Sotavasara.net

Voi kaahia. Ei sitä jaksa psykologiaa lukea. Mielummi kirjotan taas yhen virheitä täynnä olevan tarinan. Sanokaapa nyt toverit, mitä ohjelmaa kirjoittaessa käytätte. Itsellä kun tuota wordia ei ole, jossa olisi se virheen näyttö systeemi.

Kiitän, mutta yrittäkäähän lukea tämäkin jos jaksatte



Kesäinen tavallista voimakkaaman oloinen raikkaahko tuuli puhalsi avomerellä kahden meripäivämatkan päässä saarikaupunki Sartosasta. Lokit parveilivat sankkana parvena kahden resuisen ja niukin naukin pinalla pysyvän kalastusaluksen ympärillä. Isomman aluksen kanella asteli merikarhu, joka tuprutteli piippuaan ja huuteli käskyjä verkkoja kiskoville miehille. Miehet tupisivat ja kirosivat sitä päivää jolloin hankkiutuivat töihin laivalle, mutta jokaisen mielessä kiilteli muutama kolikko, jonka tästä palkaksi saisi. Meri jakoi jälleen antimiaan runsain määrin. Laivaan nostettiin muutamassa minuutissa kiloittain merilohta ja muita kiduksikkaita, ja lisää tuntuin vain tulevan. Toisessa laivassa tunelma oli samanlainen, kalaa tuli runsaasti ja laivan kapteenin kasvoille nousi jälleen hymy ja mieleen kieri ajatukset muutamasta kurtisaanista ja isosta kasasta kiliseviä kolikoita, jolla kapteeni voisi hankkia mitä mieleen sattuisi tulemaan.

-Arrrr. Syökö Marteus kala tänään? Huusi isomman laivan kapteeni kannen ylitse
-Toki. Sää suosii tänään meitä, mutta muisteleppas isäukon sanoja veliseni. ” Sen mikä meri tänään antaa, voi se huomenna sen olla antamatta”.
-Toden totta. Nostetaan verkot ylös pian ja suunnataan hieman rannikolle päin ja nostetaan ne jälleen. Jatketaan tätä aina iltaan asti. Vaikuttaa siltä, että olemme osuneet isomman kalaparven reitille tästä paikasta etelään. Huomenna laitamme näillä kaloilla rahoiksi
-Näin teemme. Me menemme edeltä, tulkaa te jäljessä sanottaisiinko noin 400 metrin päässä. Marteus huudahti ja hiveli nuoruuden menettäneitä kasvojaan. Hän ei ollut enää parhaassa iässä, eikä häntä vanhaksikaan voinut missäännimessä sanoa. Mutta elämänsä aikana Marteus oli oppinut keskittymään tähänpäivään eikä ajatella huomista. Olihan hänellä kotona Sartosassa vaimo ja kolme lasta, jotka aina niin innokaasti toivottivat hänet tervetulleeksi kun isä palasi mereltä.
-Kääntäkää laiva. Ottakaa kursiksi Sartosa! Huusi Marteus ja sytytti uudelleen piippunsa Hetken hän vain imeskeli piippuaan, mutta pian kasvot vääntyivät solmuun vihasta. Miksei laivan alkanut kääntyä, se vaan lillui paikallaan. Tavallisesti Marteus olisi vain huutanut uudestaan, mutta tänään ei kukaan saisi pilata hänen hyvää päiväänsä ” Kuka täällä on kapteeni, jollei laiva ala kääntyä niin ohjaaja voi minun puolesta vaikka hypätä mereen!”. Marteus huusi ja alkoi ottaa vihaisia askelia laivan perää kohti. Matkalla hän potki turhaantuneen oloisena verkkoja kiskoneita merimiehiä sääriin, koska eivät muka tehneet työtään kunolla

Vielä vähän matkaa. No niin tuossa se on. Nouskaa laivaan nopeasti ja eliminoikaa kaikki.

-Jumalten nimeen. Ellei laiva ala kohta kääntyä.....Mitä ihmettä?! . Marteuksen edessä avautui kamottava näky. Mustaan pukuun pukeutunut kapea vartaloinen henkilö kuristi ohuella teräsnauhalla laivan ohjaajaa. Ruori sätki kuin hullu, mutta ei saanut sanaa suustaan. Ilma ei kiertänyt elimistössä ja muutamassa hetkessä makasi ruosi maassa. Marteus vetäisi muskettinsa ja sapelinsa vyötäisiltä ja katsahti samalla vasemallensa. Laivan kanelle kapusi enemmän pukeutuneita hahmoja. Hahmo Marteuksen edessä viskasi nauhan kannelle ja tempaisi vyötäisiltään kaksi tikaria ja hyökkäsi. Marteus huudahti samalla muskettinsa laukaisten hyökkääjää kohti ” Pojat, puollustakaa laivaa”. Luoti osui hyökkääjää keskelle otsaa ja hän kaatui maahan otsa hieman savuten. Merimiehet ottivat aseikeen mitä käteen sattui, jollakin roikkui vyöllä puukko, joku tempaisi harjan aseeksi, kun taas toinen valitsi mielummin seinustalla roikkuvan miekkakalan terävän piikin.

