Lopun alku.
Lähetetty: Pe 06.01.2006 11:38
Eli ensimmäinen sotuun asti ehtivä tarina. Onhan noita tullut kirjoiteltua useampiakin mutta kaikki ovat jääneet viimeistelemättä ja en ole jaksanut postata niitä tänne. Kirjoitin tarinan kahdessa osassa. Aloitin kirjoittamisen joskus suht kauan sitten, unohdin koko homman ja viimeistelin sitten eräänä tylsänä aamuyönä. Luin tarinan läpi ja koetin korjata virheitä ja muuttaa tekstiä järkevämmäksi mutta aamuyö ja pepsin vaikutus eivät tehneet oikein hyvää, joten suokaa virheet anteeksi. Jatkoa tulee, mutta ei ihan lähiaikoina. Alku on omastakin mielestäni vähän sekava, mutta toivottavasti se selkenee myöhemmin.
Eli itse tarina:
Lopun alku
- Täyttä vauhtia eteenpäin!
- Herra kapteeni, lisää vihollisia oikealla!
Banebladin kanuuna haukahti ja massiivinen kraateri ilmestyi lojalistien panssarikiilan keskelle. Kaksi tummanpuhuvaa kallotunnuksin varustettua Leman Russia käännähti kyljelleen räjähdyksen voimasta, syösten tulta ja metalliromua ilmaan. Taas yksi niitti hyökkääkän arkkuun.
- Tankinmetsästäjät! Vetäytykää välittömästi aukealta raunioiden suojaan!
Varlek karjui täyttä kurkkua radiovastaanottimeensa. Vastaus kuului räjähdysten ja telaketjujen kalkkeen yli. Baneblade jyristi kranaattikuoppien täplittämää bulevardia pitkin kohti edessä siintävää aukiota. Ympärillä mustanharmaisiin univormuihin pukeutuneet sotilaat asettelivat konekiväärejä ja pikatykkejä valmiiksi jos tankit eivät riittäisi. Ympärillä kerran niin kauniit talot paloivat tai seisoivat tuhon ja hävityksen keskellä, korkeina, mahtavina mutta silti sodan raiskaamina. Taas kuului hirveä ulina kun lojalistien Manticoret syöksivät lastinsa kymmenien kilometrien päästä kaupungin keskustaan. Huutoa, tulitusta ja liekkien loimu. Baneblade jyrisi yhä pitkin bulevardia, liekkien nuollessa sen palanutta ja kolhiintunutta pintaa.
- Luutnantti Ferkuson, mikä on tilanne? Raportoikaa! Mikä on tilanne!?
- Ferkuson tässä. Lojalistien osasto etenee kohti sivustaa. He koettavat kiertää miinat ja esteet.
- Ferkuson! Vetäkää tankinmetsästäjänne pois sieltä. Minun osastoni tulee hoitamaan sen minkä te aloititte.
- Selvä on. Ferkuson kuittaa.
- Varlek kuittaa.
Kulman takaa kaarsi Destroyer tankintappaja. Sen kauan sitten elegantti runko runneltuna ja paikattuna, kuten kaikki Karlesia IV:llä. Lojalistit olivat onnistuneet viidessä vuodessa valloittamaan järjestelmän systemaattisesti ja verisesti takaisin. Nyt, pääkaupungin raunioilla, Varlek nyyhkytti tankkinsa tornissa ja hän tunsi halua nousta torninsa katolle ja huutaa: Ei enää, Lopettakaa.
Mutta sen sijaan hän kokosi itsensä ja käski:
- Repikää moottorista lisää tehoja. Meidän täytyy pysäyttää lojalistit ennen kuin he pääsevät tarpeeksi syvälle linjoihin kiinni.
Kolme kulunutta Leman Russia kiihdytti Banebladen ohi ja kääntyivät sivutielle, telaketjujen kirkuessa tykkitulessa. Varlekin tankki, Benedict, oli koko kaupunginosan panssarivoimien komentovaunu ja Varlek koko kaupunginosan panssarivoimien komentaja. Joukkoja ei mitattu enää yksiköissä vaan sen mukaan missä päin kaupunkia ne ovat. Vihellys ja sivutiellä räjähtää. Radio pauhaa ja kuuluu huutoa joka sekoittuu kuolevien ja palavien kirkumiseen. Kolmesta tankista takimmainen on saanut osuman. Palava miehistö hyppii ulos ja lähellä olevat kauhistuneet sotilaat eivät voi muuta kuin päättää vaunumiesten tuskan nopeasti. Varlek ei voi muuta kuin huoahtaa tuskaisena ja ottaa kuulokkeet pois päästä. Toinen vihellys ja räjähdys. Talo massiivisen sotakoneen vieressä romahtaa ja pölyä leviää kaikkialle. Joku miehistöstä huutaa:
- Hyvä Keisari! Se tuli lähelle!
