Tarinakisa 2006: Vartio [40k]
Lähetetty: Ti 21.02.2006 10:16
Pistän omaa höpinää tähän alkuun että joku lukisi edes tämän. Lähdin kisaan mukaan vähän skeptisellä asenteella. Tarina oli periaatteessa valmiina jo ennen kisaa, mutta en saanut aikaiseksi julkaista sitä. Kilpailu antoi hyvän tekosyyn parannella ja viritellä tarinaa lisää. Myös lukijoita tulisi automaattisesti lisää. Hyvä diili siis.
Tavoitteita en näin ensikertalaisena lähtenyt asettamaan. NO OKEI, en halunnut jäädä viimeiseksi 0 äänellä. Eli ihan yli odotusten mentiin. Hauska huomata ettei kukaan antanut 1 äänen säälipisteitä, vaan kaikki minua äänestäneet rankkasivat kakkoseksi.
Vartio
Ruutunelonen, ruutuvitonen, patakuutonen, ristiseiska ja patakasi. Punatukkainen nainen levittää kortit pöydälle riviin. Vastapäätä istuva mies antaa omien korttiensa valua kädestään pöydälle. Hänellä olisi ollut kaksi paria.
- ”Hitto sinun kanssasi Hope! Mitä minä teen väärin? Olet voittanut…”, mies laskee jäljellä olevia -rahojaan. Rahapino miehen edessä on paljon pienempi naisen pinoon verrattuna.
- ”… melkein kaikki palkkarahani!”
- ”Ryhmänjohtajien palkat pitäisikin olla sotamiesten palkkoja korkeammat. Nykyisessä järjestelmässä joudun hyvittämään palkkaerot pokeripöydässä.” Nainen yrittää saada äänensä kuulostamaan vakavalta, mutta hymyilee leveästi, voittajan hymyä. Vaikka sotilasasu ei tee oikeutta naisen muodoille, ja hänen kasvojaan peittää päivien likakerros, kersantin onnistuu näyttää viehättävältä hymyillessään.
Kersantti Sarah Hope, kaartin ryhmänjohtaja ja Keisarin uskollinen sotilas jo toista vuotta. Tällä pikkuplaneetalla jumalan selän takana se tekee hänestä veteraanin. Yleensä sotilaat eivät kestä kahta kuukautta. Vuosikausia kestänyt sota on tehnyt tästäkin ennen rauhanomaisesta viljelysplaneetasta verisen taistelutantereen, kuten niin monesta samankaltaisesta ennen tätä. Huolimatta epätoivoisesta sotatilanteesta, naisten värväämistä on pyritty välttämään viimeiseen asti. Viime aikoina ne muutamat vapaaehtoisesti palvelukseen astuneet naiset ovat kuitenkin, vastoin kaikkia oletuksia, osoittautuneet pystyviksi taistelijoiksi. Monet heistä jopa miehiä paremmiksi johtajiksi, kuten Sarah.
Korttipelissä tappiolle jäänyt sotamies Henriksen kerää kortit pöydälle pinoon ja jakaa uudet kädet itselleen, kersantille ja kolmannelle pimeässä käytävässä pokeria pelaavalle hahmolle. Oikean käden puuttumisesta huolimatta mies käsittelee kortteja edelleen nopeasti ja taitavasti. Heittäessään viidennen kortin viimeiselle pelaajalle hän katsahtaa tätä tuskastuneesti.
- ”Zero, korttisi ovat taas väärin päin. Muiden ei pitäisi nähdä sinun korttejasi.” Valtava koura painaa kortit huolimattomasti pöytään, taittaen herttajätkän mutkalle.
- ”En vieläkään tajua miksi jaat Zerolle. Ei hän osaa pelata pokeria.” Kersantti Hope katsoo isoa ogryniä joka ottaa uudet kortit käteensä ja näyttää niitä saman tien kersantille.
- ”Eikä hän osoita merkkejä oppimisesta.”
Yksikätinen mies ryhtyy kärsivällisesti selittämään korttipelin sääntöjä suurikokoiselle ja kovapäiselle oppilaalleen, ties miten monetta kertaa. Sarah Hope vilkaisee saamiaan kortteja ja vaipuu ajatuksiinsa.