Marteus katsahti taakseen ja näki kuinka etukanella käytiin nyt ankaraa taistelua. Marteus päätti liittyä kohta taisteluun, mutta halusi ensin nähdä hyökääjän kasvot. Hän vetäisi märän naamasuojuksen uhrin kasvojen edestä pois.....” Haltioita, mitä ihmettä.” Marteus huudahti silmät pyöreinä, mutta entisestään hänen silmänsä pyöristyivät kun hän näki mitä edessä odotti. Sadoittain laivoja, kaikissa mustat purjeet ja kanella pelätty valtaisa varsijousi. Laivoja riitti silmän kantamattomiin. Edessä tulevat kaleerit olivat pieniä ja niiden taakse jäivät valtaisat alukset, jotka vetivät koossa vertoja Kuningaskunnan laivoille. Onneksi alukset olivat vielä kaukana , mutta Marteuksen laivassa taisteltiin ja purjeet oli vielä nostamatta. Marteus käänsi laivan nopeasti kohti Sartoosaa ja juoksi takaisin etukanelle, jossa hänen miehistö oli pahasti alakynessä. Matteus viereisessä laivassa oli myös huomannut tilanteen ja kiitikin jo hyvää vauhtia edessäpäin. Marteus laukaisi aseensa kaksi viimeistä patruunaa, molemmat tappoivat yhden hyökkääjistä, jotka eivät voineet varautua takaan tuleviin ammuksiin.Laivan kapteenina päätti Marteus näyttää esimerkkiä ja syöksyi pelotta taisteluun ja saikin pian yhden hyökkääjistä kinppuunsa: Tilanne oli muuttunut kahden laukauksen jälkeen paremmaksi, mutta mustat laivat saavuttivat edelleen heitä. Ja jollei purjeita saataisi pian ylös jäisivät he muiden laivojen alle. Marteuksen vastustaja oli varustautunut miekalla ja tikarilla. Marteus hyökkäsi ja huitoi levein iskui kasvustajaanja ja pakotti tämän perääntymään. Vastustaja otti loikan ja samalla kiepsautti tikarinsa heittoasentoon ja viskasi sillä Marteusta käsivarteen. Valtaisa kipu valtasi merikarhun käden ja hän vajosi kivusta karjuen maahan. Vastustaja loikkasi hänen kimppuunsa, mutta vielä ei hän mies ei päättänyt antautua. Vielä hän jaksaisi muutaman sekunnin, ehkä joku miehistön jäsenistä tulisi apuun. Marteus pakotti itsensä torjumaan iskusa vaikka makasi maassa käsi toimintakyvyttömänä. Vihollinen potki ja huitoi häntä miekalla, mutta Marteus ei välittänyt potkuista vaan keskittyi miekan torjumiseen. Enää hän ei jaksanut, miekka irtosi hänen käsistään, tähänkö hänen elämänsä nyt loppuisi. Kuului pamaus ja vihollinen kaatui yli laidan ja putosi veteen. Marteuksen hengen oli pelastanut yksi merimiehistä. Mies osoitti silmät pyöreinä ja oli selvästi ällistynyt kun kykeni tappamaan jonkun. Kädessä miehellä savusi musketti
-Kapteeni oletteko kunossa? Kysyi yksi merimiehistä. Hänkin oli kärsinyt vakavan haavan reiteensä, mutta jaksoi edelleen kävellä. Hyökkääjät oltiin tapettu ja miehistö alkoi heti nostaa purjeita ylös. Kiire olikin sillä mustat laivat olivat melkein jousen kantaman päässä
-Kyllä tämä tästä. Marteus hoki, vaikka kättä särki nii halvatusti.Hän tiesi mitä tehdä.Vapaalla kädellään Marteus tempaisi taskusta nahkahansikkaat ja puri niitä ja tempaisi tikarin pois käsivarrestaan. Hän karjui mutta ääni pysähtyi hansikkaisiin. Marteusta auttanut merimies läksi matkoihinsa.


Samaan aikaan laivalla...........