Kaukana mäellä leimahtelee. Siellä raunioiden täplittämässä puistossa lojalistien Basiliskit antavat oman osansa kaupungin raiskaukselle. Pitkä bulevardi jakautuu kahteen eri suuntaan sen saapuessa suuren keskusaukion laitaan. Näky yli kerran niin kauniin ja vihertävän puistikkojen ja laatoitettujen tasanteiden muodostaman aukion oli lohduton. Puut, kuolleet kauan sitten, puistikot, myllerretty ylösalaisin tykistön toimesta ja tasanteet murskattu säälimättömien telaketjujen alle. Kymmenet erikokoiset tuhotut ja palaneet panssarivaunut makaavat ruumiiden ja kuoleman keskellä. Gar, Varlekin pääkanuunan tykkimies huokaa katsoessaan omasta luukustaan ulos.
Varlek huikkaa toverilleen;
- Mitä mietit ystävä hyvä?
- Tykkituli on tauonnut. He tulevat tuosta yli kohta, taas kerran. Ja heillä on monta kymmentä tankkia sivustassa, linjojemme ohitse ja meillä on, mitä? 8 romua Russia ja me?
- Mutta ystävä hyvä, me olemme me, ja se riittää. Tähän mennessä yksikään heidän laukauksistaan ei ole kyennyt läpäisemään panssariamme. Kunhan kolistelevat peltejä.
Varlek hymyili maireasti alapuolellaan olevalle Garille. Massiivisen panssarivaunun tornin sisäpuolen kojelautojen ja mittarien himmeä valo sai Garin jo ennestään ikäistään vanhemmat kasvot näyttämään entistä vanhemmilta. Poikaparka, vasta 25 maan vuoden, Varlek ajatteli mielessään.
Varlek käänsi oman komentajanluukkunsa kiinni samalla kun hän laskeutui istumapaikalleen massiivisen taistelukanuunan vasemmalle puolen. Ilmassa haisi voimakkaasti prometheumilta. Jossain lähellä käytettiin liekinheittimiä… paljon. Jos Varlek olisi katsonut tornistaan vasempaan sivustaansa, hän olisi voinut hyvällä onnella nähdä kuinka Haranan lojalistien harmaisiin pukeutuneet ja kiireestä kantapäähän panssaroidut rynnäkkösotilaat vyöryttivät hänen oman Karlesian 6. panssarirykmentin sotilaitten linjaa liekinheittimin ja kranaatein, talo talolta. Karlesialaiset taistelivat vastaan kynsin ja hampain. Harmaat ja palaneet, osittain romahtaneet ja sodan raiskaamaat ikivanhat talot hukkuivat liekkeihin, tulituksen ääniin ja niistä kaikista kuolevista sotilaista huokuvaan tuskaan. Eräässä valtavassa kivisessä virastorakennuksessa, ennen niin kauniin virastobulevardin varrella, eversti Af Gran koetti epätoivoisesti saada apua paikkaamaan murenevaa linjaa.
- Minä tarvitsen lisää miehiä, keisarin nimeen! Minulla ei ole enää ketään jotka voisin lähettää eteen torjumaan Haranan rynnäkkösotilaita. Täältä ovat lähteneet kaikki sotilaslähetitkin!
- Eversti Gran, rauhoittukaa!
- Kuinka helvetissä te oletatte minun rauhoittuvan kun vihollinen rynnii ylös komentorakennukseni portaita! Lähettäkää kaikki mahdollinen apu minkä saatte haalituksi kasaan, muuten linjaan syntyy iso aukko jota me emme ikinä saa paikatuksi.
- Hyvä on herra eversti. Ilmoitan kapteeni Varlekin panssareille että heille on uusi tehtävä. Päämaja kuittaa.
- Eversti Gran kuittaa.
Gran hikoili kuin pieni sika. Haranan harmaan-mustat sotilaat rynnistivät kolmatta kertaa kaupungin liikenneviraston etupihan poikki, juosten siksakkia kranaattikuopalta toiselle. Ennen valkoisen pihan laatat olivat mustuneet, kuran, noen ja ruumiinriekaleiden likaamina. Rakennus itse oli jo menettänyt kattonsa aikaa sitten. Sen julkisivun kauniit pylväät nyt ruokottomasti luotien ja las-tulen raiskaamat. Kuten tähänkin mennessä, Haranalaisten rynnäkkö pysähtyi rakennuksen ikkunoista ammuttuun raskaiden boltereiden tuleen. Suuret konetykit haukahtelivat lyhyitä sarjoja ammusten puutteessa, ja siellä täällä Haranalainen perhe menetti isän, pojan tai veljen, kun taas yksi räjähtävä rakettiammus löysi maalinsa ja räjäytti sen kappaleiksi. Kortelin, kaupungin ja koko planeetan vallitseva väri oli pitkään ollut punainen. Veren punainen.
- Herra eversti, panssaritukea on tulossa.