Kaikki muut rykmentin ryhmänjohtajat kieltäytyivät ottamasta ujoa ogryniä ryhmäänsä. Kuka vetosi tyhmyyteen, kuka hitauteen ja joku valitti, ettei Zero suostunut matkustamaan miehistönkuljetusvaunussa. Kersantti Hope tajusi kuitenkin pian vahvan mutantin hyötypuolet. Zero jaksoi kantaa yksinään ladattua automaattitykkiä, jonka siirtämiseen tarvittiin yleensä kaksi miestä. Eikä tämä ollut huono ampujakaan. Ainoastaan tykin lataaminen muodostui ylitsepääsemättömän vaikeaksi tehtäväksi vähän tyhmänlaiselle mutantille. Juuri siksi sotamies Henriksenistä ja Zerosta oli tullut niin hyvät ystävät. Mutantti ampui ja Henriksen latasi. Iso, kalju mutantti ja lyhyt, yksikätinen mies, tämä erikoinen taistelijapari oli osoittautunut korvaamattomaksi viimeviikkojen taisteluissa.
Kyllästynyt Zero heittää korttinsa pöydälle ja kaataa pelipöydän noustessaan pystyyn. Ammuslaatikoiden päälle asetettu musta, pyöreä muovilevy putoaa lattialle ja rahat leviävät ympäri hämärää käytävää. Zero kohauttaa olkapäitään muiden pelaajien kirotessa ja alkaessa keräillä rahojaan maasta. Hän ei ikinä osallistu peliin rahapanoksella, Henriksen jakaa hänelle kortit vain harjoitusmielessä. Ogryni nostaa pöytälevyn nojaamaan tunnelin seinää vasten. Levy on niin suuri, että sen päälle mahtuisi kaksi sotilasta ampumaan kranaatinheittimellä. Hetken katseltuaan pelivoittojaan lattialta kerääviä aseveljiään Zero lähtee laahustamaan kohti ryhmälle määrättyä vartiopaikkaa. Pelipaikkaa valaisevan lyhdyn valo himmenee mutantin laahustaessa pitkin pimeää tunnelia.
- ”Voititko taas kaikkien rahat, pokerimestari?” Vartiopaikalla istuskellut ja radiota kuunnellut viiksekäs sotilas kysyy pilkalliseen sävyyn.
- ”En Massimo, en vielä. Mutta joskus vielä voitan.” Zero murahti ivalliselle radistille. Massimosta on hauskaa piikitellä ogryniä. Itse asiassa radistin mielestä on hauska kuittailla kaikille ryhmän jäsenille heidän töppäilyistään. Mutta erityisesti Massimo nauttii tyhmänpuoleisen mutantin kiusaamisesta. Kömpelö Zero tekee aina jotain hölmöä, josta on helppo keksiä kiusaamisen aiheita. Radisti on monesti käynyt kersantti Hopen hermoille, mutta koska Massimo hoitaa tehtävänsä tunnollisesti ja moitteettomasti, ei syytä siirtoon ole ilmennyt. Tämän tietäessään, ei radistilla ole pienintäkään aikomusta korjata asennettaan.
Zero kieltäytyy kuuntelemasta radistin pilkkaa. Hän kääntää huomionsa automaattitykkiinsä, joka makaa hiljaa hiekkasäkin päällä pimeässä odottaen tullakseen käytettynä vihollisten tuhon välikappaleena. Zero hymyilee ja nostaa aseen syliinsä. Raskaan aseen metalli tuntuu viileältä kosketettaessa. Ogryni oli oppinut varomaan piipun kuumenemista. Usein ampumaradalla oli hän polttanut kätensä tartuttuaan piippuun ammuttuaan vihollisia esittäviä harjoitustauluja. Hän muisti hyvin Henriksenin opetukset: Tämä vaarallinen ase on Keisarin tahdon välikappale, tällä aseella Hänen tahdostaan tapetaan kerettiläisiä ja tuhotaan heidän kevyesti panssaroituja ajoneuvojaan. Useat raskaita aseita käyttävät ryhmät suosivat muita aseita mutta sotamies Henriksen luotti automaattitykin tulivoimaan. Juuri tämä ase oli tuhonnut Keisarin vihollisia sotamies Henriksenin käsissä monissa taisteluissa. Juuri tämä ase oli syöttöhäiriön takia leikannut irti Henriksenin oikean käden.
