Sivu 1/2

Pari prinssiä.

Lähetetty: Ti 24.01.2006 21:14
Kirjoittaja WolfMan
Minulla Kaaoksen verilöylyllä on ollut tässä parina menneenä viikkona pieni kiista, siitä kumpi maalaa hienomman demoni prinssin. Nyt, kun olen saanut omani esittely kuntoon, niin on aika laittaa kuvat tänne. Perimmäinen tarkoituksemme on saada selville, kumpi on hienompi, joten ilmaiskaa se, mieluiten perusteiden kera.

Ensiksi KVL:än Oni Hime ja pientä selostusta.

KVL: Kuvista tuli iha kiitettävät ja tarkat tosin jouduin lisään kirkkautta että saa näkyviin eri sävyt. Alkuperäisesti olin tehnyt aika kauan sitten tuon mutta sitte tein modaukset ja innostuin maalaan uusiks jolloin tuli punainen lookki(khornea kun on).
stuffausta sinne ja tänne. Rakojen täyttelyä, ei kauheena mainittavaa.

Sarvet päässä jotka tuovat lisäilkeyttä puskuihin ja tollainen mutaatio kädessä jota voi käyttää esim. CCW:nä tai minä ikuna keksiikin.
Kumpaankin käteen lisätty habaa joka voi olla vaikka sitten Daemonic Strenght. Lantion kohalta venytin että saan korkeamman näköisen ja vähä jalkojen pohjis on korkokenkiä.
Palkinto pääkalloja ja myös kypäriä jalkojen juureen re5pectiä tuomaan. Puolustelen alustan rehevyydellä sitä että se on kova valtaamaan uusia tuoreita mantuja. :P
Pelinappulaksi tarkoitettu ja sinä pysyköön :D

Tässä on kaikki kuvat ja niitä kannattaa pällistellä:
http://photobucket.com/albums/d178/Dorun/

(Saakeli se ei osaa kirjottaa lyhyesti :D)

Ja omani...

Kuvista tuli suhteellisen huonot, en tiedä miksi, nuo kuitenkin ovat parhaat mitä sain, kaikkien 89 kuvan joukosta

Työssä meni vähän turhankin kauan, kaksi - kolme viikkoa. Ja tässä tulosta

http://photobucket.com/albums/a184/Wuff ... ince/?sc=1

Ja muistakaa perustella kumpi, tai gestapon sedät tulee kotikäynnille ;)

-WolfMan

Nyt kahtelleen 24 --->

Lähetetty: Ti 24.01.2006 21:20
Kirjoittaja Karu
No jaa. Vaihtoehto yksi on hieman suttuinen ja maalit paksuja, mutta kakkosen panssari kaipaisi lisää blendausta. Basensa ja siisteyden vuoksi antaisin pisteeni tuolle toiselle.

Lähetetty: Ti 24.01.2006 22:39
Kirjoittaja Tybraal
Väittäisin että kakkonen on joka suhteessa parempi, eteenkin pidin ihosta vaikkei blendikerroksia ollutkaan turhan paljoa. Hallittu, erittäin siisti kokonaisuus.

Lähetetty: Ke 25.01.2006 08:30
Kirjoittaja Castellan
Oujee hienoja kyllä ovat puninen kulkee lujaa!

Lähetetty: Ke 25.01.2006 17:27
Kirjoittaja Lancer-91
Nmro 2 on hienompi

Lähetetty: Ke 25.01.2006 19:55
Kirjoittaja Piuviu
Mjoo... Kyl mun pisteet kallistuu Kaaoksen Verilöylyn Prinssille. Hieno perus homma kivoja stuffei ja yksinkertaisesti nätti. Varsinki sarvet näppärät. Toi Wolfmanin hommeli ihmetyttää... Miksi sillä on julmetut verisuonet olkapäässä? nii ja base ois hieno muute jos siinä ois täytettä.

Lähetetty: Ke 25.01.2006 20:33
Kirjoittaja Kaapelikala
Jups. Kakkonen se on hienompi. Ykkösessä on suttuiset maalit, kakkosessa ainakin selkä on todella hieno, pinnat sille.

Lähetetty: Ke 25.01.2006 21:52
Kirjoittaja voi
Kakkonen hienompi, ykkösen väriteema oli ihan ok mutta miekan olisi voinut maalata jollain kirkkaammalla värillä. Silmät olisi myös voinut maalata.