- Jo oli aikakin, eversti Gran huusi, samalla kun Haranan viidennen veteraanikaartinrykmentin panssarivaunut ja panssaroidut miehistönkuljetusvaunut alkoivat jyristä näkyviin kaukaisuudesta.
Varlek tähyili ympäröivää tuhoutunutta autiutta varuillaan. Koskaan ei tiennyt minkä palaneen seinän tai romahtaneen nurkan takaa nousisi vastustajan pst-mies pst-ohjuksen tai melta-räjähteen kanssa. Varlek oli jättänyt loput komennossa olleistaan Leman Russeista taakseen pitämään keskusaukion reunaa ja nyt Benedict jyrisi hiljalleen ja yksin romahtaneiden talojen reunustamaa autiota valtakatua pitkin. Raunioista lennellyt jäte ja satunnaiset ruumiit murskaantuivat valtavan panssarin yli metrin leveiden telojen alla. Maa tärisi vaimeasti ja silloin tällöin se sai aikaan sortuman jossain raunioläjässä. Varlek kirosi hiljaa itsekseen. Tankin matkaa säesti telojen tasaisen kirskunan lisäksi taustalla tauotta pauhaava tykkituli. Karlesia IV:n pääkaupunki Karelia oli valtava n. 10 miljoonan ihmisen kaupunki. Harvinaista kyllä, se ei ollut kennokaupunki tai valtavan tekninen keskus. Se oli hyvin paljon sellainen kuin ikivanhan Euroopan valtakaupungit. Levittäytynyt tasaisesti laajalle alalle, rakennuksia oli paljon ja ne olivat pieniä. Harvinainen helmi 41. vuosituhannella. Ja nyt se jauhettiin soraksi panssarilauttojen telojen ja viereisen järjestelmän sotilaiden jalkojen alle. Monta kuukautta kaupungin ympärys kesti mutta lopulta väistämätön tapahtui. Haranan panssarilautat jyrisivät linjojen ja ennen vihreiden, nyt ruskeiden ja mustien kukkuloiden yli kohti kaupungin keskustaa. Ja kaikki sortui.. Karelianin runnellut rykmentit taistelivat selkä seinää vasten, tuuma tuumalta vetäytyen, joskus apunaan pelkät pistimet ja heidän oma rohkeutensa. Esikaupunkialueelle edetessään Haranan tiedustelujoukot kohtasivat tyhjän, tuhotun kaupungin. Kortteli toisensa jälkeen oli täytetty miinakentillä ja tiesuluilla. Ainoat vastustajat olivat satunnaiset Karelianilaiset tarkka-ampujat tai pst-ohjuksin varustautuneet tankintuhoajat. Ilmavoimia Karelian IV:n sotilailla ei ollut ollut enää vähään aikaan. Kaikki koneet oli ammuttu alas. Ja Haranan pommikoneet mellastivat rauhassa… kuten Varlekkin sai todeta....
- VAUHTIA!! Revi moottorista kaikki irti ja aja meidät suojaan! Vihollisen rynnäkkökoneita!
Marauder tuhoajat syöksyivät ulvoen taivaalta. Benedict kääntyi jyristen sivukadulle, samalla repien suuren osan kulmatalon nurkasta. Konetykit repivät taloja ja tietä banebladen ympärillä ja takana. Suuret panssarinläpäisevät ammukset reijittivät kaiken tiellään. Oli se sitten ikivanha kivitalo, panssarivaunun hylky tai suojaan pakeneva perhe. Kaikki meni pirstaleiksi. Ammuksien kolkkoa pauketta tukivat rakettien räjähdykset. Talo Benedictin vieressä sai kolme valtavaa uutta ikkunaa seinäänsä ja kattoonsa tuuletusaukon. Tämä pelottelu kuitenkin riitti tehtävältä palaaville koneille. Kolmesta koneesta kaksi jatkoivat matkaa yhden hyökkäyksen jälkeen, mutta yksi kaarsi takaisin, aikeenaan tuhota Benedict. Benedict jyrisi kapeaa katua pitkin kohti vähän matkan päässä häämöttävää suurta ostoskeskusta. Panssarin kylkien asekasematit repivät kapeimmissa kohdissa talojen seiniin valtavia aukkoja, kiven ja teräksen kirskuessa. Harmaa Marauder kääntyi kadun suuntaisesti, sen 4 rakettimoottorin kaameasti ulvoen. Ilmakehässä sen nopeus ei ollut mitään verrattuna avaruuden tyhjiöön, mutta silti se oli nopea, nopeampi kuin nykykoneet. 6 Marauderin keulan konetykkiä repivät katua auki banebladin takana, mutta panssarivaunun paksuun nahkaan ne eivät pystyneet, edes ylhäältä. Jyrinä jatkui, Haranan laivasto-osaston lähettämä rynnäkköpommittaja ei hellitä. Sen harmaa siluetti välkkyy auringon valossa sen taas kaartaessa tappoon. Kaksi taloa Benedictin molemmin puolin puolin sortui kasaksi kiveä, terästä ja ihmisten kotien jäänteitä kun valtava panssarivaunu tunki läpi viimeisestä ahtaasta kohdasta ennen ostoskeskuksen sivuseinää. Likaisenvalkoinen seinä sortui kaameasti rämisten Benedictin porskuttaessa siitä läpi, juuri ajoissa. Kaksi suurta pommia Marauder-tuhoajan siipien alta iskeytyivät suuren rakennuksen kattoon, eivät Varlekin uskolliseen, mutta kolhiintuneeseen, vaunuun. Suuren hallin pääty romahti pommien voimasta Benedictin päälle. Suurta likaista pölypilveä ja suurta rauniokasaa katsoessaan Marauder-tuhoajan lentäjä totesi itsensä helvetin kovaksi ässäksi ja varmana taposta käänsi koneensa nokan kohti kiertoradalla odottavaa keisari-luokan taistelulaivaa ”Tulista pikaria” ja valmistautui rehvastelemaan lentäjätovereilleen messissä.