Vartiopaikalle laskeutui hiljaisuus. Ainoastaan radion hiljainen rätinä kuului tunnelin pimeydessä. Pian sen rinnalle ilmestyi matalampi, katkonainen murina. Massimo tönäisee Zeroa kiväärinsä perällä.
- ”Vartiossa ei nukuta, läski! Tai ainakaan kuorsata jos nukutaan.” Radisti osoittaa pienellä kynälampullaan suurikokoista vartiopariaan kasvoihin. Ogryni havahtuu hereille unestaan ja nousee venyttelemään. Liike jää kuitenkin kesken, ja Zero jää tuijottamaan pimeyttä vartiopaikan edessä. Edempää tunnelista kuuluu askelia ja metallin kalinaa.
- ”Pysy valppaana, poika.” Massimo taputtaa toveriaan olalle ja perääntyy asemistaan.
”Käyn ilmoittamassa kessulle, että joku liikkuu tunnelissa.” Zero tukee automaattitykkinsä hiekkasäkkejä vasten ja nuuhkii ilmaa leveällä nenällään.
- ”Örkkejä!”
Hope ja Henriksen olivat saaneet pelipöydän uudelleen rakennettua ja uuden pelin aloitettua. Massimon hölkätessä paikalle molemmat laskevat korttinsa pöydälle ja nostavat katseensa tulijaan.
- ”Vartiopaikan edessä havaittu sinne kuulumatonta liikettä, rouva kersantti!” Kersantti Hope ei pitkään ehdi miettiä kuulemaansa uutista, kun tunnelissa kaikuvat ensimmäiset automaattitykin laukaukset.
- ”Miehitetään asemat! Nopeasti!” Ennen kuin Massimo ja Henriksen ymmärsivät mitä kersantti oli juuri sanonut, ripeäliikkeinen nainen oli jo lähtenyt juoksemaan kohti vartiopaikkaa. Henriksen nappasi kypäränsä sekä pistoolinsa lojumasta pöydältä ja lähti Massimon perässä seuraamaan kersanttiaan pimeään tunneliin.
Hiekkasäkkien taakse linnoittautunut Zero oli ehtinyt tappaa jo puolenkymmentä tunneliin tunkeutunutta örkkiä, kun kolmikko ehti paikalle. Kersantti Hope laukaisee kiväärinsä muutaman kerran ja pimeydestä paljastuu tusinoittain vihernahkoja.
- ”Missä muut ovat?”, kersantti kysyy tajuttuaan vastarinnan ylivoimaisuuden. Massimo vetäisee radion hiekkasäkkien taakse suojaan vihollistulitukselta.
- ”Kyllä he tämän metelin kuultuaan ryntäävät apuun”, radisti huomauttaa kuivasti, ja ampuu muutaman laukauksen kohti lähintä vihollista. Mustaviiksisen radiomiehen ampumat laukaukset kaatavat kirvestä heiluttavan örkin. Maahan osuttuaan siannaamaisen hyökkääjän sieraimista valuva veri näyttää mustalta käytävän himmeässä valossa.
Taaempana tunnelissa, lyhyellä sivukäytävällä poninhäntäpäinen mies potkii nukkuvia tovereitaan hereille.
- ”Vauhdilla pystyyn! Jonkun on täytynyt hyökätä tunneliin.” Neljä muuta miestä heräilevät ja alkavat etsiä varusteitaan. Poninhäntämies ehtii saada hyvän etumatkan ennen kuin toiset ovat taisteluvalmiina. Hyökkääjien villit sotahuudot entistä selvempinä ennen kuin viimeinenkin sotamies poistuu nukkumapaikkana käytetystä syvennyksestä.