Lähetetty: Ke 25.01.2006 22:04
Kirjoittaja Nava kouru
Nro 1 on parempi. aluks näytti maalit paksuilta ja suttuiselta mutta koska tohon on kirkkautta lisätty niin sen ymmärtää sitten.
toki tuo nro2 on kans hieno, mutta ykönen vie voiton :)

Lähetetty: Ke 25.01.2006 22:10
Kirjoittaja Furry
Paksuja maaleja.. Eka oli hieman räväkämpi, ja miinusta tulee esim. marinen, necronin jne. roikkupäiden maalauksesta, ne olivat liian yksinkertaiset. Toisaalta, tuossa toisessa on blendausta ja kaikkee muuta hienoo, että on erittäin vaikea sanoa kumpi.. Kivan näköstä työtä! ;)

Lähetetty: To 26.01.2006 00:13
Kirjoittaja Hand of Than
Kakkonen aka nr 2.

Lähetetty: To 26.01.2006 08:47
Kirjoittaja Aco
Aika lähellä jo äänestystä, mutta laitanpa silti kommenttini.

Nro 1. oli aika suttuinen ja flateilla maalattu kokonaisuus, joka ei iskenyt edes kauempaa. Goblin green beissit ei oikein iske Khornen figuissa, varsinkaan kun se roska siellä oli huonosti maalattua. Metallitkaan ei oikein nyt olleet vahvoilla, jotain pitäisi niihinkin saada.

Nro. 2. oli yksinkertaisuudessaan parempi. Ihon väri sopi mainiosti nappiin, vaikka sitä tosiaan olisi voinut vielä jatkaa pidemmälle. Metallit sopivat oikeastaan figuun ihan hyvin, vaikka vähän tasaisempia saisivatkin olla. Arvatenkin sinun maalama, kun näin tänne lähetit ;)

Lähetetty: To 26.01.2006 12:20
Kirjoittaja Heretic
omasta mielestä kakkonen oli parempi vaikkei ykkönenkään huono ole

Lähetetty: To 26.01.2006 14:31
Kirjoittaja WolfMan
Acoparaptor kirjoitti:...Arvatenkin sinun maalama, kun näin tänne lähetit ;)
Juu, omani on. Kannattaa lukea ne selostukset ;)

Lähetetty: To 26.01.2006 15:00
Kirjoittaja Purola
yksinkertaisesti kakkonen on parempi, katsokaa nyt ja miettikää miksi. kaikki oleellinen on jo sanottu

Lähetetty: To 26.01.2006 19:15
Kirjoittaja Aco
WolfMan kirjoitti:
Acoparaptor kirjoitti:...Arvatenkin sinun maalama, kun näin tänne lähetit ;)
Juu, omani on. Kannattaa lukea ne selostukset ;)
Tarkoitinpa vain, että "parhaat viimeiseksi", tai jotain.

Lähetetty: To 26.01.2006 19:17
Kirjoittaja hmmm..
Kakkonen oli parempi.

Lähetetty: To 26.01.2006 19:27
Kirjoittaja Hands_of_blue
Minä kehtaan väittää, että ensimmäinen on hienompi. Vaikka maalit ovat pikkuisen paksun oloiset oli ykkösessä jotenkin enemmän munaa.

Sitten vielä nipotusta: Ei necronin päätä voi ottaa mukaan koska kuollut necroni sulaa/ phase outtaa. GW:n figuissa näitä kyllä näkyy paljon mitä ihmettelen.

Lähetetty: To 26.01.2006 21:32
Kirjoittaja spray
Draven kirjoitti:Minä kehtaan väittää, että ensimmäinen on hienompi. Vaikka maalit ovat pikkuisen paksun oloiset oli ykkösessä jotenkin enemmän munaa.

Joo ole samaa mieltä vaikka toinen ei missään nimessä ollut huono.

Lähetetty: To 26.01.2006 21:36
Kirjoittaja Niitti
1:lle pisteet. Livenä nähty se 1:n eikä siinä ole suttuja saatika paksut maalit, näette harhoja. Myös siisti Neon Glow -kuva. Pyynökin antaa pisteet 1:lle =3

Ykkösessä olisi kuitenkin voinut ottaa vähemmän kirkkaan kuvan, vatsan letkut olisi voinut myös maalata mustalla että uurteet olisivat tulleet näkyville, ja sen basen reunan olisi ehkä sitten voinut maalata mustaksi tai harmaaksi.

Kakkosen base oli ehkä turhankin iso, ja kuvakin oli liian pimeä hyvään arviointiin. Värivalinnat olivat kieltämättä 2:ssa varsin onnistuneet, tosin ehkä käsien, "backbackin" pääkallojen, ja olkapäiden kohdat olisivat voineet olla tummemmat. Näkisin mieluusti tämän demonin joskus WolfManin kanssa matsatessa livenä. Saattaisi jopa 2:n muuttua 1:si =)