- Voi keisarin pyhä perse, kuinka me pääsemme pois täältä herra kapteeni!?
- Älä mieti turhaan, se vain tekee pääsi kipeäksi Gar. Olec, paina kaasua ja koeta ajaa tämän paskakasan alta pois. Se rynnäkkökone on jo varmaan lähtenyt. Onko vaurioita? Tankissa tai miehistössä?
Kun kukaan ei raportoinut mitään vakavaa, Varlek totesi että että onni tai keisari ovat on heidän kanssaan tuona päivänä. Olec painoi kaasua koko voimallaan mutta tällä kertaa suuri sotakone oli löytänyt vahvempansa. Valtavan kasan raunioromua. Varlek tajusi tilanteen. He saivat kyllä happea, ja heillä oli ruokaa, mutta he eivät päässeet pois. Kauhun hiki alkoi nousta nuoremman lataajan otsalle. Mutta Benedict hautautui sotaa käyvässä kaupungissa, ja Karlesialaisilla ei ole tapana jättää tovereitaan pulaan. Varsinkaan silloin kun he joutuvat pulaan aivan avun vieressä. Kun Benedictin lähi-vox särähti eloon, oli Varlek varma että keisarin lähettämä pelastava enkeli oli toisessa päässä. Mutta se ei ollut enkeli, ei lähelläkään. Se oli joukkueellinen Karlesialaisia pioneereja matkalla samaan kuumaan pisteeseen kuin Varlekkin.
- Kuuluuko sinne romukasan alle!? Oletteko te elossa?
Nuoren luutnantin huuto kuului voxin läpi selvästi ja Benedictin miehistö huokaisi helpotuksesta. Itse panssarin moottori päästi jäähtyessään ikään kuin huokaavan ääneen, niin kuin se olisi jakanut miehistön helpotuksen.
- Olemme me. Kaivakaa meidät ulos.
Varlekin käskyn kuultuaan pioneerit alkoivat asetella pieniä räjähteitä Benedictin päällä olevan rauniokasan sekaan. Panssarivaunu itse olisi turvassa useilta pienitehoisilta räjähteiltä, mutta rauniokasa sen sijaan leviäisi sen verran että Benedict pääsisi jyristelemään ulos.
- Varokaa, me räjäytämme teidät ulos!
- Pitäkää kiirettä. Meillä tai eversti Granilla ei ole paljoa aikaa.
Pioneerien panostaessa viimeisiä räjähteitä heidän ylitseen taivaalla viuhui ohuita viivoja. Haranan rynnäkkökoneet jatkoivat matkaa…
- Valmis! Kaikki suojaan!
Pioneeriluutnantin käskyn saattelemana kaikki miehet juoksivat mahdollisimman kauas suojaan. Laukaisimen napin painallus… ja suuri räjähdys. Valtava likainen pölypilvi levisi kortteliin toistamiseen tunnin sisällä. Heti räjähdyksen äänimyrskyn jälkeen pioneerien lukkoon menneisiin korviin kantautui toinen, paljon suloisempi ääni. Nyt paljon pienentyneen romukasan keskeltä kuului Benedictin moottorin suloinen kehrääminen. Tai suloinen Varlekin mielestä. Muille se oli valtavaa murinaa. Panssarivaunu jyrisi taas kerran eteenpäin tervehtimään harmaisiin kaupunkiin naamioituviin pukuihin ja panssareihin pukeutuneita sotilaita, jotka hämmästelivät suurta panssaria.
