Karak Murin kohtalo
Lähetetty: Ma 26.12.2005 20:56
Threkki Kiviselkä istuskeli linnansa Karak Murin valtaistuinsalin valtaistuimella ja lueskeli suurta kirjaa, jonka kannessa luki kääpiökielellä "Maanalainen sota". Sen oli kirjoittanut joku kauan sitten unohdettu kaivosherra. Se kertoi kääpiöiden, hiisien ja skavenien käymästä sodasta Karak Murin, Karak Hirnin, Karak Kadrinin, Zhufbarin ja Karak Varnin alla olevassa niinsanotussa "Porttitunnelissa". Kirjassa sanottiin, että kääpiöt rakensivat suuren tunnelin syvälle maan alle, jonka tarkoitus oli yhdistää kaikki kääpiökaupungit toisiinsa. Kun skavenit hiisien ajamina hyökkäsivät tunneleihin, oli kaivaukset jätetty kesken. Skavenit kukistettiin nopeasti, mutta pian tulivat hiidet ja peikot. Niitä oli niin paljon, että kääpiöiden oli pakko jättää tunnelit. He taistelivat kuusi vuotta päästäkseen ghrobi-massojen läpi, kunnes he pian pääsivät maanpinnalle. Siellä he pidättelivät vihernahkoja maan alla, jotta Karak Murin ja Zhufbarin insinöörit saisivat aikaa rakentaa kaikkien aikojen suurimman pommin. Tämän pommin avulla he räjäyttivät tunnelin suuaukon yläpuolella olleen vuoren. Koko vuori romahti ja hautasi tunneli lopullisesti. Toisaalla kääpiöt tekivät samoin tuhotakseen suuaukot. Vasta operaatioden jälkeen he huomasivat kauhukseen, että joitakin kääpiöitä oli jäänyt maan alle mukaanlukien kolme suurta kaivosherraa.
Kolmenkymmenen vuoden kuluttua oli Karak Muriin saapunut vanha, sokea ja mielipuolinen kääpiökulkuri, joka kantoi mukanaan suurta kirjaa. Hän oli antanut sen kuningas Snordrek Kiviselälle, jonka jälkeen kulkuri oli kuollut siihen paikkaan. Se oli sama kirja jota Threkki nyt luki.
Hän asetti kirjaan kirjanmerkin ja sulki sen. "Jatkan taas huomenna", hän mutisi ja laittoi kirjan vieressään olevalle pöydälle. Silloin kirjan sivujen välistä putosi pieni, kellastunut lappu. Threkki nosti lapun ja luki siinä olevan, hiilellä kirjoitetun tekstin: Itäinen torni. "Itäinen torni?", ihmetteli Threkki. "Tuskin mitään tärkeää", hän sanoi kohauttaen olkapäitään ja laittoi paperilapun kirjan päälle. Hän puhalsi kynttilät sammuksiin ja asteli suuret portaat alas.
XXX
Hiisikuningas Shokka Peikonpurija katseli taivaanrannassa kohoavaa
Karak Murin vuorta. Hän muisteli kaunaisena sitä päivää, kun kääpiöt olivat romauttaneet tunnelit ja hän oli seuraajineen jäänyt loukkuun. Joka kerta kun hän ajatteli räjähdystä, joka oli tehnyt hänestä puolikuuron, hänen päässään oleva sointi äityi piinavan kovaksi. Hän oli vuosia joutunut taistelemaan mottiin jääneiden kääpiöiden kanssa ja se oli vähentänyt hänen joukkojaan hirvittällä määrällä. "Ööh, pomo?", sanoi vikisevä ääni hänen takaansa. Hän kuuli vain epäselvää ininää. "Pomo!", huusi ääni. Shokka ei kuullut vieläkään selvästi. "POMO!!", karjaisi ääni. "Mitä?", kysyi Shokka ja kääntyi katsomaan apulaistaan Nublagia, jonka pieni pää pisti esiin kiven takaa. "Pojat on valmiina, oi mahtava suurpomo", sanoi Nublag. "Hyvä", sanoi Shokka ja laittoi kypärän päähänsä. Hän otti maasta suuren nuijan, joka humisi juuri ja juuri kontrolloidun WAAAGH!- energian takia. Hän asteli joukkojensa eteen. Hänen takanaan kallioon aukesi suuri portti ja hänen edessään olevilla nummilla seisoi käsittämättömän suuri joukko hiisiä ja peikkoja, joiden yläpuolella liehui suuri sotaviirien meri. "Takasinmaksun aika, eiks vaan!?", kysyi Shokka kovaan ääneen joukoiltaan. "JOOO!!", vastasivat joukot ja hakkasivat aseitaan kilpiinsä. "Kääpien kimppuun!!", huusi Shokka ja osoitti toisella kädellään tunnelia ja nuijallaan Karak Muria. "KÄÄPIEN KIMPPUUN!!", karjuivat joukot innoissaan ja tömisyttivät jaloillaan kalliota. "WAAAGH!!", huusi Shokka ja juoksi tunneliin. "WAAAAAAAGH!!!!", karjuivat joukot ja juoksivat hänen perässään pimeään tunneliin.