Vartiopaikalla kersantti Hope alaisineen pidättelee parhaansa mukaan alati lähenevää vihollista. Pelkkä örkkien määrä on kuitenkin liikaa heidän pienen ryhmänsä tulivoimalle. Hope antaa käskyn radistille:
- ”Emme pysty pidättelemään heitä yksin! Tarvitsemme enemmän väkeä! Lähetä hätäkutsu komentopaikalle!” Kersantin pitää huutaa saadakseen äänensä kuuluviin örkkien karjunnan ja aseiden paukkeen yli.
Automaattitykin laukaus osuu kuolleen toverinsa yli kiipeävän örkin rintakehään. Myös takana seuraava örkki saa osansa valtavasta luodista, joka repi edellä hyökkäävän örkin selkään nyrkinkokoisen reiän. Molemmat kaatuvat kuolleina maahan, monen muun, jo aikaisemmin kaatuneen hyökkääjän rinnalle. Zero puristaa liipaisinta uudelleen mutta ase pysyy vaiti. Vähäpuheinen Henriksen on laskenut automaattitykin laukaukset ja ottanut uuden makasiinin valmiiksi. Hän työntää pistoolinsa koteloon ja alkaa ladata tykkiä. Henriksenin vasemman käden hiha roikkuu velttona hänen asettaessaan täyttä ammuslipasta paikalleen. Massimo yrittää epätoivoisesti saada yhteyttä komentopaikkaan.
- ”Kutonen komennolle, kutonen komennolle! Örkkejä tunnelissa, tarvitsemme apua! Toistan, paljon apua ja heti!”
Samalla hetkellä Hope huomaa liekinheitintä kantavan örkin päässeen aivan heidän asemiensa eteen.
Hengästynyt poninhäntäpäinen mies kääntyy viimeisestä kulmasta ennen vartiopaikkaa. Kulman takana häntä odottaa näky palavista hiekkasäkeistä joiden päällä seisoo liekinheittimellä varustettu örkki. Örkin silmiä peittävistä hitsaajanlaseista heijastuu neljän palavan ruumiin leimu. Lattialla makaavat kersantti Hope, radisti Massimo, ogryni Zero ja yksikätinen sotamies Henriksen, kaikki hiiltyneinä tunnistamattomiksi tuhkakasoiksi.
I'm still here. Äänestysketjun kommenttiraidoissa moitittiin "töksähtävää loppua". Se oli vähän niinkuin ideana koko tarinassa. Pyrin kehittelemään henkilöhahmoja mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa ja dumppaamaan koko poppoon mahdollisimman ilkeällä tavalla.
Tavoitteita en näin ensikertalaisena lähtenyt asettamaan. NO OKEI, en halunnut jäädä viimeiseksi 0 äänellä. Eli ihan yli odotusten mentiin. Hauska huomata ettei kukaan antanut 1 äänen säälipisteitä, vaan kaikki minua äänestäneet rankkasivat kakkoseksi.
Vartio
Ruutunelonen, ruutuvitonen, patakuutonen, ristiseiska ja patakasi. Punatukkainen nainen levittää kortit pöydälle riviin. Vastapäätä istuva mies antaa omien korttiensa valua kädestään pöydälle. Hänellä olisi ollut kaksi paria.
- ”Hitto sinun kanssasi Hope! Mitä minä teen väärin? Olet voittanut…”, mies laskee jäljellä olevia -rahojaan. Rahapino miehen edessä on paljon pienempi naisen pinoon verrattuna.
- ”… melkein kaikki palkkarahani!”
- ”Ryhmänjohtajien palkat pitäisikin olla sotamiesten palkkoja korkeammat. Nykyisessä järjestelmässä joudun hyvittämään palkkaerot pokeripöydässä.” Nainen yrittää saada äänensä kuulostamaan vakavalta, mutta hymyilee leveästi, voittajan hymyä. Vaikka sotilasasu ei tee oikeutta naisen muodoille, ja hänen kasvojaan peittää päivien likakerros, kersantin onnistuu näyttää viehättävältä hymyillessään.