-Herrani näyttää siltä, että hyökäyksemme epäonnistui. Sanoi Mekolin vieressä seisova upseeri Kolfar Huor. Mekolin huokaisi sillä äänensävyllä, että " siltä vaikuttaa"
-Huomaan sen. Ottakaa alusta kiinni vielä hetki, kääntäkää kylkemme sitten ja aloittakaa tulitus. Jos emme heitä voi miekalla tappaa, hoitavat vasamat sen varmasti. Ja pistäkää vieti muillekkin laivoille sivustoilamme.
-Entä laiva joka näyttää pääsevän pakoon?
-Lähettäkää lentäjät sen perään. Sanokaan niille ettei yksikään laivan jäsenistä saa tulla tapetuksi. Tarvitsemme tietoa kaupungeista. Täkäläiset tietävät kaupunkien joukoista meitä huomatavasti enemmän.
-Kuten tahdotte. Kolfar sanoi ja poistui laivan perälle ja huuteli käskyjä perässä tuleville laivoille. Pian suuremmasta laivasta aivan heidän takaansa nousi ilmaan siivekkäitä naismaisia olentoja. Ihmiset kutuivat niitä nimellä Harpyija, mutta Mekolille oli aivan sama mitä ne olivat, kunhan hoitaisivat työnsä kunolla. Terävät kynnet kykenivät repimään vaikka rengashaarniskan auki kuin se olisi sulaa voita, olennot kykenivät lentämään hiljaa ja olivat parhaimillaan yöllä käytävissä tehtävissä. Mutta hoitivat ne työnsä mainiosti myös päivänvalossa Lentäjät nousivat korkeuksiin ja ottivat suunnakseen laivan kauemapana edessä. Niiden nauru ja raakunta tulisi riistämään pakenevan laivan miehistön korvia.

Laivat saavuttivat pientä alusta ja alkoivat levittäytyä sen kyljille. Kalastusaluksen kanelle tunnelma oli hirvittävä. Kaikki olivat kauhuissaan ja etsivät suojaan laivasta.

-kääntäkää meidät. Paljastakaa kylkemme! Mekol huusi. Kaikki etumaiset laivat kääntyivät.
-Tulta! Huudahti hän uudelleen. Varsijousella varustautuneet sotilaat tyhjensivät lippaansa, suuremmat varsijouset laivan keulassa ja perällä aloittivat myös tulituksen. Taivas täyttyi mustista vasamista. Suuremmat vasamat lävistivät seiniä ja pienemmät tuhosivat purjeet, molempien samalla myös tappaen miehistöä
-Tuli seis!Tuli hiljaisuus ” Käskekää muiden pysähttyä, ohjatkaa meidät tuon laivan lähelle.” Laiva lipui pienen aluksen vierelle ja Mekol pomppasi valtaamaansa laivaan yhdessä Kolfarin, poikansa Alrikin ja muutaman muun sotilaan kanssa.
-Tarkistakaa laiva. Sanoi Mekol ja suuntasi poikansa ja Kolfarin kanssa laivan etuosaan. Kansi oli täynnä kuolleita merimiehiä vain yksi hengitti, vasama oli hänet läpistänyt molemmmista jaloista. Merimies haparoi muskettia viereltään. Mekol potkaisi musketin laivan reunaan ja yhdessä he kerääntyivät katsomaan merimiestä.
-Kirotut saastat! Sanoi Marteus. ” Lopettakaa elämäni edes nopeasti, kun ette antaneet minun itse sitä tehdä”
-Miksi sen tekisin. Olisi hauskempi nähdä kuinka sinut silvotaan elävältä isäni edessä. Mutta en niin tee. Kerrohan tunnetko tämän alueen hyvin? Mekol sanoi ja otti nosti miehen istualleen laittaen hänet nojaamaan kaidetta vasten
-Kuin omat taskuni. Koko elmäni olen seilannut Tilean ja tätä merta, nostanut merestä ravintoa perheelleni ja muille. Ja nyt te tulette riistämään minulta elämäni. Pyydän elkää tappako minua, paljon minulla olisi vielä edessäni.
-Selvä en tapa sinua, ainakaan vielä. Ja jos olet kiltti ja kerrot minulle kaiken mitä haluan tietää ja sinusta on hyötyä. Saatan jopa säästää henkesi. -Raahatkaa hänet selliin! Mekol käskytti mukana tulleita sotilaita.
-Isä katsokaa. Alrik sanoi ja osoitti eteensä. Edessäpäin näkyi laukauksi ja kuului huutoja. Harpyijat heittelivät merimiehiä mereen ja silpoivat laivan purjeita mielensä mukaan. Merimiehet olivat avuttomia meressä ja pian laivat saavuttivatkin heidät ja poimivat kyytiinsä. Mekol nousi muiden mukana takaisin omaan laivaansa
-No löytyikö mitään? Kysyi Mekol
-Vain kalaa. Mitä teemme sille? Kysyi sotilas
-Ottatte kyytiin ja syötte sen illalliseksi. Mekol sanoi ja asteli poikansa kanssa laivan perälle. Sieltä käsin hän saattoi keskustella toisessa laivassa majailevan isänsä kanssaa.
-Laivallisen kalaa? Kysyi sotilas. Hän määräsi sotilaita siirtämään kalat omaan laivaan ja upottamaan vallatun laivan. Kalat heitettiin kanelle ja kalastusaluksen pohjaan porattiin reikä. Se upposikin nopeasti ja vajosi syvyyksiin.