XXX
Itäinen torni oli täysin hiljainen, vaikka sen sisällä oli yli sata kääpiösotilasta. Torni oli korkea, ainakin 60 jalkaa. Sen etupuolella oli suurehkot metalliportiti, joissa oli suuria kultaisia riimuja. Tornin toiselta puolelta lähti korkea valli, joka katosi vuorenseinämän sisään.
Braknh Gorninpoika oli vartiossa tornin huipulla. Hänellä oli yllään raskas kääpiöhaarniska ja Karak Murin musta asetakki. Hänellä oli päässään kypärä. Kädessään hänellä oli leveäteräinen kirves ja toisessa kädessä hänellä oli pyöreä kilpi. Hän katseli soihdunvalossa itään. Hänen vieressään oli suuri kääpiötykki. "Onko raportoitavaa?", kysyi möreä ääni hänen takaansa. Brankh kääntyi ympäri ja tuli kasvotusten toverinsa Ornik Puunkaatajan kanssa. "Ei mitään paitsi että on pimeätä", sanoi Brankh. Ornik käveli hänen luokseen, ohittaen suuren kokon, joka oli rakennettu merkinantoa varten. "Onko sinulla yhtään olutta jäljellä?", kysyi Ornik. "On sitä tuossa tynnyrissä vielä jonkin verran", vastasi Barnkh ja nyökkäsi suurehkoa puutynnyriä kohti. Ornik otti maasta kaksi tuoppia ja käveli tynnyrin luokse. Hän avasi hanan ja valutti kumpaankin tuoppiin kullanväristä olutta. "Tässä", hän sanoi ja ojensi Barnkhille toisen tuopeista. "Kiitos", sanoi Barnkh ja otti tuopin vastaan. "Grungnin kunniaksi", hän sanoi ja kohotti tuoppinsa. "Grungnin kunniaksi", vastasi Ornik. He ottivat kummatkin ryypyn ja alkoivat puhella.
Yhtäkkiä torni alkoi täristä. He pudottivat tuoppinsa ja ottivat aseensa käsiinsä. Ornik otti toiseen käteensä soihdun ja Brankh katseli torninharjalta alas. Äkkiä kuului valtava rysähdys ja torni vavahti niin voimakkaasti, että Brankh menetti tasapainonsa. Ornik katsahti alas portaikkoon ja hänen kasvonsa kalpenivat. Hän heitti soihdun kokkoon ja nappasi kilpensä. "Grobi!!", hän huusi ja halkaisi päänsä esiin pistäneeltä peikolta pään. "Hälytys!!", huusi Brankh. "Aseisiin!". Kääpiöt olivat hetkessä hereillä ja täydessä taistelun tuoksinnassa. Hiidet ja peikot olivat räjäyttäneet varastetun ruudin avulla reiän tornin alla olevaan kallioon. Brankhin raahasi tykin portaikon luokse ja latasi sen täyteen rautaromua ja ruutia. Hän tähtäsi sillä alas portaikkoon ja sytytti tulilangan. "Ornik! Pois tieltä!", hän huusi. Ornik heittäytyi maahan juuri ennen kuin tykki laukesi. Kuului hirvittäviä kiljahduksia ja portaikko tyhjeni. He juoksivat alas. "Seuratkaa minua!", huusi kääpiöherra Barnik Strongimmson. Kaikki jäljellä olevat kääpiöt juoksivat vuorenseinämän sisälle menevälle vallille. Kun he saapuivat portille, joka vei vuoreen, kääntyi Barnik. "Orgar! Marnuk! Tähän näin!". Kaksi kääpiötä tuli suuren kiven kanssa, johon oli kaiverrettu riimuja. He laittoivat sen maahan ja Barnik nousi seisomaan kiven päälle. "Kaikki pitkäparrat jäävät tänne minun kanssani. Muut menevät takaisin Karak Muriin!". 20 pitkäpartaista, raskaasti aseistautunutta kääpiötä asteli Barnikin viereen ja muodostivat kilpimuurin. "Menkää! Ja räjäyttäkää kallio kun pääsette sisälle!", Barnik huusi. Loput kääpiöt lähtivät juoksemaan kohti porttia, joka vei vuoren sisälle. Yhtäkkiä ilman halki alkoi viuhua nuolia. Kahteen kääpiöön osui mutta he pääsivät silti sisälle. Ornikia osui nuoli niskaan ja hän kaatui kuolleena maahan. "Ornik!", huusi Barnkh ja olisi juossut tämän luokse, jos kääpiö nimeltä Baragran ei olisi estänyt häntä. "Ei Brankh!", hän sanoi. "Muista mitä Barnik-herra!". Suuret kiviovet sulkeutuivat ja viimeinen asia mitä Brankh näki oli, kuinka hiisi-aalto iskeytyi pitkäpartoihin.
