Jalkakhornea 2000 pts
Lähetetty: Su 18.12.2005 18:22
Iltoja. Sain omalta osaltani paikallisturneen loppuun, ja tylsällä listalla tuli sijoituttua ihan kivasti. Samalla tuli päätettyä, etten enää jaksa pelata lohikäärmettä (viisi peliä sen kanssa riitti - tylsää kuin mikä), enkä liion ratsuväkipohjaa. Ei siinä paljon nimittäin skillssit kehity.
Armeijalle tuli pelattua aika mukava fluffi vuoden aikana, ja tämä lista sijoittuu jatkumossa aika alkupäähän. Ennen Storm of Chaosta (jonka loputtua Beliar kirottiin), ja vielä enemmän ennen Joensuun Lust Trioa.
Nyt siirryn siis jalkaväkiteemaan, sillä kun joutuu jo oikeasti pelaamaan voittaakseen. Sain ahdettua listaan kolme jalkaväkiblokkia, mutta en ole kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen, lista vaatinee vielä paljon hiomista. Halua olisi testata Centigoreja, ja itseasiassa montaa muutakin asiaa (Shaggoth, Minotaurit, kunnon Ambush-kekkerit jne.). Mutta tällä kokoonpanolla vaikuttaa aika mahdottomalta tunkea mitään enää mukaan. Parannusehdotuksia otetaan siis todellakin vastaan, kaikki erikoisemmat ideat päätynevät listaan. Kirjoitellessanne kommenttia pitäkää mielessänne sanat haastevuus ja erikoisuus (vaikkei lista mitenkään kovin erikoiselta vielä tässä vaiheessa vaikutakaan).
Tässäpä sitten itse lista.
Remains of the Order of Blood – 2000 pts Chaos Army:
Characters (487 pts):
Beastlord Beliar; First-Born Son of Iksion – the Cursed (95):
Two Hand Weapons
Armour of Damnation (30)
129 pts
Balor; Son of Iksion – the Loyal (100):
Hand Weapon
Baptism of Blood (35)
Great Weapon (4)
Chaos Armour
139 pts
Baal; Youngest Son of Iksion (60):
Hand Weapon
Gaze of the Gods (30)
Battle Standard Bearer (25)
Mark of Chaos Undivided
Heavy Armour (4)
119 pts
Belullas; the Embezzler (75):
Hand Weapon
Mark of Chaos Undivided
Dispel Scroll (25)
100 pts
Core Units (583 pts):
14 Footknights of the Order of Blood – Balor’s Chosen (308):
Hand Weapons
Heavy Armours
Full Command (30)
Baptisms of Blood (45)
Great Weapons
383 pts
10 Marauders (70):
Great Weapons
70 pts
10 Marauders (70):
Great Weapons
70 pts
5 Bloodhounds (30):
30 pts
5 Bloodhounds (30):
30 pts
Special Units (659 pts):
15 Bloodletters – Lord’s Reflection (240):
Hand Weapons
Full Command (35)
Light Armours
275 pts
14 Bestigors (168):
Hand Weapons
Mark of Chaos Undivided
Champion & Musician (18)
Heavy Armours
Great Weapons
186 pts
Beast Herd – the Damned (88):
8 Gors:
- Two Hand Weapons
- Full Command (35)
8 Ungors:
- Spears
123 pts
5 Chaos Furies – the Reapers (75):
75 pts
Rare Units (270 pts):
Gift of Belullas – Hellcannon of Chaos (270):
270 pts
---
Total Army Cost: 1999 pts
Models in Army: 102
Casting Pool: 3
Dispel Pool: 5 + Dispel Scroll
EDIT: Lisää massaa, charrupuolen säädöt suoritettu. Bösbi menee Bestigoreihin, Beastlordi Herdiin ja Exa Choseneihin. Maagin heitän suojaan milloin minnekin.
Eli näin, kommenttia sitten vaan tulemaan joka suunnalta.