Mekol asteli poikansa kanssa uuden laivansa kantta pitkin aivan laivan perälle. Mekolin ajatukset siirtyivät menneisyyteen. Miten pian olikaan loma kulut ja taas oli hänen lähdettävä matkaan. No onneksi Alrik tuli mukaan. Mekolilla oli kova hinku päästä näkemään poikansa oikeassa taistelussa. Miten hän selviäisi? Monia kysymyksiä tulvi päähän, mutta hän siirti ne ajatukset muualle. Alfar asteli oman laivansa kanella ja keskusteli muutaman muun komentajan kanssa.

-Ho hoi. Saimme panttivankeja runsaasti, kuulustelen heitä tänä iltana. -Pysähdymmekö tähän vai jatkammeko vielä?
-Jäämme tähän, laskekaa purjeet. Huomenna seilaamme Tilea meren sydämmeen, pysähdymme sinne päiväksi ja sitten rantaudumme Remasin lähistölle, jos huhut paikan rikauksista pitävät paikkaansa. Kokoonnumme huomen iltana vielä komentajien kanssa laivalleni, oletan että sinäkin siis saavut sinne. Mekol nyökkäsi ja poistui poikansa kanssa. Alrik näytti mietteliäältä
-No mitä ajattelet? Mekol kysyi pojaltaan
-Että mitä teemme Remasissa asuville siviileille?. Anteeksi isäni, minun ei tulisi tällaista kysellä,mutta on ensikertani oikeassa taistelussa. Mekol mietti hetken, hän tunsi paljon henkilöitä, jotka tappoivat siviilejä ja ketä tahansa omaksi ilokseen, Hän itse tappoi tai säästi vain jos siitä itselle olisi hyötyä.
-Sen saat itse päättää. Mutta sen sanon. Ajattele aina ensin omaa sitten oman sukusi ja sitten vasta oman kansasi etua. Sillä jos asetat kansasi edun ensimäiseksi et ikinä saavuta mainetta ja kunniaa.Jos taas asetat kansasi edun ensimmäiseksi, et sinä saavuta mainetta itsellesi. Saat vain kilpailioita ja salamurhaajat perääsi. Kasvata mahtiasi, pysy kaukauna ongelmista. Ja tee mikä sillä hetkellä tuntuu mielessäsi oikealta. Ajattele vaikka näin. Jos minä olisin aseeton säästäisikö ihminen minun henkeni, jos tietäisi mitä olen vaikka nuille kalastajille tehnyt. Ei tässä maailmassa sääliä tunneta. Mekol selitti samalla kun he astelivat laivan kantta pitkin. Alrik poistui pian ja liittyi jokapäiväisiin harjoituksiin. Mekol jatkoi mietiskelyä ja hio suunnitelmiaan


Ilta saapui laivalle. Kaikki alkoi rauhoittua. Valtaisa laivasto seisahtui merelle ja ankkurit laskettiin. Mekol asteli uuden laivansa suurimpaan huoneeseen, johon vangit oltiin tuotu. Joukossa oli niin se hengissä selvinnyt merimies kuin monia muitakin. Huone oltiin koristeltu tyypillisin puukaiverruksin, Mekol itse oli halunnu että huone muistuttaisi hänen kotinsa juhlasalia pienoiskoossa kaiverrusten osalta.

Marteus ilahtui nähdessään kun hänen veljensä tuotiin elävänä hänen eteensä kymmenen muun merimiehen kanssa. Marteus syleili veljeään ja kiitti jumalaa siitä ettei veljelle ollut käynyt yhtäpahasti kuin hänelle. Sotilaat kuitenkin erottivat miehet toisistaan ja sitoivat heidät kiinni tuoleihin. Outo haltia asteli heidän ympärillään ja katseli jokaista merimiestä tarkasti. Sitten hän pysähtyi veljesten eteen