He juoksivat kauemmas ovien luota, joiden juurelle oli asetettu kaksi suurta pommia. Ne räjähtivät suurella jyrähdyksellä ja koko portteja ympäröinyt kallio romahti alas.
Kolmenkymmenen vuoden kuluttua oli Karak Muriin saapunut vanha, sokea ja mielipuolinen kääpiökulkuri, joka kantoi mukanaan suurta kirjaa. Hän oli antanut sen kuningas Snordrek Kiviselälle, jonka jälkeen kulkuri oli kuollut siihen paikkaan. Se oli sama kirja jota Threkki nyt luki.
Hän asetti kirjaan kirjanmerkin ja sulki sen. "Jatkan taas huomenna", hän mutisi ja laittoi kirjan vieressään olevalle pöydälle. Silloin kirjan sivujen välistä putosi pieni, kellastunut lappu. Threkki nosti lapun ja luki siinä olevan, hiilellä kirjoitetun tekstin: Itäinen torni. "Itäinen torni?", ihmetteli Threkki. "Tuskin mitään tärkeää", hän sanoi kohauttaen olkapäitään ja laittoi paperilapun kirjan päälle. Hän puhalsi kynttilät sammuksiin ja asteli suuret portaat alas.
XXX
Hiisikuningas Shokka Peikonpurija katseli taivaanrannassa kohoavaa
Karak Murin vuorta. Hän muisteli kaunaisena sitä päivää, kun kääpiöt olivat romauttaneet tunnelit ja hän oli seuraajineen jäänyt loukkuun. Joka kerta kun hän ajatteli räjähdystä, joka oli tehnyt hänestä puolikuuron, hänen päässään oleva sointi äityi piinavan kovaksi. Hän oli vuosia joutunut taistelemaan mottiin jääneiden kääpiöiden kanssa ja se oli vähentänyt hänen joukkojaan hirvittällä määrällä. "Ööh, pomo?", sanoi vikisevä ääni hänen takaansa. Hän kuuli vain epäselvää ininää. "Pomo!", huusi ääni. Shokka ei kuullut vieläkään selvästi. "POMO!!", karjaisi ääni. "Mitä?", kysyi Shokka ja kääntyi katsomaan apulaistaan Nublagia, jonka pieni pää pisti esiin kiven takaa. "Pojat on valmiina, oi mahtava suurpomo", sanoi Nublag. "Hyvä", sanoi Shokka ja laittoi kypärän päähänsä. Hän otti maasta suuren nuijan, joka humisi juuri ja juuri kontrolloidun WAAAGH!- energian takia. Hän asteli joukkojensa eteen. Hänen takanaan kallioon aukesi suuri portti ja hänen edessään olevilla nummilla seisoi käsittämättömän suuri joukko hiisiä ja peikkoja, joiden yläpuolella liehui suuri sotaviirien meri. "Takasinmaksun aika, eiks vaan!?", kysyi Shokka kovaan ääneen joukoiltaan. "JOOO!!", vastasivat joukot ja hakkasivat aseitaan kilpiinsä. "Kääpien kimppuun!!", huusi Shokka ja osoitti toisella kädellään tunnelia ja nuijallaan Karak Muria. "KÄÄPIEN KIMPPUUN!!", karjuivat joukot innoissaan ja tömisyttivät jaloillaan kalliota. "WAAAGH!!", huusi Shokka ja juoksi tunneliin. "WAAAAAAAGH!!!!", karjuivat joukot ja juoksivat hänen perässään pimeään tunneliin.
XXX
Itäinen torni oli täysin hiljainen, vaikka sen sisällä oli yli sata kääpiösotilasta. Torni oli korkea, ainakin 60 jalkaa. Sen etupuolella oli suurehkot metalliportiti, joissa oli suuria kultaisia riimuja. Tornin toiselta puolelta lähti korkea valli, joka katosi vuorenseinämän sisään.