- Noniin, hypätkää kannelle, meillä ei ole paljoa aikaa, kuten ei ole everstilläkään. Pioneerit kiipeilivät ja taiteilivat kuka mitenkin Benedictin kannelle. Vajaa 30 rähjäistä sotilasta istui vielä rähjäisemmän super-taistelupanssarivaunun kannella sen jyristellessä pakilla ulos suuresta romukasasta joka tunnettiin ennen ostoskeskuksen itäisenä siipenä. Pian savuavat rauniot jätettyään Varlek käski kääntää vaunun itään vievälle bulevardille, joka veisi ennen pitkää kaupungin suuren liikenneviraston luo. Varlekin ainoat vastukset olisivat aika ja massiivinen armeija Haranan kiertoratakaartia. Kakun pala, hän tuumasi ja laskeutui alas istuimelleen.
Eli itse tarina:
Lopun alku
- Täyttä vauhtia eteenpäin!
- Herra kapteeni, lisää vihollisia oikealla!
Banebladin kanuuna haukahti ja massiivinen kraateri ilmestyi lojalistien panssarikiilan keskelle. Kaksi tummanpuhuvaa kallotunnuksin varustettua Leman Russia käännähti kyljelleen räjähdyksen voimasta, syösten tulta ja metalliromua ilmaan. Taas yksi niitti hyökkääkän arkkuun.
- Tankinmetsästäjät! Vetäytykää välittömästi aukealta raunioiden suojaan!
Varlek karjui täyttä kurkkua radiovastaanottimeensa. Vastaus kuului räjähdysten ja telaketjujen kalkkeen yli. Baneblade jyristi kranaattikuoppien täplittämää bulevardia pitkin kohti edessä siintävää aukiota. Ympärillä mustanharmaisiin univormuihin pukeutuneet sotilaat asettelivat konekiväärejä ja pikatykkejä valmiiksi jos tankit eivät riittäisi. Ympärillä kerran niin kauniit talot paloivat tai seisoivat tuhon ja hävityksen keskellä, korkeina, mahtavina mutta silti sodan raiskaamina. Taas kuului hirveä ulina kun lojalistien Manticoret syöksivät lastinsa kymmenien kilometrien päästä kaupungin keskustaan. Huutoa, tulitusta ja liekkien loimu. Baneblade jyrisi yhä pitkin bulevardia, liekkien nuollessa sen palanutta ja kolhiintunutta pintaa.
- Luutnantti Ferkuson, mikä on tilanne? Raportoikaa! Mikä on tilanne!?
- Ferkuson tässä. Lojalistien osasto etenee kohti sivustaa. He koettavat kiertää miinat ja esteet.
- Ferkuson! Vetäkää tankinmetsästäjänne pois sieltä. Minun osastoni tulee hoitamaan sen minkä te aloititte.
- Selvä on. Ferkuson kuittaa.
- Varlek kuittaa.
Kulman takaa kaarsi Destroyer tankintappaja. Sen kauan sitten elegantti runko runneltuna ja paikattuna, kuten kaikki Karlesia IV:llä. Lojalistit olivat onnistuneet viidessä vuodessa valloittamaan järjestelmän systemaattisesti ja verisesti takaisin. Nyt, pääkaupungin raunioilla, Varlek nyyhkytti tankkinsa tornissa ja hän tunsi halua nousta torninsa katolle ja huutaa: Ei enää, Lopettakaa.
Mutta sen sijaan hän kokosi itsensä ja käski:
- Repikää moottorista lisää tehoja. Meidän täytyy pysäyttää lojalistit ennen kuin he pääsevät tarpeeksi syvälle linjoihin kiinni.
Kolme kulunutta Leman Russia kiihdytti Banebladen ohi ja kääntyivät sivutielle, telaketjujen kirkuessa tykkitulessa. Varlekin tankki, Benedict, oli koko kaupunginosan panssarivoimien komentovaunu ja Varlek koko kaupunginosan panssarivoimien komentaja. Joukkoja ei mitattu enää yksiköissä vaan sen mukaan missä päin kaupunkia ne ovat. Vihellys ja sivutiellä räjähtää. Radio pauhaa ja kuuluu huutoa joka sekoittuu kuolevien ja palavien kirkumiseen. Kolmesta tankista takimmainen on saanut osuman. Palava miehistö hyppii ulos ja lähellä olevat kauhistuneet sotilaat eivät voi muuta kuin päättää vaunumiesten tuskan nopeasti. Varlek ei voi muuta kuin huoahtaa tuskaisena ja ottaa kuulokkeet pois päästä. Toinen vihellys ja räjähdys. Talo massiivisen sotakoneen vieressä romahtaa ja pölyä leviää kaikkialle. Joku miehistöstä huutaa:
- Hyvä Keisari! Se tuli lähelle!
Kaukana mäellä leimahtelee. Siellä raunioiden täplittämässä puistossa lojalistien Basiliskit antavat oman osansa kaupungin raiskaukselle. Pitkä bulevardi jakautuu kahteen eri suuntaan sen saapuessa suuren keskusaukion laitaan. Näky yli kerran niin kauniin ja vihertävän puistikkojen ja laatoitettujen tasanteiden muodostaman aukion oli lohduton. Puut, kuolleet kauan sitten, puistikot, myllerretty ylösalaisin tykistön toimesta ja tasanteet murskattu säälimättömien telaketjujen alle. Kymmenet erikokoiset tuhotut ja palaneet panssarivaunut makaavat ruumiiden ja kuoleman keskellä. Gar, Varlekin pääkanuunan tykkimies huokaa katsoessaan omasta luukustaan ulos.