-taidatte olla sukulaisia, kun noin iloisesti toisia tervehditte? Mekol kysyi halveksuen
-veljiä olemme.
-No minua ei se kiinnosta. Kertokaahan onko Sartosa kovinkin vauras. Mekol hivutti kättään vyötäisllä roikkuvalle puukolle. Mies tuolisa huomasi tilanteen ja aloittikin puheensa.
-Sartosako vauras? Marteus naurahteli " Jokainen eletty päivä on askel vain huomiseen. Kaupunki on pystössä vain kalojen takia, jota alueelta saadaankin runsaasti. Sinne kyllä saapuu ostajia monista paikoista, mutta ei se vedä vertoja Tilean meren muille kaupungeille."
-Jaahas. Tarkistamme pitääkö puheenne Sartoosasta totta. Alrik vie viesti Kolfarille ja käske häntä lähettämään vakoojia kaupunkiin. Noh kertokaas minulle Remasista. Se kuulemma kylpee vauraudesta.
-Näin on. Joskus käymme myymässä sinnekkin kalaa, koska siellä niistä saa paremman hinnan. Vaarana matkalla tosin on joskus paikalle sattuvat merirosvot. Mutta uskompa että teille niistä ei ole haittaa, jos nyt t-arkoituksenne sinne on mennä. Reamas on tunettu myös palkkasotilaiden kaupunkina. Kun viimeksi siellä kävin, oli kaupungin ulkopuolella tuhansittain eri puolelta maailmaa sotilaita, myymässä itseää eniten tarjoavalle.. Selitti Matteus ja olisi mielellään polttanut piippua samalla kun kertoili juttuja.
-Tarkistamme sen asian myös. Kollegani jäävät kyselemään vielä jotain teltä. Jos antamanne tietonne osottautuvat oikeiksi saatamme teidät päästää vapaaksi. Mutta aika näyttää. Mekol poistui huoneesta, hänen luokseen käveli vankeja vartioiva sotilas
-tapammeko heidät kun olemme saaneet kaiken tiedon? Kysyi sotilas
-Emme. Aavistan että nuista kahdensta ja niistä muistakin voi olla vielä hyötyä. Emme ainakaan tapa heitä vielä. Mekol asteli hyttiinsä ja kiitti Khainea tästä päivästä jolloin sai elää ja aneli suojelusta myös seuraavalle päivälle, katsoi vaimonsa kuvaa huokaisten. Kömpi sänkyynsä ja nukahti





Samaan aikaan kuulustelut hytissä jatkuivat. Miehiltä oltiin kysytty kaikkea kaupunkeihin liittyvää ja he vastasivat rehellisesti jokainen varmaan pelkäsi henkensä puolesta nyt enemmän kuin oli ikinä pelännyt. Kyselyjen jälkeen vangit heitettiin tyhjään huoneeseen, johon oltiin kasattu heiniä väsyneille vangeille. Veljekset odottivat hiljaisuutta ja aloittivat sitten vasta keskustelun.

-kuinka voit? Kysyi Matteus
-ihan hyvin. Saamarin saastat ampuvait vain vasaman jalkaani. Onneksi hoitivat sen sentään pois. Vastasi Marteus haavaansa painelle ja yrittäen tukahduttaa pienen verenvuodon siitä
-mitä teemme?Jos oleskelemme täällä yhtään pidempää, pääsemme varmasti hengestämme
-onko meillä vaihtoehtoja. Meitä on vähemmän, olemme haavoittuneita, ympärilämme on armeija. Olisi minusta vain parasta esittää nöyrää ja ehkä he säästävät henkensä. Mutta jos varma tilanne esiintyy, otetaan jalat alle.
-Olet kai oikeassa. Ehkä kaikki on huomenna paremmin. Vastasi Matteus ja paneutui maate. Marteus kävi nurkkaan nukkumaan ja kyyneleet levisivät hänen silmilleen, miten hänen perheensä nyt pärjäisisi.

Mekol nousi varhain ja alkoi suorittaa rutiinejaan. Tarkasti muonituksen, vahti jatkuvia harjoituksia, varmisti miehistön aseiden kunnon. Harjoitteli itsekkin tovin poikansa kanssa. Tarkasti hevosten terveyden, ja ulkoilutti niitä laivan kanella sen verran etteivät olisi villiintyneet aivan hulluksi kannen alla. Hän oli sittenkin päättänyt ottaa mukaansa mustia ratsastajia, sen sijaan että olisi ottanut lisämuonaa tai muita sotilaita. Ilalla lähteneet tiedustiat palaisisivat iltaan menessä, jos tuulet ja muut olivat suotuisia. Sartosasta saataisiin varmuus nopeampaa, mutta Remasin tietoja saataisiin odottaa kauemmin. Mekol kuitenkin arveli että joukko suuntaisi Remasiin oli vastassa miten iso palkka-armeija tahansa. Ilta saapui työn ja turhamaisen kävelyn merkeissä, samalla Mekol siirtyi laivaston lippulaivan Dirachin kanelle, johon armeijan komentajat kokoontuisivat.

