho on taattu, mutta paeta ei voi. Pakko taistella.
Onneksi sentään saimme eilen tukea kääpiöiltä, jotka suostuivat auttamaan meitä örkkejä vastaan, sillä kyseinen örkkijoukko oli isoin mistä oltiin koskaan kuullut, isompi mitä se örkkimäärä mitä Sigmar tappoi, ja olivatpahan ne tuhonneet hieman kääpiöidenkin aluetta.
Kääpiölordi tekee suunnitelmaa yhdessä empireläisvelhon kanssa, sillä välin kun me sotilaat vain seisomme tässä. Meitä on kehotettu nukkumaan seuraava yö kunnolla, sillä se nostaa voitonmahdollisuuksiamme. Menen makuulle, pistän silmäni kiinni ja nukahdan.
Aamulla herään kun velho huutaa kaikki hereille, koska tutkailutorneista oltiin huomattu lähestyviä örkkejä. Nuo pirulliset paskiaiset saisivat kyllä mennä sinne mistä tulivatkin. Moraali oli matalalla, örkkejä oli tosiaankin, ja paljon.
Meidät meikkamiehet laitettiin heti ritareiden viereen ja ampujien taakse. Tykki oli aivan taaimmaisena. Tässä me siis seisomme, odottamassa vihollista, joka ei tunne armoa. Örkit lähestyvät, minä kuulen sen. Örkit lisäävät vauhtia, ne alkavat juosta kohti. Waaaaaaaaagh! kaikuu ilmassa ja ampujat ovat valmiina ampumaan. Kääpiöt valmistautuvat taistoon. Samoin me. Örkit lähestyvät, ensimmäiset kuolevat, ja siinä ne ovat.
Huidon miekallani örkkejä parhaan kykyni mukaan. Ritareita ja kääpiöitä on jo kuollut, ja taikuri käyttää magiaansa tuhotakseen örkit, mutta turhaan. Niitä on vain liikaa. Niitä tulee sitä myötä lisää mitä ehdimme tuhota. Missä ovat Sigmarin kaltaiset sankarit juuri silloin kun niitä tarvitaan? Suuri joukko meikäläisiä on jo kuollut, ja taikuri huutaa perääntymiskäskyä, perkele, eiköhän tässä olla peräännytty jo ihan riittävästi! Huitaisen örkkiä miekallani, mutta toinen örkki on jo huitaisemassa minua, onneksi huitaisun lopettaa kanuunankuula joka heittää örkin parin kymmenen metrin päähän. Lähden juoksemaan pakoon, samoin kaikki muutkin, paitsi kääpiöt, jotka päättävät kuolla urheasti.
Tykkimiehet ampuvat viimeiset laukaukset, ja hylkäävät tykkinsä.
Susiratsastajat ottavat kuitenkin pakenevat kiinni. Kaikki toivo näytti olevan mennyttä, kunnes tapahtui asioista vähiten odotettu.
Näytti siltä kuin kiven takaa olisi tullut mies sotavasaran kanssa.
Mies lähestyi örkkejä, ja siinä tilanteessa tulin tulokseen että mies oli oikea.
Mutta oliko hän ihan hullu? Käydä nyt örkkien kimppuun, yksin vain sotavasaran kanssa. Miehessä oli jotakin tutun omaista, kun tarkemmin aloin muistelemaan, tunnistin miehen. Hän oli Sigmar. Sigmar lähestyi örkkejä ja huitaisi yhtä jolloin yksi pieni örkki lensi ja kaatoi samalla 10 muuta. Taistelu jatkui raivoisasti, mutta örkkien lukumäärä alkoi vähetä. Lopulta örkkejä oli enään vain pari rykmenttiä, jolloin tuli pakeneminen. Örkit juoksivat, ja lujaa ne juoksivat, pakoon pääsemättä. Ritarit ratsastivat örkit kiinni, ja se oli niiden örkkien tarinan loppu. Sigmar, joka oli tullut pelastamaan, yllättäen alkoi häviä, ja pian hän hävisi olemattomiin. Hän vain himmeni, ja lopulta hävisi kokonaan. Ei sen väliä mitä hänelle tapahtui, pää asia on se, että sota oli voitettu, ja kylien jälleenrakentaminen voi alkaa. Mutta ennen sitä, pidettiin kunnon juhlat, ja kunnon juhliin joissa oli kääpiöitä, kuului myös kunnon juominkit. Ja oluttahan kului. Kun juhlat oli juhlittu, kääpiöt alkoivat palaamaan takaisin koteihinsa, luvaten kuitenkin jälleenrakennusapua. Kaikki oli taas hyvin, varsinkin kun sitä säilyi hengissä sekä örkeistä että juominkeista.
Loppu.
Kommentteja, kitosh.