Varlek huikkaa toverilleen;
- Mitä mietit ystävä hyvä?
- Tykkituli on tauonnut. He tulevat tuosta yli kohta, taas kerran. Ja heillä on monta kymmentä tankkia sivustassa, linjojemme ohitse ja meillä on, mitä? 8 romua Russia ja me?
- Mutta ystävä hyvä, me olemme me, ja se riittää. Tähän mennessä yksikään heidän laukauksistaan ei ole kyennyt läpäisemään panssariamme. Kunhan kolistelevat peltejä.
Varlek hymyili maireasti alapuolellaan olevalle Garille. Massiivisen panssarivaunun tornin sisäpuolen kojelautojen ja mittarien himmeä valo sai Garin jo ennestään ikäistään vanhemmat kasvot näyttämään entistä vanhemmilta. Poikaparka, vasta 25 maan vuoden, Varlek ajatteli mielessään.
Varlek käänsi oman komentajanluukkunsa kiinni samalla kun hän laskeutui istumapaikalleen massiivisen taistelukanuunan vasemmalle puolen. Ilmassa haisi voimakkaasti prometheumilta. Jossain lähellä käytettiin liekinheittimiä… paljon. Jos Varlek olisi katsonut tornistaan vasempaan sivustaansa, hän olisi voinut hyvällä onnella nähdä kuinka Haranan lojalistien harmaisiin pukeutuneet ja kiireestä kantapäähän panssaroidut rynnäkkösotilaat vyöryttivät hänen oman Karlesian 6. panssarirykmentin sotilaitten linjaa liekinheittimin ja kranaatein, talo talolta. Karlesialaiset taistelivat vastaan kynsin ja hampain. Harmaat ja palaneet, osittain romahtaneet ja sodan raiskaamaat ikivanhat talot hukkuivat liekkeihin, tulituksen ääniin ja niistä kaikista kuolevista sotilaista huokuvaan tuskaan. Eräässä valtavassa kivisessä virastorakennuksessa, ennen niin kauniin virastobulevardin varrella, eversti Af Gran koetti epätoivoisesti saada apua paikkaamaan murenevaa linjaa.
- Minä tarvitsen lisää miehiä, keisarin nimeen! Minulla ei ole enää ketään jotka voisin lähettää eteen torjumaan Haranan rynnäkkösotilaita. Täältä ovat lähteneet kaikki sotilaslähetitkin!
- Eversti Gran, rauhoittukaa!
- Kuinka helvetissä te oletatte minun rauhoittuvan kun vihollinen rynnii ylös komentorakennukseni portaita! Lähettäkää kaikki mahdollinen apu minkä saatte haalituksi kasaan, muuten linjaan syntyy iso aukko jota me emme ikinä saa paikatuksi.
- Hyvä on herra eversti. Ilmoitan kapteeni Varlekin panssareille että heille on uusi tehtävä. Päämaja kuittaa.
- Eversti Gran kuittaa.
Gran hikoili kuin pieni sika. Haranan harmaan-mustat sotilaat rynnistivät kolmatta kertaa kaupungin liikenneviraston etupihan poikki, juosten siksakkia kranaattikuopalta toiselle. Ennen valkoisen pihan laatat olivat mustuneet, kuran, noen ja ruumiinriekaleiden likaamina. Rakennus itse oli jo menettänyt kattonsa aikaa sitten. Sen julkisivun kauniit pylväät nyt ruokottomasti luotien ja las-tulen raiskaamat. Kuten tähänkin mennessä, Haranalaisten rynnäkkö pysähtyi rakennuksen ikkunoista ammuttuun raskaiden boltereiden tuleen. Suuret konetykit haukahtelivat lyhyitä sarjoja ammusten puutteessa, ja siellä täällä Haranalainen perhe menetti isän, pojan tai veljen, kun taas yksi räjähtävä rakettiammus löysi maalinsa ja räjäytti sen kappaleiksi. Kortelin, kaupungin ja koko planeetan vallitseva väri oli pitkään ollut punainen. Veren punainen.
- Herra eversti, panssaritukea on tulossa.
- Jo oli aikakin, eversti Gran huusi, samalla kun Haranan viidennen veteraanikaartinrykmentin panssarivaunut ja panssaroidut miehistönkuljetusvaunut alkoivat jyristä näkyviin kaukaisuudesta.