Mekol siirtyi laivan keskiosisassa sijaitsevaan saliin, mikä muistutti suuresti hänen laivansa salia, mutta oli huomattavasti suurempi ja avarampi. Huoneessa oli vain yksi valtaisa suorakulmion muotoinen pöytä ja niiden vieressä tumman ruskeita penkkejä. Hän otti paikkansa isänsä vasemmalta puolelta ja Dazer tämän oikealta puolelta. Muiden sukujen edustajat sijoittuivat kukin omalle paikalleen varallisuudesta riippuen.
Alfar astui sisään korea viitta hulmuten ja otti paikkansa pöydän päästä. Oli hetken hiljaista ja Alfar katsoi jokaista pöydässä istujaa silmiin pikaisesti ja aloitti sitten puheensa
-Olette kaikki saapuneet. Mikä on hyvä, Ovatko tiedot Sartosasta saapuneet Fe'liz?
-Kyllä ovat. Vangitut vangit puhuvat totta, Sartosassa ei ole kuin siviilejä ja sotilaita ei tunnu paikalla olevan ollenkaan. En näe mitään järkeä sinne hyökkäyksessä.
-Entä miten on Remasin laita Zivalza?
-Tiedot ovat myös oikeita. Kaupunki tuntuu kylpevän rikkauksissa, tiedusteliat -kertoivat seuraavaa. Zivalza sanoi ja Mekolin mielestä ihanan naisellisella äänellä, mikä muistutti hänen vaimoaan. Zivalzan suku oli ainoa, jonka johdossa on nainen, mutta sitäkin äkäisempi on suku aina ollut.Nainen kaivon lapun taskustaan ja jatkoi " kapungissa tuntuu olevan monia varakkaita kauppiaita ja rikkaita sukuja. Tästä todisteena lukuisat palatsit kaupungin pohjois osassa, kaupungissa on myös muutama rahapaja. Näyttää myös siltä, että paikalle on saapunut sankoin joukoin palkkasotureita suoraan Lustriasta. Heillä näytti olevan rikkauksia mukanaan runsaasti. Saimme udeltua, että kaupunki voi nostattaa miliisi armeijan vahvuudeltaan n.10 000 vakituisen 2000 lisäksi. Tämän lisäksi paikalla olevat lukuisat palkkasoturit varmasti suostuvat rahaa vastaan taistelemaan kaupungin puollella. Palkkasotureita on arviolta 5000-7000. Vakituinen armeija muodostuu suuresta määrästä ritareita, sekä kymmenistä yksiköistä keihäs ja miekkamiehiä. Palkkasotureiden aseistusta/ taistelumenetelmiä oli mahdoton havannoida.", kaikki kuuntelivat tarkkaavaisesti.
-Kiitos. Palkitse vakoojasi. Tekivät hyvää työtä. No niin herrat, asia tuntuu olevan selvä. Huomenna nostamme purjeet ja otamme suunnaksemme Remasin. Pydähdymme Tilean meren sydämmeen ja pysymme siinä seuraavaan aamuun asti, tästä jatkamme rannikolle johon nousemme maihin. Katsomme suostuuko vihollinen avoimeen taisteluun vai ei. Jos ei suostu, saaramme kaupungin totaalisesti. Jos suostuu järjestäydymme kentälle ja taistelemme. Seuraava kokoontuminen päivää ennen seuraavaa pysähtymistä. Kysyttävää?
-Mitä teemme vangeille? Kysyi Mekol isänsä vierestä. Aatelisten katseet kertoivat eriasioita. Toinen tahtoi hukuttaa heidät, toinen silpoa, toinen päästää vapaaksi kun taas yksi ajatteli jättää merelle.
-Tapa heidät. Laita jokaiselle köysi heidän kaulaansa ja kivi toiseen päähän. Alfar sanoi silmät leimuten ja poistui. Muutkin herrat poistuivat Mekol viimeisempänä.