Sotilaat odottivat rivissä, tiesivät lähenevästä vaarasta, tiesivät örkeistä jotka pian rymmisivät päälle, tiesivät goblineista jotka tulevat örkkien mukana ja tappavat kaikki, viimeistä miestä myöten. Tiesivät siitä, että jos he eivät örkkejä pysäyttäisi, he iskisivät Imperiumin mahdin keskukseen, tuhoten Imperiumin. Pari rykmenttiä on jo paennut, pari kymmentä on onneksi viellä jäljellä. Tuho on taattu, mutta paeta ei voi. Pakko taistella.
Onneksi sentään saimme eilen tukea kääpiöiltä, jotka suostuivat auttamaan meitä örkkejä vastaan, sillä kyseinen örkkijoukko oli isoin mistä oltiin koskaan kuullut, isompi mitä se örkkimäärä mitä Sigmar tappoi, ja olivatpahan ne tuhonneet hieman kääpiöidenkin aluetta.
Kääpiölordi tekee suunnitelmaa yhdessä empireläisvelhon kanssa, sillä välin kun me sotilaat vain seisomme tässä. Meitä on kehotettu nukkumaan seuraava yö kunnolla, sillä se nostaa voitonmahdollisuuksiamme. Menen makuulle, pistän silmäni kiinni ja nukahdan.
Aamulla herään kun velho huutaa kaikki hereille, koska tutkailutorneista oltiin huomattu lähestyviä örkkejä. Nuo pirulliset paskiaiset saisivat kyllä mennä sinne mistä tulivatkin. Moraali oli matalalla, örkkejä oli tosiaankin, ja paljon.
Meidät meikkamiehet laitettiin heti ritareiden viereen ja ampujien taakse. Tykki oli aivan taaimmaisena. Tässä me siis seisomme, odottamassa vihollista, joka ei tunne armoa. Örkit lähestyvät, minä kuulen sen. Örkit lisäävät vauhtia, ne alkavat juosta kohti. Waaaaaaaaagh! kaikuu ilmassa ja ampujat ovat valmiina ampumaan. Kääpiöt valmistautuvat taistoon. Samoin me. Örkit lähestyvät, ensimmäiset kuolevat, ja siinä ne ovat.
Huidon miekallani örkkejä parhaan kykyni mukaan. Ritareita ja kääpiöitä on jo kuollut, ja taikuri käyttää magiaansa tuhotakseen örkit, mutta turhaan. Niitä on vain liikaa. Niitä tulee sitä myötä lisää mitä ehdimme tuhota. Missä ovat Sigmarin kaltaiset sankarit juuri silloin kun niitä tarvitaan? Suuri joukko meikäläisiä on jo kuollut, ja taikuri huutaa perääntymiskäskyä, perkele, eiköhän tässä olla peräännytty jo ihan riittävästi! Huitaisen örkkiä miekallani, mutta toinen örkki on jo huitaisemassa minua, onneksi huitaisun lopettaa kanuunankuula joka heittää örkin parin kymmenen metrin päähän. Lähden juoksemaan pakoon, samoin kaikki muutkin, paitsi kääpiöt, jotka päättävät kuolla urheasti.
Tykkimiehet ampuvat viimeiset laukaukset, ja hylkäävät tykkinsä.
Susiratsastajat ottavat kuitenkin pakenevat kiinni. Kaikki toivo näytti olevan mennyttä, kunnes tapahtui asioista vähiten odotettu.
Näytti siltä kuin kiven takaa olisi tullut mies sotavasaran kanssa.
Mies lähestyi örkkejä, ja siinä tilanteessa tulin tulokseen että mies oli oikea.
Mutta oliko hän ihan hullu? Käydä nyt örkkien kimppuun, yksin vain sotavasaran kanssa. Miehessä oli jotakin tutun omaista, kun tarkemmin aloin muistelemaan, tunnistin miehen. Hän oli Sigmar. Sigmar lähestyi örkkejä ja huitaisi yhtä jolloin yksi pieni örkki lensi ja kaatoi samalla 10 muuta. Taistelu jatkui raivoisasti, mutta örkkien lukumäärä alkoi vähetä. Lopulta örkkejä oli enään vain pari rykmenttiä, jolloin tuli pakeneminen. Örkit juoksivat, ja lujaa ne juoksivat, pakoon pääsemättä. Ritarit ratsastivat örkit kiinni, ja se oli niiden örkkien tarinan loppu. Sigmar, joka oli tullut pelastamaan, yllättäen alkoi häviä, ja pian hän hävisi olemattomiin. Hän vain himmeni, ja lopulta hävisi kokonaan. Ei sen väliä mitä hänelle tapahtui, pää asia on se, että sota oli voitettu, ja kylien jälleenrakentaminen voi alkaa. Mutta ennen sitä, pidettiin kunnon juhlat, ja kunnon juhliin joissa oli kääpiöitä, kuului myös kunnon juominkit. Ja oluttahan kului. Kun juhlat oli juhlittu, kääpiöt alkoivat palaamaan takaisin koteihinsa, luvaten kuitenkin jälleenrakennusapua. Kaikki oli taas hyvin, varsinkin kun sitä säilyi hengissä sekä örkeistä että juominkeista.
Loppu.
Kommentteja, kitosh.