Varlek tähyili ympäröivää tuhoutunutta autiutta varuillaan. Koskaan ei tiennyt minkä palaneen seinän tai romahtaneen nurkan takaa nousisi vastustajan pst-mies pst-ohjuksen tai melta-räjähteen kanssa. Varlek oli jättänyt loput komennossa olleistaan Leman Russeista taakseen pitämään keskusaukion reunaa ja nyt Benedict jyrisi hiljalleen ja yksin romahtaneiden talojen reunustamaa autiota valtakatua pitkin. Raunioista lennellyt jäte ja satunnaiset ruumiit murskaantuivat valtavan panssarin yli metrin leveiden telojen alla. Maa tärisi vaimeasti ja silloin tällöin se sai aikaan sortuman jossain raunioläjässä. Varlek kirosi hiljaa itsekseen. Tankin matkaa säesti telojen tasaisen kirskunan lisäksi taustalla tauotta pauhaava tykkituli. Karlesia IV:n pääkaupunki Karelia oli valtava n. 10 miljoonan ihmisen kaupunki. Harvinaista kyllä, se ei ollut kennokaupunki tai valtavan tekninen keskus. Se oli hyvin paljon sellainen kuin ikivanhan Euroopan valtakaupungit. Levittäytynyt tasaisesti laajalle alalle, rakennuksia oli paljon ja ne olivat pieniä. Harvinainen helmi 41. vuosituhannella. Ja nyt se jauhettiin soraksi panssarilauttojen telojen ja viereisen järjestelmän sotilaiden jalkojen alle. Monta kuukautta kaupungin ympärys kesti mutta lopulta väistämätön tapahtui. Haranan panssarilautat jyrisivät linjojen ja ennen vihreiden, nyt ruskeiden ja mustien kukkuloiden yli kohti kaupungin keskustaa. Ja kaikki sortui.. Karelianin runnellut rykmentit taistelivat selkä seinää vasten, tuuma tuumalta vetäytyen, joskus apunaan pelkät pistimet ja heidän oma rohkeutensa. Esikaupunkialueelle edetessään Haranan tiedustelujoukot kohtasivat tyhjän, tuhotun kaupungin. Kortteli toisensa jälkeen oli täytetty miinakentillä ja tiesuluilla. Ainoat vastustajat olivat satunnaiset Karelianilaiset tarkka-ampujat tai pst-ohjuksin varustautuneet tankintuhoajat. Ilmavoimia Karelian IV:n sotilailla ei ollut ollut enää vähään aikaan. Kaikki koneet oli ammuttu alas. Ja Haranan pommikoneet mellastivat rauhassa… kuten Varlekkin sai todeta....
- VAUHTIA!! Revi moottorista kaikki irti ja aja meidät suojaan! Vihollisen rynnäkkökoneita!
Marauder tuhoajat syöksyivät ulvoen taivaalta. Benedict kääntyi jyristen sivukadulle, samalla repien suuren osan kulmatalon nurkasta. Konetykit repivät taloja ja tietä banebladen ympärillä ja takana. Suuret panssarinläpäisevät ammukset reijittivät kaiken tiellään. Oli se sitten ikivanha kivitalo, panssarivaunun hylky tai suojaan pakeneva perhe. Kaikki meni pirstaleiksi. Ammuksien kolkkoa pauketta tukivat rakettien räjähdykset. Talo Benedictin vieressä sai kolme valtavaa uutta ikkunaa seinäänsä ja kattoonsa tuuletusaukon. Tämä pelottelu kuitenkin riitti tehtävältä palaaville koneille. Kolmesta koneesta kaksi jatkoivat matkaa yhden hyökkäyksen jälkeen, mutta yksi kaarsi takaisin, aikeenaan tuhota Benedict. Benedict jyrisi kapeaa katua pitkin kohti vähän matkan päässä häämöttävää suurta ostoskeskusta. Panssarin kylkien asekasematit repivät kapeimmissa kohdissa talojen seiniin valtavia aukkoja, kiven ja teräksen kirskuessa. Harmaa Marauder kääntyi kadun suuntaisesti, sen 4 rakettimoottorin kaameasti ulvoen. Ilmakehässä sen nopeus ei ollut mitään verrattuna avaruuden tyhjiöön, mutta silti se oli nopea, nopeampi kuin nykykoneet. 6 Marauderin keulan konetykkiä repivät katua auki banebladin takana, mutta panssarivaunun paksuun nahkaan ne eivät pystyneet, edes ylhäältä. Jyrinä jatkui, Haranan laivasto-osaston lähettämä rynnäkköpommittaja ei hellitä. Sen harmaa siluetti välkkyy auringon valossa sen taas kaartaessa tappoon. Kaksi taloa Benedictin molemmin puolin puolin sortui kasaksi kiveä, terästä ja ihmisten kotien jäänteitä kun valtava panssarivaunu tunki läpi viimeisestä ahtaasta kohdasta ennen ostoskeskuksen sivuseinää. Likaisenvalkoinen seinä sortui kaameasti rämisten Benedictin porskuttaessa siitä läpi, juuri ajoissa. Kaksi suurta pommia Marauder-tuhoajan siipien alta iskeytyivät suuren rakennuksen kattoon, eivät Varlekin uskolliseen, mutta kolhiintuneeseen, vaunuun. Suuren hallin pääty romahti pommien voimasta Benedictin päälle. Suurta likaista pölypilveä ja suurta rauniokasaa katsoessaan Marauder-tuhoajan lentäjä totesi itsensä helvetin kovaksi ässäksi ja varmana taposta käänsi koneensa nokan kohti kiertoradalla odottavaa keisari-luokan taistelulaivaa ”Tulista pikaria” ja valmistautui rehvastelemaan lentäjätovereilleen messissä.