Hänen ajatuksensa olivat sekaisen. Muutama päivä sitten hän kykeni tappamaan kokonaisen veneellisen merimiehiä, mutta nyt häntä askarutti. "Mitä minä mietin? Khainen nimeen minun on heidät tapettava". Hän ajatteli, mutta olivatko he tehneet hänelle mitään pahaa, miksen siis päästäisi heitä menemään. Mutta entä isäni?Mitä hän ajattelee.
Mekol nojaili seinään ja alkoi pohtia. Hän ensin oli tappanut koko miehistön, se aiheutti kauhua. Kukaan ei olisi kertomassa hänen kauheuksistaan. Mutta pelkäisivätkö he häntä? Ehkäpä, mutta kun hän päästäisi heidät menemään hän olisi armollinen. He siis kertoisivat ihmisille hänen kylmäpäisyydestään ja armollisuudesta. Mutta onko oikein suvulleni että meitä aletaan luulemaan pehmoksi. Mekol läppäsi itseään päähän

" Minä olen liian ihminen. Ajattelen kuin ihminen, en minä saisi tuntea sympatiaa, varsinkaa niitä kohtaa joiden tovereita olen tappanut"

"Mikä minusta on tulossa." Mekol sanoi hampaitaa purien


" Selvä he siis kertoisivat eteenpäin minun toiminnastani ja siitä kuinka teurastin miehistön ja uhkasin silpomisella. Ihmisen kauhistuisivat tietenkin. Mutta kun he saisivat kuulla armoliaisuudestani, miten he suhtautuisivat? Osa varmasti tajuaisi, että ajan vain omaa etua. Tuskin kovinkaan moni ajattelisi minua pehmona. "

Hetken hän taas oli hiljaa ajatuksiensa kanssa

" He saavat säilyttää henkensä, se on minulle hyväksi."

Mutta miten he pääsevät vapaaksi ilman että kukaan huomaan? Miehistöni ei varmasti lavertelisi, mutta muut laivat ihmettelisivät seilaavaa pientä venettä ulapalla. Mekol saneli itselleen ja harppoi laivan kannelle.

Samaan aikaan....

-Hitto olen kyllästynyt tähän. Tappaisivat jo meidät.Matteus räyhäsi heiniä paiskoen seiniin.
-Rauhoitu. Tuo ei auta ollenkaan. Marteus rauhoitteli. Muut merimiehet katselivat tyrmityneenä veljesten huutelua.

Ulkoa kuului avainten kolinaa ja ovi aukeni. Heidät vanginnnut haltia astui sisään

-Olette todella onnekkaita. Saatte mennä. Te tuskin saatte koottua armeijaa meitä vastaan ja teistä muutenkaa mitää hyötyä ole. Joten juokaa tämä...Mekol sanoi ja poistui

Miehet katsoivat toisiaan.

-mitä tuo litku voi olla?
-en tiedä vastasi Marteus
-hän tappaa meidät tuolla. Joku sanoi
-onko meillä vaihtoehtoja? Matteus kysyi......" Tuskimpa"

Yksi kerrallaan miehet kulauttivat nestettä kurkuunsa ja heidän silmissään alkoi pian sumeta. Martesusta huimasi, seinät heittelehtivät vasemmalta oikealle ja hän vain hymyili. Kaikki alkoi pikkuhiljaa sumeta silmissä ja yhtäkkiä kaikki melkein sammui. Viimeisin näky, jonka Marteus näki kuinka sotiaat kantoivat heitä veneeseen ja heidät lähetettiin seilaamaan purjeet nostettuna johonkin suuntaan.


-Mikä tuo vene tuolla on ja mitä se siellä tekee? Kysyi vartia vastakkaisesta laivasta.
-Lähetimme vakoojan Remasin kyliä tutkimaan. Vastasi sotilas Mekolin laivalta. Turha olla huolissaan. Kapteenin oma määräys. Vastakkaisen laivan sotilas nyökkäsi ja jatkoi vartiointia.

Mekol nojaili laivansa keulassa katsellen mietteliäänä kuuta. Hän oli taas ehkä nostattamassa mainettaan. Pian alkaisivat Sartosan ihmiset puhumaan hänestä ja tieto leviäisi ympäri maailma. Kaikki vaan tuntui niin mahtavalta, mutta kaipuu laski mieliallaa.

Kaipaan sinua. Vielä jonkinaikaa ja saamme olla yhdessä kauemmin kuin ikinä olemme olleet.

Mutta ensin hoidan työni loppuun. Taas Mekol uppotui ajatuksiin. Mitä tämän jälkee? Vuosi rauhassa perheen kanssa. Ehkä, vaiko uudelle retkelle. Voisi sitäkin harkita, mutta minne? Takaisin Uluthuaniin. Veri kiehui kun hän edes mietti tuota.
"Keskity nykyhetkeen, ajattele huomista vasta huomenna." Mekol katseli hetken ulapalle ja hymyili kolkosti laivan perään vielä hetken, ennenkuin vetäytyi nukkumaan.


Samana yönä. Tuuli kääntyi rankasti etelään. Laivoihin tämä ei pahemmin vaikuttanut. Mutta kauempana sen ajalutti pienen venee kauemmas avomerelle.