Kersantti Sarah Hope, kaartin ryhmänjohtaja ja Keisarin uskollinen sotilas jo toista vuotta. Tällä pikkuplaneetalla jumalan selän takana se tekee hänestä veteraanin. Yleensä sotilaat eivät kestä kahta kuukautta. Vuosikausia kestänyt sota on tehnyt tästäkin ennen rauhanomaisesta viljelysplaneetasta verisen taistelutantereen, kuten niin monesta samankaltaisesta ennen tätä. Huolimatta epätoivoisesta sotatilanteesta, naisten värväämistä on pyritty välttämään viimeiseen asti. Viime aikoina ne muutamat vapaaehtoisesti palvelukseen astuneet naiset ovat kuitenkin, vastoin kaikkia oletuksia, osoittautuneet pystyviksi taistelijoiksi. Monet heistä jopa miehiä paremmiksi johtajiksi, kuten Sarah.
Korttipelissä tappiolle jäänyt sotamies Henriksen kerää kortit pöydälle pinoon ja jakaa uudet kädet itselleen, kersantille ja kolmannelle pimeässä käytävässä pokeria pelaavalle hahmolle. Oikean käden puuttumisesta huolimatta mies käsittelee kortteja edelleen nopeasti ja taitavasti. Heittäessään viidennen kortin viimeiselle pelaajalle hän katsahtaa tätä tuskastuneesti.
- ”Zero, korttisi ovat taas väärin päin. Muiden ei pitäisi nähdä sinun korttejasi.” Valtava koura painaa kortit huolimattomasti pöytään, taittaen herttajätkän mutkalle.
- ”En vieläkään tajua miksi jaat Zerolle. Ei hän osaa pelata pokeria.” Kersantti Hope katsoo isoa ogryniä joka ottaa uudet kortit käteensä ja näyttää niitä saman tien kersantille.
- ”Eikä hän osoita merkkejä oppimisesta.”
Yksikätinen mies ryhtyy kärsivällisesti selittämään korttipelin sääntöjä suurikokoiselle ja kovapäiselle oppilaalleen, ties miten monetta kertaa. Sarah Hope vilkaisee saamiaan kortteja ja vaipuu ajatuksiinsa.
Kaikki muut rykmentin ryhmänjohtajat kieltäytyivät ottamasta ujoa ogryniä ryhmäänsä. Kuka vetosi tyhmyyteen, kuka hitauteen ja joku valitti, ettei Zero suostunut matkustamaan miehistönkuljetusvaunussa. Kersantti Hope tajusi kuitenkin pian vahvan mutantin hyötypuolet. Zero jaksoi kantaa yksinään ladattua automaattitykkiä, jonka siirtämiseen tarvittiin yleensä kaksi miestä. Eikä tämä ollut huono ampujakaan. Ainoastaan tykin lataaminen muodostui ylitsepääsemättömän vaikeaksi tehtäväksi vähän tyhmänlaiselle mutantille. Juuri siksi sotamies Henriksenistä ja Zerosta oli tullut niin hyvät ystävät. Mutantti ampui ja Henriksen latasi. Iso, kalju mutantti ja lyhyt, yksikätinen mies, tämä erikoinen taistelijapari oli osoittautunut korvaamattomaksi viimeviikkojen taisteluissa.
Kyllästynyt Zero heittää korttinsa pöydälle ja kaataa pelipöydän noustessaan pystyyn. Ammuslaatikoiden päälle asetettu musta, pyöreä muovilevy putoaa lattialle ja rahat leviävät ympäri hämärää käytävää. Zero kohauttaa olkapäitään muiden pelaajien kirotessa ja alkaessa keräillä rahojaan maasta. Hän ei ikinä osallistu peliin rahapanoksella, Henriksen jakaa hänelle kortit vain harjoitusmielessä. Ogryni nostaa pöytälevyn nojaamaan tunnelin seinää vasten. Levy on niin suuri, että sen päälle mahtuisi kaksi sotilasta ampumaan kranaatinheittimellä. Hetken katseltuaan pelivoittojaan lattialta kerääviä aseveljiään Zero lähtee laahustamaan kohti ryhmälle määrättyä vartiopaikkaa. Pelipaikkaa valaisevan lyhdyn valo himmenee mutantin laahustaessa pitkin pimeää tunnelia.
- ”Voititko taas kaikkien rahat, pokerimestari?” Vartiopaikalla istuskellut ja radiota kuunnellut viiksekäs sotilas kysyy pilkalliseen sävyyn.