Braknh Gorninpoika oli vartiossa tornin huipulla. Hänellä oli yllään raskas kääpiöhaarniska ja Karak Murin musta asetakki. Hänellä oli päässään kypärä. Kädessään hänellä oli leveäteräinen kirves ja toisessa kädessä hänellä oli pyöreä kilpi. Hän katseli soihdunvalossa itään. Hänen vieressään oli suuri kääpiötykki. "Onko raportoitavaa?", kysyi möreä ääni hänen takaansa. Brankh kääntyi ympäri ja tuli kasvotusten toverinsa Ornik Puunkaatajan kanssa. "Ei mitään paitsi että on pimeätä", sanoi Brankh. Ornik käveli hänen luokseen, ohittaen suuren kokon, joka oli rakennettu merkinantoa varten. "Onko sinulla yhtään olutta jäljellä?", kysyi Ornik. "On sitä tuossa tynnyrissä vielä jonkin verran", vastasi Barnkh ja nyökkäsi suurehkoa puutynnyriä kohti. Ornik otti maasta kaksi tuoppia ja käveli tynnyrin luokse. Hän avasi hanan ja valutti kumpaankin tuoppiin kullanväristä olutta. "Tässä", hän sanoi ja ojensi Barnkhille toisen tuopeista. "Kiitos", sanoi Barnkh ja otti tuopin vastaan. "Grungnin kunniaksi", hän sanoi ja kohotti tuoppinsa. "Grungnin kunniaksi", vastasi Ornik. He ottivat kummatkin ryypyn ja alkoivat puhella.
Yhtäkkiä torni alkoi täristä. He pudottivat tuoppinsa ja ottivat aseensa käsiinsä. Ornik otti toiseen käteensä soihdun ja Brankh katseli torninharjalta alas. Äkkiä kuului valtava rysähdys ja torni vavahti niin voimakkaasti, että Brankh menetti tasapainonsa. Ornik katsahti alas portaikkoon ja hänen kasvonsa kalpenivat. Hän heitti soihdun kokkoon ja nappasi kilpensä. "Grobi!!", hän huusi ja halkaisi päänsä esiin pistäneeltä peikolta pään. "Hälytys!!", huusi Brankh. "Aseisiin!". Kääpiöt olivat hetkessä hereillä ja täydessä taistelun tuoksinnassa. Hiidet ja peikot olivat räjäyttäneet varastetun ruudin avulla reiän tornin alla olevaan kallioon. Brankhin raahasi tykin portaikon luokse ja latasi sen täyteen rautaromua ja ruutia. Hän tähtäsi sillä alas portaikkoon ja sytytti tulilangan. "Ornik! Pois tieltä!", hän huusi. Ornik heittäytyi maahan juuri ennen kuin tykki laukesi. Kuului hirvittäviä kiljahduksia ja portaikko tyhjeni. He juoksivat alas. "Seuratkaa minua!", huusi kääpiöherra Barnik Strongimmson. Kaikki jäljellä olevat kääpiöt juoksivat vuorenseinämän sisälle menevälle vallille. Kun he saapuivat portille, joka vei vuoreen, kääntyi Barnik. "Orgar! Marnuk! Tähän näin!". Kaksi kääpiötä tuli suuren kiven kanssa, johon oli kaiverrettu riimuja. He laittoivat sen maahan ja Barnik nousi seisomaan kiven päälle. "Kaikki pitkäparrat jäävät tänne minun kanssani. Muut menevät takaisin Karak Muriin!". 20 pitkäpartaista, raskaasti aseistautunutta kääpiötä asteli Barnikin viereen ja muodostivat kilpimuurin. "Menkää! Ja räjäyttäkää kallio kun pääsette sisälle!", Barnik huusi. Loput kääpiöt lähtivät juoksemaan kohti porttia, joka vei vuoren sisälle. Yhtäkkiä ilman halki alkoi viuhua nuolia. Kahteen kääpiöön osui mutta he pääsivät silti sisälle. Ornikia osui nuoli niskaan ja hän kaatui kuolleena maahan. "Ornik!", huusi Barnkh ja olisi juossut tämän luokse, jos kääpiö nimeltä Baragran ei olisi estänyt häntä. "Ei Brankh!", hän sanoi. "Muista mitä Barnik-herra!". Suuret kiviovet sulkeutuivat ja viimeinen asia mitä Brankh näki oli, kuinka hiisi-aalto iskeytyi pitkäpartoihin.
He juoksivat kauemmas ovien luota, joiden juurelle oli asetettu kaksi suurta pommia. Ne räjähtivät suurella jyrähdyksellä ja koko portteja ympäröinyt kallio romahti alas.