Sainpa tässä idean erittäin aggressiivisesta kääpiöarmeijasta, jolla hyökätään parrat viuhuen tekemään vastustajasta kiisseliä. En nyt voi tehdä listaa kun ei ole kirjaa mukana työpaikalla, mutta ei niitä tarkkoja pisteitä tähän hätään kaivata. Ajatuksena olisi pyörittää Anvil of Doomia, BSB:tä Strollaz Runella, jotain Thanea tai sen sellaista sillä menen-mainareiden-mukaan -riimulla tai ehkä Master Engineeriä Cannoniin, kolmea 16-20 Minerin yksikköä Steam Drilleillä ja kaikella mehulla jotka marssivat vastustajan kannalta vaikeaista paikoista, joita sitten paukutetaan liikkeelle anvililla (tuskin Ancient powerilla ennen kuin sillä voisi selvästi voittaa pelin), Kopteria estämässä vastustajan marssimista ja hönkimässä viimeistä rivibonusta pois ym., Organ Gun (tai ehkä jopa Flame Cannon?) tungettavaksi Anvil of Doomia puolustamaan ja lopuilla pisteillä sitten mahdollisimman paljon Warrioreita, yhdet ehkä Rangereina jotta olisi vielä yksi yksikkö lähtemässä jostain vaikeasta paikasta, ja kukaties Quarrelereita tai Thunderereita vielä puolustamassa Anvilia. Ja tosiaan se core-väki sillä Strollaz Runella liikkeelle, eikä sekään nyt mitenkään haittaa että on BSB:stä rerollit break testeihin.
Miltäs kuulostaa?
Kaivoskääpiöiden Invaasio
- Henri Ketonen
- Viestit: 3346
- Liittynyt: Ke 16.10.2002 22:22
- Paikkakunta: Turku
Kaivoskääpiöiden Invaasio
zqmfgb
- Pannukakku
- Viestit: 514
- Liittynyt: La 17.12.2005 14:53
Mmh.. samantapaisia ideoita tosiaan on pyörinyt jollain forumeilla, hauska idea sinänsä, tulisi ainakin vaihtelua siihen ainaiseen vastustajan odotteluun omalla pöydänpuoliskolla.
Voisihan tuo toimia, miksikäs ei. Kokeilemisen arvoista voisi olla myös laittaa jollekin charrulle Brotherhood rune ja laittaa charru samaan yksikköön minereiden kanssa. Steamdrillit tosiaan ovat aika must minereille, reroll-heitto jo yksinään maksaisi itsensä takaisin, ja siihen vielä päälle +3S. Longbeard rangereita throwing axeilla voisi myös kokeilla, saisi S5 throwing axeja jotka aloittavat läheltä vihollista.

Hyvältä kuulostaa, kokeile ihmeessä ja kerro toimiiko.Miltä kuulostaa?
Ei ne kääpiöt enää sotakoneita niin paljoa tarvitse. Runelord med anvil, 3 blockkia jotain lähtöviivalle ja bsb:lle käteen liikutuslippu, Master Engi tykkiin(riimutettu) johon otetaan vielä normi engi upgrade niin sekin vie anvilin tavoin pöytäneljänneksen. Sille master engille vois antaa vaikka master rune of dismayn. Sitten pari 16 mineri blockkia, gyro blockkaamaan liikettä ja vaikka organ gun suojelemaan anviliä. Sitten jää vähän pisteitä vielä johonkin taikaesineisiin.. Ihan pätevän kuulosta. On ne rangerit kanssa ihan mukavia.
Loose Change 2nd Edition - "It's not a theory if you can prove it"
Itsellänikin on jotain sammoista suunnitteilla, mutta omasta listasta jäi ainakin alkuun tuo Anvil pois. Mutta koska se tavallaan on liikkuvan kääpiölistan sydän, kyllä sekin tulee sitten myöhemmin ostettua ja kokeiltua listaa sen kanssa ja ilman.
Mutta kuitenkin sain listaani tuupattua Lordin hammereissa, vauhti-BSB:n, Runesmithin, warruja, pitkäpartoja, rangereita, 2 x minereitä ja gyron. Ampuminen taisi jäädä kotiin gyroa lukuunottamatta, mutta ompahan erilainen kääpälista.
Eli juu, eiköhän tämä optio liikkuvaan kääpiölistaan ole laajalti huomattu.