- ”En Massimo, en vielä. Mutta joskus vielä voitan.” Zero murahti ivalliselle radistille. Massimosta on hauskaa piikitellä ogryniä. Itse asiassa radistin mielestä on hauska kuittailla kaikille ryhmän jäsenille heidän töppäilyistään. Mutta erityisesti Massimo nauttii tyhmänpuoleisen mutantin kiusaamisesta. Kömpelö Zero tekee aina jotain hölmöä, josta on helppo keksiä kiusaamisen aiheita. Radisti on monesti käynyt kersantti Hopen hermoille, mutta koska Massimo hoitaa tehtävänsä tunnollisesti ja moitteettomasti, ei syytä siirtoon ole ilmennyt. Tämän tietäessään, ei radistilla ole pienintäkään aikomusta korjata asennettaan.
Zero kieltäytyy kuuntelemasta radistin pilkkaa. Hän kääntää huomionsa automaattitykkiinsä, joka makaa hiljaa hiekkasäkin päällä pimeässä odottaen tullakseen käytettynä vihollisten tuhon välikappaleena. Zero hymyilee ja nostaa aseen syliinsä. Raskaan aseen metalli tuntuu viileältä kosketettaessa. Ogryni oli oppinut varomaan piipun kuumenemista. Usein ampumaradalla oli hän polttanut kätensä tartuttuaan piippuun ammuttuaan vihollisia esittäviä harjoitustauluja. Hän muisti hyvin Henriksenin opetukset: Tämä vaarallinen ase on Keisarin tahdon välikappale, tällä aseella Hänen tahdostaan tapetaan kerettiläisiä ja tuhotaan heidän kevyesti panssaroituja ajoneuvojaan. Useat raskaita aseita käyttävät ryhmät suosivat muita aseita mutta sotamies Henriksen luotti automaattitykin tulivoimaan. Juuri tämä ase oli tuhonnut Keisarin vihollisia sotamies Henriksenin käsissä monissa taisteluissa. Juuri tämä ase oli syöttöhäiriön takia leikannut irti Henriksenin oikean käden.
Vartiopaikalle laskeutui hiljaisuus. Ainoastaan radion hiljainen rätinä kuului tunnelin pimeydessä. Pian sen rinnalle ilmestyi matalampi, katkonainen murina. Massimo tönäisee Zeroa kiväärinsä perällä.
- ”Vartiossa ei nukuta, läski! Tai ainakaan kuorsata jos nukutaan.” Radisti osoittaa pienellä kynälampullaan suurikokoista vartiopariaan kasvoihin. Ogryni havahtuu hereille unestaan ja nousee venyttelemään. Liike jää kuitenkin kesken, ja Zero jää tuijottamaan pimeyttä vartiopaikan edessä. Edempää tunnelista kuuluu askelia ja metallin kalinaa.
- ”Pysy valppaana, poika.” Massimo taputtaa toveriaan olalle ja perääntyy asemistaan.
”Käyn ilmoittamassa kessulle, että joku liikkuu tunnelissa.” Zero tukee automaattitykkinsä hiekkasäkkejä vasten ja nuuhkii ilmaa leveällä nenällään.
- ”Örkkejä!”
Hope ja Henriksen olivat saaneet pelipöydän uudelleen rakennettua ja uuden pelin aloitettua. Massimon hölkätessä paikalle molemmat laskevat korttinsa pöydälle ja nostavat katseensa tulijaan.
- ”Vartiopaikan edessä havaittu sinne kuulumatonta liikettä, rouva kersantti!” Kersantti Hope ei pitkään ehdi miettiä kuulemaansa uutista, kun tunnelissa kaikuvat ensimmäiset automaattitykin laukaukset.
- ”Miehitetään asemat! Nopeasti!” Ennen kuin Massimo ja Henriksen ymmärsivät mitä kersantti oli juuri sanonut, ripeäliikkeinen nainen oli jo lähtenyt juoksemaan kohti vartiopaikkaa. Henriksen nappasi kypäränsä sekä pistoolinsa lojumasta pöydältä ja lähti Massimon perässä seuraamaan kersanttiaan pimeään tunneliin.