"Kapteeni katsokaa, edessä näkyy vene."
"Ajakaa meidät sen lähelle. Tutkikaa laiva"
"Kapteeni, täällä on miehiä. Yksitoista kappaletta, vaikuttavat olevan tainuksissa"
"Raahatkaa heidät sisään, kutsukaa parantaja paikalle. Miten on mahdollista, että laivallinen miehiä on avomerellä, purjeet lähes riekaleina ja vieläpä tajuttomina."
"Jaa a ken tietää, näyttävät olleen tainoksissa jo muutaman päivän"
"Kapteeni, tämä yksi on heräilemässä, tulkaa nopeasti tänne"

Marteus pudisteli päätään. Hänen silmänsä pyörivät vieläkin. Katse kohdistui haltioihin. Marteuksen ilme synkkeni

-tappakaa minut jo. Säästäkää minut sairailta kidutuksiltanne. Teidän saastainen rotunne, on häpeäksi meille. Voisitte minun puolesta kävellä mereen. Marteus saneli silmät päässään pyörien. " Teilläpä onkin hupaiset kypärät. Ette näytä ollenkaan samalta kuin ne toiset"


" Mitkä toiset. Vastatkaa.!"
"Herrani, ei auta. Hän tarvitsee lepoa."
"Levittäkää laivastoa. Allamme edetä rannikkoa kohti, jotakin tuolla on. Muistele mitä mies sanoi. Ette näytä yhtää samalta kuin ne toiset"
"Voisiko se olla?"
"Pahoin pelkään että voi"
"Selvä sitten. Lähettäkää viesti kaikkille lähialueen laivastoille. Kokoonnumme tässä paikassa kahden päivän kuluttua"
" Ettekö mielestänne hätiköi. Jos ne ovat vain merirosvoja"
"Tuskin. Tämä on selvä merkki serkkujemme toimista. Ketkä muut lähettäisivät miehet kuolemaan merelle. Täällä he olisivat jonkin aikaa eläneet, kunnes olisivat tullee hulluiksi, tai kuolleet janoon. Laivassa ei varmaankaan ollut ollenkaan juomakelpoista vettä."
"Ei niin, mutta ei se silti tarkoita....."
"Eikö perämies nyt ymmärrä. Teemme kuten minä niin sanon, ei ole miestäni ollenkaan hätiköityä koota tämän alueen vähäisiä joukkoja joksikin ainaa minun komentooni. Tämä on varmasti merkki siitä, että jotain suurempaa on tapahtumassa"
"No jos te niin sanotte. Lähettäkää lintu matkaan"
"Kumpa mitään merkittävää ei vain tapahtuisi. Kumpa laivat pitäisisivät kiirettä"

pyydän yrittäkää jaksaa lukea tämä. Uppia ihan sen takia,että saisin rakentavaa palautetta

no ei hassumpi tarina,juoni on aika tavanomainen,kun nuita delffien ryöstöretkiä on niin paljon,(mutta minäpäs pidän niistä)

kerronta oli sujuvaa
ja kapteeni mekolin itsetutkistelu oli hupaisaa luettavaa(oon pehmo,jee)
tarina loppu hyvin,ja toivon että kirjoitat jatko-osan(jossa ihmiset voittaa tietenkin)

huh....kylläpä loma meneeki nopsasti....

uppia iha pakosta...elkää modut suttuko...pakko saada lisää kommenttia

Mukava tarina ja niin on ollut aiemmat osatkin, mutta onko aina pakko kaikki asiat tapahtua merellä (vaikka tämä onkin meri seikkailua)? Mitä minä muistan niin kaikki tappelut sun muut on ollut merellä tai sitten sataman lähellä. Olisi piristävää, jos jossain osassa Mekol ja kumppanit vaikka haaksirikkoittuvaisivat jollekkin saarelle, kapina, kaverit kuolevat ja Mekol vaihtaa kaupunkia tai mitä nyt ikinä keksitkään.

Mekol on kyllä hyvä hahmo kun koko ajan jaksaa toivoa omaa kuolemaansa.

Hieno tarina, varsinkin kohtaus, jossa merimiehet tulevat takaisin tajuihinsa ja kuulevat ääniä jostakin kaukaisuudesta.

Kirjoitusvirheistä en sano mitään, sillä kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Kerrontatapasi on hyvä ja helpostilähestyttävä, jatka samaan malliin!

Niin... tämähän oli jatkokertomus? Vai? Pitänee yrittää löytää niitä aikaisempia tarinoita jostakin...

Oli hyvä tarina(vaikka en ole lukenut aikaisempia osia)hyvä aihe Mekol on mielenkiintoinen henkilö eikä virheet(kirjoitus)haittaa.Tuleeko jatko osa ja jos tulee niin milloin.....?