- Voi keisarin pyhä perse, kuinka me pääsemme pois täältä herra kapteeni!?
- Älä mieti turhaan, se vain tekee pääsi kipeäksi Gar. Olec, paina kaasua ja koeta ajaa tämän paskakasan alta pois. Se rynnäkkökone on jo varmaan lähtenyt. Onko vaurioita? Tankissa tai miehistössä?
Kun kukaan ei raportoinut mitään vakavaa, Varlek totesi että että onni tai keisari ovat on heidän kanssaan tuona päivänä. Olec painoi kaasua koko voimallaan mutta tällä kertaa suuri sotakone oli löytänyt vahvempansa. Valtavan kasan raunioromua. Varlek tajusi tilanteen. He saivat kyllä happea, ja heillä oli ruokaa, mutta he eivät päässeet pois. Kauhun hiki alkoi nousta nuoremman lataajan otsalle. Mutta Benedict hautautui sotaa käyvässä kaupungissa, ja Karlesialaisilla ei ole tapana jättää tovereitaan pulaan. Varsinkaan silloin kun he joutuvat pulaan aivan avun vieressä. Kun Benedictin lähi-vox särähti eloon, oli Varlek varma että keisarin lähettämä pelastava enkeli oli toisessa päässä. Mutta se ei ollut enkeli, ei lähelläkään. Se oli joukkueellinen Karlesialaisia pioneereja matkalla samaan kuumaan pisteeseen kuin Varlekkin.
- Kuuluuko sinne romukasan alle!? Oletteko te elossa?
Nuoren luutnantin huuto kuului voxin läpi selvästi ja Benedictin miehistö huokaisi helpotuksesta. Itse panssarin moottori päästi jäähtyessään ikään kuin huokaavan ääneen, niin kuin se olisi jakanut miehistön helpotuksen.
- Olemme me. Kaivakaa meidät ulos.
Varlekin käskyn kuultuaan pioneerit alkoivat asetella pieniä räjähteitä Benedictin päällä olevan rauniokasan sekaan. Panssarivaunu itse olisi turvassa useilta pienitehoisilta räjähteiltä, mutta rauniokasa sen sijaan leviäisi sen verran että Benedict pääsisi jyristelemään ulos.
- Varokaa, me räjäytämme teidät ulos!
- Pitäkää kiirettä. Meillä tai eversti Granilla ei ole paljoa aikaa.
Pioneerien panostaessa viimeisiä räjähteitä heidän ylitseen taivaalla viuhui ohuita viivoja. Haranan rynnäkkökoneet jatkoivat matkaa…
- Valmis! Kaikki suojaan!
Pioneeriluutnantin käskyn saattelemana kaikki miehet juoksivat mahdollisimman kauas suojaan. Laukaisimen napin painallus… ja suuri räjähdys. Valtava likainen pölypilvi levisi kortteliin toistamiseen tunnin sisällä. Heti räjähdyksen äänimyrskyn jälkeen pioneerien lukkoon menneisiin korviin kantautui toinen, paljon suloisempi ääni. Nyt paljon pienentyneen romukasan keskeltä kuului Benedictin moottorin suloinen kehrääminen. Tai suloinen Varlekin mielestä. Muille se oli valtavaa murinaa. Panssarivaunu jyrisi taas kerran eteenpäin tervehtimään harmaisiin kaupunkiin naamioituviin pukuihin ja panssareihin pukeutuneita sotilaita, jotka hämmästelivät suurta panssaria.
- Noniin, hypätkää kannelle, meillä ei ole paljoa aikaa, kuten ei ole everstilläkään. Pioneerit kiipeilivät ja taiteilivat kuka mitenkin Benedictin kannelle. Vajaa 30 rähjäistä sotilasta istui vielä rähjäisemmän super-taistelupanssarivaunun kannella sen jyristellessä pakilla ulos suuresta romukasasta joka tunnettiin ennen ostoskeskuksen itäisenä siipenä. Pian savuavat rauniot jätettyään Varlek käski kääntää vaunun itään vievälle bulevardille, joka veisi ennen pitkää kaupungin suuren liikenneviraston luo. Varlekin ainoat vastukset olisivat aika ja massiivinen armeija Haranan kiertoratakaartia. Kakun pala, hän tuumasi ja laskeutui alas istuimelleen.