Hiekkasäkkien taakse linnoittautunut Zero oli ehtinyt tappaa jo puolenkymmentä tunneliin tunkeutunutta örkkiä, kun kolmikko ehti paikalle. Kersantti Hope laukaisee kiväärinsä muutaman kerran ja pimeydestä paljastuu tusinoittain vihernahkoja.
- ”Missä muut ovat?”, kersantti kysyy tajuttuaan vastarinnan ylivoimaisuuden. Massimo vetäisee radion hiekkasäkkien taakse suojaan vihollistulitukselta.
- ”Kyllä he tämän metelin kuultuaan ryntäävät apuun”, radisti huomauttaa kuivasti, ja ampuu muutaman laukauksen kohti lähintä vihollista. Mustaviiksisen radiomiehen ampumat laukaukset kaatavat kirvestä heiluttavan örkin. Maahan osuttuaan siannaamaisen hyökkääjän sieraimista valuva veri näyttää mustalta käytävän himmeässä valossa.
Taaempana tunnelissa, lyhyellä sivukäytävällä poninhäntäpäinen mies potkii nukkuvia tovereitaan hereille.
- ”Vauhdilla pystyyn! Jonkun on täytynyt hyökätä tunneliin.” Neljä muuta miestä heräilevät ja alkavat etsiä varusteitaan. Poninhäntämies ehtii saada hyvän etumatkan ennen kuin toiset ovat taisteluvalmiina. Hyökkääjien villit sotahuudot entistä selvempinä ennen kuin viimeinenkin sotamies poistuu nukkumapaikkana käytetystä syvennyksestä.
Vartiopaikalla kersantti Hope alaisineen pidättelee parhaansa mukaan alati lähenevää vihollista. Pelkkä örkkien määrä on kuitenkin liikaa heidän pienen ryhmänsä tulivoimalle. Hope antaa käskyn radistille:
- ”Emme pysty pidättelemään heitä yksin! Tarvitsemme enemmän väkeä! Lähetä hätäkutsu komentopaikalle!” Kersantin pitää huutaa saadakseen äänensä kuuluviin örkkien karjunnan ja aseiden paukkeen yli.
Automaattitykin laukaus osuu kuolleen toverinsa yli kiipeävän örkin rintakehään. Myös takana seuraava örkki saa osansa valtavasta luodista, joka repi edellä hyökkäävän örkin selkään nyrkinkokoisen reiän. Molemmat kaatuvat kuolleina maahan, monen muun, jo aikaisemmin kaatuneen hyökkääjän rinnalle. Zero puristaa liipaisinta uudelleen mutta ase pysyy vaiti. Vähäpuheinen Henriksen on laskenut automaattitykin laukaukset ja ottanut uuden makasiinin valmiiksi. Hän työntää pistoolinsa koteloon ja alkaa ladata tykkiä. Henriksenin vasemman käden hiha roikkuu velttona hänen asettaessaan täyttä ammuslipasta paikalleen. Massimo yrittää epätoivoisesti saada yhteyttä komentopaikkaan.
- ”Kutonen komennolle, kutonen komennolle! Örkkejä tunnelissa, tarvitsemme apua! Toistan, paljon apua ja heti!”
Samalla hetkellä Hope huomaa liekinheitintä kantavan örkin päässeen aivan heidän asemiensa eteen.
Hengästynyt poninhäntäpäinen mies kääntyy viimeisestä kulmasta ennen vartiopaikkaa. Kulman takana häntä odottaa näky palavista hiekkasäkeistä joiden päällä seisoo liekinheittimellä varustettu örkki. Örkin silmiä peittävistä hitsaajanlaseista heijastuu neljän palavan ruumiin leimu. Lattialla makaavat kersantti Hope, radisti Massimo, ogryni Zero ja yksikätinen sotamies Henriksen, kaikki hiiltyneinä tunnistamattomiksi tuhkakasoiksi.
I'm still here. Äänestysketjun kommenttiraidoissa moitittiin "töksähtävää loppua". Se oli vähän niinkuin ideana koko tarinassa. Pyrin kehittelemään henkilöhahmoja mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa ja dumppaamaan koko poppoon mahdollisimman ilkeällä tavalla.